Kuinka Karl Marx tavataan

Einstein

Luku- ja kirjoitustaidosta

Blogipalstalla on julistettu kirjoituskilpailu. Kenen teksti on mallikelpoisin, täyttää normit, näyttää sorvin paikan. Juoksu valmiiksi kalkituilla ja moitteettomasti pilkutetuilla kilparadoilla voi alkaa. Osallistuja saa valita sarjansa: asiallista asiatyyliä, pohdiskelevaa puntarointia, runsain attribuutein paalutettua paatosta -- tai kielipitsillä somistettua runollista ilmaisua. Kaikki käy, kunhan laatu on hallinnassa. Arvostelijoina alan auktoriteetteja, joiden arvovaltaa ei kyseenalaisteta.

Raha mcluhanilaisena ulottuvuutena

1.

Alle kaksivuotiaan lapsenlapsen suosikkileluja on "Lauri"-niminen kilpa-auto, joka on tullut tutuksi television lastenohjelmasta. Lauri ei ole turhaan Lauri, sillä autolla on paljon inhimillisiä piirteitä. Sillä on kaksi veikeää valolamppusilmää, ja konepellillä tuulettelee virnistävä suu. Se on ferrarinpunainen vauhtiveikko, jossa ohjaajan paikalla on vauhtiraidoitettu suojakypärä, sekin osa menopelin kokonaisuutta.

Mikä typerintä: "jälkihiki", "jälkipörssi" vai "jälkiviisaat"?

1.

Muistelen, että ensimmäisen lapsemme aikaan neuvolan ohjeistamat ravintosuositukset olivat aika karmeita. Kuusikymmenluvun yleiseen yhteiskunnallisen edityksen ilmapiiriin jotenkin imeytyi myös se käsitys, että mitä pikimmin pikkuvauvalle saatiin syötetyksi mitä vahvempaa ravintoa, sitä parempi. Hellistä hedelmäsoseista ja pehmeistä puuronpöperöistä piti edetä pikapikaa possua ja lehmää sisältäviin pilttipurkkeihin.

Julkaise syötteitä