1.
Ylimäärä mahdollistaa vaihdon, ja vaihto talouden. Talous mahdollistaa symbolisen vaihtovälineen, rahan, ja raha mahdollistaa ylimäärän, jota ei ole olemassakaan. Raha on odotusarvo, sillä on vain väljä ja viitteellinen suhde todellisuuteen. Kun taloudesta tulee rahaohjasteista, todellisuudesta tulee toissijaista.
2.
1.
On turha kysyä, voidaanko ihmisarvo määritellä yhden perusteen mukaan. Voidaan, koska talous tekee jo niin. Se määrittelee ihmisen arvon taloudellisten arvojen mukaan. Itse asiassa talous määrittelee koko todellisuuden jonkinlaisena talouden merkityslaajentumana.
2.
1.
"Rahan" olennaisin ominaisuus on, että se on aina jonkun rahaa -- mitään "yleistä" rahaa ei ole. Ei ole ei-kenenkään rahaa.
Suomessa valitaan valtionpäämiestä pelikorteilla leikkien
kaupallisen televisiokanavan taustanauretussa ja -huudetussa
viihdekeskustelussa, jossa tosiaankaan ei esitetä ensimmäistäkään
politiikan lähtökohtaiset käsitteet kyseenalaistavaa kysymystä.
Asiantuntijavieraina ovat vanhoillis-taloudellisesti orientoituneet
EU- ja talouspiirien edustajat. Ei ensimmäistäkään yhteiskunta- tai
talouskriitikkoa. Viimeinen vierailijapuheenvuoro taataan EK:n
johtajalle.
1.
Säästöpolitiikka on itsepetoksen lisäksi itsetuhoa. Jos kaikki mikä jätetään tekemättä säästää rahaa tekemisen hinnan verran, meidän kannattaisi olla tekemättä mitään. Kaikki rahat säästyisivät ja kaikista tulisi rikkaita.
Jos yksittäinen lenkki rahankierrossa putoaa kierrosta pois raha oikaisee lenkin yli. Raha ei kasva, se ei vähene, se vain oikaisee.
Useimmat meistä kuvittelevat että totaalinen yhteiskunnallinen romahdus olisi jokin erityisen dramaattinen tapahtuma, jokin luononkatastrofin kaltainen, tulivuortenpurkausten vulkaanista voimaa purkava, maanjäristysten tapainen, raunioita jälkeen jättävä, sotien hävitystä ja hirveyksiä muistuttava, räjähdyksenomainen, kertakaikkinen kuolemaa ja tuhoa kylvävä, siis jokin maailmanloppu. Mistään sen kaltaisesta ei yhteiskunnan hajoamisessa kuitenkaan ole kyse, vaan melkeinpä jostain aivan päinvastaisesta.
Yksityistämisen problematiikka ei tyhjene siihen, että lasketaan
jossain tilinpidollisessa kustannuspaikassa saatu säästö. Tapa jolla
oikeistopoliitikot houkuttelevat päättäjiä näin ajattelemaan kertoo
siitä että asiaan elimellisesti liittyvät laajemmat ongelmat halutaan
aktiivisesti unohtaa.
On kai jokin inhimillisen reagoinnin laki, että mitä pahemmaksi jokin kriisitilanne ryöstäytyy, sitä enemmän kuuluu "mitäs minä sanoin" -huutoja. Eurovaluutan kriisi on tyypillisesti tällainen tilanne. Jälkiviisastelu ja oman hännän nostatus on aika monen tälläkin palstalla aihetta käsitelleen blogistin puheen perussävy.
Jostain minulle tuntemattomasta syystä monet suomalaiset näyttävät tällä hetkellä ajattelevan että moni asia on lyhyessä ajassa kääntynyt päälaelleen ja olisi nyt toisin kuin mitä se oli ennen vaaleja. Ikään kuin takkeja olisi käännelty yhden jos toisen kerran yhdeltä jos toiseltakin.
Yhteiskuntailmapiirissä esiintyy vaalien lähestyessä lieviä tulehdusoireita. Jos olen tulkinnut uutisia oikein, etenkin Kokoomuksen ja Keskustan -- ilmeisesti siis päähallituspuolueiden -- ehdokkaita on vaalityössään häiritty, vähän mätkittykin. Paljoa vahingoniloa ei asian johdosta kannata tuntea, koska ääri-ilmiöissä näkyville ilmestyvä lisääntyvä epätoivo kääntyy ennen pitkää itseään vastaan. Tulevalla kaudella se tullaan kostamaan köyhiä vielä enemmän kurittavalla politiikalla.