*

Kuinka Karl Marx tavataan

Kaikki blogit puheenaiheesta Toimi Kankaanniemi

Onneksi olkoon Perussuomalaiset ja Toimi Kankaanniemi!

Onneksi olkoon Toimi Kankaanniemi sekä Perussuomalaiset,
saitte runnottua hallintarekisterilain läpi! Kieltämättä itseäni tappio kirvelee, mutta kyllä sen kestää.

En itse olisi uskonut näkeväni päivää, jolloin Perussuomalaiset ajaa voimakkaimmin läpi lakia, jota mm poliisi, syyttäjä, harmaan talouden valvonta, verottaja jne vastustavat ja osakesäästäjät kritisoivat, mutta EK ja Finanssialan keskusliitto varauksetta kannattavat. Pitkälle on hallitustaipaleella tultu siitä, mitä itse kuvittelin Perussuomalaisten ajavan.

Älkää hyväksykö hallintarekisterilakia ennen 50%:n mallin kuvausta

Näen merkittävän määrän epäselvyyksiä lakia paikkaavan ponnen 50%:n mallin suhteen enkä itse ole vakuuttunut sen toimimisesta käytännössä. Kun Kankaanniemi, Orpo ja Sipilä kehuvat sen toimivan aukottomasti ja verottajan saavan aina omansa, niin tämä pitäisi pystyä osoittamaan. Kun meillä on prosessikaavioihin erikoistunut pääministeri, niin tästäkin voisi samantien piirtää sellaisen, jotta toimivuudesta voidaan varmistua.

Aloitetaan vaikka yksinkertaisesta tapauksesta:

Mediakeisari munasillaan

Viimeviikkoisen blogini "Nussittuna nukkuisit sikeästi" - herätys Keskisuomalainen! tarkoitus oli avata uutta näkökulmaa keskusteluun suomimediasta inhodemokratiamme portinvartijana.

Kankaaniemen tapauksessa petti Ylen arviointikyky!

Tarkoitukseni oli olla ottamatta kantaa Toimi Kankaanniemen (ps.) seksiviestijupakkaan. Se, että Ylen A-studio  alentui setvimään tapausta perjantai-illan lähetyksessään pakottaa esittämään vastalauseen.

Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmien taso on laskemistaan laskenut kuin se kuuluisa lehmän häntä. Tänään saatiin todistaa tason painumisesta niin sanotusti vesilinjan alapuolelle.

PS. - MIKS HÄMMÄSTYITTE SÄIKÄHTÄIN?

Emme tarvitse Natoon liittymistä, vaan jatkamme - Suomen johdolla? - Euroopan puolustuksen kehittämistä. Sauli Niinistö on hyvin todennut, että kokardien vaihtaminen ei ole vaikeaa ja joukot siis sinänsä ovat olemassa jo. http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/yle-suomalaiskenraali-valittiin-eun-toiseksi-korkeimpaan-sotilasvirkaan/ar-BBjYXZa?ocid=oa-DMtenreasons

Vaalilupauksen mukaisesti

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10155531545750277&set=p.10155531...

Toimen mies asialla. Asioita ei ainoastaan laiteta kuntoon vaan ne on suorastaan pantava.

Ja sitten kun alkaa toimia lupauksensa mukaisesti alkaa valtava älämölö? Kummallista?

Keskisuomalainen hävisi

Toimi Kankaanniemen (ps) Facebook-kohussa on yksi hyvin merkillepantava piirre. Kankaanniemi on lähettänyt ensimmäisiä seksuaalissävytteisiä viestejä jo viime syksynä. Kaksimielistä rumbaa oli jatkunut vaalien alle saakka, mutta kukaan naisista ei ollut älähtänyt tavuakaan aiheesta julkisuudessa ennen vaaleja. Nyttemmin on selvinnyt, että rasvaiset viestit ovat jatkuneet vielä vaalien jälkeenkin.

Kivitys

Mitä jos otettaisiin muutama kuvankaappaus arkaluontoisista keskusteluistasi Facebookin inboxissa ja julkaistaisiin koko kansalle? Tai paljastettaisiin, millaisen kielen käyttäjä olet Tinderissä?

Tällainen huolestuttava trendi ottaa tuulta alleen nopeasti, sillä ihmisten tirkistelynhaluja ei estä mikään.

Viittaan nyt keisseistä viimeisimpään: Kankaanniemen tapaukseen. Yksityiselämästä tuli julkista riistaa ja kivet alkoivat lentää. En toista tässä kirjoituksessa niitä lähtökohtia, joista olemme samaa mieltä. Kankaanniemi on pyytänyt anteeksi tekemiään virheitä.

Kankaanniemi ja ymmärtäjänsä eivät arvosta avioliittoa tai parisuhdetta

Toimi Kankaanniemen seksiviesteistä nousseen mediakohun seurauksena hän on löytänyt myös ymmärtäjänsä.  Syitä on etsitty niin perussuomalaisvihamielisistä (lisäksi on jopa väitetty, että hänelle viritettiin tarkoituksella ansa omien joukosta) kuin ilkeästä mediasta ja vaikka mistä.  

Tekoa on myös puolusteltu normaalina heteromiehen käytöksenä.

Yksi asia on jätetty huomioimatta: avioliitto, parisuhde ja niiden kunnioittaminen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä