Kuinka Karl Marx tavataan

Kaikki blogit puheenaiheesta Maailman väestö

Maapallon väestön räjähdysmäinen kasvu yksi juurisyistä ilmastonmuutokselle

Kansainvälinen hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC vaatii tuoreessa raportissaan ihmiskuntaa puuttumaan radikaalein toimin ja pikaisesti ilmaston hälyttävään lämpenemiseen. IPCC:n raportti antaa ihmiskunnalle aikaa 12 vuotta – merkittävät päästövähennykset on saatava aikaan jo vuoteen 2030 mennessä.

Ilmastonmuutoksesta ja päästöistä sekä luonnon monimuotoisuuden menettämisestä puhutaan. Erilaisia kasvi- ja eläinlajeja kuolee sukupuuttoon kiihtyvällä vauhdilla.

Syntyneiden ihmisten määrä Euroopassa, Afrikassa ja Kiinassa

YK:n väestönäkymien mukaan vuonna 1950 Euroopassa (ilman Turkkia, koko Venäjän väestö mukana) oli 549 375 019 ihmistä, Afrikassa 228 670 019 ja Kiinassa (ilman Hongkongia, Makaota ja Taivania) 554 419 275.

YK tilastoi väestöasioita kuuden (nimellisesti, ilmeisesti mukana on kuitenkin vain viisi vuotta, kuudella jakamalla vuosiluvut ovat liian pieniä) vuoden kimpuissa. Syntyneitä oli Euroopassa 1950-1955 vielä hieman enemmän kuin Afrikassa. YK:n tilastot alkavat vasta vuodesta 1950, mutta tässä nähtävät trendit olivat olemassa jo ennen sitä.

Tänään 205.000 hengen lisäys ihmiskuntaan klo 22.00 mennessä

Tästä tuli hyvin lyhyt juttu. Tänään kuoli maailmassa 145.000 ihmistä ja syntyi 352.000 eli ihmispopulaatio kasvoi 205.000 tänään klo 22.00 mennessä. Tänä vuonna väki on lisääntynyt yli 70 miljoonalla. Vielä pari kuukautta vuotta jäljellä kikittäväksi väkeä lisää. Tästä voi kukin kirjoittaa ajatuksensa halunsa mukaan kommenteissa. Minä aloitan kysymällä esimerkinomaisesti miksi tässä kokonaishulluudessa on niin tärkeää, että suomalaisen auto tupruttaa alle 100g/km CO2-päästöjä, kun se ilmiselvästi on täysin merkityksetöntä. PS.

Mikäli syöt....

Aikakausilehdet ja televisio ovat tulvillaan ruoka- ja kokkiohjelmia ja jo pelkästään siitä syystä lienee paikallaan muistuttaa keskivertokuluttajaa seuraavasta perustotuudesta:

Maanviljelijät, puutarhurit, elintarviketyöläiset ja kalastajat ylläpitävät niin sinut kuin koko nykyisen "ruokakulttuurin".

Oheiset kuvitukset ja jenkkifarmari Brenda Schoepp:in upea klassikkolause ovat parhaat kunnioituksen osoitukset varsinaisille tekijöille!

Suomalaisia on elänyt maailmassa yli 100 miljoonaa

Paljonko meitä ihmisiä on kaikkiaan ollut olemassa ikinä?

Montako ihmistä maailmassa on, jos kuolleetkin lasketaan.

*

Montako

Tämän aamun (19.5.2017) Helsingin Sanomien Lasten tiedekysymykset –palstalla viisivuotias Vilma Kallonen kysyi: Montako ihmistä maailmassa on, jos kuolleetkin lasketaan?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä