Kuinka Karl Marx tavataan

Feuerbach

Talouden kovuus ei oikeasti ole itse elämän kovuutta

On yksinkertainen syy sille miksi jumalat ovat taivaassa, ja miksi ylimalkaan auktoriteetit mielessämme paikallistuvat ylöspäin. Syy on se, että olemme lapsena pieniä ja katsomme vanhempiamme ylöspäin.

Vääriä käsityksiä minuudesta


1.

Ihmisen "minä" on merkillinen käsite, jota on hankala määritellä yleisellä tasolla. Luulisi että "minä" olisi vesiselvä juttu -- jokaisellahan on oma "minä", ja luulisi sen olevan niin lähellä, ettei tutkimusmatkoille tarvitse kovin kauas lähteä. Hankaluus kuitenkin taitaa olla juuri tässä: "minä" on havaittavissa täydellisesti vain itsessä, ja jos yrittää tutkia jonkun toisen "minää", siihen tuskin pystyy eläytymään muuten kuin oman "minän" kautta.

Palstamanailu magian muotona

Yleiskäsitteet noituvat ymmärryksemme. Kuvittelemme, että kielemme yleiskäsitteet edustavat kehittynyttä abstraktia ajattelua, ja hyvin pitkälle vietyinä abstraktinen ajattelu esiintyy korkea-asteisessa formalismissa, kuten matematiikassa ja logiikassa. Mitä vikaa voisi olla matematiikassa ja logiikassa? Miksi ne "noituisivat ymmärryksemme" -- tämä ilmaus on muuten peräisin 1900-luvun ehkä eniten kommentoidulta tiedonfilosofilta Ludwig Wittgensteinilta.

Julkaise syötteitä