Uutta ohjelmatuotantoa karsastava YLE esittää television ykköskanavalla arkipäivisin vanhoja kotimaisia elokuvia, joiden hellyyttävän nostalgisen pinnan alla näyttäytyy hyvin, miten naiivi ja yksiarvoinen yhteiskuntamme vielä muutama sukupolvi sitten oli.
Suomessa valitaan valtionpäämiestä pelikorteilla leikkien
kaupallisen televisiokanavan taustanauretussa ja -huudetussa
viihdekeskustelussa, jossa tosiaankaan ei esitetä ensimmäistäkään
politiikan lähtökohtaiset käsitteet kyseenalaistavaa kysymystä.
Asiantuntijavieraina ovat vanhoillis-taloudellisesti orientoituneet
EU- ja talouspiirien edustajat. Ei ensimmäistäkään yhteiskunta- tai
talouskriitikkoa. Viimeinen vierailijapuheenvuoro taataan EK:n
johtajalle.
Keskusteluissa äänestamisestä tai äänestämättä jättämisestä pitäisi perustavanlaatuiset käsitteet ensin määritellä ja panna paikoilleen. Vasta sitten olisi edellytyksiä miettiä mitä äänestäminen tai äänestämättä jättäminen presidentinvaaleissa tai yleisemminkin Suomen nykytilanteessa merkitsevät.
1.
Säästöpolitiikka on itsepetoksen lisäksi itsetuhoa. Jos kaikki mikä jätetään tekemättä säästää rahaa tekemisen hinnan verran, meidän kannattaisi olla tekemättä mitään. Kaikki rahat säästyisivät ja kaikista tulisi rikkaita.
Jos yksittäinen lenkki rahankierrossa putoaa kierrosta pois raha oikaisee lenkin yli. Raha ei kasva, se ei vähene, se vain oikaisee.
1.
Norjan ampumistapaus, kuten kaikki vastaavat ammuskelut, herätti jälleen keskustelun aseista ja aselaeista. Tämä keskustelu on sävyiltään kiihkeää ja kannanotot puolin ja toisin tavattoman korostuneita. Argumentit hajoavat hyvin laajalle alueelle ja ovat luvalla sanoen laaduttomia. "Aseet eivät tapa, ihmiset tappavat." Tai: "Jos ampuma-aseet kielletään, voihan tappaa vaikka leipäveitsellä." Uskooko joku todella, että tämäntapaisilla tokaisuilla voitaisiin ilmoittaa totuus aseiden ja ihmisen merkillisestä symbioosista?
On kai jokin inhimillisen reagoinnin laki, että mitä pahemmaksi jokin kriisitilanne ryöstäytyy, sitä enemmän kuuluu "mitäs minä sanoin" -huutoja. Eurovaluutan kriisi on tyypillisesti tällainen tilanne. Jälkiviisastelu ja oman hännän nostatus on aika monen tälläkin palstalla aihetta käsitelleen blogistin puheen perussävy.
Kun nyt säätytalossa -- hups, meinasin kirjoittaa vahingossa säätytasossa, freudilainen lipsahdus -- kulissien takana salaisissa neuvotteluissa ollaan tositositosidemokraattisten puolupukareiden voimin puuhastamassa maalle uutta hallitusta, voitaisiin täällä rahvaan keskuudessa aivan avoimesti ruveta miettimään jo sitä seuraavaa hallitusta. Ihan vain sen takia, että käytettäisiin vähätkin mahdollisuudet korjata niitä puoluepoliittisen elämämme rakennevirheitä, jotka saavat kansalaiset vaaleissa aina äänestämään jonkun mielestä väärin.
Koska mielenkiinnottomina pitkään jatkuneet hallitusneuvottelut ovat nyt saavuttaneet eräänlaisen mielenkiinnottomuutensa huipentuman, tänään pitäisi keksiä jotain todellista pohdittavaksi. Sellaiseen mahdollisuuden saattaisi tarjota näilläkin palstoilla vielä äsken vahvasti esillä ollut kysymys ns. positiivisesta syrjinnästä.