1.
Juuri nyt yhteiskunnassamme eletään pelon ilmapiirissä. Pelko, kuten kaikki pelot aina, ei omaa selvää kohdetta, vaan jää vähän hämäräksi, epämääräiseksi. Pelko on olemuksellisesti jotain juuri sellaista -- jos näkisimme hyvin selvästi sen mitä pelkäämme, emme enää pelkäisi.
Jos haluamme ettei yhteiskunnassamme olisi pelkoa -- vallitsisi pelon mielialaa -- meidän pitäisi tehdä yhteiskunnastamme läpinäkyvä. Tähän suuntaan yhteiskuntamme ei kuitenkaan ole kehittymässä. Päinvastoin.
1.
Syyt ja syyllisyys ovat eri asioita aikuisten oikeasti. Juuri tämä on oikea tapa ilmaista asia -- lapsille syyt ja syyllisyys ovat yksi ja sama asia. Lapsi ei osaa eritellä syitä, ja itse asiassa syysuhteiden kausaalinen tajuaminen on sekä eurooppalaisessa ajatushistoriassa että jokaisen kasvavan yksilön kehityksessä huomattavan myöhäsyntyinen vaihe.
1.
Valta on sosiologinen vakio. Vakio tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun lauman johtaja kuolee, hänen tilalleen astuu seuraaja, eikä vallan määrä valtahierarkiassa muutu miksikään. Hierarkia on myös sosiologinen vakio. Tai ne ovat yksi ja sama asia, valta ja hierarkia.
2.
1.
Loppiainen on lopun aikaa, juhlan loppu, lopun tunnelma. Palaamme tai pakenemme taas arkeen, työhön ja toimintaan. Elämällämme on alku, jossain jo kaukana, ja sen päälle olemme rakentaneet kaiken, onnistuen ja epäonnistuen, on ollut juhlaa ja pohjaa, ja elämämme on paljolti pakoa meitä jokaista odottavasta lopusta, kuolemasta. Elämä on kuin sarja syntymiä ja kuolemia, ja kokonaisuutena elämämme on historiallisesti ottaen suhteellisen lyhyt yhden ihmisen silmät auki vietetty hetki syntymän ja kuoleman välissä.
Jos nykynuorelta kysyy jotain Hamletista, saattaa vastakysymyksenä olla: "Mitä Harald Hirmuiselle tapahtui?" Punaisen takkuparran omaavan sarjakuvaviikingin poika on nimittäin nimeltään Hamlet.
Ei mikään tyhmä poika, isäänsä verrattomasti fiksumpi. Yhdessä sarjakuvassa hän katseli tähtitaivaalle katse täynnä nuorta uteliaisuutta ja kysyi sitten isältään: "Isä, eivätkö tähdet olekin ihmeellisiä?" Harald tiirasi aikansa taivaalle ja tokaisi sitten: "Joo, ovathan ne. Ne ovat niin pieniä -- ja me olemme niin suuria."
Mitä muuta Perussuomalaisten ennennäkemätön vaalivoitto kertoi kuin sen, että jokin tässä maassa on ollut pinnanalaisesti pahasti sairasta? Että koko puolueiden koneisto -- se puolueparlamentaristinen, puoluejohtajavaltainen koneisto, joka meillä on toiminut demokratian kulissina ja tosiasiassa korvannut aidon demokratian -- on ollut pahasti, pahasti sairas.
1. Demokratiassa on kyse "minästä". Jokainen meistä syntyy tähän maailmaan mitään tietämättömänä, ja jokaisen tajuntaan piirtyy ensin hahmo "sinä", ja vasta myöhemmin muodostuu "minä". Tästä ihmis- ja itseidentiteetin marssijärjestyksestä suoraan seuraa, että elämme kaikki aina ikään kuin toistemme sieluissa, ja kaiken minkä teemme toisillemme, teemme myös itsellemme, itsessämme. Ihminen on sosiaalinen laji. Demokratiassakin on pohjimmiltaan kyse niistä yleisistä säännöistä, joilla "minä" ja "me" elävät yhdessä.
Perussuomalaiset ovat monella tavalla merkillinen porukka. Yhtäältä puolue on onnistunut koskettamaan monia yhteiskuntamme kipupisteitä tavalla, johon "vanhat" puolueet eivät ole pystyneet, toisaalta perussuomalaisuus kipuilee itsekin, ja kiehuu vieläpä mielestäni aikalailla samojen ongelmien liemessä joiden esilletuojana se on kunnostautunut. Yritän seuraavassa omasta sivustaseuraavan politiikantarkkailijan perspektiivistäni hieman avata näitä askarruttavia paradokseja.
Luettuani brittihistorioitsija Jonathan Gloverin monumentaalisen teoksen "Ihmisyys -- 1900-luvun moraalihistoria" jäin miettimään miksi monista viime vuosisadan tavatonta barbariaa ja ennätysmäisiä verilöylyjä käsittelevästä kirjasta juuri tämä teki niin erityisen vaikutuksen.
Pentti Linkola on nuoruuden idealismista täydelliseen elämänpettymykseen päätynyt synkkämielinen suomalainen luonnonsuojelijatosikko, joka haluaisi käynnistää maailmassa tuhon koneistot jo ennen kuin ne itsestään käynnistyvät. Hän on ihmisenä eriskummallinen ja karismaattinen hahmo, ja ihailevasti hänestä sanotaan: "Mies elää niinkuin opettaa."