*

Kuinka Karl Marx tavataan

Kaikki blogit puheenaiheesta Uusi yhteiskunnallinen paradigma

100

 

Jörn Donner sanoi, että hän itse on paremmassa kunnossa kuin Suomi. Moni sosiaalisessa mediassa myötäili. Kollega käytävällä löysi Suomesta pelkkiä epäonnistumisia. Sipilän hallitus on monen mielestä pelkkä tuhkakuppi.

Kaikki edellä mainitusta vastuussa olevat ovat väärässä.

Suomi on hyvä maa ja parempi kuin koskaan.

Petosten yms. talousrikosten osuus ja määrä ovat kasvaneet, mutta kokonaisrikosten määrä vähentynyt.

Väkivalta on raaistunut, mutta poliisi nauttii kuitenkin kattavaa luottamusta.

Trumpin voiton salaisuus

Uusi yhteiskunnallinen paradigma

USA:n presidentinvaalien ratkettua moni ihmettelee, mistä oikein syntyy äänestäjälle tieto siitä kumpaa ehdokasta äänestää. Näiden vaalien ja Brexitin perusteella voimme todeta, että äänestäjät eivät ainakaan perusta päätöstään lähes päivittäin julkaistaviin gallup kyselyiden tuloksiin.

Samaa kysymystä pohti jo 1700-luvulla filosofi Immanuel Kant päätyen ajatukseen, että tiedostaminen muodostuu kahdesta komponentista: muoto ja sisältö.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä