Kuinka Karl Marx tavataan

Fundamentalismi

Ehdotus perussuomalaisille

Perussuomalaisilla saattaisi nyt olla historiallinen mahdollisuus sanoutua irti sellaisista fundamentalistisista suvaitsemattomista ryhmistä, joille tyypillistä on jyrkkä sukupuoliseparaatio -- miesten ja naisten erillään pitäminen -- ja siltä pohjalta nouseva miesten keskinäisten seksuaaliyllykkeiden torjunta eli homokammo.

Vihan ja vihapuheen psykologiaa

Tapahtui kauan sitten että olen tappanut pari kyykäärmettä lyömällä lapiolla niiltä pään poikki. Kiemurtelivat hiekkarannalla, siellä oli lapsia leikkimässä, enkä oikein tiennyt mitä muutakaan tehdä. Kunniakseni on sanottava, etten tuntenut itseäni sankariksi. En myöskään videoinut tapahtumaa enkä harrastanut seksuaaliperversioita sen päälle.

Sieniretkellä korpisuolla näin käärmeen, annoin sen vain luikerrella tiehensä ja läksin toiseen suuntaan. Sekin puistatti. Pitkän aikaa jälkeenpäinkin.

Yhteisöjen psykoanalyysia

Freudilaisittain on niin että jokaisen yksilöminuuden pohjalla on yhteisö. Yksilöllinen autonomia ja "aikuistuminen" on yksilön kasvamista irti symbiooseista ja sosiaalisesta sidonnaisuudesta, ja historiallisesti ottaen yhteisöt -- yksilöiden kasvukulttuurit -- kasvavat suuntaan jossa yhä suurempi yksilöllinen autonomia mahdollistuu.

John Lennon vs. Pertti Salolainen

Kuvittele, ettei uskonnon taivasta olekaan olemassa. Helppo kuvitella, jos vain yrität. Ei ole helvettiä syvyyksissä, ylhäällä vain päivä paistaa. Ja kuvittele, ihmiset tekisivät töitään elääkseen päivästä päivään. Ei olisi maita, valtioita, ei syitä tappaa toisia tai kuolla jonkun puolesta. Ei olisi niin minkäänlaista uskontoa, kaikki vain eläisivät tolkullisina ja rauhassa.

Kafkan "Oikeusjuttu"

Me itsekukin -- jokainen meistä -- olemme syntyneet jo olemassaolevaan kielimaailmaan, jossa kielen käsitteet ja käsitekoneistot eli käsitteiden tyypilliset käyttötavat muodostavat meille kuvan maailmasta ja siinä vallitsevista lainalaisuuksista. Kieli, joka käsitteellisen ajattelumme muodostaa, on itse eräänlaista sosiaalista ja historiallista muodostetta, joka ikään kuin pilven tavoin elää elämäänsä päidemme yläpuolella sukupolvesta toiseen vain hitaasti muuttuen -- ja tämä kielen pilvi määrää sen ajatusilmaston, jossa ihmiset elämänsä elävät.

Perussuomalainen paradoksi

Perussuomalaiset ovat monella tavalla merkillinen porukka. Yhtäältä puolue on onnistunut koskettamaan monia yhteiskuntamme kipupisteitä tavalla, johon "vanhat" puolueet eivät ole pystyneet, toisaalta perussuomalaisuus kipuilee itsekin, ja kiehuu vieläpä mielestäni aikalailla samojen ongelmien liemessä joiden esilletuojana se on kunnostautunut. Yritän seuraavassa omasta sivustaseuraavan politiikantarkkailijan perspektiivistäni hieman avata näitä askarruttavia paradokseja.

Ihmisoikeudet edellyttävät yhteiskuntakehitystä

Kaikki se "ryhmäpsykologinen" tieto jota ihmistieteiden vuosisataisen harharetken laitamilta on tätänykyä mahdollista hankkia näyttäisi minusta viittaavan mitä selvimmin siihen suuntaan, että nimenomaan yhteisöissä vallitsevan "sosiaalisen sidonnaisuuden" -- ryhmäsidonnaisuuden, yhdenmukaisuuden paineen, normimoraalin, sukupuoliseparaation, fundamentalistisen ja tunnustuksellisen ajattelulaadun, kunnian- ja häpeäntuntojen, jne -- käsite ja sen ympärille kytkeytyvät ilmiöt pitäisi nostaa avainasemaan kuvattaessa ja selitettäessä "kulttuurien" kohtaamiseen liittyviä ongelmia.

Freud oli oikeassa

Freud oli oikeassa monessakin asiassa. Esimerkiksi kaikissa niissä asioissa, jotka nytkin pitäisi nostaa esiin, kun Norjan tapahtumista keskustellaan. Esimerkiksi siinä asiassa, että sukupuolisuus on ihmiselle tabu, josta on vaikea keskustella.

Nuorten miesten tekemissä äärimmäsissä väkivallanteoissa, olipa kyseessä sitten yksittäisen tytön raaka surmaaminen, kouluammuskelut tai muu joukkotuhonta, tekijänä on tyypillisesti yksinäinen vailla seurustelusuhteita kasvanut poikalapsi. Kohteena ovat usein muut samanikäiset nuoret, joille maalliset ilot ovat ongelmattomia.

Sivu 1 | 2 | »
Julkaise syötteitä