Kun kuplat eivät puhkea
1.
Näinä päivinä puheenvuoropalstoilla meuhkaavat selittelijät, jotka tulkitsevat käytyjen presidentivaalien tulosnumeroita kukin omasta kannattajaperspektiivistään. Voittajien ilo on ollut pitelemätön, ja hävinneet ovat tietysti saaneet haavoilleen lievitystä, kun ovat joka tapauksessa todistaneet edustamiensa arvojen ja asioiden valtakunnallisen läpimurron -- miten muuten voitaisiin tulkita se, että yli miljoona suomalaista kaupunki-ihmistä halusi presidentikseen vihreän "sivarihomon"?
Vaaleja edeltänyt ääntenkalastelu ja kannatuksen haaliminen on nyt ohi, ja jälleen saa vastapuolta lyödä kuin vierasta sikaa.
Kampanjoiden aikana tunsin itseni vieraaksi omassa maassani, ja vain muutamat viime viikkoina esiintyneet erityiset tapahtumat -- kuten toisen kierroksen loppumetreillä tv:ssa esitetty Haaviston "flash mob"-Finlandia-hymni vaalimainos -- herättivät minussa jonkinlaista yleistä yhteiskunnalliseen ilmiöön liittyvää selitystarvetta. Nyt jälkipuinneissa näyttää myös käyvän niin, että tekisi mieli vain huutaa: "Arvoisat tulkitsijat ja prosenttitohtorit, onko tämä vaalikamppailun jatko todellakin tarpeen?"
Ovatko nämä nyt käteen saadut tulosnumerot vain virallistettuja ja siis entistäkin pätevämpiä lyömä-aseita, joilla on lupa rummuttaa omaa oikeassaolemista ja vastapuolen ansiottomuutta? Onko tämä voitonhekuma ja vastapuolen mitötäinti todellakin sitä "tietoa", jota kaikilla mittareilla varsin poikeuksellisista ehdokas- ja vaaliasetelmista ja vaalituloksesta oikeasti tarvitsisimme? Kuka tarvitsee vakuutteluja siitä että annetut äänet ja vaalitulos vahvistavat kaikki mahdolliset ennakkoluulot?
Voitonriemu on nyt niin mahtavaa, että taitaa olla mahdotonta saada juhlijoiden tajuntaan tosiasiaa, ettei vaalitulos auta ketään ajattelemaan yhtään paremmin. Tulos on vain tulos, ja se on tulos varsin monenlaisista hajanaisista ilmiöistä -- ja se että monet äänet lankeavat yhteen, ei muuta yksittäisiä ääniä ajatuksellisesti sen "pätevämmiksi". Edes sitä ei pitäisi sanoa että enemmistö on aina tai nyt oikeassa. Kannatus muodostuu "kyllä" tai "ei" -äänistä, ja on enemmän kuin mahdollista, että erilaiset "kyllä"-äänet ovat paljonkin kauempana toisistaan kuin monet "kyllä" ja "ei" -äänet keskenään.
2.
Eikö meidän tulisi nyt ihan ensi töiksemme pysähtyä miettimään, miten merkillistä yhteiskunnallista näytelmää olemme olleet todistamassa? Eikö meidän esimerkiksi pitäisi ihan ensimmäiseksi miettiä mikä kaikessa tapahtuneessa tarvitsee selittyäkseen yleisempää yhteiskunnallista näkökulmaa, ja mikä sitten lopultakaan jää poliittisten ideologioiden valo- ja vetovoimien varaan?
Ajatellaan esimerkiksi tätä "kehä kolmosen" tosiasiaa. On totta että Haaviston kannatus keskittyi selvästi ja varmasti pääkaupunkiseudulle. Mikä yhteiskunnallinen vedenjakaja siinä ilmenee? Mielestäni ei riitä -- on pelkkää näennäisselitystä -- että kuvitellaan "kaupunkilaisten" ajattelevan jotenkin eri tavalla -- että humu-Suomessa hullaannutaan median myötävaikutuksella kaikenlaisista "taiteellisista" vouhotuksista, jne, jne. Jotenkin näinhän mm. perussuomalaisten kansanedustaja Tossavainen blogissaan asian kuittasi.
Se että jotkut jonkin maantieteellisen rajan sisäpuolelle jäävät ihmiset "ajattelevat eri tavalla" ei kuitenkaan voi olla syy mihinkään, vaan sen on itsessään oltava seuraus jostain -- ja tämä seuraus tarvitsee selityksensä. En tiedä, voiko kukaan antaa kaikenkattavaa selitystä, mutta totean, että on aika kauheaa, kun kukaan ei nyt tunnu sellaista edes kaipaavan. Ja tämä on mielestäni juuri se politiikan hirvittävin asia -- että politiikassa riittää vastaukseksi "kyllä" tai "ei", eikä ketään tunnu kiinnostavan edes kysymys, mistä oikein on kysymys.
3.
Helsinkihän on poliittisesti varsin "vihreä" kapunki. Mutta mitä sekin tarkoittaa -- mitä siinä on tapahtunut? Olemme ehkä unohtaneet, että vihreä liike -- silloin kun se ensin kansanliikkeenä muodostui -- sai kannatuksensa nimenomaan siitä että se suuntautui perinteistä puoluepolitiikkaa vastaan. Se oli alusta alkaen kaupunkilaisten liike, epäpoliittinen vaihtoehtoliike, liike joka syntyi pysähtyneen, juurillaan pysyttelevän agraari-Suomen ja vakiintuneita eturyhmiä edustavien puolueiden kritiikkinä.
Sanoisin, että vihreä liike saattoi olla ensimmäinen "kriittinen" ilmiö siinä myöhemmin leveämmillekin raiteille siirtyneessä kehityksessä, jossa yksiarvoinen yhtenäiskulttuuri-Suomi ja sen sementoituneet puolueinstituutiot ravisteltiin vähitellen liikkeelle.
Kuten tiedämme, vihreä liike kadotti agiteeraavan voimansa kun siitä tuli puolue puolueiden joukkoon. Tapa jolla nämä "periaatteen" ihmiset periaatteitaan möivät varmasti karkoitti kannattajia, tai ainakin haalisti kannatuskuvaa. Nyt, siis ennen näitä presidentinvaaleja, oltiin jo alkuperäisen kansanliikkeen raunioilla. Vihreää politiikkaa leimasivat enää vain erilaisten ääri-ismien hullutukset, feminismistä vegetarianismiin, "suvaitsevuudesta" anti"rasismiin".
4.
Jos sanomme, että vihreä liike koki nyt rehabilisaationsa, se olisi mielestäni samanlainen näennäisselitys kuin oletus, että pääkaupunkilaisilla olisi jokin ajattelua vaivaava valuvika. Jos sanomme, että nyt tapahtui "vastajytky", siinä saattaisi piillä jokin -- mutta vain jokin -- totuuden siemen.
Tällöin nimittäin unohtaisimme, mistä "jytkyssä" tosiasiassa ja pohjimmiltaan oli kyse. Siinähän ei ollut kyse Perussuomalaiset-nimisen puolueen yhtäkkiä osoittamasta ylivertaisuudesta, vaan tämä puolue sai toimia vain valtavan, yhteiskunnan pinnan alle patoutuneen ja purkautuvan yleisen politiikkakielteisyyden kanavana.
Jos poliittista historiaamme tarkastellaan sarjana yhtenäiskulttuuri-Suomen instituutioiden murtumista, silloin "jytkyssä" oli kyse nimenomaan aiemman vahvan mutta haalistuneen "vihreän" perinnön siirtymisestä pois vihreältä liikkeeltä ja perinteisiä puolueita vastaan suuntautuvan vahvan protestin toteutumisesta Perussuomalaisten kautta. Ei pidä unohtaa, etteivät "persujen" äänestajät suinkaan olleet mitään yhden leiman ihmisiä, vaan protestiääniä tuli paljon ja kaikenlaisten ihmisten antamina. "Jytky" ei olisi ollut mahdollinen pelkästään vennamo-leimalla varustetun "unohdetun kansan" äänillä.
5.
Kysymys kuuluu, missä määrin "jytkyssä" ilmennyt yleinen politiikanvastainen protesti siirtyi nyt "Haavisto-ilmiön" taakse? Huomatkaa, että tässä pitäisi siis tarkastella tekijöitä, jotka yhdistävät alkuperäistä vihreää liikettä, jytky-protestia ja Haavisto-ilmiötä -- ei pidä sortua kuvitelmaan, että nämä ilmiöt olisivat eri asioita, tai jopa toistensa vastakohtia.
Vaikka ne ideologisesti näyttävät päinvastaisilta, ja vaikka niiden maantieteellinen sijoittuminen on aivan erilainen, pidän mahdollisena, että jossain ihmisten yleisen yhteiskuntatietoisuuden pohjakerroksissa virtaavat syvät vedet voivat aika ajoin -- silloin kun jokin yleinen yhteiskunnassa vallitseva pinatajännite on padonnut niitä liikaa -- nousta uomistaan ja tuottaa yhteiskunnan julkispinnalle sellaisia protestiaaltoja, joista kaikissa mainituissa kolmessa tapauksessa on kyse.
Näiden protestien esiinnouseminen näyttää pinnalta katsoen aaltoliikkeeltä -- "hei, te voititte silloin, nyt oli meidän vuoromme" -- mutta niiden esiintyminen ehkä kertoo jotain siitä, miten suomalaisen yhteiskunnan historiallisesta yhtenäiskulttuurisuudesta johtuva käymistila jossain sen näennäisten ideologisten pintojen alla yhä jatkuu. Emme ole nyt nähneet viimeistä näytöstä -- mahdollisesti olemme vain ladanneet seuraavan, vielä vahvemman protestiräjähdyksen.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Eteenpäin elävän mieli. Positiivisesti ajatellen voisi tulkita, että suomalainen yhteiskunta ei vielä ole täysin jämähtänyt, uusia vapausasteita löytyy yhä. - Yksilön kannalta tietenkin on ikävää, että se yhteiskunnallinen elämänvoima/muutosvoima ilmenee schopenhauerilaisena tuskana.
Olennaisinta minusta olisi nyt, että edes joissakin analyyseissa pyrittäisiin näkemään tilannetta pintaa syvemmälti. Sellaista en tällä palstalla tapaa. Ihmiset ovat tiukasti kiinni omissa ideologisissa "totuuksissaan" ja kokevat voittaneensa tai hävinneensä jonkin ideologisen "totuuden".
Nämä protestit voivat kuitenkin olla puettuja minkä tahansa ideologian kaapuun. En pitäisi mahdottomana sitäkään, että seuraava protesti esiintyy äänestämättä jättmisen ilmiasussa. Eikö sellaista esiintynyt jo nytkin jossain määrin? Jopa niin, että vaalin tulos voidaan tulkita yhtä hyvin äänestämättömyyden kuin äänestystuloksen seurauksena?
Protestien takana -- tai niiden pinnan alla -- vaikuttaa kuitenkin jokin yhteiskunnallinen syvätason muutos, jonka luulen olevan vähittäistä kehitystä sosiaalisesti sitovasta yhtenäiskulttuurista kohti enemmän yksilöllistä eriytymistä sietävää "moniarvoisuutta". Tämän pitkässä historiallisessa perspektiivissä tapahtuvan hitaan mutta väistämättömän kehityksen "pyörteitä" nämä sinänsä merkilliset protestiliikkeet -- ja niiden vastaliikkeet -- ovat.
Tästä näkökulmasta eniten ovat nyt väärässä ne, jotka kokevat vaalituloksen merkitsevän ja heijastavan ideologisia "totuuksia":
""He valitsivat pienempänä pahana Niinistön arvomaailman ja hänen tavoitteet politiikassa presidentin valtaoikeuksien puitteissa. He eivät halunneet sellaista arvomaailmaa, jota siviilipalvelusmies, homo, opiskelunsa keskeyttänyt ja kirkkoon kuulumaton henkilö viestitti."" -- Reijo Tossavainen blogissaan.
Jos jokin asia on varma, niin se, ettei meillä todellakaan ole paluuta yhtenäiskulttuuri-Suomen "koti-uskonto-isänmaa" -hartauteen.
Kyllä se vaan on silleen, kuten Tossavainen blogissaan kirjoitti, että oman ehdokkaan tiputtua ensimmäisellä kierroksella äänestettiin toisella kierroksella Niinistöä kommentilla, että "ei ainakaan homoa Suomen presidentiksi". Näin kommentoi keskustalainen maalaisisäntä äänestämistään toisella kierroksella.
Seppo Oikkonen saa toki olla oman mielipiteensä takana.
"Jos jokin asia on varma, niin se, ettei meillä todellakaan ole paluuta yhtenäiskulttuuri-Suomen "koti-uskonto-isänmaa" -hartauteen"
Äläs nyt. Perussuomalaisuus ei ole ollenkaan tyhjiin puhallettu. Soini sössi vaalikampanjansa yrittäessään olla kaikille kelpaava ... ja antoi samalla Väyryselle eurovastaisuus-pyssyn käteen. Jota asetta Väyrynen ei uskottavasti ("markkaan ... eiku kruunuun!") saanut hyödynnetyksi.
Ja alkoi Soinissa ilmetä myös pientä narsismia ... no ehkä tämä tömäys oli riittävä herätys.
Äänestin ensimmäisellä kierroksella Soinia, koska olen Vihreissä usein esiintyvää liian löperöä maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.
Toisella kierroksella Soini meni Niinistön taakse - ja koin sen petoksena. Täten en enää äänestä Soinia.
Siirryin tutkimaan Haavistoa ja huomasin, että hän ajattelee kanssani erittäin samalla tavalla useista eri asioista. Hän oli jopa maahanmuuton suhteen samoilla linjoilla kanssani, eli että heitä on autettava kotimaissaan.
Minun on ollut erittäin vaikeata ymmärtää, miksi perussuomalaiset menivät Niinistön taakse. Niinistö toivottaa maahanmuuttajat työvoimana tervetulleiksi Suomeen (aina talous-näkemys syynä mielipiteisiin).
Kiitos analyysistäsi. Aloin ymmärtää jotain. Perussuomalaiset jakaantuvat kahteen: konservatiiveihin oman pihapiirin suojelijoihin ja muihin, tavallisiin kaupunkilais- ja maalaisköyhiin, joille ei nyt enää ole ketään suojelijaa - paitsi kaupunkilaisille Haavisto. Toisaalta moni lähiön köyhä asettui Niinistön taakse, mitä en ymmärrä ollenkaan.
Kiitos analyysista, johon voin valtaosin yhtyä. Tartun viimeiseen lauseeseesi.
Lataus on käsittääkseni ollut olemassa todella kauan, epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta johtuva poliittisen eliitin vastainen paine on repäissyt itselleen erilaisia purkautumisteitä Suomen lyhyen historian aikana useista saumoista. Viimeiseen "jytkyyn" yhtyi hämmästyttävän moni suomalainen, väittäisin että myös varsin moni sellainen, joka ei Perussuomalaisten linjauksista mitään tiennyt. Sellainen lienee kaikkien jytkyjen ominaisuus - enemmän tai vähemmän.
60-luvun radikalismi oli silloinen, hyvin selkeä "jytky", joka laitostuttuaan 70-luvulla tukehtui taistolaisuuteensa aivan samalla tavoin kuin Vihreä liike myöhemmin. Ja aivan samoin kuin Perussuomalaiset vielä myöhemmin, tulevina vuosina
Tuo kuvio näkyy toistuvan eri asteisena aina parinkymmenen vuoden välein, ja jos pintakerros tilkitään ja siten estetään uudet purkaukset, sitä isompi jytky on odotettavissa.
Kun nyky-Suomen poliitikot ovat suostuneet talousmiesten vuodekumppaneiksi, sopii seuraavan jytkyn odottaa kohdistuvan talouseliittiä vastaan - todennäköisesti poliittisen eliitin kautta. Milloin - se jää nähtäväksi.
Sitä odotellessa.
Havainto 60-luvun nuorisoradikalismin "jytkystä" on hyvä. Se saattoi sortua nimenomaan taistolaisuuteen -- toisaalta sillä oli kyllä myös ilmentymiä, jotka kulkivat eri reittejä. Ja politiikan kentälläkin oli hajontaa: myös vennamolaisuus oli silloin eräs paineenpurkatumiskanava.
Tämä talouden rooli -- taloususkonto -- on todella huolestuttava. Sanoisin että siihen maailmamme sortuu. Kasvoton kaikkivoipa raha luo taloustotalitarismin, jonka rattaiksi ja rattaisiin kaikki ihmiset joutuvat. Olemme voimattomia vaikka taloudessa ovat kyseessä vain ja ainoastaan omat, itse luomamme ajatukset -- varsinaiset elämän realiteetit ovat jotain millä ei uskonnonkaltaisten "talouslakiemme" kanssa ole mitään tekemistä.
Mitä siis merkitsee, vaikka yksi syrjäinen suomalainen yhteiskunta onnistuisikin vähitellen hieman vapautumaan omasta kansallishistoriallisesta taakastaan, alamaisasenteisiin sementoidusta yhtenäiskulttuuristaan? Taloustotalitarismi jyrää kuitenkin kaiken perusinhimillisyyden alleen. Koivistot, Viinaset, Sailakset, Niinistöt ja Kataiset ovat taloustotalitarismin totisia torvensoittajia, ei muuta.
Päätoimittaja Huusko kirjoittaa blogissaan Oy Suomi Ab:sta, ja kirjoituksen taloususkonnolle uskollinen kommenttienemmistö näkee Suomen johtamisen samanlaisena kuin pörssiyrityksen johtamisen - ilman pienintäkään epäröintiä. Näin mielestäni taloususkonto toimii, ja siitä olen huolissani.
Kommentoin aihetta Huuskon blogissa, mutta tuntuu kuin syvästi uskovaisille yrittäisi selittää, että jumalaa ei ole.
http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96738-sauli-niinist%C3%B6st...
Juu, kyllä siinä ikuisuutta vasten lainaa otetaan ja ikuisuutta koitetaan kovasti sitten kuluttamalla lunastaa, tässä taloususkonnossamme...
Olin läsnä Samuel Weberin http://www.egs.edu/faculty/samuel-weber/biography/ "Money is Time" vierailuluennolla, http://filosofia.fi/node/5986
En osaa Weberin kriittisesti aikaamme pureutuvaa tiukkaa fenomenologista analyysiä nyt referoida paremmin, mutta lainaan tähän otteen Weberin "Money is time" tekstistä:
"The faith required is faith in the promise that to spend is to “save”, and to save is to be saved. Since this may not be entirely clear—especially to those not wholly familiar with American English—let me explain it with an anecdote. In 1973, which was the year of the first oil crisis, following the Israeli victory in the Yom Kippur war, the Japanese automobile maker, Datsun—forerunner of today’s Nissan Motors—started an advertising campaign in the U.S. using the slogan, “Datsun Saves!” What was meant was that Datsun’s cars required less fuel to run, and hence “saved” money, especially at the then current price of gas.
But the slogan hit a raw nerve, and this for two interrelated reasons. First, the word “save” was and remains the master-word of American advertising discourse. As such, it is the word that dominates the world of consumption in the U.S. In order to understand its peculiar significance, it is helpful to recall that of all industrialized countries, the United States is the one whose private citizens actually “save” the least: they have less money deposited in savings accounts with guaranteed, if low, annual interest. So when the word “save” returns, as it were, as the chief “buzzword” of American advertising, it is as the antithesis of what the word means in “official” English (if that exists anywhere).
It does not mean putting money aside so as to have a reserve for difficult times. It means rather the contrary: spending money, and not just spending money, but spending money that you often—generally—do not have. What can be called the American religion of consumption is built therefore on two primary articles of faith. The first is that the more you spend, the more you save. The second is the more you “save” in this way, the more you are “saved”: that is lifted out of your ordinary, everyday, vulnerable and ultimately mortal existence and placed in a sphere of ownership that for many is the secular correlative of divine redemption."
Koska Money is Time niin myös Time is Money eli eikun kaikki vaan joukolla ikuisuutta shoppailemaan...!
Weberin teksti löytyy netistä (pdf), http://www.complit.u-szeged.hu/images/weber_-_money_is_time.pdf
Max Weberilläkin oli jo 100 vuotta sitten kiinnostavia ajatuksia. Sattuukohan 'talous-nero' Niinistö ikinä lukemaan tällaista kirjallisuutta?
Markku Ojanen Tampereen ylipiston psykologian laitokselta kirjoittaa psykopatiaa käsittelevässä opetusmaterialissa: "Max Weber (1864-1920) kuvaa kuinka protestanttisen etiikan kehittyminen antoi näille (narsistisille persoonallisuus-) häiriöille niiden ominaislaadun. Materialismin ja moraalin ristiriita nousi yhä vahvemmin esiin. Materialistista ja moraalista ajattelua on vaikea liittää yhteen. Syntyy helposti splitting-ilmiö, jossa toinen asia häivytetään taka-alalle. Eletään niin kuin sitä ei olisikaan tai käsitellään niitä vuorotellen. Yksi tapa hoitaa vaikea yhteensovittaminen perustuu siihen, että mies hoitaa mammonan ja nainen moraalin."
Ojasen artikkelissa Max Weber pohtii tulevaa kehitystä. En tiedä, oliko hän profeetta vai olivatko merkit ilmassa jo hänen aikanaan:
"Kukaan ei tiedä elämmekö tässä häkissä (yksilökeskeisessä materialismissa) tulevaisuudessakin, vai tuleeko tämän suunnattoman kehityksen lopussa kokonaan uusia profeettoja vai onko tulossa suuri vanhojen ihanteiden ja ideoiden uudelleen syntyminen tai jos kumpikaan ei tapahdu, ajaudummeko mekanisoituneeseen kivettymiseen, jota tukee eräänlainen kouristeleva itseriittoisuus. Tästä viimeisestä kulttuuriin kehityksen vaiheesta voidaan sanoa:
Spesialisteja ilman henkeä, sensualisteja (aistinautintojen etsijöitä) ilman sydäntä; tämä mitättömyys kuvittelee saavuttaneensa ylittämätön sivistyksen tason."
Markku Ojanen: Psyykkisten häiriöiden luonne.
http://www.uta.fi/laitokset/psyk/opiskelu/opetus/opetusmateriaalia/psyha...
Kuusi, Jakonen, Jalis
Kiitokset hyvistä linkeistä. Päätoimittaja Huuskon teksti on mielestäni hyvinkin tyypillinen. Valtio talousyksikkönä -- "Oy Suomi Ab:na" -- olisi vain huono vitsi, jos se olisi vitsi, mitä se ei siis ole. Se on ikävä ja pahanlaatuinen ajatusharha, jossa ei ole mitään, ehkä toistan tämän: mitään tosiasiasisältöä.
Elämän näkeminen vain talouden merkityslaajentumana, tai politiikan näkeminen vain talouspolitiikkana, kertoo siitä vallasta jonka talous on saanut ajattelussamme. Se on uskonnollista valtaa, koska se operoi merkityslaajentumilla. Se ei tietenkään mahdollista todellisuudentajuista ajattelua, tuskin ajattelua lainkaan.
Siinä naulataan talouden teesejä seinään ja eletään niiden mukaan. Ne teesit ovat siis velkakirjoja, rahasummia, todellisuudesta irrotettuja "arvoja", joita nyt uusi "arvojohtajamme" rupeaa kohta valtakulisseista "johtamaan". Me kansalaiset pääsemme nauttimaan taloususkonnon johdatusta.
Missä se kehä kolme kulkee meissä jokaisessa? No ei ehkä kokoomuslaisissa eikä monessa rkp-laisessa mutta lopuissa?
Kolari, Lumparland ja Maalahti ovat Kehä III:n sisäpuolella, Kauniainen ulkopuolella.
Mutta että voimme kokea että kehä kolme menee henkilömme läpi sitä tarkoitin.
Nyt kun tuonne asettuu Niinistö ja sen nuori kuningatarpuoliso niin mehän kaikki siirrytään ulommaksi esim naiset siirtyy, köyhät siirtyy, nuoret miehet siirtyy. Työväenpuolueisiin samaistuneet siirtyy. Ja joku osa meistä jää sinne, ehkä istuutuu katsomaan linnan juhlia tai ajatteleen että hienoa kun ulkomainen media otti kuvan Niinistöstä luomassa lunta.
Ehkäpä juuri vanha media mainostajineen on tarjonnut meille kaikille paljon pintapatojen paikoillaan pysyttäytymisen ja ripustautumisen huteria rakennusaineita kun samanaikaisesti tosiaan ihmisten yleisen yhteiskuntatietoisuuden pohjakerroksissa virtaavat syvät vedet vievät jo meitä jo ihan muualle. Koitin joskus ivata TV-uutisten sinänsä tehokasta pintapatotekniikkaa - 'ei mitään uutta taivaan alla' prosessiaan:
"Jos kuluttaja jostain syystä kaipaa vahvistusta karsinamaailmankuvalleen, niin kuluttaja voi avautua yksisuuntaisille TV-uutisille, jossa karsinan ulkopuolisen maailmamme äärettömän monien mielteiden ja kuvien rikkaus saadaan puristetuksi päättömiksi toisiinsa liittymättömien lööppien absurdiksi keitokseksi. Kiireisen ja aivottoman työnsä helpottamiseksi TV-uutisten toimittajakunnalla täytyykin olla käytössään tehokas ja koeteltu prosessi, jonka avulla he maailmamme sävyt murskaavat, jauhavat murusiksi, sulattavat ja uudelleen valavat showpainilta lainattuihin draamamuotteihin meille kuluttajille ilta illan perään esitettäväksi ja sellaisenaan nieltäväksi."
Nämä ensi askeleitaan tapailevat maailmassa mukanaolemisen uudet tekniikat - koko ns. 'sosiaalisen median' kenttä - voivat olla merkkinä meille jostain terveemmän mahdollisuudesta. Toistemme Puheenvuorot, Tweetit ja YouTubet voivat saada meidät poikkeamaan urautuneilta poluiltamme. Maailmamme voi näyttäytyä silloin uudessa mielekkäämmässä valossa, jonka peittämiseksi vanha media pyrkii edelleen tekemään parhaansa.
Seurasin eilenillalla tv-1:n vaalivalvojaisia, ja jossain kohdassa havahduin outoon kokemukseen, etten tajunnut ollenkaan mitä juontaja Riikka Uosukainen ja "asiantuntija" Risto Uimonen puhuivat. Oli ikään kuin he olisivat sopertaneen keskenään täysin epämielekästä kieltä -- minulta meni hetki ennen kuin sain oman aivoapparaattini viritettyä sellaiselle "poliittisen jargonin" aaltopituudelle, että puhe muuttui jotenkin "ymmärrettäväksi".
Vastaavanlainen kokemus voi tulla esimerkiksi jossain uskovaisseuroissa, joissa ihmiset lankeavat loveen puhuen hurmostilassa kielillä, ja tilannetta sivusta seuraava voi vain todeta oman totaalisen ulkopuolisuutensa.
Näin pitkälle on tultu. Minusta alkaa vaikuttaa yhä käsittämättömämmältä, etteivät kansalaiset ryhdy joukolla buuaamaan kun tällainen Niinistö avaa suunsa ja vakavoituu puhumaan -- ja suusta tulee korvissani aivan outoa mongerrusta, jossa en saa hahmottumaan juuri mitään järkeä. Sen olen käsittänyt, että kohta on "kipeiden leikkausten" aika, koska jokin omaisuuksia koonnut kansainvälinen lainakauppias haluaa saatavansa.
Kun maailma saa alkaa ihan mistä "realiteetista" tahansa ja loppua saman tien siihen missä "tarvitaan kipeä leikkaus", ei siinä minusta mitään järkeä ole. Mutta tällainen yhden sekunnin mittainen "todellisuus" on ilmeisesti niin monille ainoa todellinen todellisuus. Juuri tällainen takertuminen ensimmäiseen pintareaktioon on asia, jota näissä vaaliväittelyissäkin eniten ihmettelen.
Miksi kupla ei olisi puhjennut? Puhkeamisen puolsesta puhuu se, että Haavistolta loppui puhti ja kannatus jämähti paikalleen. Ehdókkaan ja lähipiirin näkemys voi helposti olla sokea. Kun näkee ympärillä pääasiassa hypen vallassa olevia kannattajia, voi kuivitella koko maan olevan samassa mielentilassa. Totuus paljastui vasta kun ääntenlaskennan tulokset alkoivat tulla julki.
Kupla ei ole puhjennut, koska Niinistö tai Haavisto eivät ole se kupla. He ovat vain pintaa, ja kuplia puhaltavat voimat nousevat jostain syvemmältä.
Todellista yhteiskunnallista muutosta tässä metsästetään. Väitin että protestit todistavat yhtenäiskulttuurin yhä käynnissä olevaa muutostilaa. Ne jotka näkevät vain nykyisen hypen, näkevät seurauksia, eivät syitä.
Minulla on vahva kutina, että talouden puolella on tulossa jotain ennenkuulumatonta: ongelmia, joiden laajuuteen ja sisältöön ei meillä eikä muuallakaan ole osattu varautua. Mitä sitten "tuhkakasasta" nousee, siitä ei ole edes kutinaa...
Olen samaa mieltä siinä, että jokin perustavanlaatuinen yhteiskunnallinen käymistila on menossa. Kuplien tarkoitukseksi näen halun peitellä tuota käymistilaa. Niitä siis puhalletaan peittämään rujoja faktoja. On hieman semanttista saivartelua, mutta näen Haaviston tyypilliseksi tällaiseksi kuplaksi.
Hänen hypettään nostatettiin mediassa varmaan tarkoituksellakin, jotta hänen avullaan voitiin estää eurokriittisen ehdokkaan pääsy toiselle kierrokselle. Nyt saatiin harmiton hömppäkierros, jossa esimerkiksi kaikki talousongelmat oli häivytetty taustalle.
Siinä mielessä Haavisto oli kupla. Ja vaaraton sellainen, koska oli selvää ettei hänellä ollut mahdollisuuksia voittaa Niinistöä. Haavisto oli siis vaaraton välituote, mutta Haaviston innokkaat kannattajat eivät sitä ymmärrä. Jotta näkee paremmin, mistä on kyse, kannattaa kuplat puhaltaa sivuun.
Tossavainen, Pusa
Se, että eurooppalaisella uudella ajalla kehittynyt, erityistieteille ominaisia suure- ja mittajärjestelmiä apinoiva talousrationaliteetti ajautuu -- rahaan liittyvän pohjimmiltaan uskonnollislaatuisen kaikkivoipaisuuskuvitelman vaikutuksesta -- umpikujaan ja romahdukseen, ei ole kenellekään ajatushistoriaan perehtyneelle yllätys. Se oli vesiselvä asia jo Spenglerille, vaikka hänkin odotti romahduksen tapahtuvan jo paljon aikaisemmin.
Mutta sitten tämä: ""Kuplien tarkoitukseksi näen halun peitellä tuota käymistilaa. Niitä siis puhalletaan peittämään rujoja faktoja."" -- Tämä haiskahtaa salaliittoteorioilta.
Salaliittoteorioissa on se virhe, että niissä oletetaan aktiivisia toimijoita. Se on hyvin perustavanlaatuinen virhe, sillä kaikille salaliitoille -- ja ylimalkaan taantuneille sosiaalisille järjestelmille, kuten totalitarismille -- on ominaista nimenomaan se, että ne toimivat depersonalisaation vallassa -- että siis asiat niissä tapahtuvat kasvottomasti, ikään kuin passiivimoduksessa.
Kun totalitaristisia järjestelmiä -- kuten tätä ympärillämme nyt vallitsevaa taloususkonnon pyhittämää taloustotalitarismia -- ei osata ajatella "tahdottomana" systeeminä, syntyy tarve löytää toimijasubjekti jokaisen tapahtuman taakse. Näin kehittyvät salaliitteoriat. Ne ovat houkuttelevia, eikä niiden varsinaista virhettä nähdä, vaan salaliittoteoriat yritetään kumota todistamalla ettei kukaan varmuudella pysty nimeämään salaliittolaisia.
Salaliittoteoriat olettavat toimijoiksi "tietyt tahot", tai kommunistien tavoin ne kuvittelevat jonkin tahon "todelliset edut", yms. Tällaisiin toimijasubjektiharhoihin ei ole tarvetta, jos ymmärretään, että ihmisen sosiaalisuuden peruslakeihin kuuluu, että järjestelmät taantuessaan muuttuvat kasvottomammiksi ja kaikki niissä alkaa tapahtua depersonalisaation vallassa, kasvottomasti, kuin passiivimuodossa.
Oikkonen. Pitkästä perustelustasi huolimatta en niele selitystäsi. Vaikka en nyt sitä mainitunlaiseksi "kuplaksi" laskekaan ;-)
"Tämä haiskahtaa salaliittoteorioilta.
Salaliittoteorioissa on se virhe, että niissä oletetaan aktiivisia toimijoita. Se on hyvin perustavanlaatuinen virhe, sillä kaikille salaliitoille -- ja ylimalkaan taantuneille sosiaalisille järjestelmille, kuten totalitarismille -- on ominaista nimenomaan se, että ne toimivat depersonalisaation vallassa -- että siis asiat niissä tapahtuvat kasvottomasti, ikään kuin passiivimoduksessa."
Sama millä nimellä asioita kutsuu. Sanonta salaliittoteoria on myös yleisratkaisu kiistää jokin arveluttava operaatio. Haaviston nostaminen mediassa oli Helsingin Sanomien, Ylen ja joidenkin muiden medioiden tietoinen operaatio. Ei se ollut anonyymiä, henkilöitäkin on osoitettavissa.
Miksi nuo mediat olivat tässä innokkaasti mukana? Siksi, että niitä kontrolloiovat ihan henkilötasollakin osoitettavat ihmiset, joiden tausta on EK:ssa ja sen ympärillä olevassa valtaryhmittymässä. Heidätkin voidaan henkilötasolla osoittaa. Se ryhmittymä taas on Kataisen pomo ja Katainen on sen ryhmittymän juoksupoika. He haluavat (itse ehkä tietämistään syistä) Suomen roikkuvan eurossa ja tukevan sitä hinnalla millä hyvällä (ja kalliiksi se alkaa tullakin).
Tuo ryhmittymä halusi viimeiseen asti välttää sen, että presidentivaalien toisella kierroksella olisi käyty raju keskustelu eurokriisistä ja euron tukemisen mielekkyydestä. Siksi se halusi poistaa eurokriittiset ehdokkaat toiselta kierrokselta ja onnistuikin Haavisto hypetyksellä siinä. Haavisto oli toisella kierroksella vaaraton ja harmiton ehdokas.
Ajatusfilosofiset pohdiskelut eivät ehkä vastaa kaikkiin kysymyksiin. Politikka on kuitenkin aika raadollista touhua.
Pusa
""Tuo ryhmittymä halusi viimeiseen asti välttää sen, että presidentivaalien toisella kierroksella olisi käyty raju keskustelu eurokriisistä ja euron tukemisen mielekkyydestä.""
En halua väittää vastaan. Tätä todellisuutta en kiellä. Mutta mikään tässä ei tietenkään myöskään sulje pois sitä mitä puhuin taantuvien järjestelmien depersonalisaatiosta ja totalitarismeille ominaisesta kasvotomuudesta.
Kun esimerkiksi puhumme taloudellisista eduista tai suurista rahoista, me muutamme rahan toimijasubjektiksi -- ja koemme, että kyse on jostain "ihmistä suuremmasta" kasvottomasta tekijästä. Näin esimerkiksi sosiaalisen julmuuden legitimaatio toimii. Päättäjät päättävät välttämättömyyden nimissä, eikä kenenkään tarvitse olla henkilökohtaisesti julma.
Ennen vaaleja riitti ennustajille puuhastelua, nyt ovat selittäjät äänessä.
Jos, jos, jos ... !
"mikä kaikessa tapahtuneessa tarvitsee selittyäkseen yleisempää yhteiskunnallista näkökulmaa, ja mikä sitten lopultakaan jää poliittisten ideologioiden valo- ja vetovoimien varaan?"
"Poliittisten ideologioiden."
Tuohon vastauksen antoi kokoomuksen Kimmo Sasi, kun hän aamutv:ssa kommentoi kokoomuksen värisuoraa Suomen tärkeimmissä valtakoneen osasissa.
Hän sanoi, että "on toisaalta oikeudenmukaista, että kokoomuksella vuorostaan on nuo vallankeskittymät."
Tuo jos mikä on poliittisideologista kerskailua,- ja odotettavissa onkin kovaa kokoomukselaista politiikkaa. Ei koko kansan politiikkaa, jolla kokoomus populistisesti hankkii vaalikarjaa puolelleen.
Juu, juuri tuollaisesta ideologisen "totuuden" saamasta legitimaatiosta olen huolissani. Niin moni kokee nyt että oma agenda on saanut oikeutuksensa. Siitä ei ole enää pitkä matka siihen, että vaalituloksella olisi todistettu oikeaksi esimerkiksi Jumalan olemassaolo. Taloususkonnon jumalathan sillä on jo nyt pyhitetty, kuten Kataisen eiliset ja Sasin tänäiset puheet osoittavat.
eihä sellaista politikkaa edes ole jota Voisi kutusa "koko kansan politiikaksi" koska ainhan osa ihmisistä on vallitsevaa politiikkaa vastaan.
Hesari tykittää armotta:
" Nuhjuinen tahra Suomi-kuvassa raikastui". Aika uskomatonta tekstiä lehdeltä, joka väittää itseään riippumattomaksi.
Ensimmäisellä sivulla lukee "Riemuvoitto". Leni Riefenstahl on jo kuollut, joten ei saanut toimeksiantoa filmata vaaleja.
34 000 kirkkovenettä.
Kaavin äänestysprosentti oli 51,3%. Mitä tehdään kun mennään alle 50%?
Tehdäänkö mitään?
Eikös se ole niin, että alhainen äänestysprosentti on tyytyväisyyden merkki. Silloin on maailma valmis, kun kukaan ei äänestä.
Kuka pohtisi vakavasti tätä nyt ennätysmäisesti lisääntynyttä hylättyjen vaalilippujen määrää? Politiikan runnarit kuittaavat ilmiön mitätöimällä sen merkitykset. Ikään kuin puoluekoneistojen tarjolle asettamista ehdokkaista ihmisten pitäisi olla kiitollisia ja hyväksyä "voittajaksi" se joka saa eniten hyväksyttyjä ääniä?
Kysymyksiä vailla vastauksia. Kuinka suhtaudutaan vaalituloksiin silloin, kun enää vähemmistö kansalaisista uskoo ja luottaa poliitikkoihin edes sen vertaa, että lähtisi äänestämään? Kuinka suhtaudutaan presidenttiin, joka aivan varmasti ei ole koko kansan presidentti? -- Pidän todellakin aivan mahdollisena, että seuraava politiikanvastainen protesti toteutuu äänestämättä jättämisen muodossa.
Ketkä siellä äänestää? Minä olen aina luullut, että uskollisimmat äänestäjät ovat suurten ikäluokkien ihmisiä. Äänestämättäjättäminen oli ainakin itselle se tapa vittuilla isälle. Ai että sitä harmitti. Vähän samalla tavalla kuin minua harmitti hänen syynsä äänestää EU:n puolesta: "Halpa viina."
SO: "Pidän todellakin aivan mahdollisena, että seuraava politiikanvastainen protesti toteutuu äänestämättä jättämisen muodossa."
Sitä minäkin ounastelen. Vaikka suoraa yhtäläisyyttä ei voikaan olettaa, näen laajan äänestämättä jättämisen merkkinä sille, että alkaa tapahtua suuressa maailmassa tuttuja ilmiöitä kuten poliittista väkivaltaa. Se on vain luonnollista turhautumista, jos millään kansanvaltaisella keinolla ei saada kansalaisten enemmistön selkeästi ja toistuvasti ilmaisemia tarpeita täytettyä.
Ukkonen, Suonsivu
""Ketkä siellä äänestää? ""
Tämä on niitä avainkysymyksiä -- ja itse asiassa juuri tätä blogissa halusin käsitellä.
Juttu on niin, että jokainen ihmisyhteisö omaa jonkin yhteisen yhteiskuntamoraalisen pohjan, joka joko vahvistaa ihmisten keskinäistä perusluottamusta tai sitten murentaa sitä. Yhtenäiskulttuurinen yhteiskunta -- jollainen Suomi oli liian kauan, ja on sitä varmasti jossain määrin yhä -- voi luoda vahvan yhteisyyskokemuksen, mutta mikään ei pysty estämään yhtenäiskulttuurin kehittymistä enemmän yksilöllistä eriytymistä ilmentävään suuntaan.
Se on yksinkertaisesti niin: kehittymättömät yhteiskunnat ovat hyvin sisäänlämpiäviä, sosiaasesti sitovia, muutosta ja erilaisuutta sietämättömiä. Kehitys merkitsee sosiaasesta sidonnaisuudesta vapautumista, muutosta ja luovuuden esiinpurkautumista -- ja tätä kehitystä ei yhteisöjen suhteen pysty estämään mikään. Ihmisyhteisöt kasvavat historiassa "aikuisuuteen" ihan samalla tavalla kuin yksiköt kasvavat lapsuuden varhaisista riippuvuussuhteista täysvalataiseen aikuisuuteen.
Kuinka yhteiskunnassa voitaisiin samaan aikaan säilyttää kaiken elämän edellyttämä ja tarvitsema perusluottamus -- luja yhteiskuntamoraali -- ja samaan aikaan sallia yksilöiden kehittyminen henkisen vapauden asteille? -- Tällaisia kysymyksiähän esimerkiksi Heikki Hyötyniemen esittämät mallit pohjimmiltaan yrittävät selvittää.
Olemme oman yhteiskuntamme poliittisella kentällä nyt näiden yhteiskunnan perustuksia myllertävien kuohunta-aaltojen heiteltävinä. Ideologisoina näennäisesti vastakkaiset aallot pärskyvät vuoroveden tavoin: on jytkyä ja vastajytkyä. Se kaikki kuitenkin pitäisi käsittää pintailmiönä, ja jotenkin pitäisi nähdä syvemmälle -- on kyse jostain paljon perustavammanlaatuisesta.
On syytä todella huolestua, kun ideologiset runnarit kokevat nyt oikeutetuksi johtaa "Oy Suomi AB:a" kovaluonteisen talouspolitiikkansa doktriineilla. Se jos mikä tulee murentamaan loputkin yhteiskuntamoraalistamme ja mahdollisuuksistamme selviytyä yhtenäisenä kansana.
"... seuraava politiikanvastainen protesti toteutuu äänestämättä jättämisen muodossa"
Se on kyllä se viimeinen protesti: se ei jätä mitään avointa langanpäätä mihin suuntaan asioita yhteiskunnassa keriä, miten paineita purkaa. Sen jälkeen alkavat jyllätä ne demokratian ulkopuoliset voimat.
En tiedä onko tämä riittävän vakava selitys: Oli kaksi huonoa vaihtoehtoa. Kumpaakaan ei haluttu äänestää, mutta tyhjän äänestyslipun tai piirroksen jättäminen katsottiin riittäväksi kannanotoksi.
Ehkä meillä(kin) pitäisi olla mahdollisuus ihan oikeasti äänestää kolmatta vaihtoehtoa. Siis molempia vastaan.
Hyötyniemi, Tossavainen
""Sen jälkeen alkavat jyllätä ne demokratian ulkopuoliset voimat...""
Mutta nyt unohdat, etteivät puolueparlamentarismi ja demokratia ole sama asia, vaan pikemminkin toistensa vastakohdat.
Kun äänestäjät osoittavat epäluottamustaan puolueparlamentaristista koneistoa vastaan -- siis esimerkiksi sitä vastaan, että tämä koneisto toimii ennemminkin talouselämän ulokkeena ja kytköksenä kuin kansalaisten yleisen edun muotoilijana ja ajajana, ja tarjoaa edustajina valittavaksi puolue-elämän kovettamia puoluepukareita -- tämä epäluottamus ei suinkaan hävitä maailmasta demokratiaa. Päinvastoin: juuri se on todellista, oikeaa demokratiaa.
Perussuomalaisuuden "valttina" viime vaaleissa oli ehdokkaiden ryvettymättömyys suhteessa suurten puolueiden "ammattilaisiin". Tämä viattomuuden aika on nyt ehkä ollut ja mennyt, ja voi olla että Perussuomalaisten läpimenijät eivät edustajantyössään lunasta heihin asetettuja odotuksia. Tämä jää nähtäväksi -- ja aikaahan saattaa vielä olla, ellei Tossavaisen ennustama hallituskriisi muuta koko kuviota.
Se yhteiskunnallisten pohjavirtojen turbulenssi, joka nosti perussuomalais-ilmiön viime vaaleissa pintaan, saattaa todellakin siirtyä johonkin muuhun pyörrevirtauskohtaan, ja tulla seuraavaksi esille jossain toistaiseksi tietymättömässä muodossa.
... Puolueparlamentarismi-demokratian jälkeisellä yhteiskuntamuodolla tarkoitan jonkinlaista breivikiläistä suoraa demokratiaa ...
Breivikilaista... ahaa, se pelottaa. Mutta älä unohda, että Breivik on yksittäinen häiriintynyt henkilö, eivätkä ideologiset tunnustukset ole hänenkään tapauksessaan muuta kuin katteetonta pintavaahtoa. Hän esim. kuvitteli omat salaliittonsa, omat liittolaisensa.
Breivik ei ole hullu (narsistinen kylläkin), kokeepa vain sosiaalidemokraatit syyllisiksi nykyiseen henkiseen stagnaatioon, jossa järjen sanaa ei enää yhteiskunnan ylenpalttisessa suvaitsevaisuudessa kuunnella ... kuulostaako tutulta?
Itsekin Norjassa asuneena voin sanoa ... että se ikuinen hyggelig-hymy on lähinnä naamio suomalaistyyppisen synkän alemmuudentunnon päällä.
Hyötyniemi
Breivikin teot olivat hullun tekoja, ja se että niihin liimataan jonkin ideologian nimilappu voi johtaa jonkun harhaan -- luulemaan että ideologiat olisivat jotain jotka tartuttaisivat ihmiseen joko hyvyyttä tai pahuutta.
Jos sellainen ideologia keksittäisiin, joka muuttaisi ihmisen hyväksi tai läpensä pahaksi, sillehän olisi paljhpon käyttöä. Mutta valitettavasti deologiat ovat vain pintaa ihmisen käyttäytymistä määräävien tekijöiden kuorrutuksena.
Itse asiassa ei edes hypnoosissa -- joka on regressiivinen kanava jossa yksilöllinen tahto voidaan ohittaa ja taannuttaa ihminen primitiivisen "sosiaalisen tahtotoiminnon" valtaan -- ei ihmistä voida millään suggestioilla muuttaa tappajaksi. Teoriassa se ehkä saattaisi onnistua jos tappaminen onnistuttaisiin harhoilla muuttamaan toiseksi tapahtumaksi.
No joo, hullu mikä hullu ... tai, ainakin omasta mielestään, ehkä sittenkin tinkimätön patriootti tyyliin Eugen Schaumann?
Taas loistavaa pohdintaa ja varsinkin tuo kuplavertaus. Näen tässäkin presidentinvaalissa mukana pelin. Mikäli haluamme todella saada takaisin sen alkuperäisen kansanvaltaan perustuvan demokratian meidän pitäisi puhkaista ne kuplat.
Niinistö oli vuosia sitten "päätetty" seuraavaksi presidentiksi. Tämä vaali tuntui näytelmältä, jonka lopputulos oli tiedossa. Väyrynen oli ainoa, joka pyrki tämän "kuplan" puhkaisemaan. Kaikkien puolueiden omat ehdokkaat hajoittivat ääniä. Eikä tiedä vaikkapa "vallan kabineteissa" tämä Haavisto-ilmiökin olisi synnytetty. Väyrysen pudottaminen oli päätavoite ( en ole Väyrysen kannattaja).
Mikäli Haavisto oikeansuuntaisine tavoitteineen olisi todella kamppaillut ykköspaikasta tuskin taustavoimat olisivat antaneet vastapuolelle niin selvää lyömäasetta kuin miesparin jatkuva näkyvä kampanjointi. Mitä merkiktsee vihreitten Ville Niinistön sukulaisuussuhde ( onko sitä? )valittuun presidenttiin?
"On totta että Haaviston kannatus keskittyi selvästi ja varmasti pääkaupunkiseudulle."
Miten niin? Haaviston kannatus vaihteli "suurissa" kaupungeissa 42 ja 50 prosentin välillä. Suomen suurimmissa kaupungeissa pääkaupunkiseudun ulkopuolella Haavisto sai äänistä: Jyväskylä 47%, Turku 45%, Oulu 43%, Tampere 42%, Pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa) Haaviston kannatus oli keskitasoa eli tuossa 45 prosentin paikkeilla.
Haaviston kannatus alkaa olla laskea kauemmas pääkaupunkiseudusta vasta keskikokoissa ja pienissä kunnissa. Miksi näin? Onko kaupunkeihin muuttanut tietynlaista porukkaa vai onko kaupunki tehnyt ihmistä tietynlaisia? Sitä voi pohtia tai etsiä kokonaan toisia kategorioita.
Teki mitä tahansa, kannattaa ehkä ensin käyttää edes pikku hetki datan tutkimiseen.
Aleksin nimeämät paikkakunnat ovat paikkakuntia, joissa on paljon opiskelijoita. Heidän keskuudessa on keskimääräistä enemmän vihreitä.
Iän mukana tapahtuu järkiintymistä. Yli 40-vuotiaiden keskuudessa kannatus on jo hyvin vähäistä. Näin siitä huolimatta, että vihreät on puolueena toiminut pitkään...
Opiskelijat on eka selitys, joka tulee mieleen. Heidän määränsä ei kuitenkaan riitä selittämään noita prosentteja. Jos selitys liittyy yliopistoihin (kuten se varmaan osin liittyy) mekanismin täytyy olla toinen kuin opiskelu ja ikä eli tyhmyys, kuten sinä väität. Luultavasti korkeasti koulutetut ihmiset ovat arvoiltaan useammin "haavistomaisia" varsinkin nyt, kun halutaan vastajytkyillä. Luultavasti yliopistot myös säteilevät jonkin sortin vapaamielisyyttä ympäristöönsä laajemminkin.
Toisaalta suuret kaupungit nyt vain tuppaavat olemaan kaikkialla maailmassa vapaamielisempiä ja vähemmän nurkkakuntaisia ilman yliopistojakin. Esimerkiksi homot muuttavat pieniltä paikkakunnilta suuriin.
Tossavainen
""Iän mukana tapahtuu järkiintymistä. Yli 40-vuotiaiden keskuudessa kannatus on jo hyvin vähäistä.""
Mahtaisiko tämä johtua myös siitä, että vihreä liike on maailmassa vaikuttanut vasta reilut neljäkymmentä vuotta?
Mutta mitäpä pitäisit siitä, jos siteeraisin hyvin iäkästä mutta hyvin viisasta filosofia Stephen Toulminia, joka aikanaan oli Wittgensteinin oppilas. Hän totesi suunnilleen: "Vihreä ajattelu on jotain historiassa aivan ennennäkemätöntä. Tapa, jolla ekologiset realiteetit on alettu ottaa huomioon kaikkialla maailmassa, on aivan poikkeuksellinen. Maailmassa on tuskin enää sivistysvaltiota, jonka hallituksessa ei olisi ympäristöministeriötä."
Ehkä lausettasi voitaisiin korjata hieman. "Yli 40-vuotiaiden keskuudessa kannatus on vielä hyvin vähäistä. Mutta tilanne on kaikkialla maailmassa korjautumaan päin."
Kyse ei ole myöskään vihreiden kannatuksesta. Esimerkiksi Turussa vihreiden kannatus oli 11% viime eduskuntavallissa eli 35 prosenttiyksikkö vähemmän kuin Haaviston kannatus, Jyväskylässä 10% eli 37 vähemmän.
Minusta näissä vaaleissa oli nähtävillä paitsi kaupunki-maaseutu-jakoa niin myös sukupolvikysymys. Itse olen järkeillyt asiaa muun muassa siten, että näiden vaalien yksi teema oli halusi tai ei "homous" ja "sivarius". Nuo kaksi seikkaa nousi esille varsin usein puheenvuorossakin Haavistosta keskusteltaessa, hyvässä sekä pahassa hengessä.
Nuoremmissa sukupolvissa on enemmän avoimesti homoja ja uskallanpa väittää, että miltei jokaisen alle kolmekymppisen tuttavapiiristä joko läheltä tai kaukaa löytynee vähintään yksi homo (homoja on koko väestöstä n. 5-6 %). Homous ei ole mikään suuri juttu enää nuoremmille samalla tavoin kuin vanhemmalle väelle.
Samaten sivareita on reilusti enemmän nuoremmissa sukupolvissa kuin vaikkapa viisikymppisissä saatika sitä vanhemmissa. Sivariuskaan ei ole nuoremmille niin suuri juttu kuin vanhemmalle väelle.
Arvot koti, uskonto ja isänmaa ovat murenneet nuorempien sukupolvien keskuudessa, vaikkakaan eivät kadonneet. Moniarvoisuus on lisääntynyt (ei sotketa maahanmuuttoa kuitenkaan tähän).
Niinistö edustaa enemmän suurten ikäluokkien "jäärää" kun taas Haavisto edustaa moderniutta.
Suuret ikäluokat ovat vielä voimissaan ja ovat seuraavissakin vaaleissa. Sitten saattaa alkaa tapahtua toden teolla, kun suurten ikäluokkien turnauskestävyys heikkenee.
Saksahan on meitä henkisesti edellä ja siellä Vihreä puolue voitti konservatiivit jo.
http://www.csmonitor.com/World/Europe/2011/0328/How-Germany-s-Greens-ros...
Saksassa myös päätettiin, että ydinvoimasta luovutaan kokonaan. Täten he alkavat satsata yrityksiin, jotka kehittävät vaihtoehtoisia energiamuotoja. Suomessa yhä kiistellään saksalaisten näkökulmasta 'vanhoista asioista'. Niinistö kumppaneineen edustaa mennyttä maailmaa.
Tarua komppaisin että paljon on näissä vaaleissa pelattu sukupuolisuudella. On myös hienoa miten esim persut ovat tuoneet avoimesti esiin sen miten keskeisiä kysymyksiä sukupuolisuudet ovat.
Ja nyt kun kokkarit hehkuttaa voittoaan ne varoo sanomasta mitään joka liittyy sukupuoleen.
niitä jotenkin hävettää että niiden voitto rakentui miesvallalle ja ihmisten äidilliseen tarpeeseen suojella perinteistä miestä.
ehkä tyhjänpäiväisen suomiab-kirjoituksen avain onkin siinä. jotain piti olla kirjottavinaan huuskonkin.
""Haaviston kannatus vaihteli "suurissa" kaupungeissa 42 ja 50 prosentin välillä.""
Juu, juuri näin. Tätä kaupunkilaisuus-ilmiötähän nimenomaan tarkoitin, vaikka oma orientoitumiseni jäikin eilisillan asetelmiin, jossa tv:n vertailussa vielä Helsinki omana äänestysalueenaan erottui muusta Suomesta -- vaikka siis sama kannatusilmiö oli tyypillinen kaikille suurille kaupungeille.
Sitä että vihreä liike syntyvaiheissaan oli nimenomaan kaupunkilaisten kannattama -- ja että liikettä kannatti nimenomaan politiikanvastaisuus -- sitä eivät ehkä noita 60-70-lukujen aikoja elämättömät tiedä ja ymmärrä.
Esimerkiksi kun Kekkonen uudenvuodenpuheessaan 1970 paasasi Gordon Rattray Taylorista -- voisiko joku muuten kuvitella, että Niinistö puhuisi jostain vastaavasta omissa puheissaan? -- hän nosti esiin myrkyttymis- ja saastumiskysymykset, ja juuri ne, kuten myös yleinen teknomania, olivat vihreän liikkeen hyvin "kaupunkielämään" yhdistyviä ohjelmallisia lähtökohtia.
Näissä kaupungeissa on yliopisto. Joensuu: 41%.
Espoo on ei-niin kosmopoliittien pääkaupunkiseutulaisten nukkumalähiö.
Otaniemi: 51%,
Westend 21%
Kosmopoliitti vs. porvari. Ei tartte sanoa minun sanoneen. Joku kuitenkin ehätti ensin.
Vihreä liike kai on syntynyt tai ainakin saanut agitoivan ominaisuutensa 60-luvun opiskelijaliikehdinnän yhteydessä. Se saattaisi olla yksi kanava, jossa sukupolvikapina sai todellisuuskosketusta ja -vastetta silloisia auktoriteetteja vastustaessaan.
Todellisuuskosketuksen suhteen vihreä liike ja meillä taistolaisuus saattaisivat siis olla ikään kuin veljeksiä. Taistolaisethan etsivät raakaa todellisuutta kommunismin konkretiasta -- joka kuitenkkin taisi jäädä hyvin ohuelle teoreettiselle tasolle.
Vihreän liikkeen sisällöt pätivät ainakin alkuvaiheessa paremmin. Esimerkiksi mainittu, Kekkosenkin kansalsille suosittelema kirja, G R Taylorin Tuomiopäivä, on yhä aika raju lukukokemus. Esimerkiksi kirjan asbestia koskeva luku on järkyttävä dokumentti siitä miten hitaasti virkamiesasiantuntijat reagoivat.
Kun nyt katselee näitä absoluuttisen tiiviisti suojamuoviin paketoituja kerrostaloja, joiden pinnasta puhalletaan pois asbestipitoista vanhaa maalia, Kekkonen ja Taylorin kirja tulevat aina mieleen. Niin se maailma muuttuu -- lopulta.
Mutta tuolloin 60-luvulla luonnonsuojelijaystäväni olivat onnesta soikeina saatuaan Hesariin jonkin kymmenen sentin yhden palstan uutisen jostain luonnonkatastrofista. Ajatelkaa mikä ekologisen ajattelun ekspansio: nyt maailmasta ei todellakaan enää löydy sivistysmaata joka ei hallituksessaan katsoisi ympäristöministeriötä tarpeelliseksi.
Yliopistoliikehdintä toimi tämän kaiken alkuna. Mutta käyttövoima muutokselle nousi joistain sukupolvitekijöistä, se ei ollut siihen-ja-siihen tiedonalaan, aiheeseen tai ideologiaan sidottu. Kuten totesin, myös taistolais"realismi" oli saman kuohun pyörteitä. Miksi ei jokin vastaava tekijä voisi nyt saada Haavisto-ilmiössä itselleen ilmaisunsa?
Rebel without a cause on elokuvan nimi vuodelta 1955. Silti se kuvaa aika hyvin opiskelijakapinallisten mentaliteettia tai sen puutetta kymmenen vuoden päästä, jolloin Mario Savio aloitti "kapinan" Berkeleyssä "Bodies upon the gears"-puheellaan "...But we're a bunch of raw materials that don't mean to be - have any process upon us. Don't mean to be made into any product! Don't mean - Don't mean to end up being bought by some clients of the University, be they the government, be they industry, be they organized labor, be they anyone! We're human beings!...There's a time when the operation of the machine becomes so odious—makes you so sick at heart—that you can't take part. You can't even passively take part. And you've got to put your bodies upon the gears and upon the wheels, upon the levers, upon all the apparatus, and you've got to make it stop. And you've got to indicate to the people who run it, to the people who own it, that unless you're free, the machine will be prevented from working at all." (wikipedia)
Savion analyyttisimpiin kannanottoihin kuului "Somehow poeple are being separated off from something" ja "Spontaneously the natural idiom of the student political protest was that of sexual protest against the forbidding university adminstrator who ruled in loco parentis".
Suomeksi: ei sisältöä. Vain haluan kalifiksi kalifin paikalle. Ideologisesti meidän jokaisen suosikkifilosofimme Rand kutsui opiskelijakapinallisia mitä sävyisimmiksi konformisteiksi: he olivat omaksuneet kaikki ne ideat *konkreettisesti*, mitä viimeisen kahdensadan vuoden aikana oli möläytetty koepalloina. Että usko ja tunteet ovat ylivertaisia järkeen verrattuna, että materiaaliset huolet ovat pahasta, että rakkaus on ratkaisu kaikkiin ongelmiin, että jaloin elämänmuoto on yhdentyä laumaan.
Neljä vuotta myöhemmin Erkki Tuomioja yhdentyi siihen ja valtasi vanhan.
*Tätä* taustaa vastaan on todellakin merkittävää, että vihreän liikkeen keskuudesta on noussut jotain konkreettista, kuten asbestin, otsoniaukon tai happosateiden vastustusta. (Olihan siinä myös DDT:n vastustus, jonka seurauksena Louisianan kansallislintu, ruskea pelikaani, sai vähän elinaikaa lisää, mutta miljoonat kuolevat (turhaan?) malariaan kehitysmaissa...)
Lyhyt laskelma.
Kummallakaan Haavistolla eikä valitulla presidentti Niinistöllä ole koko kansan enemmistön valtuutusta. Vaalien voittaja on Niinistö mutta ollakseen koko kansan presidentti pitäisi nyt olla ainakin puolet äänioikeutettujen äänistä eli 62,6% äänestysprosentista 68,9 on 43,1%. Näinollen jopa Niinistön kannatus on alle 50%!
Presidentinvaalit ovat henkilövaalit ei puoluevaalit! Onhan niitäkin vaaleja, joissa usealla puolueella on yhteinen ehdokas. Niinistö sai näissä vaaleissa ihanteellisen vastaehdokkaan, jonka voittaminen oli selviö ilman "suurkapitalisti"-rahoittajiakin.
Unohtamalla äärivihreät opiskelijat pitää muistaa, että suurissa kaupungeissa asuu myös paljon nuoria perheitä, joiden taloudellinen tilanne on aivan erilainen kuin meidän suurten ikäluokkien. Kun loppupeleissä oli vastassa "pääomapiirejä" edustava Niinistö sitä äänestää vähän parempaa ehdokasta tai ei ketään!
Mielestäni on selvää, että vaalitulos on seurausta ideologioista. Tämän päivän vallitsevat ideologiat ovat puolestaan eilispäivän kiistämättömiä latteuksia ja pahkasikatason koepalloja.
Yliopisto-, ja maakuntien suurimpien kaupunkien äänestyskäyttäytymisen erot maakuntien pienimpiin seutukuntiin ja nukkumalähiöihin verrattuna kertoo mielestäni, että vallalla on ollut valinta kahden stereotypian välillä: kosmopoliitin vs. porvarin.
Munsta taas ehdokkaat olivat niin lähellä toisiaan (kun homous ja siwairius ei pahemmin hetkauta) myös kosmopoliittisuus- ja porvariusakselilla, että valitsin lopulta kannattajien perusteella. Tarkemmin sanottuna Haaviston leiri nosti esiin pari sellaista henkilöä mainoksiin ja lehtijuttuihin, että kakkonen alkoi hiukan tuntua vastenmieliseltä.
Entä sama asetelma jos vertaat ehdokkaitten kannattajia? Kokoomushan on ainakin vasemmistoretoriikassa profiloitunut "wannabe-rikkaitten" puolueeksi, jota siis pääsääntöisesti äänestävät köyhät. Mutta miksi ei voisi sanoa vihreitten olevan wannabe-kosmopoliittien puolue, jota myös äänestävät (toisenlaiset) köyhät.
Mitään konkreettista kumpikaan ehdokkaista ei todennäköisesti ole sanonut tai tehnyt, joten yleensä tämän luokan valinnat tehdään vain resonoinnin perusteella. Kumpi on *enemmän* kiinni materiaalisessa todellisuudessa, kumpi on *enemmän* kiinni "ajan hengessä"? Onko olemassa mitään konkreettista todellisuutta, vai onko todellisuus vain sosiaalisia valtasuhteita, sovittelua ja puhetta? (Voiko tässä ajassa toisaalta olla edes *vaikutusvaltaista* poliitikkoa, joka yrittää olla enemmän kiinni todellisuudessa, kuin sosiaalisesti hyväksyttävässä näkemyksessä todellisuudesta?)
Ymmärtämässäni todellisuudessa asiat ovat mustavalkoisia: 0 tai 1; tai -1 ja +1. Sosiaalisessa todellisuudessa asiat ovat 0.1 ja 0.15: ehkä ja lievä ehkä. Ja näiden välillä pitää resonoida.
Minun mielestäni köyhyys tulee hoitaa pois. Sitä ennen en omasta omaisuudesta ja sen määrästä riippumatta, tule koskaan äänestämään Kokoomusta.
Tämä on periaatekysymys. Kaveria ei oikeasti jätetä. Minulle ei riitä Kokoomuksen toiveajattelu asiasta.
Vihreitä äänestän eläin- ja luonnonsuojeluperiaatteiden vuoksi.
Olipas hyviä(kin) argumentteja. Kiitos blogistille!
Oikkonen on US:n blogistien nero.
Mikset ole opettamassa yliopistolla?
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 61 kommenttia