1.
Meitä eurooppalaisen uuden ajan ihmisiä määrää monin tavoin individualismi. Se on se historiallinen kantoaalto, joka on tehnyt meistä sellaisia kuin olemme. Se on niin tiedollisen ajattelumme kuin meille ominaisten, yksilöoikeuksia ja -vapauksia korostavien moraalituntojen takana.
1.
"Rahan" olennaisin ominaisuus on, että se on aina jonkun rahaa -- mitään "yleistä" rahaa ei ole. Ei ole ei-kenenkään rahaa.
Jos nykynuorelta kysyy jotain Hamletista, saattaa vastakysymyksenä olla: "Mitä Harald Hirmuiselle tapahtui?" Punaisen takkuparran omaavan sarjakuvaviikingin poika on nimittäin nimeltään Hamlet.
Ei mikään tyhmä poika, isäänsä verrattomasti fiksumpi. Yhdessä sarjakuvassa hän katseli tähtitaivaalle katse täynnä nuorta uteliaisuutta ja kysyi sitten isältään: "Isä, eivätkö tähdet olekin ihmeellisiä?" Harald tiirasi aikansa taivaalle ja tokaisi sitten: "Joo, ovathan ne. Ne ovat niin pieniä -- ja me olemme niin suuria."
Freudilaisittain on niin että jokaisen yksilöminuuden pohjalla on yhteisö. Yksilöllinen autonomia ja "aikuistuminen" on yksilön kasvamista irti symbiooseista ja sosiaalisesta sidonnaisuudesta, ja historiallisesti ottaen yhteisöt -- yksilöiden kasvukulttuurit -- kasvavat suuntaan jossa yhä suurempi yksilöllinen autonomia mahdollistuu.
Eurooppalaisella keskiajalla elettiin tuhat vuotta vailla selvää psykologista yksilöminuutta, eräänlaisessa joukkotaantuman ja niin sanotun depersonalisaation tilassa, jossa aikakauden parhaimmat älyt saattoivat epäillä jopa omaa olemassaoloaankin. Siinä maailmassa vallitsi Jumalan asettama järjestys, jota valtajärjestelmänä on sittemmin totuttu kutsumaan teokratiaksi, ja siinä todellisuudessa kaikki tapahtui ja tehtiin Jumalan nimissä ja Jumalan kunniaksi.
1.
Ihmisen "minä" on merkillinen käsite, jota on hankala määritellä yleisellä tasolla. Luulisi että "minä" olisi vesiselvä juttu -- jokaisellahan on oma "minä", ja luulisi sen olevan niin lähellä, ettei tutkimusmatkoille tarvitse kovin kauas lähteä. Hankaluus kuitenkin taitaa olla juuri tässä: "minä" on havaittavissa täydellisesti vain itsessä, ja jos yrittää tutkia jonkun toisen "minää", siihen tuskin pystyy eläytymään muuten kuin oman "minän" kautta.
Valtio on muuan historiallinen yhteisömuoto, jossa ihminen toteuttaa lajityypillistä sosiaalisuuttaan. Historia tuntee monenlaisia yhteisömuotoja alkaen esihistoriallisista alkulaumoista paimentolaisheimojen, antiikin kreikkalaisten kaupunkivaltioiden ja Rooman imperiumin kautta keskiaikaisiin paikallishallintoihin ja kuningasuskollisiin kansanryhmittymiin, ja lopulta uuden ajan monarkioihin ja kansallisvaltioihin.
Vanhastaan on sanottu että nerous ja hulluus ovat lähellä toisiaan, mutta näinä päivinä yhteiskunnallisessa keskustelussa lähestyvät toisiaan sellaiset ääripäät, joiden kohtaamista ei oikein minkään järkiajattelun puitteissa voi ihan äkkiä käsittää.