Kuinka Karl Marx tavataan

Toimijasubjektiharha

Ajatelmia taloudesta

1.

Säästöpolitiikka on itsepetoksen lisäksi itsetuhoa. Jos kaikki mikä jätetään tekemättä säästää rahaa tekemisen hinnan verran, meidän kannattaisi olla tekemättä mitään. Kaikki rahat säästyisivät ja kaikista tulisi rikkaita.

Jos yksittäinen lenkki rahankierrossa putoaa kierrosta pois raha oikaisee lenkin yli. Raha ei kasva, se ei vähene, se vain oikaisee.

Onko koiraa olemassa

1.

Eurooppalainen keskiaika oli monin tavoin merkillinen ajanjakso. Se oli merkillinen tavalla joka tekee sen silmissämme vieläkin merkillisemmäksi -- se ei nimittäin jättänyt jälkeensä sellaista historiankirjoituksen tarvitsemaa dokumentaatiota, joka auttaisi jälkipolvia ymmärtämään mistä oli kyse. Rooman valtakunnassa jo olemassaollut luku- ja kirjoitustaito katosi maailmasta, ja ne, jotka keskiajalla osasivat lukea, tekivät se vaivoin, puoliääneen mumisten ja huuliaan mutristellen. Kirjallinen tuotanto ei voinut olla mahtavaa.

Liberalismisofismi ja romanikerjäläiset

Me jokainen olemme syntyneet jo olemassaolevaan maailmaan, jossa kielen käsitteet kuvaavat todellisuutta sellaisena kuin se aikalaisillemme avautuu -- kieli käsitekoneistoineen muodostaa ikään kuin pilven sukupolvien yläpuolella, ja pilvi määrää sen ajatusilmaston jossa sukupolvet elämänsä elävät.

Ajattelukoherenssin puutteen kompensoiminen ajatusvirheillä

Kadunkulmassa ajaa ohitse kuorma-auto, jonka koppilavan seinään on maalattu valtava mainos uudesta "Transformers"-elokuvasta. Kuvassa käydään sci-fi-sotaa räjähtelevin panoksin ja tuliasein, ja ihmiskunta käy mainostekstin mukaan viimeistä taisteluaan mekaanisia, ilmeisesti ulkoavaruudesta saapuneita niveljalkaisia ötökkärobotteja vastaan.

Tavattoman mielenkiinnottomat hallitusneuvottelut

Koska mielenkiinnottomina pitkään jatkuneet hallitusneuvottelut ovat nyt saavuttaneet eräänlaisen mielenkiinnottomuutensa huipentuman, tänään pitäisi keksiä jotain todellista pohdittavaksi. Sellaiseen mahdollisuuden saattaisi tarjota näilläkin palstoilla vielä äsken vahvasti esillä ollut kysymys ns. positiivisesta syrjinnästä.  

Julkaise syötteitä