*

Kuinka Karl Marx tavataan

Kaikki blogit puheenaiheesta Jääskeläinen

Yle,Kivinen ja etiikka

 Entinen työnantajani, nykyinen eläkkeenmaksajani oli hiljan myrskynsilmässä ns. Sipilägaten vuoksi. Tosin minä kutsuisin sitä mieluummin Jääskeläisgateksi. Sipilä teki poliitikkojen ainaista työtä, painosti Yleä ja onnistui niin hyvin, että lamabota Jääskeläinen vastoin journalismin etiikkaa, moraalia ja sääntöjä taipui kopeloimaan tehtyjä ja tekemättömiä juttuja. Hän toisin sanoen sensuroi juttuja tai siikaloi, jota sanaa me käytimme joskus 80-ja 90-luvuilla  sensurointiin innostuneen,toisen kepulaisen pomon Tapio Siikalan mukaan.

Yle Atte

Latinalaisessa Amerikassa on hyvä sana niille, jotka omaa etuaan ajaakseen mielistelevät poliitikkoja, esimiehiään tai muita vastaavia: lamabotas, saappaannuolijat.

Ylen Atte Jääskeläinen näyttää viime päivien paljastusten valossa kuuluvan tähän heimoon: antaa varoituksen pelkästä ohjelman suunnittelusta, kieltää juttujen teon tietyistä aiheista, höykyttää toimittajia ja puolustelee televisiossa tekosiaan journalistisilla käytännöillä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä