1.
Meitä eurooppalaisen uuden ajan ihmisiä määrää monin tavoin individualismi. Se on se historiallinen kantoaalto, joka on tehnyt meistä sellaisia kuin olemme. Se on niin tiedollisen ajattelumme kuin meille ominaisten, yksilöoikeuksia ja -vapauksia korostavien moraalituntojen takana.
Uutta ohjelmatuotantoa karsastava YLE esittää television ykköskanavalla arkipäivisin vanhoja kotimaisia elokuvia, joiden hellyyttävän nostalgisen pinnan alla näyttäytyy hyvin, miten naiivi ja yksiarvoinen yhteiskuntamme vielä muutama sukupolvi sitten oli.
Freudilaisittain on niin että jokaisen yksilöminuuden pohjalla on yhteisö. Yksilöllinen autonomia ja "aikuistuminen" on yksilön kasvamista irti symbiooseista ja sosiaalisesta sidonnaisuudesta, ja historiallisesti ottaen yhteisöt -- yksilöiden kasvukulttuurit -- kasvavat suuntaan jossa yhä suurempi yksilöllinen autonomia mahdollistuu.
Eurooppalaisella keskiajalla elettiin tuhat vuotta vailla selvää psykologista yksilöminuutta, eräänlaisessa joukkotaantuman ja niin sanotun depersonalisaation tilassa, jossa aikakauden parhaimmat älyt saattoivat epäillä jopa omaa olemassaoloaankin. Siinä maailmassa vallitsi Jumalan asettama järjestys, jota valtajärjestelmänä on sittemmin totuttu kutsumaan teokratiaksi, ja siinä todellisuudessa kaikki tapahtui ja tehtiin Jumalan nimissä ja Jumalan kunniaksi.
Moniarvoisuus on yksilön kannalta etäisyyttä, jonka hän on
saavuttanut suhteessa omaan kasvukulttuuriinsa -- etäisyyden
saavuttamiseksi täytyy yksilöllistymiskehityksessä päästä pitkälle.
Moniarvoisuus on käytännössä mahdollista vain maallistuneiden,
ei-tunnustuksellisesti ajattelevien ihmisten kesken. Tällaisille
yksilöille vain ihminen ja elämä ovat korkeimmat arvot, eikä mikään
tunnustuksellinen yhteisöarvo nouse ihmiselämän ja yksilön pyhittämisen
yläpuolelle.
Vanhastaan on sanottu että nerous ja hulluus ovat lähellä toisiaan, mutta näinä päivinä yhteiskunnallisessa keskustelussa lähestyvät toisiaan sellaiset ääripäät, joiden kohtaamista ei oikein minkään järkiajattelun puitteissa voi ihan äkkiä käsittää.
Gallupsuosionsa kääntymistä vaalimenestykseksi jännittävät perussuomalaiset ovat puheissaan ja kampanjoinnissaan ratsastaneet jonkin verran monikulttuurisuuden vastaisella hengellä, ja esimerkiksi persunuorten ohjelmaankin on jossain muodossa kirjattu suomalaisen yhtenäiskulttuurin puolustaminen.
Näissä yhteyksissä käsitteet kuitenkin menevät sekaisin, ja voisi olla paikallaan että käsitteenmuodostusta hieman täsmennettäisiin, jotta keskusteluihin muodostuisi oikeaakin sisältöä. Tällä hetkellä huidellaan hyvin epämääräisten ja falskien käsitemäärittelyjen varassa.