Kuinka Karl Marx tavataan

Kaikki blogit puheenaiheesta Yhtenäisyys

Meistä jokainen on lahjan arvoinen

Jossain Suomen metsissä kasvaa vahva kaksimetrinen joulukuusi, joka jonain päivänä koristaa eduskuntatalomme aulaa. Näen vain mielessäni, kuinka kuusi on valaistu mitä kauneimmin kynttilöin ja koristettu mitä kauneimmalla ja kirkkaimmalla joulutähdellä, joka osoittaa maamme tulevaisuuden tuleville vuosikymmenille. Kuusen alla on monia joulupaketteja – eri ikäisiä, kokoisia ja muotoisia – joista jokainen, on tarkoitettu meidän maamme asukkaille.

Itsenäisyyspäivän mietteitä

Minulla oli eilen kunnia olla juhlapuhujana itsenäisyysjuhassa Jyväskylässä. Ilta oli ohjelman ja tarjoilun osalta loistelias, puhumattakaan seurueesta, joka oli kokoontunut yhteen juhlistamaan maamme satavuotiasta taivalta itsenäisenä kansakuntana. 

Loistelias ei kuitenkaan ole sana, jolla voisi kuvata tapahtumia sata vuotta sitten. Pikemmin koruttomuus hallitsi joulukuun 6. päivää vuonna 1917. Tuo päivä ei saanut massiivisia kansajoukkoja kaduille juhlimaan maailmaan syntynyttä kansakuntaa.

Demokraattien puoluekokous: "Party of the People"

Viime yönä päättyi neljä vuorokautta kestänyt spektaakkeli, jossa ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain historiassa yksi pääpuolueista asettaa naisen presidenttiehdokkaakseen. Monessa suhteessa historiallinen puoluekokous päätti ristiriitoja herättäneen esivaalikauden ja yhdisti vahvasti puolueen Hillary Clintonin taakse.

Väyrysen hyssyttely lopetettava

Kummastelen Keskustan johdon hyssyttelyä Paavo Väyrysen suhteen. Väyrynen on pitkäaikainen vaikuttaja Keskustapuolueessa ja on saanut kunniapuheenjohtajan arvon toiminnastaan puolueen hyväksi. Nyt tämä samainen KUNNIAPUHEENJOHTAJA on sitten hajottamassa omaa pesää. 

Aito demokratia ei tarvitse uhkakuvia

Suomen turvallisuusympäristön muuttuessa rauhan rakentajan ja välittäjän rooli on käymässä yhä vähemmän uskottavaksi ja poliittisesti korrektiksi ulkopolitiikan välineeksi. Vai onko sittenkään?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä