1.
Juuri nyt yhteiskunnassamme eletään pelon ilmapiirissä. Pelko, kuten kaikki pelot aina, ei omaa selvää kohdetta, vaan jää vähän hämäräksi, epämääräiseksi. Pelko on olemuksellisesti jotain juuri sellaista -- jos näkisimme hyvin selvästi sen mitä pelkäämme, emme enää pelkäisi.
Jos haluamme ettei yhteiskunnassamme olisi pelkoa -- vallitsisi pelon mielialaa -- meidän pitäisi tehdä yhteiskunnastamme läpinäkyvä. Tähän suuntaan yhteiskuntamme ei kuitenkaan ole kehittymässä. Päinvastoin.
1.
Vastasin eilen erääseen vähän vanhempaan blogikirjoitukseen tulleeseen kommenttiin, jossa viitattiin mahdollisuuteen että homoseksuaalisuus olisi geeneissä.
1.
Syyt ja syyllisyys ovat eri asioita aikuisten oikeasti. Juuri tämä on oikea tapa ilmaista asia -- lapsille syyt ja syyllisyys ovat yksi ja sama asia. Lapsi ei osaa eritellä syitä, ja itse asiassa syysuhteiden kausaalinen tajuaminen on sekä eurooppalaisessa ajatushistoriassa että jokaisen kasvavan yksilön kehityksessä huomattavan myöhäsyntyinen vaihe.
1.
Valta on sosiologinen vakio. Vakio tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun lauman johtaja kuolee, hänen tilalleen astuu seuraaja, eikä vallan määrä valtahierarkiassa muutu miksikään. Hierarkia on myös sosiologinen vakio. Tai ne ovat yksi ja sama asia, valta ja hierarkia.
2.
Kaikki tietävät, että totuus on jokaisen sodan ensimmäinen uhri, mutta harvempi kai on paneutunut pohtimaan, mistä kaikesta siinä on kyse. Uhri ei synny sattumalta eikä silmänräpäyksessä, vaan useimmiten kuin vaivihkaa sodan uhkan kasvaessa ja konkretisoituessa. Jos kansakunta kokee suoranaista ulkoista uhkaa, sodanuhkaa, sen sisäiset erimielisyydet häipyvät taka-alalle, ja kaikkien mielen täyttää yhteinen pelko ja huoli. Silloin käynnistyy rivien tiivistymisen prosessi, joka kaikkiin ihmisyhteisöihin on lajityypillisenä sisäänrakennettu ja ohjelmoitu.
Jos nykynuorelta kysyy jotain Hamletista, saattaa vastakysymyksenä olla: "Mitä Harald Hirmuiselle tapahtui?" Punaisen takkuparran omaavan sarjakuvaviikingin poika on nimittäin nimeltään Hamlet.
Ei mikään tyhmä poika, isäänsä verrattomasti fiksumpi. Yhdessä sarjakuvassa hän katseli tähtitaivaalle katse täynnä nuorta uteliaisuutta ja kysyi sitten isältään: "Isä, eivätkö tähdet olekin ihmeellisiä?" Harald tiirasi aikansa taivaalle ja tokaisi sitten: "Joo, ovathan ne. Ne ovat niin pieniä -- ja me olemme niin suuria."
1.
Eurooppalainen keskiaika oli monin tavoin merkillinen ajanjakso. Se oli merkillinen tavalla joka tekee sen silmissämme vieläkin merkillisemmäksi -- se ei nimittäin jättänyt jälkeensä sellaista historiankirjoituksen tarvitsemaa dokumentaatiota, joka auttaisi jälkipolvia ymmärtämään mistä oli kyse. Rooman valtakunnassa jo olemassaollut luku- ja kirjoitustaito katosi maailmasta, ja ne, jotka keskiajalla osasivat lukea, tekivät se vaivoin, puoliääneen mumisten ja huuliaan mutristellen. Kirjallinen tuotanto ei voinut olla mahtavaa.
Eurooppalaisella keskiajalla elettiin tuhat vuotta vailla selvää psykologista yksilöminuutta, eräänlaisessa joukkotaantuman ja niin sanotun depersonalisaation tilassa, jossa aikakauden parhaimmat älyt saattoivat epäillä jopa omaa olemassaoloaankin. Siinä maailmassa vallitsi Jumalan asettama järjestys, jota valtajärjestelmänä on sittemmin totuttu kutsumaan teokratiaksi, ja siinä todellisuudessa kaikki tapahtui ja tehtiin Jumalan nimissä ja Jumalan kunniaksi.
Rauhan ja hyvinvoinnin ajat ovat ihmisyhteisöille siunauksellisia. Sensijaan kriisiytyessään kaikki yhteiskunnat taantuvat, regressoituvat. Joukkomittainen taantuma on aina samanlainen tapahtuma, ihan riippumatta siitä onko yhteiskunnan kriisi aiheutunut sisäisistä tekijöistä, kuten sosiaalisesta hajoamisesta, vai onko syynä yhteiskunnan ulkopuolelta tuleva tekijä, esimerkiksi sodanuhka tai sota, tai jokin kaiken tuhoava luonnonkatastrofi.