1. "Käsittämätöntä"
Pääministeri Jyrki Katainen, joka on tämän maan eniten poliittista valtaa omaava mies, otti kantaa YLE:n Radio Suomen haastattelussa sunnuntaina 15 huhtikuuta kohuun, joka oli noussut perussuomalaisen kansanedustaja James Hirvisaaren avustajan, US-blogisti Helena Erosen ehdotettua parodisen sarkastisesti kaikenlaisten eri ihmisryhmien merkitsemistä hihamerkeillä, koska vähemmistövaltuutettu oli tosissaan arvostellut poliisia sen tavasta tiedustella ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä henkilöllisyyspapereita.
1.
Perussuomalaiset saivat viime eduskuntavaaleissa historiassamme ennennäkemättömän äänivyöryn koska yhteiskunnassamme pinnan alla vallitsee tavattoman laaja ja syvä pettymys poliittisten puolupukareiden ylläpitämään hyvävelijärjestelmään. Se oli raju muistutus, jonka aito demokratia antoi meillä vallitsevalle puolueparlamentarismille. Se mitätöitiin hallitusneuvotteluissa, joissa vallitseva konsensusjärjestelmä jakoi maan hallitus-Suomeen ja perussuomalais-Suomeen.
1.
Keskustelut esimerkiksi tällaisilla netin puheenvuoropalstoilla ovat aivan hirvittävän pinnallisia. Pinnallisuus näkyy sekä suosituimpien puheenaiheiden valikoimassa että tavassa jolla syvempiäkin kysymyksiä käsitellään. Blogeja syntyy kuin sieniä sateella, mutta valtaosa on haperoa, läjäpäin lehmäntattia, muutama myrkyllinen joukossa. Älyllistä ravintoa saa tästä metsästä etsiä turhaan.
Uutta ohjelmatuotantoa karsastava YLE esittää television ykköskanavalla arkipäivisin vanhoja kotimaisia elokuvia, joiden hellyyttävän nostalgisen pinnan alla näyttäytyy hyvin, miten naiivi ja yksiarvoinen yhteiskuntamme vielä muutama sukupolvi sitten oli.
1.
"Rahan" olennaisin ominaisuus on, että se on aina jonkun rahaa -- mitään "yleistä" rahaa ei ole. Ei ole ei-kenenkään rahaa.
Kaikki me tiedämme että "rasismi" on nykyisin epämääräinen käsite.
Joskus se tarkoitti selvästi rotuvihaa tai -erottelua, siis eriväristen ihmisten ihmisarvon kieltämistä. Vähimmillään väheksymistä ja mitätöintiä, pahimmillaan institutionalisoitua alistamista, väkivaltaa, kiduttamista ja kuolemantuomioita. Rasisti oli ihminen joka ei nähnyt pintaa syvemmälle.
1.
Vastasin eilen erääseen vähän vanhempaan blogikirjoitukseen tulleeseen kommenttiin, jossa viitattiin mahdollisuuteen että homoseksuaalisuus olisi geeneissä.
Keskusteluissa äänestamisestä tai äänestämättä jättämisestä pitäisi perustavanlaatuiset käsitteet ensin määritellä ja panna paikoilleen. Vasta sitten olisi edellytyksiä miettiä mitä äänestäminen tai äänestämättä jättäminen presidentinvaaleissa tai yleisemminkin Suomen nykytilanteessa merkitsevät.
1.
Valta on sosiologinen vakio. Vakio tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun lauman johtaja kuolee, hänen tilalleen astuu seuraaja, eikä vallan määrä valtahierarkiassa muutu miksikään. Hierarkia on myös sosiologinen vakio. Tai ne ovat yksi ja sama asia, valta ja hierarkia.
2.