Kuinka Karl Marx tavataan

Ulkoistaminen

Yksityistämisen harhat

Yksityistämisen problematiikka ei tyhjene siihen, että lasketaan jossain tilinpidollisessa kustannuspaikassa saatu säästö. Tapa jolla oikeistopoliitikot houkuttelevat päättäjiä näin ajattelemaan kertoo siitä että asiaan elimellisesti liittyvät laajemmat ongelmat halutaan aktiivisesti unohtaa.

Hyvinvointiyhteiskunnan alasajo -- taloustotalitarismi ja yksityistäminen

Luulisi että kaikki ovat yhtä mieltä siitä että demokratia on hyvä asia. Luulisi että kaikki ovat osapuilleen yhtä mieltä siitä, että demokratialla on ehtonsa ja edellytyksensä -- että on olemassa demokratiaa vahvistavia tekijöitä, sellaisia kuin esimerkiksi luku- ja kirjoitustaito, kyky muodostaa mielipiteitä, keskustelun- ja sananvapaus, myös yhteiskunnallinen läpinäkyvyys, jonka ansiosta kaikki voivat tietää mistä missäkin asiassa on oikeasti kyse.

Yksityistetäänkö sosiaalitoimikin?

Marxilaisen käsityksen mukaan tuotantovälineiden tulisi olla yhteisessä omistuksessa. En nyt tässä lähde pohtimaan ovatko marxilaiset vaatimuksessaan oikeassa, vaan kiinnitän huomiota siihen että käsite "yhteisomistaminen" on sinänsä oksymoroni.

Julkaise syötteitä