Kuinka Karl Marx tavataan

Jupit

Connecting ideas

Pyhyyden, esimerkiksi uskonnollisten tunteiden, kokeminen ei ole ihmiselle välttämätöntä, vaan väistämätöntä. Kaikki tuntemuksemme ovat lajityypillisiä, samoin kuin kaikki älylliset oivalluksemme saavat merkityksensä vain kytkennässä yleiseen kieleen ja kulttuuriin. Kyökkipsykologit, jollaisia akateemiset oppineemme pääosin ovat, sanovat että "ihmisellä on tarve kokea pyhyyden tunteita", millä siis tarkoitetaan sitä että meidän pitäisi käsittää nämä tunteet yhtä hyväksyttävinä kuin sanotaan vaikkapa kauneuden kokeminen, rakastumisen tunne tai yleinen mielihyvän kokemus.

YUPit, juppien perintö: yksityistetty Suomi, yksityistetty EU


1.

Maailman taloudessa kaikki olennainen on muuttunut noin neljänkymmenen viime vuoden kuluessa. Talousajattelu ja sen pohjalta toimiamme ohjaavat -- tai pikemminkin määräävät -- niin sanotut taloudelliset realiteetit ovat nykyisin paitsi mittasuhteiltaan myös ominaislaadultaan erilaisia kuin koskaan ennen. Elämme aikoja jolloin taloudessa tapahtuu jotain jolle taloushistoriassa ei ole vertaa. Siksi eivät myöskään ne vaikeudet, jotka globalisoitunutta maailmaa nyt ravistelevat, ole voitettavissa perinteisten talousteorioiden antamalla viisaudella.

Julkaise syötteitä