*

Kuinka Karl Marx tavataan

Kaikki blogit puheenaiheesta Kulttuurihistoria

Kuusamon historia- ja kulttuurikeskus Porkkatörmälle

”Porkkatörmä kaipaa valistunutta omistajaa – historiakeskukselle on parempi paikka”, otsikoi Koillissanomat 3.3.2017 pääkirjoituksensa. Lehden mielestä Kuusamon historia- ja kulttuuritila sopii parhaiten Torankiin Karhuntassun yhteyteen, jossa Kuusamon historiaa voidaan esitellä uutta tekniikkaa käyttäen. Mikäli Porkkatörmä kunnostetaan, korjaustyö lehden mukaan maksaa 1 miljoona euroa ja käyttökuluja tulisi 200.000 euroa vuodessa.

Valtamedia, vallan sosiologia, väkivalta

 

1.


Valtamedia vahvistaa ja saa vahvistusta valtavirta-ajattelusta, joka tällä hetkellä on tosiasialliselta sisällöltään väljähtynyttä jäännöstä reilun viidenkymmenen vuoden takaisesta, silloisen vähemmistön edelläkävijä-ajattelusta. Kulttuurivitka, jonka mittaan edelläkävijöiden ideat ja arvot ovat lanseerautuneet valtavirta-ajatteluksi, on hämmästyttävän pitkä.

Ilman Malmin lentoasemaa olemme askeleen lähempää vanhaa kunnon Neuvostoliittoa

Muuttaessamme vuonna 1987 isäni työkomennuksen vuoksi Neuvostoliittoon, isääni harmitti vietävästi, ettei pystynyt enää harrastamaan rakasta ilmailuharrastustaan sen jaloimmassa muodossa, eli konkreettisesti lentämällä. Hänelle työkomennus Neuvostoliittoon merkitsi Piper Arrowin & Cessna 152:n vaihtumista Microsoftin flight-simulaattoriksi ja alan lehtien pänttäämiseksi. Hän totesikin tuolloin, että yleisilmailu on mahdollista vain sivistysvaltioissa. Myös minulle oli lentäminen jo tuolloin lähellä sydäntä.

Malmin lentokenttä este kehitykselle?

Jyväskyläläisenä sitä enimmäkseen vain ihmettelee kuinka pääkaupunkiseudulla kisstellään Malmin lentokentan ja asuinalueen välillä. Usein saa vain lukea että helsingissä ollaan asiasta sitämieltä ja Helsingissä ollaan tätämieltämutta harvemmin ollaan kysytty mieli piteitä koko maasta tulisiko kenttää säilyttää vai rakentaa täyteen törkeän kalliita ökytornitaloja niin kuin täällä Jyväskylässä uusia kerrostaloja kutsutaan sukkaiden kesken. Mielestäni tämä vastakkain asettelu on turhaa ja hakisisin ennemmin kompromissia.

Minna Canthin kotitalon kohtalo on kansallinen häpeä

”Kuopion tuomiokirkon kupeessa seisoo tyhjillään hieno talo, jolla on vielä hienompi historia. Suurnainen Minna Canthin kotitalohan se siinä rapistuu.” kirjoitti Veera Jääskeläinen Savon sanomissa 14.10.2015, pohtien Kanttilan kummallista kohtaloa. Viime syksynä kuopiolaiset kuitenkin elivät uudessa toivossa, ja tämä toivo oli kulttuurineuvos Veijo Baltzar.

Byrokratia avuksi - ei vastustajaksi!

Savon Sanomat

4.7.2015

Kulut Minna Canthin kotitalon kunnostajan huolena - Kanttilan lopullinen kauppa viivästyy

Kulttuurineuvos Veijo Baltzarin ja rakennusliike NCC:n tekemä kauppa Minna Canthin kotitalosta Kanttilasta on edelleen esisopimuksen tasolla. Baltzar kokee talon entisöintiin ja remontointiin liittyvän byrokratian lisäävän kokonaiskulut mahdottomalle tasolle.

Saksalaisten upseerikerho Oulussa

Oulussa sijaitsee eräs eriskummallinen rakennus. Kyseessä on saksalaisten alppijääkärien vuonna 1942 rakentama upseerikerho, joka rakennettiin alppimajan tyyliseksi. Tämä on ainoa rakennus joka on jäljellä Pikku-Berliiniksi kutsutusta saksalaisten majoitusalueesta jatkosodan ajalta.

Rakennus on toiminut pitkään sivupaloasemana, mutta tämän toiminnan päätyttyä tilalle on etsitty uutta käyttöä. Kulttuurihistorialliselta kannalta olisi luontevaa sijoittaa rakennukseen jotain sen ainutlaatuiseen historiaan liittyvää toimintaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä