1.
Valta on sosiologinen vakio. Vakio tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun lauman johtaja kuolee, hänen tilalleen astuu seuraaja, eikä vallan määrä valtahierarkiassa muutu miksikään. Hierarkia on myös sosiologinen vakio. Tai ne ovat yksi ja sama asia, valta ja hierarkia.
2.
Rauhan ja hyvinvoinnin ajat ovat ihmisyhteisöille siunauksellisia. Sensijaan kriisiytyessään kaikki yhteiskunnat taantuvat, regressoituvat. Joukkomittainen taantuma on aina samanlainen tapahtuma, ihan riippumatta siitä onko yhteiskunnan kriisi aiheutunut sisäisistä tekijöistä, kuten sosiaalisesta hajoamisesta, vai onko syynä yhteiskunnan ulkopuolelta tuleva tekijä, esimerkiksi sodanuhka tai sota, tai jokin kaiken tuhoava luonnonkatastrofi.
Kaikki se "ryhmäpsykologinen" tieto jota ihmistieteiden vuosisataisen
harharetken laitamilta on tätänykyä mahdollista hankkia näyttäisi
minusta viittaavan mitä selvimmin siihen suuntaan, että nimenomaan
yhteisöissä vallitsevan "sosiaalisen sidonnaisuuden" --
ryhmäsidonnaisuuden, yhdenmukaisuuden paineen, normimoraalin,
sukupuoliseparaation, fundamentalistisen ja tunnustuksellisen ajattelulaadun, kunnian- ja häpeäntuntojen, jne -- käsite ja sen
ympärille kytkeytyvät ilmiöt pitäisi nostaa avainasemaan kuvattaessa ja
selitettäessä "kulttuurien" kohtaamiseen liittyviä ongelmia.
Sosiologi Erik Allardt esitti aikoinaan, että suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee joukko perusvastakohtaisuuksia, joista varsinkin kuilu valtaapitavän "herraeliitin" ja "tavallisen kansan" välillä on suuri. Omasta mielestäni selitys tälle kuten myös muille taipumuksillemme kahtiajakoihin löytyy historiastamme.
Voisiko moniin tämän päivän yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalle nousseisiin teemoihin -- sellaisiin kuin ns. populismi tai esim. maahanmuutto- ja kotoutumisongelmat -- tuoda lisävaloa, jos mietittäisiin sitä missä mielessä sosiologia ja psykologia ovat eri tiedonaloja ja ansaitsevat oman, itsenäisen tieteen asemansa?