1.
On turha kysyä, voidaanko ihmisarvo määritellä yhden perusteen mukaan. Voidaan, koska talous tekee jo niin. Se määrittelee ihmisen arvon taloudellisten arvojen mukaan. Itse asiassa talous määrittelee koko todellisuuden jonkinlaisena talouden merkityslaajentumana.
2.
1.
Kolmen- neljänkymmenen viime vuoden aikana maailmassa on tapahtunut rahaekspansio, rahatalouden autonomisoituminen ja muuttuminen omaksi operaatioalueekseen, jolla toimimiseen talouden parhaat älyt keskittyvät. On tapahtunut rahatalouden ja reaalitalouden irtoaminen toisistaan, eivätkä puntit tässä kahtiajaossa ole menneet tasan, vaan lopputuloksena on ollut reaalimaailman alistaminen vastaamaan rahataloudessa puhallettujen arvokuplien lunastamisesta.
1.
Säästöpolitiikka on itsepetoksen lisäksi itsetuhoa. Jos kaikki mikä jätetään tekemättä säästää rahaa tekemisen hinnan verran, meidän kannattaisi olla tekemättä mitään. Kaikki rahat säästyisivät ja kaikista tulisi rikkaita.
Jos yksittäinen lenkki rahankierrossa putoaa kierrosta pois raha oikaisee lenkin yli. Raha ei kasva, se ei vähene, se vain oikaisee.
Rasismilla ei enää tarkoiteta yksinomaan eriväristen ihmisten syrjimistä ja halventamista, ei vain kansanryhmien kimppuun hyökkäämistä, vaan ylimalkaan jonkin ryhmän leimaamista niin, että pelkkä ryhmään kuuluminen riittää perusteeksi yksilön tuomitsemiselle. Erirotuisten ihmisten eriarvoisesta kohtelusta ollaan siis laajennettu rasismi-käsite merkitsemään yleensä kaikkea viiteryhmän perusteella tapahtuvaa kaltoinkohtelua: puhutaan uskonnon, vakaumuksen tai mielipiteen perusteella tapahtuvasta syrjinnästä, sukupuoli- tai ikärasismista, jne.
Kun maassamme vakaasti vallinnut puoluejohtajavetoinen ja talouseliittiin sekä poliittisin perustein valikoituun virkamieskuntaan sopivasti kytköksiään ylläpitänyt puolueparlamentarismi sai viime eduskuntavaaleissa vakavan muistutuksen aidolta demokratialta -- "jytkyn" -- ja maa sen seurauksena lopulta jakautui hallitus-Suomeen ja perussuomalais-Suomeen, maa samalla jakautui "populismin" tuomitsevaan -- sitä inhoavaan -- valtajoukkoon ja toisaalta "populisteihin", jotka eivät oikein tiedä pitäisikö heidän hävetä vai olla ylpeitä nimityksestään.
Me jokainen olemme syntyneet jo olemassaolevaan maailmaan, jossa kielen käsitteet kuvaavat todellisuutta sellaisena kuin se aikalaisillemme avautuu -- kieli käsitekoneistoineen muodostaa ikään kuin pilven sukupolvien yläpuolella, ja pilvi määrää sen ajatusilmaston jossa sukupolvet elämänsä elävät.
Useimmat meistä kuvittelevat että totaalinen yhteiskunnallinen romahdus olisi jokin erityisen dramaattinen tapahtuma, jokin luononkatastrofin kaltainen, tulivuortenpurkausten vulkaanista voimaa purkava, maanjäristysten tapainen, raunioita jälkeen jättävä, sotien hävitystä ja hirveyksiä muistuttava, räjähdyksenomainen, kertakaikkinen kuolemaa ja tuhoa kylvävä, siis jokin maailmanloppu. Mistään sen kaltaisesta ei yhteiskunnan hajoamisessa kuitenkaan ole kyse, vaan melkeinpä jostain aivan päinvastaisesta.
Eurooppalaisella keskiajalla elettiin tuhat vuotta vailla selvää psykologista yksilöminuutta, eräänlaisessa joukkotaantuman ja niin sanotun depersonalisaation tilassa, jossa aikakauden parhaimmat älyt saattoivat epäillä jopa omaa olemassaoloaankin. Siinä maailmassa vallitsi Jumalan asettama järjestys, jota valtajärjestelmänä on sittemmin totuttu kutsumaan teokratiaksi, ja siinä todellisuudessa kaikki tapahtui ja tehtiin Jumalan nimissä ja Jumalan kunniaksi.
On muutamia asioita, joita ei voi ymmärtää kuin sellainen joka on ne itse kokenut. Esimerkiksi köyhyys -- sellainen lohduton, toivoton köyhyys, jolle missään näkyvissä olevan elämän perspektiivissä ei ole odotettavissa helpotusta -- on asia, josta on turha puhua, ellei itse ole kokenut sellaista. Vain se, joka on joutunut kohtaamaan tosiasian, etteivät asiat elämässä koskaan tule olemaan hyvin, eivät edes siedettävällä tavalla, tietää mitä köyhyys merkitsee.