1.
Meitä eurooppalaisen uuden ajan ihmisiä määrää monin tavoin individualismi. Se on se historiallinen kantoaalto, joka on tehnyt meistä sellaisia kuin olemme. Se on niin tiedollisen ajattelumme kuin meille ominaisten, yksilöoikeuksia ja -vapauksia korostavien moraalituntojen takana.
Freudilaisittain on niin että jokaisen yksilöminuuden pohjalla on yhteisö. Yksilöllinen autonomia ja "aikuistuminen" on yksilön kasvamista irti symbiooseista ja sosiaalisesta sidonnaisuudesta, ja historiallisesti ottaen yhteisöt -- yksilöiden kasvukulttuurit -- kasvavat suuntaan jossa yhä suurempi yksilöllinen autonomia mahdollistuu.
Rasismilla ei enää tarkoiteta yksinomaan eriväristen ihmisten syrjimistä ja halventamista, ei vain kansanryhmien kimppuun hyökkäämistä, vaan ylimalkaan jonkin ryhmän leimaamista niin, että pelkkä ryhmään kuuluminen riittää perusteeksi yksilön tuomitsemiselle. Erirotuisten ihmisten eriarvoisesta kohtelusta ollaan siis laajennettu rasismi-käsite merkitsemään yleensä kaikkea viiteryhmän perusteella tapahtuvaa kaltoinkohtelua: puhutaan uskonnon, vakaumuksen tai mielipiteen perusteella tapahtuvasta syrjinnästä, sukupuoli- tai ikärasismista, jne.
Eurooppalaisella keskiajalla elettiin tuhat vuotta vailla selvää psykologista yksilöminuutta, eräänlaisessa joukkotaantuman ja niin sanotun depersonalisaation tilassa, jossa aikakauden parhaimmat älyt saattoivat epäillä jopa omaa olemassaoloaankin. Siinä maailmassa vallitsi Jumalan asettama järjestys, jota valtajärjestelmänä on sittemmin totuttu kutsumaan teokratiaksi, ja siinä todellisuudessa kaikki tapahtui ja tehtiin Jumalan nimissä ja Jumalan kunniaksi.
Kaikki se "ryhmäpsykologinen" tieto jota ihmistieteiden vuosisataisen
harharetken laitamilta on tätänykyä mahdollista hankkia näyttäisi
minusta viittaavan mitä selvimmin siihen suuntaan, että nimenomaan
yhteisöissä vallitsevan "sosiaalisen sidonnaisuuden" --
ryhmäsidonnaisuuden, yhdenmukaisuuden paineen, normimoraalin,
sukupuoliseparaation, fundamentalistisen ja tunnustuksellisen ajattelulaadun, kunnian- ja häpeäntuntojen, jne -- käsite ja sen
ympärille kytkeytyvät ilmiöt pitäisi nostaa avainasemaan kuvattaessa ja
selitettäessä "kulttuurien" kohtaamiseen liittyviä ongelmia.
Moniarvoisuus on yksilön kannalta etäisyyttä, jonka hän on
saavuttanut suhteessa omaan kasvukulttuuriinsa -- etäisyyden
saavuttamiseksi täytyy yksilöllistymiskehityksessä päästä pitkälle.
Moniarvoisuus on käytännössä mahdollista vain maallistuneiden,
ei-tunnustuksellisesti ajattelevien ihmisten kesken. Tällaisille
yksilöille vain ihminen ja elämä ovat korkeimmat arvot, eikä mikään
tunnustuksellinen yhteisöarvo nouse ihmiselämän ja yksilön pyhittämisen
yläpuolelle.
Gallupsuosionsa kääntymistä vaalimenestykseksi jännittävät perussuomalaiset ovat puheissaan ja kampanjoinnissaan ratsastaneet jonkin verran monikulttuurisuuden vastaisella hengellä, ja esimerkiksi persunuorten ohjelmaankin on jossain muodossa kirjattu suomalaisen yhtenäiskulttuurin puolustaminen.
Näissä yhteyksissä käsitteet kuitenkin menevät sekaisin, ja voisi olla paikallaan että käsitteenmuodostusta hieman täsmennettäisiin, jotta keskusteluihin muodostuisi oikeaakin sisältöä. Tällä hetkellä huidellaan hyvin epämääräisten ja falskien käsitemäärittelyjen varassa.