1.
Norjan ampumistapaus, kuten kaikki vastaavat ammuskelut, herätti jälleen keskustelun aseista ja aselaeista. Tämä keskustelu on sävyiltään kiihkeää ja kannanotot puolin ja toisin tavattoman korostuneita. Argumentit hajoavat hyvin laajalle alueelle ja ovat luvalla sanoen laaduttomia. "Aseet eivät tapa, ihmiset tappavat." Tai: "Jos ampuma-aseet kielletään, voihan tappaa vaikka leipäveitsellä." Uskooko joku todella, että tämäntapaisilla tokaisuilla voitaisiin ilmoittaa totuus aseiden ja ihmisen merkillisestä symbioosista?
Moniarvoisuus on yksilön kannalta etäisyyttä, jonka hän on
saavuttanut suhteessa omaan kasvukulttuuriinsa -- etäisyyden
saavuttamiseksi täytyy yksilöllistymiskehityksessä päästä pitkälle.
Moniarvoisuus on käytännössä mahdollista vain maallistuneiden,
ei-tunnustuksellisesti ajattelevien ihmisten kesken. Tällaisille
yksilöille vain ihminen ja elämä ovat korkeimmat arvot, eikä mikään
tunnustuksellinen yhteisöarvo nouse ihmiselämän ja yksilön pyhittämisen
yläpuolelle.
Freud oli oikeassa monessakin asiassa. Esimerkiksi kaikissa niissä asioissa, jotka nytkin pitäisi nostaa esiin, kun Norjan tapahtumista keskustellaan. Esimerkiksi siinä asiassa, että sukupuolisuus on ihmiselle tabu, josta on vaikea keskustella.
Nuorten miesten tekemissä äärimmäsissä väkivallanteoissa, olipa kyseessä sitten yksittäisen tytön raaka surmaaminen, kouluammuskelut tai muu joukkotuhonta, tekijänä on tyypillisesti yksinäinen vailla seurustelusuhteita kasvanut poikalapsi. Kohteena ovat usein muut samanikäiset nuoret, joille maalliset ilot ovat ongelmattomia.
Kehityspsykologisesti katsoen ihminen on aggressiivisimmillaan noin kaksivuotiaana. Tällöin hänellä on orastava itsetietoisuus, ja hän ajautuu usein törmäyskurssille maailman kanssa. Aggressio seuraa usein turhautumista, ja ellei niitä tuossa iässä opita käsittelemään, sama peruskonflikti minän ja ulkomaailman kanssa jatkuu ja elää jossain psyyken pohjalla läpi koko elämän.