1.
Ylimäärä mahdollistaa vaihdon, ja vaihto talouden. Talous mahdollistaa symbolisen vaihtovälineen, rahan, ja raha mahdollistaa ylimäärän, jota ei ole olemassakaan. Raha on odotusarvo, sillä on vain väljä ja viitteellinen suhde todellisuuteen. Kun taloudesta tulee rahaohjasteista, todellisuudesta tulee toissijaista.
2.
Kuten näinä päivinä jokainen voi uutisvirtaa seuraamalla todeta, elämme jonkinlaista yhteiskuntamoraalin rapautumisen ja kadon aikaa. Tapa jolla laumanjohtajamme niin talous- ja yritysmaailman kuin valtapolitiikankin huipulla valehtelevat sekä itselleen että meille muille on jokseenkin pöyristyttävä. Ehkä moraalista pitäisi puhua enemmän -- siitä huolimatta ettei kukaan meistä edes pysty kuvittelemaan millainen olisi esimerkiksi moraalifilosofiasta kiinnostunut pääministeri.
1.
Meitä eurooppalaisen uuden ajan ihmisiä määrää monin tavoin individualismi. Se on se historiallinen kantoaalto, joka on tehnyt meistä sellaisia kuin olemme. Se on niin tiedollisen ajattelumme kuin meille ominaisten, yksilöoikeuksia ja -vapauksia korostavien moraalituntojen takana.
1.
Vastasin eilen erääseen vähän vanhempaan blogikirjoitukseen tulleeseen kommenttiin, jossa viitattiin mahdollisuuteen että homoseksuaalisuus olisi geeneissä.
1.
Syyt ja syyllisyys ovat eri asioita aikuisten oikeasti. Juuri tämä on oikea tapa ilmaista asia -- lapsille syyt ja syyllisyys ovat yksi ja sama asia. Lapsi ei osaa eritellä syitä, ja itse asiassa syysuhteiden kausaalinen tajuaminen on sekä eurooppalaisessa ajatushistoriassa että jokaisen kasvavan yksilön kehityksessä huomattavan myöhäsyntyinen vaihe.
1.
Valta on sosiologinen vakio. Vakio tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun lauman johtaja kuolee, hänen tilalleen astuu seuraaja, eikä vallan määrä valtahierarkiassa muutu miksikään. Hierarkia on myös sosiologinen vakio. Tai ne ovat yksi ja sama asia, valta ja hierarkia.
2.
Kaikki tietävät, että totuus on jokaisen sodan ensimmäinen uhri, mutta harvempi kai on paneutunut pohtimaan, mistä kaikesta siinä on kyse. Uhri ei synny sattumalta eikä silmänräpäyksessä, vaan useimmiten kuin vaivihkaa sodan uhkan kasvaessa ja konkretisoituessa. Jos kansakunta kokee suoranaista ulkoista uhkaa, sodanuhkaa, sen sisäiset erimielisyydet häipyvät taka-alalle, ja kaikkien mielen täyttää yhteinen pelko ja huoli. Silloin käynnistyy rivien tiivistymisen prosessi, joka kaikkiin ihmisyhteisöihin on lajityypillisenä sisäänrakennettu ja ohjelmoitu.
1.
Loppiainen on lopun aikaa, juhlan loppu, lopun tunnelma. Palaamme tai pakenemme taas arkeen, työhön ja toimintaan. Elämällämme on alku, jossain jo kaukana, ja sen päälle olemme rakentaneet kaiken, onnistuen ja epäonnistuen, on ollut juhlaa ja pohjaa, ja elämämme on paljolti pakoa meitä jokaista odottavasta lopusta, kuolemasta. Elämä on kuin sarja syntymiä ja kuolemia, ja kokonaisuutena elämämme on historiallisesti ottaen suhteellisen lyhyt yhden ihmisen silmät auki vietetty hetki syntymän ja kuoleman välissä.
Jos nykynuorelta kysyy jotain Hamletista, saattaa vastakysymyksenä olla: "Mitä Harald Hirmuiselle tapahtui?" Punaisen takkuparran omaavan sarjakuvaviikingin poika on nimittäin nimeltään Hamlet.
Ei mikään tyhmä poika, isäänsä verrattomasti fiksumpi. Yhdessä sarjakuvassa hän katseli tähtitaivaalle katse täynnä nuorta uteliaisuutta ja kysyi sitten isältään: "Isä, eivätkö tähdet olekin ihmeellisiä?" Harald tiirasi aikansa taivaalle ja tokaisi sitten: "Joo, ovathan ne. Ne ovat niin pieniä -- ja me olemme niin suuria."