Kuinka Karl Marx tavataan

Kaksikielisyys

Kanervan karsea "ajattelu" -- kaksikielisyyden historiallinen rasite


1.

Viime viikolla torstai-iltana YLE:n TV-1:n ajankohtaiskeskustelussa, A-studio: Talk -ohjelmassa keskustelivat ruotsalaispuolueen Ulla-Maj Wideroos, perussuomalaisten Pentti Oinonen, keskustalainen Mari Kiviniemi ja kokoomuskonkari Ilkka Kanerva puolustusvoimien säästöohjelmassa kielipoliittiseksi kipukohdaksi nousseesta Dragsvikin varuskunnasta, josta tapahtumien kulussa näyttää monien todistusten mukaan tulleen RKP:ta edustavan puolustusministeri Wallinin erityinen puolustus- ja suojelukohde.

Äänestäminen tai äänestämättä jättäminen

Keskusteluissa äänestamisestä tai äänestämättä jättämisestä pitäisi perustavanlaatuiset käsitteet ensin määritellä ja panna paikoilleen. Vasta sitten olisi edellytyksiä miettiä mitä äänestäminen tai äänestämättä jättäminen presidentinvaaleissa tai yleisemminkin Suomen nykytilanteessa merkitsevät.

Alkoholin kohtuukäyttö haasteena


1.
   
Joidenkin vuosien mittaan on julkisuuteen alkanut maailmalta tulla säännöllisesti uutisia tutkimuksista, joissa on kartoitettu alkoholin ns. kohtuukäytön hyviä terveysvaikutuksia. En ole juuri huomannut, että tällaisia tutkimuksia pienten päivittäisten alkoholimäärien hyvistä vaikutuksista olisi meillä kovinkaan paljon julkisuudessa esitelty. Näin siitä huolimatta, että nämä vaikutukset keskittyvät olennaisella tavalla myös juuri niihin terveystekijöihin, jotka meillä ovat kansantauteina, kuten sydän- ja verisuonisairaudet, ja masennus.

Ruotsinkielisten positiivisesta syrjinnästä

Länsimaiden kansallisvaltiot syntyivät eurooppalaisella uudella ajalla, kehittyivät teollistumisen vaikutuksesta, kukoistivat lyhyen hetken, ajautuivat 1900-luvulla identiteettikriiseihin, sotivat kaksi maailmansotaa, joutuivat sodan jälkeen syntyneen sukupolven itsenäistymiskapinan kohteiksi, kansainvälistyivät ensin kulttuurisessa, sitten kaupallisessa mielessä, joutuivat ylikansallisen talouden yliajamiksi, hajosivat sisäisesti, oirehtivat nyt kuin myrkkymaljat, joista kukaan ei suostu enää juomaan.

Julkaise syötteitä