Kuinka Karl Marx tavataan

Normimoraali

Moraalihistorian alkeet


Kuten näinä päivinä jokainen voi uutisvirtaa seuraamalla todeta, elämme jonkinlaista yhteiskuntamoraalin rapautumisen ja kadon aikaa. Tapa jolla laumanjohtajamme niin talous- ja yritysmaailman kuin valtapolitiikankin huipulla valehtelevat sekä itselleen että meille muille on jokseenkin pöyristyttävä. Ehkä moraalista pitäisi puhua enemmän -- siitä huolimatta ettei kukaan meistä edes pysty kuvittelemaan millainen olisi esimerkiksi moraalifilosofiasta kiinnostunut pääministeri.

Vihapuheen ja kansankiihotuksen moraalihistoria


1.

Meitä eurooppalaisen uuden ajan ihmisiä määrää monin tavoin individualismi. Se on se historiallinen kantoaalto, joka on tehnyt meistä sellaisia kuin olemme. Se on niin tiedollisen ajattelumme kuin meille ominaisten, yksilöoikeuksia ja -vapauksia korostavien moraalituntojen takana.

Kysyä ja vastata

1.

Kysymykset ovat viisaampia kuin vastaukset. Kysymys, hyvin ja hyvillä käsitteillä muotoiltu, on kaiken tiedonhankinnan lähtökohta. Se ken kysyy oikein saa oikeita vastauksia. Se ken kysyy ensin on etulyöntiasemassa. Se ken jää kyselemään kartuttaa lopulta tietoaan eniten. Vastaus on aina väärä jos se tyrehdyttää kysymykset.

Historian ymmärtämisestä

1.

Loppiainen on lopun aikaa, juhlan loppu, lopun tunnelma. Palaamme tai pakenemme taas arkeen, työhön ja toimintaan. Elämällämme on alku, jossain jo kaukana, ja sen päälle olemme rakentaneet kaiken, onnistuen ja epäonnistuen, on ollut juhlaa ja pohjaa, ja elämämme on paljolti pakoa meitä jokaista odottavasta lopusta, kuolemasta. Elämä on kuin sarja syntymiä ja kuolemia, ja kokonaisuutena elämämme on historiallisesti ottaen suhteellisen lyhyt yhden ihmisen silmät auki vietetty hetki syntymän ja kuoleman välissä.

Taloususkonto liittovaltiorunnauksen takana

Kansallisvaltiot ovat eurooppalaisen uuden ajan tuotteita. Keskiajalla feodaalinen elämänmuoto oli ollut korostetun paikallista, ja tapa jolla teokraattinen maailmanjärjestys koettiin ylhäältä "annettuina" muuntui vähitellen ajatushistoriassa ominaisen transformaation kautta vastaamaan uudelle ajalle ominaista individualistista ihmiskuvaa.

Perussuomalainen paradoksi

Perussuomalaiset ovat monella tavalla merkillinen porukka. Yhtäältä puolue on onnistunut koskettamaan monia yhteiskuntamme kipupisteitä tavalla, johon "vanhat" puolueet eivät ole pystyneet, toisaalta perussuomalaisuus kipuilee itsekin, ja kiehuu vieläpä mielestäni aikalailla samojen ongelmien liemessä joiden esilletuojana se on kunnostautunut. Yritän seuraavassa omasta sivustaseuraavan politiikantarkkailijan perspektiivistäni hieman avata näitä askarruttavia paradokseja.

Sivu 1 | 2 | »
Julkaise syötteitä