*

Kuinka Karl Marx tavataan

Kaikki blogit puheenaiheesta Vihreä liike

Keskustelun ääripäät ja politiikan päättömyys

Monet ovat monin tavoin huolissaan niin sanotuista ääriliikkeistä. Huolestuneista useimmat tuntuvat uskovan erityisesti sen nimenomaisen ääriliikkeen turmiollisuuteen jota he itse vastustavat. Sovinnollisimmat konformistit vastustavat vastakkainasetteluja periaatteessa -- ikään kuin Hegel olisi ollut perusteellisesti väärässä, eivätkä mielipiteet muodostuisikaan eikä tieto karttuisikaan teesi -- antiteesi -- synteesi  -systeemillä. Ikään kuin jokainen mielipide, myös ääriliike, ei itsesytytyksellä synnyttäisikään itselleen varjoa, vastakkaista mielipidettä ja ääriliikettä.

Vihreät jytkyn äärellä?

Puoluegallupit ovat eläneet vinhaan vaalien jälkeen. Käänteisessä suhteessa ovat menneet persujen ja demarien kannatukset. Valistuneet arvaukset lähipiirissänikin ovat arvioineet, että demarien omaa ansiota ei paalupaikalle pääsy ole pelkästään ollut, vaan persujen munimisella on tullut pitkälti sitä ansiotonta arvonnousua. Muut ovat suuria senkin vuoksi, että toiset ovat rähmällään, on politiikan kuolematon viisaus myös.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä