*

Kuinka Karl Marx tavataan

Kaikki blogit puheenaiheesta Sampo Terho

Suomen poliittinen kenttä: Onko tilaa Sinisille?

Sininen eduskuntaryhmä julkaisi hetki sitten periaateohjelmansa tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Sen mukaan Sininen tulevaisuus linjaa arvoikseen rehellisyyden, ahkeruuden ja isänmaallisuuden. Se kunnioittaa myös perhearvoja ja koteja yhteiskunnan perustana. Ohjelmaa esitellyt eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo arvio, että siniset kuuluu poliittiseen keskustaan. "Tämä on kaikkien suomalaisten puolue, mutta myös kaupunkilaisten".

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709012200365710_pi.shtml

Sampo Terhosta ei saa "kirveelläkään" populistia !

Sampo Terhon toiminta puoluekokouksen jälkeen näyttää hyvin surkupupaiselta ja melkein säälittävältä. Puoluekokouksessa kärsimänsä tappion jälkeen hän ilmoitti tuhansille jäsenille, että mitään ongelmaa ei ole. 

Meni vain pari päivää, kun puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajana Samo Terho ilmoitti eduskuntaryhmän hajonneen ja hän jatkaa kulttuuri ja Eurooppa ministerinä, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Yhdessä yössä Sampo Terho "oivalsi" kokoomuksen ja Sipilän arvot.

Macronin jytky ja Sampo Terhon Sininen tulevaisuus

Emmanuel Macron on tehnyt uskomattoman tempun. Hänen liikkeensä En Marche on mullistanut Ranskan politiikan yhdessä vuodessa. Vain reilu vuosi sitten perustettu liike on voittanut presidentinvaalit ja ehdottoman enemmistön kansalliskokoukseen. Kumpikaan edellisistä valtapuolueista ei selvinnyt presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle. Viimeisin presidenttipuolue sosialistit kutistui kansalliskokousvaaleissa pienpuolueeksi ja mittavan tappio kärsi myös tasavaltalaispuolue.

Olen perussuomalainen puoluekokouksen jälkeenkin

Olen ollut Perussuomalaisten jäsen vuodesta 2006 ja osallistunut neljään puoluekokoukseen: Oulussa 2007, Seinäjoella 2009, Tampereella 2011 ja nyt Jyväskylässä 2017. Joensuuhun 2013 ja Turkuun 2015 en valitettavasti päässyt paikalle. Toiminta niin puolueessa kuin nuorisojärjestössäkin on antanut minulle todella paljon ja tutustuttanut minut lukemattomiin hienoihin ihmisiin.

Soini ja Terho menivät ja hirttivät itsensä poliittisesti?

"Juudas meni ja hirtti itsensä", otsikoi Timo Soini plokinsa 3.6.2017.   Soini tyrmäsi plokissaan poikkeuksellisen voimakkaasti spekulaatiot siitä, että soinilais-terholaiset olisivat muodostamassa oman eduskuntaryhmänsä. "Pidän loikkareita luusereina", Soini jyrähteli. Väistyvä puoluejohtaja kiisti täysin järjettöminä uutiset siitä, että hän olisi valmis jättämään perustamansa puolueen.

Perussuomalaiset jakaantuivat äänestäjille uskollisiin ja rötösherroihin

Perussuomalaisten väitetään jakaantuneen halla-aholaisiin ja soinilaisiin, jossa halla-aholaiset ovat tämä EU- ja maahanmuuttokriittinen siipi ja soinilaiset ovat.. *köh* soinilaisia, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, kun ottaa huomioon Timo Soinin rakentaneen Perussuomalaisten kannatuksen juurikin EU -kritiikillä, sekä vastustaneen holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa itsekin.
”Missä EU, siellä ongelma,” kuului ennen. Nyt slougan voisi olla vaikka, ”missä audin takapenkki, siellä Soini.”

Seteliselkärankaiset pelastavat hallituksen

21 Perussuomalaisten kansanedustajaa on Timo Soinin johdolla eronnut puolueensa eduskuntaryhmästä ja perustanut uuden ryhmän jolle on annettu nimeksi "Uusi vaihtoehto". Joukkoon kuuluvat kaikki puolueen ministerit, mukaanlukien Jussi Halla-ahon vastaehdokas Sampo Terho, sekä Nuivan vaalimanifestin allekirjoittanut eduskunnan puhemies Maria Lohela sekä PS-nuorten entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Simon Elo. Ryhmästä on tulossa eduskunnan neljänneksi suurin sosialidemokraattien jälkeen.

Perussuomalaiset hajosivat - jopa 20 loikkasi uuteen eduskuntaryhmään

Suomessa on jo useamman päivän uutisoitu siitä, kuinka moni perussuomalaisten eduskuntaryhmässä pelkäsi uuden johdon alaisessa puolueessa heikkojen ja huono-osaisten asioiden jäävän maahanmuutto- ja EU-kritiikin alle. 

Eilen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ritva Elomaa sanoi, että jos lapsiperheiden ja vanhusten asioilla ei ole suurta jalansijaa puolueessa, niin sitten voi tulla vaikeuksia.

Tutkimusmatkalle kohti Jyväskylää: Perussuomalaisten puoluekokous 9.6-11.6.2017

Osallistun Jyväskylässä järjestettävään Perussuomalaisten puoluekokoukseen. Matkani tarkoitus on tutkimuksellinen ja teen poliittisen historian maisteriopintojeni esseetehtävän Perussuomalaisten puoluekokouksesta. Keskityn erityisesti havainnoimaan kokouspaikalla jäsenten tunnelmia ja ylipäätänsä muuttuuko Perussuomalaisten ideologinen pohjavire puheenjohtajan valinnan seurauksena.

 

Lohduton tilanne: Hajoaminen vai siirtyminen marginaalipuolueeksi

Halla-ahon mukaan maahanmuutto ei ole vain yksi politiikan sektori, vaan se on kaikki. Terho taas ei halua Soinin tavoin puolueen profiloituvan yhden asian liikkeeksi, vaikka kannattaakin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Yhden asian liike vai yleispuolueeksi: Niitten kahden vaihtoehdon väliltä perussuomalaiset valitsevat viikonloppuna.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä