*

Kuinka Karl Marx tavataan

Kaikki blogit puheenaiheesta Sotapropaganda

SPUTNIK tiedottaa totuutta

On hienoa että Suomeenkin saatiin tiedotuskanava josta me tavalliset tallaajat saamme vaihtoehtoista tietoa. Tähän asti on joutunut tyytymään Erkon ja Ylen uutisiin ja omiin havaintoihin. 

Venäjän sotapropaganda vastenmielistä sotakiihkoilua

"Minun Putinini, armas Putinini, vie minut mukanasi. Haluan olla kanssasi", venäläinen artisti Mashani laulaa Vladimir Putinia ylistävän kappaleensa kertosäkeessä.

Kappaleen nimi on "Minun Putinini". Perjantaina musiikkivideota (alla) oli katsottu jo peräti yli 900 000 kertaa, vaikka video on ladattu Youtubeen vasta keskiviikkona.

Videolla Mashani kulkee Venäjän lipun väreihin pukeutuneena. Sanoissa ylistetään Krimin palauttamista Venäjälle ja Neuvostoliiton henkiinherättämistä.

Tekouutisia – Sputnik räjäyttää tajunnan

Venäjän ykköspropagandistin asemaan on tunkua. Jotkut sanovat, että hän on Mihail Leontjev, Odnako (Toisaalta) -ohjelman juontaja, toiset vakuuttavat, että titteli kuuluu uuden, kansainvälisille areenoille suunnatun Sputnik-median pääjohtaja Dmitri Kisiljoville.

Leontjevin ohjelmassa esitettiin perjantaina, että uudet todisteet osoittavat, kuinka malesialainen matkustajakone MH17 ammuttiin alas.   Uusimmalle ”paljastukselle” oli syynsä.

Ryssäviha on hyvä sana

 

Suomen kielessä on omat ilmaisut, kuten venäläisvastaisuus ja ryssäviha, joilla kuvataan negatiivisia tuntemuksia, jotka liittyvät Venäjään, venä(jä)läisiin tai venäjän kieleen. Ison vihan ja viime sotien tai partisaanihyökkäysten uhrien ymmärrettävistä traumoista puhumiseenkin nämä sanat riittävät.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4l%C3%A4isvastaisuus

Länsitrollipommi

Saksassa on ilmeisesti pudonnut läntinen trollipommi, eli on paljastunut, että journalismi on systemaattisen maksetun ja kultturaalisen länsipropagandan kourissa. Yliopistotason porukat ovat nyt setvimässä tätä trollipommia, joka toimii länsiblokin sodanlietsonnan propagandavälineenä.

Länsiblokin hybridisodankäynti ja propaganda

Kokoomuksen, Keskustan ja Demarien hallinnoima YLE täräyttää artikkelilla, jossa todetaan Venäjän käyvän hybridisotaa Suomea vastaan. Lyhyesti sanoen tämä tarkoittaa sitä, että käytetään erilaisia varsinaisen sodan kynnyksen alittavia toimia Suomeen vaikuttamiseksi ja eräs niistä on propaganda.

Ukrainan kriisi – näköharhasta propagandaan

Ukrainan kriisin suurin ongelma tällä hetkellä tuntuu olevan näkökulman hämärtyminen. Sen sijaan, että kriisiä tarkasteltaisiin kokonaisuutena, joka ensisijaisesti on Ukrainan sisäinen talouskriisi, mutta johon liittyy suurvaltojen (EU, Venäjä, USA) välinen eturistiriita, pelkistyy aihe ihmisten mielissä yksinkertaiseksi, primitiivisiin tunteisiin vetoavaksi kysymykseksi hyvästä ja pahasta.

Sotapropagandaa logiikkaa uhmaten

Venäjä on pyrkinyt järjestämään viime päivinä humanitaarista apua Itä-Ukrainan taistelujen runtelemille seuduille, joissa alkaa olla akuutti pula perustarpeista. Operaatiota on pyritty järjestämään yhteistyössä Kiovan ja Punaisen Ristin kanssa.

Normaalisti humanitaarinen avustustyö nauttii länsimaissa jonkunlaista kunnioitusta, mutta Venäjän toteuttamana se on on ilmeisesti lähinnä paheksuttavaa, sillä näitä epäilyksiä ovat ladanneet eetteriin etenkin suomettuneisuuden merkityksen päälaelleen kääntäneet suomalaiset ja länsimaiset valtamediat.

They're all evil, right?

US, Russia, EU, China.. Playing their games in foreign politics, doing tricks to further their interests. Money and power, that is. This is how it's been and will be. It's only natural, human ego being what it is.

So it's easy to assume they're all evil and lying to us. Too easy.

That's exactly what the evil guys want you to think.

They don't want you to think about freedom of people to elect their governors who create laws that bind the governors themselves. In short, freedom and democracy. What a cliche that is anyway, you might be yawning.

Konfliktin uhrien kunnioittaminen on sotakuvien jakajien tahdon asia

Kun aamulla istut tietokoneesi ääreen, avaat Facebook- tai Twitter-sivusi ja törmäät kuvaan lapsiuhrin tielle valuvista aivoista tai suolista, mikä olisi sinun ensimmäinen reaktiosi? Valokuvat poikkeavat täysin vaikkapa sanomalehden sotakuvista. Niissä on kauhua. Ei ole epäselvää, kenen puolesta  tehdään propagandaa. Kuvatekstit kertovat. Ei sillä ole nyt tässä tarkoitus pohtia, kenen puolella kuvien tekijä ja jakaja ovat, vaan pohtia, miten sosiaalisen median kuluttajana voit vapaasti valita vastaanotettavan sisällön.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä