*

Kuinka Karl Marx tavataan

Tyhmyys

Miksi kannabis tulisi laillistaa?

Esittelen lyhyesti mielipiteeni aiheesta miksi kannabis tulisi laillistaa ja perustelen sitä yhteiskunnallisilla, moraaliisilla ja ekonomisilla syillä.

Median riippumattomuudesta

Msn-Suomeen ja moneen muuhunkaan mediaan ei kannata luottaa ollenkaan

"Luulo ei ole tiedon vääri". Tietämätön vaiko tyhmä?

Täältä kotoisin oleva Helsingin yliopiston professori Kari Enqvistin  kolumni aamun lehdessä tarttui mieleen, kolahti.

Hän pohti onko jokaisen mielipide tärkeä ja toteaa ettei ole. 

Kyllähän se meidän itsemme mielestä on. Nykyään meidät on opetettu tähän, joka paikassa toitotetaan ota kantaa, kommentoi. Meitä suorastaan patistetaan mielipiteisiin. 

Pisti miettimään miltä mielipiteeni vaikuttaa, mitkä sen taustat. Mielipidehän voi olla tyhmä tai asiantuntematon. Tietysti mielipide voi olla tunnetasoinenkin.

 

Olenko tyhmä, koska olen uskova?

Sanotaan asia suoraan: Suomessa on yhä suositummaksi tullut ajatus pitää uskovaa ihmistä tyhmänä tai ainakin yksinkertaisena, ajattelultaan lapsen tasolla olevana ihmisenä. Tällöin ajatellaan, että uskovaiselta ihmiseltä puuttuu kokonaan kyky itsenäiseen, kriittiseen ajatteluun eikä korkeakoulutettu tai ”nykyaikainen” ihminen ei voi mielekkäästi uskoa mihinkään yliluonnolliseen tai korkeampaan voimaan.

Sinivalkoinen kupla

Sanni Grahn-Laasonen on jälleen nimi kriitikkojen huulilla. Pauli Vahteralla on ansiokkaita näkemyksiä, joihin on paikoitellen helppo yhtyä ja hän myös selvittää asioita yksityiskohtaisuudella, johon harva päivätyönään politiikkaa kommentoiva yltää. Mielipiteiden voimistuessa asenteiden myötä ja keskustelujen kiertäessä kehää eri näkemyksiä edustavien kesken, tapahtuu helposti urautumista joka näkyy automaattisena aggressiivisuutena, sanoipa viholliseksi katsottu taho mitä tahansa.

Ohessa Pauli Vahteran kirjoitus Facebookista.  

Brexit-äänestäjien jakauma ja demokratian ongelma

Mikä osuus Englannin nuorisosta muuten osallistui äänestykseen ylipäätään, trendinä tuntui olevan säilyttää EU-jäsenyys?

Mikä osuus eläkeläisistä, jotka nyt kuulemma söivät nuorten mahdollisuudet, sitten osallistui?

TEM lahjoittaa yli miljoona euroa haitalliselle vesivoimalle.

On tämä kyllä käsittämätöntä, että työ- ja elinkeinoministeriön porukka on näinkin hölmöä sakkia. Antavat sitten KSS Energialle runsaan miljoona euroa energiatukea vesivoimaan. Käsittääkseni voimayhtiöt ovat voittoa tuottavia yrityksiä joilla tulisi yritystoimintaperiaatteeseen kuulua tulevat perusparannus ja korjauskustannukset. Omasta pussista.

Rasistien syvä ja laaja tietämättömyys

Rajat kiinni! -kansanliike, Odinin soturit ynnä muut kiukkuiset somen ravakkiporukat ovat tähän saakka tulleet tunnetuiksi lähinnä väkivaltarikostaustallaan, tyhmyydellään ja ennakkoluuloisuudellaan. Myös kansallismielisten säälittävän huono oman äidinkielen osaaminen on silmiinpistävää.

Leikkaus on lainaa isolla korolla

 

Nyt kun valtapoliitikot ja valtamedia markkinoivat julkisten menojen leikkaamatta jättämistä velkana, joka jätetään tuleville sukupolville, on hyvä palauttaa mieleen se virallisessa tiedotuksessa ylistetty tapa, jolla 1990-luvun lama ns. ”selätettiin”.

 

Somekohut ovat idioottimaista heikkouden ylistystä

Nykymaailman ylivertaisesti vastenmielisimpiä ilmiöitä on se, että about kaikessa mennään poikkeuksetta heikoimpien ehdoilla. Hyvä esimerkki tästä on suurin piirtein jokainen somekohu. Vaikka vuosi ei ole vielä pitkällä, ollaan jo nyt onnistuttu osoittamaan, miten idioottimaista ja pahantahtoista jengi oikein on.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä