*

Kuinka Karl Marx tavataan

Kaikki blogit puheenaiheesta Kylmä sota

"Bitte, sagen Sie mir so etwas nicht!"

Tämä kuuluu sarjaan "muistoja elämäni taipaleelta", mutta on siitä hauskaa, että melkeinpä tapasin nuoren Putinin vuonna 1984 (vai tapasinko sittenkin?).

Kylmän sodan ensimmäinen erä

Olen jo jokin aikaa sitten lukenut Markku Salomaan kirjan Kylmän sodan toinen erä (Docendo, 2015). Kirja sisältää mielenkiintoisella tavalla esitettynä nykyaikaisen kuvan kylmän sodan ensimmäisen vaiheen tai erän sotilaallisesta puolesta, myös Suomen kannalta. Toki kiinnostavia arvioita on myös kirjan otsikon mukaisesta toisesta erästä. Kirjaa voi suositella kaikille suurvaltapolitiikasta kiinnostuneille ihmisille.

Vihreän liikkeen psykohistoria

 

1. 

Poliittisia liikkeitä pitää tarkastella jatkumoina joiden ajamat asiasisällöt tulevat ja menevät, mutta motivoiva dynaaminen draivi pysyy suunnilleen samana ja voi jopa puhutella sukupolvia toisensa perään.

NATO-jäsenyyden kannattajat ovat joko maanpettureita tai idootteja

Suomessa on pitkä historia maanpetoksesta. Kautta Ruotsin vallan ajan Venäjän vallan aikaan, tietty Suomen historian perustan aate kehittyi hitaasti. Euroopan ja Pohjois-Euroopan valtioiden sisällä historia johti itsenäiseen Suomeen, jossa vastakohtina oli monarkistinen oikeisto ja vallankumouksellinen vasemmisto. Lopulta, maalaisjärkeä ja kohtuullisuutta keskeisesti painottava keskustalaisuus voitti.

Stalin kielsi avioliitot ulkomaalaisten kanssa 1947 osana Anti-West -kampanjaa

Stalin kielsi avioliitot ulkomaalaisten kanssa 1947 osana Anti-West -kampanjaa

Laki ulkomaalais-avioliittojen kiellosta Neuvostoliitossa tuli voimaan 15.2.1947 eli tänään tuli 70 vuotta kuluneeksi sekaliittokiellosta.

*

Mauno Koivisto ja George Bush

Mauno Koivisto ja George Bush

*

Johdanto

Toimittaja Unto Hämäläinen kirjoitti (HS su 29.1.2017) otsikolla ”Presidenttien ystävyyttä yli Atlantin”, miten Mauno Koivisto ja George Bush olivat kymmenen vuotta kirjeenvaihdossa ja vierailivat usein toistensa luona.

35 vuotta Puolan sotatilan julistamisesta – miltä se nyt näyttää?

35 vuotta Puolan sotatilan julistamisesta – miltä se nyt näyttää?

*

Sotatila

Puolassa julistettiin kenraali Jaruzelskin johdolla sotatila joulukuussa 1981 tarkoituksella murskata Solidaarisuus-liike.  Mieleeni on jäänyt, miten kävelin sankassa lumipyryssä Rahkolankujaa pitkin kohti kirjastoa heti uutisen kuultuani, halusin syventää tietämystäni Puolasta.

Vakoilija joka palasi takaisin – KGB-vakoilija Vitali Jurshenkon tarina

Vakoilija joka palasi takaisin – KGB-vakoilija Vitali Jurshenkon tarina

KGB-kenraali Vitali Sergejevits Jurshenko (Vitaly Yurchenko) – mies joka loikkasi kahdesti

*

Marraskuu 1985

Kaksi miestä istuu lounaalla Au Pied de Cochon –ravintolassa, Georgetownin alueella, Washington DC.  Vakoilija Jurshenko ja hänen CIA-saattajansa.  Saattaja seuraa häntä kuin varjo, kaikkialle.

Trump ei ole uusi Reagan - toivottavasti

Voisiko presidentti Trumpista tulla uusi presidentti Reagan? Tätä toivetta elätellään nyt monen kahvikupin äärellä etenkin Euroopan pääkaupungeissa, joissa Reagan muistetaan nykyisin kylmän sodan voittajana ja kommunismin tuhoajana. Etenkin oikeistopiireissä on nyt muotia muistuttaa, että Reaganiakin pidettiin vaarallisena hulluna ja populistina, ja kuinkas sitten kävikään?

Samantha Smith, 9 v. ja Juri Andropov, 68 v. – ihmisiä tyynni

Samantha Smith, 9 v. ja Juri Andropov, 68 v. – ihmisiä tyynni

Eilen tuli kuluneeksi 33 vuotta siitä, kun nuori tyttö Mainesta ja iso mies Kremlistä kohtasivat kirjeitse ja sitten melkein muutenkin...

 https://fi.wikipedia.org/wiki/Samantha_Smith

*

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä