Äänestäminen tai äänestämättä jättäminen
Keskusteluissa äänestamisestä tai äänestämättä jättämisestä pitäisi perustavanlaatuiset käsitteet ensin määritellä ja panna paikoilleen. Vasta sitten olisi edellytyksiä miettiä mitä äänestäminen tai äänestämättä jättäminen presidentinvaaleissa tai yleisemminkin Suomen nykytilanteessa merkitsevät.
Esimerkiksi käsitys, jonka mukaan äänestäminen meillä merkitsisi demokratian toteutumista, on kestämätön, koska kaikki edustuksellinen valta ei ole demokraattista. Äänestäminen meillä voi merkitä pelkästään olemassaolevan puolueparlamentarismin ja puolueparlamentaristisen koneiston sementoimista. Emme ymmärrä että aito demokratia on periaatteessa puolueparlamentarismin vastakohta.
Demokratiassa edustajat nauttivat kansalaisten luottamusta ja ajavat kansan yleistä etua. Meillä vallitsevassa puolueparlamentarismissa edustajat keskittyvät taistelemaan vallasta -- ja itse asiassa valtataistelijoiden ensimmäisiä ja pahimpia vihollisia ovat heidän omat äänestäjänsä, jotka poliitikkojen on ensin tyhjillä lupauksilla ja miellyttämistempuilla voitettava puolelleen, jotta he pääsisivät käsiksi varsinaiseen valtataisteluun, eli vääntämään kättä keskenään ja muiden valtataistelijoiden kanssa.
Demokratia perustuu siis kansalaisten luottamukseen, ja demokratiassa "vallan voimaviivat" kulkevat "alhaalta ylöspäin", kansasta edustajiin päin. Demokratiassa valta on "annettua", kun taas puoluparlamentarismissa vallasta taistellaan ja se on "otettua". Jos kysytään, kumpi systeemi meillä vallitsee, ei liene epäilystäkään, ettemmekö me eläisi nimenomaan puolueparlamentarismissa.
Demokratiassa olennainen vaikutuskanava kulkee kansan ja sen edustajien välillä, puolueparlamentarismissa taas poliitikkojen ja heidän rahoittajiensa ja muiden etu- ja viiteryhmien välillä. Jos näitä kytkentöjä ajatellaan, kellään tuskin voi olla muuta käsitystä kuin se että meilllä poliitikot omaavat kiinteämmät suhteet tausta- ja tukiryhmiinsä kuin suureeen kansaan.
On hämmästyttävää miten vähän tilanne on erilainen, vaikka kyseessä presidentin valinnassa on suora kansanvaali. Tapa, jolla esimerkiksi nyt toiselle kierrokselle "päässeet" ehdokkaat ovat omien niin ideologisten kuin raa'an taloudellisten tuki- ja viiteryhmiensä "määräämiä", on liian leimallinen, jotta järjestelmämme voitaisiin mieltää demokratiaksi.
Demokratian ja puolueparlamentarismin käsittäminen toistensa vastakohdiksi voisi olla alku sille että politiikkaa koskeva keskustelu meillä edes hieman tervehtyisi.
Mutta aidon demokratian tiellä meillä on muitakin esteitä, joista mammuttimaisin tietysti on kansamme historiallisesti kantama alistamisen taakka. Alamaisasenteet estävät terveen maailmankokemisen, ja kaikki mahdolliset asiat muuttuvat meillä kansaa kahtiajakaviksi identiteettiongelmiksi. Kun kaikessa syntyy vain rintamajakoja, varsinaiseen asiakeskusteluun mistään aiheesta ei meillä koskaan päästä.
Tässä suhteessa olemme maailmassa täysin poikkeavanlaatuinen kansa. Esimerkiksi missään muualla ei löydy itseään demokratiaksi nimittävää maata, jossa muutaman prosentin vähemmistö voisi pakottaa enemmistön opiskelemaan oman kielensä -- vain sillä perusteella että tämä vähemmistökieli edustaa herrakansan historiallista perintöä. Tilanne meillä on maailmassa ainoalaatuinen ja täysin käsittämätön, eivätkä suomalaiset toistaiseksi edes itse ymmärrä sitä historiallisen alistamisen määrää josta asetelma on seurausta.
Alistetun kansan historiallisia taakkoja kantava kansa ei kykene aitoon demokratiaan vielä pitkään aikaan -- sanoisin mieluummin vuosisatoihin kuin vuosikymmeniin. Kun nyt keskustelemme demokratiasta ja elämme tosiasiassa vain poliittista herraluokkaa ylläpitävässä puolueparlamentarismissa, kansalaiskeskustelumme tuskin pääsee aiheeseen pintaa syvemmälle.
Voimme tietysti yrittää. Voimme vaikkapa viitata maailman diktatuurimaihin ja kysyä: eikö äänioikeutta kannattaisi käyttää jottei järjestelmä meillä muuttuisi tuollaiseksi. Mutta silloin unohdamme että diktatuureissa äänestysprosentti tavallisesti onkin täydet sata.
Diktatuuri on yksi malli siitä ettei äänestäminen itsessään merkitse mitään. Vain yhteiskunnassa vallitsevat todelliset vallan laadut merkitsevät, ja vallan laatutekijöissä meidän tulisi ensin oppia tunnistamaan ja erottamaan aito demokratia ja meillä vallitseva puolueparlamentarismi toisistaan.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Äänestämättä jättäminen hyödyttää vain sitä jota et missään tapauksessa äänestäisi!
Viikkoa ennen presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta tapasin erään ystäväni, joka otti puheeksi tulevat vaalit. Hänen kysyessä ketä meinaan äänestää, vastasin Soinia. Tähän hän kertoi äänestävänsä itse Väyrystä, koska hänen mielestään Soinista pitäisi tehdä seuraava pääministeri.
Maanantaina vaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen hän soitti minulle homofoobikkona kauhuissaan ja sanoi ettei mitenkään hyväksy Haaviston presidenttiyttä ja kertoi aikovansa äänestää Niinistöä. Mutta samalla tulikin ilmi että hän ei ollut käynyt äänestämässä ollenkaan vaalien ensimmäisellä kierroksella, vaikka oli viikkoa ennen vaaleja kertonut menevänsä äänestämään Väyrystä!
Eli nyt kun ystäväni oli jättänyt ensimmäisellä kierroksella äänestämättä, se satoi ehdokkaan pussiin jota hän ei missään nimessä halua presidentiksi! Joten joka kerta kun jättää äänestämättä, hyödyttää eniten omalta kannalta kaikkein huonointa vaihtoehtoa!
Tässä blogissa ei siis käsitelty kysymyksiä siitä ketä äänestäminen tai äänestämättä jättäminen missäkin kannatustilanteessa hyödyttää, vaan sitä, minkälaatuista valtaa äänestäjät ja äänestettävät millaisessakin yhteiskuntamallissa käyttävät.
Siitä miten jatkuvan gallup-kannatusmittauksen silmukoima takaisinkytkentä informaationa muuttaa jatkuvasti tilannetta ja saa äänestäjät äänestämään "strategisesti" on palstalla kirjoittanut hyvin Heikki Hyötyniemi:
http://heikkihyotyniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95185-suvaitsevaisten-p...
Ja siitä, miten itse vaalijärjestelmä muuntaa ja jalostaa äänestäjien ilmaisemaa tahtoa, kirjoittaa pätevästi pohdiskellen Juhani Kahelin tämänpäiväisessä blogissaan:
http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95805-tuottaako-vaalij%C3%...
Minä keskityin lähinnä miettimään mikä olisi oikea nimi sille järjestelmälle jossa me elämme, ja lähden siitä, että se on pikemminkin poliittisen herraluokan ylläpitämä puolueparlamentarismi kuin demokratia.
Perskutan Oikkonen, juuri kun meinasin kommentoida, että äänestäminen on itsessään olennainen asia, ääni demokratian puolesta, niin menin sitten lukemaan tuon kirjoituksen. En kommentoi.
Ajattele sitten vielä tätä nykyistä tilannetta kokonaisuutena tämän demokratia vs. puolueparlamentarismi -akselin kannalta.
Mielestäni viime eduskuntavaaleissa vallitseva puolueparlamentarismi sai aidolta demokratialta vakavan muistutuksen. "Jytkyn" takana oli paljon patoutunutta protestimielialaa, ja pitää kysyä, mihin kaikkeen tämä protesti suuntautui?
Vastaus nähdäkseni on: omavaltaisen ja itsehyväisen puoluekoneiston sisäänlämpiävyyttä, hyvävelikorruptiota ja mm. vaalirahasotkuissa julkitulleita "maan tapoja" vastaan.
Ja protesti oli historiassamme ennennäkemätön. Kansalaisliike oli laaja ja edusti hyvin monenlaisia ihmisiä. Se kertoi aidolla tavalla siitä miten rapautunut puolueparlamentaristinen järjestelmämme tosiasiassa oli -- ja on yhä.
Sillä eihän tämä protesti tosiasiassa johtanut yhtään mihinkään. Kun se muuttui poliittiseksi Perussuomalaisten kannatukseksi, ja kun puolueparlamentarismi-Suomi hallitusneuvotteluissa sai protestin mitätöidyksi, entistä perinteisen herraeliitin puoluekoneistovaltaa voidaan jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Aidon demokratian antama muistutus mitätöitiin, ja kuin vaistonvaraisena puolueparlamentarismin itsepuolustustoimena valtakunnassa on noussut vahva kurinpalautusmentaliteetti, jossa kaikki ne motiivit, joiden aavistellaan olevan "jytkyn" sisältönä, yritetään määrätietoisesti palauttaa valtakontrollin piirin.
Ajattele kurinpalautuksen sisältöjä: pakkoruotsin jatkuvaa varmistelua, sananvapauden ja erityisesti nettikeskustelujen valvontaa ja sensuurivaatimuksia, vihepuhelainsäädäntöä ja noitaoikeudenkäyntejä muistuttavaa rasistijahtia, jopa taas päätään nostavaa alkoholikieltomentaliteettia mm. keskioluen ruotsalaistyyppisen laimentamisen puolesta.
Monet meistä eivät ymmärrä miten pakkoruotsi kytkeytyy koko siihen valta-asetelmaan joka meillä puolueparlamentaristisessa herrakoneistossa vallitsee.
Kyseessä on siis puolueparlamentarismin paluu ja sementointi jolla vaaleissa ilmennyt uhkaava aidon demokratian haaste voidaan mitätöidä. Ne jotka nyt voivat nähdä kurinpalautuksen purevan ja pikkuhiljaa liudentavan protestin kansalliseksi masennukseksi, voivat olla iloisia niin kauan kun eivät ymmärrä miten tuhoavaa tämä masennus tulee lopulta kaikille olemaan.
Se tulee nimittäin lopulta olemaan tuhoisaa myös niille jotka nyt iloitsevat Perussuomalaisten kannatuksen hiipumisesta. Demokratian kannalta siinä on kyse jostain jota ei missään nimessä pitäisi tapahtua. Siinä on kyse yksinomaan puolueparlamentarismin paluusta.
Tätä paluuta tietysti monet perussuomalaiset itsekin kiirehtivät. Voi olla että halu ilmoittaa julkisesti kumpaa ehdokasta itse äänestää toimii nyt aitoa demokratiaa vastaan. Se ei ainakaan ole prostestoivaa toimintaa. Se voi lisätä perussuomalaisuuden omaa liukenemista vallitsevan puolueparlamentarismin ehtoihin.
Hieno analyysi. - Ihmettelen tosiaan mikä kiire perussuomalaisilla on osoittaa olevansa vallan liekanarussa. Oikein hakeutuvat suvaitsevaiston määrittelemiin karsinoihin. Ja sitten ihmetellään kun kannatus hiipuu ...
Hyötyniemi
Perussuomalaiset eivät ehkä ole oikein ymmärtäneet minkälaatuista oli se valtuutus jota he hyvin laajoilta kansalaispiireiltä saivat.
Kun se on koettu polittisella valtataistelulla ansaituksi mandaatiksi, oma rooli omissa silmissä on muuttunut ensin voittajan rooliksi, sitten marttyyrin rooliksi, ja nyt vaa'ankieliasemasta nauttivan pidättelijän rooliksi.
Puoluejohtajan puheissa alkaa yhä useammin toistua narsistisesti: "minä, minä, minä". Sävy muuttuu omistavammaksi ja sosiopaattisemmaksi, edes omien kannanottojen ristiriitaisuutta ei käy käsitteleminen.
Kentällä kytevä kapina saa hyvin tulta sensaationnälkäisessä lehdistössä. Siitä se hajoaminen alkaa. "Jytkyn" mahdollisti laaja kannatus. Loppu käpertyy yhä pienempiin erimielisyyksiin.
Ikävää siinä on se että puolueen ruumiskellot soivat kaikille suomalaisille. Meille kaikille.
"Ajattele kurinpalautuksen sisältöjä: pakkoruotsin jatkuvaa varmistelua, sananvapauden ja erityisesti nettikeskustelujen valvontaa ja sensuurivaatimuksia, vihepuhelainsäädäntöä ja noitaoikeudenkäyntejä muistuttavaa rasistijahtia,"
Kiitos Seppo, muistan sinua iltarukouksessani lämmöllä - vaikka olenkin agnostikko:)
"Vain yhteiskunnassa vallitsevat todelliset vallan laadut merkitsevät, ja vallan laatutekijöissä meidän tulisi ensin oppia tunnistamaan ja erottamaan aito demokratia ja meillä vallitseva puolueparlamentarismi toisistaan."
Suomessa ei liene koskaan ollut demokratiaa, Kekkosen aika oli enemmänkin "hyvän diktaattorin" aikaa, jonka aikana esim. Kokoomus pidettiin paitsiossa yhteiskunnan asioista parin vuosikymmenen ajan. Koivisto siirsi meidät valtiojohtoisesta talouspolitiikasta kansainvälisen talouden markkinavoimien armoille ja tulokset näemme valtion omistusten ja palvelujen yksityistämisenä, luokkajaon kärjistymisenä ja suurelle maailmalle ominaisena sosiaalisena darwinismina.
Puolueparlamentarismi on osuva käsite kuvaamaan hallitusvallan laatua, itsekin käytän sitä kuvaamaan kabinettipolitiikkaa ja edustajien alistumista puoluekurille. Mutta siinä ei vielä kaikki. Meillä lienee maailman raskain virkamieshallinto, joka sekin on puoluepoliittisten voimasuhteiden mukaan järjestäytynyt ja muuttuu vain luontaisen poistuman kautta.
Valtion virkamiesten poliittinen tausta heijastaa niitä poliittisia voimasuhteita, jotka ovat olleet kulloinkin voimassa, eikä vastaa nykyisiä voimasuhteita. Jopa Venäjällä vaihdettiin virkamiehet uusiin, vallan siirryttyä Jeltsiniltä Putinille, mutta meillä nämä palkintovirat ovat jostakin syystä elinikäisiä "pakastevirkoja". Tsaarin aikaista touhua, josta puolueet eivät halua luopua. Virkamiesvalta lienee osittain syynä politiikkojen nihkeään suhtautumiseen suoraan demokratiaan ja kansanäänestyksiin.
Olet kaikessa oikeassa. Virkakoneistomme on tsaristista perintöä, sellaisenaan ylipaisunut, ja poliittisin perustein valittuna se lujittaa koko puolueparlamentaristista järjestelmäämme. Tästä selviäminen ei todellakaan ole mikään muutaman vuosikymmenen juttu, vaan siihen menee vuosisatoja.
Ensimmäinen kaikkien mielipidesuuntien toiminnan salliva "demokratia" meillä syntyi eräänlaisena historiallisena onnenkantamoisena hävityn sodan jälkeen. Taivas varjelkoon, mitä olisi tapahtunut jos Saksa ja Suomi olisivat voittaneet.
Kekkosen kausi toteutui historiallisesti ottaen "esidemokraattiselta" pohjalta. Kekkosen kautta on arvioitava esimerkiksi "totalitaristisen demokratian" (Talmon) raameissa -- vain demokratiasta mitään ymmärtämättömät ihmiset arvioivat Kekkosta "ajattomissa" demokratia-idean kehyksissä.
Omalle alistetun kansan historiallemme kasautui Kekkosen kaudella kaksinkeratiseksi rasitukseksi vielä itänaapuri, jota hallittiin puoluediktatuurisesti. Kekkonen teki vaistomaisesti oikean ratkaisun pitäessään idänsuhteet tiukasti omissa käsissään, koska vain siten ne olivat vakaat ja jatkuvat, vaikka valtataisteluja naapurissa käytiin kulisseissa koko ajan.
Venäjällä nyt tapahtuva virkamieskoneiston vaihtaminen taitaa jotenkin juontua noista kommunismiajan legitimaatio- ja lojaalisuusongelmista. Sitä ei siis ihan sellaisenaan kai kannata ajatella meitä edistyneemmän demokratian merkkinä. Sekin on vain sikäläisen historian painolastia.
Siellä varmaan tullaan tarvitsemaan vielä meitä paljon pitempi "totalitaristisen demokratian" kausi ennen alustavaa kypsymistä aidolle demokratialle. Ja tietysti voi käydä niinkuin meille kävi: tulee muita historian tuulia -- kuten meillä Koiviston masinoima rahataloudellinen ekspansio -- jotka puhaltavat orastavan demokratiakehityksen hiekaksi historian autiomaahan.
Nythän emme ole vain palaamassa puoluekoneistojen vallitsemaan puolueparlamentarismiin, vaan myös alistumassa globaaliin taloustotalitarismiin, jossa kasvoton kaikkivoipa raha sanelee kaiken mitä tapahtuu. Siinä ei sitten lopulta ole eroa ihmisellä ja ihmisellä, kun kaikki ihmiset kilpailutetaan loppuun ja muserretaan talouskoneiston hampaisiin.
"Siellä (Venäjä) varmaan tullaan tarvitsemaan vielä meitä paljon pitempi "totalitaristisen demokratian" kausi ennen alustavaa kypsymistä aidolle demokratialle."
Kyllä, monta monta sukupolvea enemmän kuin millä suomalaiset selviäisivät ja se johtuu venäläisen kulttuurin ympärileikkauksesta, joka tapahtui sivistyneistön ja tiedeyhteisön juurineen repimisenä suhteellisen hedelmällisestä maaperästä Leninin vallankumouksen seurauksena. Vielä 20-luvulla sivistyneistö oli innoissaan, avandgardismi puhkesi kukkaan tsaristisen vallan kaaduttua, mutta jo kymmenen vuoden kuluttua melkein kaikki vallankumouksesta luomisvoimansa ammentaneet intusiastit oli sananmukaisesti tuhottu.
Suomalaisia alemmuudentuntoja olen alkanut ymmärtämään vasta vähän aikaa sitten, osittain siksi, että olen elänyt miltei koko aikuisikäni suomenruotsalaisessa henkisessä ympäristössä ja osittain maahanmuuttajataustani vuoksi. Tosin opin jo lapsena pitämään suomalaista isääni muita parempana, koska kaikki naapurit Rostovissa olivat kateellisia äidilleni niin kunnollisesta miehestä, joka hoisi niin naisten kuin miestenkin hommat. Ja muutenkin, suomalaisia on aina arvostettu missä tahansa olen matkustanut, siksi tuo suomalaisten kipeä itsetunto on herättänyt minussa hämmennystä ja kummastusta.
Esimerkiksi Sinun blogiasi seuraamalla minulle on avautunut monikin asia, mutta ennenkaikkea erilaisten ihmisten kommentit pakkoruotsista täällä sosiaalisessa mediassa ovat toimineet hyvänä kimmokkeena ajatella suomalaisuutta muustakin kuin koulussa tarjotun historianopetuksen näkökulmasta.
Noin asia kait on selitettävä, kun historiaa ei voi laittaa takaisin koeputkeen ja katsoa, miten ilman Kekkosta olisi käynyt. Ei varmaan yhtään hassummin.
Raadollisesti kuvattuna meilläkin on "thug rule", jonka hännystelijät antavat antamalleen tuelle nimen "demokratia".
Tämä on mahdollisesti se visio, jonka Amerikan perustajasedät (founding fathers) näkivät ja jonka johdosta koko sana demokratia loistaa poissaolollaan USA:n itsenäisyysjulistuksesta ja perustuslaista. He perustivat *tasavallan*.
Se asia joka silloin tällöin synnyttää maagisen tunnelman parlamentarisen demokratian valtiollisissa vaaleissa, saattaisi liittyä siihen että vaaleissa ne henkilöt joissa hierarkiset poliittiset valtarakennelmat henkilöityvät, joutuvat pieneksi hetkeksi irrottamaan otteensa aiemmasta muodollisesta oikeutuksestaan -edellisestä vaalista - ja jokainen istuva ehdokas on kuin sirkusakrobaatti joka joutuu tarrautumaan keinuvaan trapetsiin lennossa - ellei putoa hyvin varustettuun turvaverkkoon.
Todellista vaaraa ehdokkailla ei ole - on vain näytösluontoinen "pudotuksen" illuusio.
Vaaleissa legitiimi valta, "kansan tahto" on kuitenkin ohikiitävän hetken kuin pieninä erillisinä äänioikeuden rasvapisaroina sekoittuneena koko valtion kokoiseen nestesammioon. Sitten etuoikeutetustoon valitut nousevat pintaan yhteiskunnan valtaeliitin kermaksi - tai siksi välituotteeksi josta kermojen kerma separoidaan.
Siis tuo on se teatraalinen "jännitysnäytelmä".
Käytännössähän poliittisesti nimitetty virkamieskunta on sementoinut valta-asetemat hyvin stabiileiksi, juuri kuten täälläkin monessa kohtaa on todettu.
Jytky tai lötky, lopputulos on sama.
Persujen menestys viime eduskantavaaleissa raotti hetkeksi puolueparlamentarismin panssariovea niin että pieni kajo siitä miten kipeästi meiltä puuttuu aito demokratia pääsi lähes pujahtamaan "yleiseen tietoisuuteen" - mutta hallitusneuvottelujen lopputulos takasi että panssariovi lämähti lujasti kiinni - niin lujasti, että sen ääni kantautui takuulla Brysseliinkin saakka.
""... hallitusneuvottelujen lopputulos takasi että panssariovi lämähti lujasti kiinni ...""
Sen voi hyvinkin kuvitella, tuon. Esimerkiksi Jouni Snellman täällä oli sitä mieltä, ettei sitä vaihtoehtoa, että Perussuomalaiset olisivat tulleet mukaan hallitukseen, todellisuudessa ollut. Se saneltiin Brysselistä.
Sama tosiasiallisen saneluvallan kuvio on kyllä ihan kotomaanpolitiikassakin. Valtionvelka on uusi demokratian jälkeinen hallitusmuoto, ja Suomessa eniten tosiasiallista valtaa lienee Raimo Sailaksella. Poliitikot, ja jytkytkin, tulevat ja menevät, mutta velka ja Sailas pysyvät.
Mielenkiintoinen kysymys kuuluu, miksi Suomi kuuluu kansainvälisissä vertailussa kansanvaltaisuuden kärkijoukkoon, ihan sinne mitalisijoille.
Selitystä voi etsiä pitkästä yhteisestä historiasta Ruotsin kanssa. Sehän pärjää vertailuissa usein yhtä tai melkein yhtä hyvin. Tärkeä yhteinen piirre on vapaan talonpojan perinne maissamme.
Kun muualla kansa on ollut alistettua erilaisiin herruussuhteisin, pahimmillaan orjuuteen, Suomessa ja Ruotsissa kansa on koostunut pääsoin hämmästyttävän itsenäisistä kansalaisista. Perussuomalaisella on historiallisesti ollut poikkeuksellisen paljon valtaa päättää omista ja yhteisönsä asioista. Talonpojilla on ollut satoja vuosia jopa oikeus lähettää edustajansa valtiopäiville (välikausia lukuun ottamatta), mikä on maailmanhistoriallisen poikkeuksellista.
Kontrasti maaorjuudessa eläneiden venäläisten ja suomalaisten välillä kertoo selkeästi itsenäisten ja alistettujen kansojen erosta. Mutta kyllä historiallisen kokemusten ero näkyy kun vertaa vaikkapa Saksaan tai Italiaan jostain kolmannen maailman maista puhumattakaan.
Suomalaisten hyvästä itsetunnosta taitaa kertoa sekin, että ruotsin kielellä on niin vahva asema - tosin asema on lipsahtanut parissa lehmänkaupassa liiankin vahvaksi, sitä ei voi kieltää.
Suomi taitaa kuulua erilaisissa tilastoissa hyvinkin erilaisten kansallisten ominaisuuksien kärkijoukkoon.
Kansallisen ominaislaadun ymmärtäminen -- se millaisia merkityksiä millekin piirteelle annetaan ja millainen kokonaiskuva muodostuu -- syntyy suhteessa yleisinhimillisiin mittapuihin, ja kansallisen psykoanalyysin tarve on sitä suurempi mitä kipeämmät ovat sisäiset ristiriidat.
Vertailut kansojen kesken voivat auttaa, mutta eivät takaa ymmärrystä. On oltava suomalainen ymmärtääkseen suomalaisuuden vaikutuksia itsessään.
Esimerkiksi ruotsin kielen asema on kansainvälisessä vertailussa aivan ainutlaatuinen, mutta pakkoruotsi-ilmiön ymmärtävä tulkitseminen tarvitsee koko taustakuvion, alistushistorian.
Omat tietoni ja kokemukseni tukevat sitä kokonaiskuvaa jonka olen omaksunut, ja pidän tätä kokonaiskuvaa koherenttisesti totuudellisena.
höpö höpö! Selitystä on parempi hakea siitä, että tässä harvaan asutussa, metsäisessä ja kohtalaisen ankaran ilmaston maassa orjuuttaja-armeijoiden ylläpito olisi käynyt liian kalliiksi. Suomen väkiluku ylitti vasta 1800-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä miljoonan ihmisen määrän. Sitä ennen suomalaiset olivat kaiken lisäksi levittäytyneet suureksi osaksi hajalleen varsin laajalle alueelle tietymättömien korpitaipaleiden ja olemattomien kulkuyhteyksien taakse - ei sellaista kansaa minkään kapitalistin aritmetiikalla kannata orjuuttaa!
:D
Suomen väkiluku, 1790–2010[1]
Vuosi Väestö
1790 705 600
1800 832 700
1810 863 300
Aleksi Laine - sinut on aivopesty freudenthalilaisella propagandalla!!
(Nuo alentavat höpö höpöt tuntuvat keljuilta)
Muuten hyviä pointteja keskusteluun.
Olen samaa mieltä Annen kanssa. Enkä ymmärrä Aleksi Laineen seuraavaa lausetta;
"Suomalaisten hyvästä itsetunnosta taitaa kertoa sekin, että ruotsin kielellä on niin vahva asema - tosin asema on lipsahtanut parissa lehmänkaupassa liiankin vahvaksi, sitä ei voi kieltää."
Mitä tekemistä on suomalaisten hyvällä itsetunnolla ja ruotsin kielen vahvalla asemalla? Minusta se on juuri päinvastoin. Alistetun kansan tyypillinen reaktio kun ei edes oikeutta uskalleta vaatia, vaikka kaikki ymmärtävät, ettei se ole edes kansallisen edun mukaista millään mittareilla mitattuna. Kielivarantomme pysyy edelleen hyvin suppeana.
Tuskin kukaan päättävistä henkilöistä, TV:ssä, lehdistössä tai ei edes tavallinen kansa uskalla puhua mitään pakkoruotsista julkisuudessa.
Rkp:n ja ruotsinkielisen lehdistön avulla siitä on tehty väkisin hävettävä, vähemmistöä sortava ja vain täysin oppimattomien, mitään muuta kieltä osaamattomien junttien typerää häiriköintiä. Sinänsä se on ollut tehokas ja toimiva suunnitelma. Onnittelut!
Lehmänkauppoja on tehty vain lisää vuosien aikana. Kansa ei ole nostanut ääntään vaikka velvoitteita on vuosien aikana vain lisätty. Tosin niistäkään ei media ole juuri ääntä pitänyt, joten osa kansasta, joka ei käytä nettiä, ei edes niistä mitään tiedä.
Kuten Oikkonenkin totesi, tilanne meillä on maailmassa ainutlaatuinen. Käsittämätön myöskin siksi, että kaikissa kyselyissä noin 70 prosenttia kansasta vastustaa pakkoruotsia, mutta mitä tekevät politiikot ja opetusministeriö? Harkitsevat pakkoruotsin aikaistamista vielä vuodella, jotta tämä jukuripääkansa oppisi EU- Suomessa vielä paremmin ruotsia:)
Olisin poistanut tämän kommentin kaksi ensimmäistä sanaa mutta tässä ei ollutkaan nyt "muokkaa" -optiota?!?
Kiitos huomautuksesta, Jouni Halonen, pyrin jatkossa välttämään "höpö höpöja".
Tarkoitus ei tosiaankaan ole keljuilla vaan keskustella.
Myytti ruotsalaisuuden jalostavasta vaikutuksesta suomalaisiin on mielestäni kuitenkin kasvanut sellaisiin mittoihin, että mielipiteet ovat usein muokattuja jo ennen kuin ensimmäistäkään konkreettista ja historiallista todistetta on esitetty. Siitä varmaankin johtui tuo turhautunut "höpö höpö".
Kiitos määritelmällisestä tuotoksesta. Tämä on niitä tekstejä, jotka voisi periaatteessa ottaa käsiteltäväksi eduskunnassa – mutta...kuten sanoit, aika ei ole sille kypsä.
Niin. Määritelmällisestihän tuon voisi vielä kiteyttää jokseenkin niin, että aidon demokratian olennaisin rakenneaine on "alhaalta ylöspäin" osoitettu aito luottamus, kun taas puolueparlamentaristinen koneisto antaa "ylhäältä" äänestäjille vaihtoehdot: äänestä tätä-tai-tätä.
Ja kysymys muotoutuu sitten siten, että voidaanko aitoa luottamusta tuntea, jos valittavana on vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. -- Onko silloin edes syytä puhua demokratiasta, vai pitääkö puhua nimenomaan ei-demokratiasta, eli puolueparlamentarismista?
“edustajat keskittyvät taistelemaan vallasta”
Tämä vallasta taisteleminen itsessään on sosiaalisen kanssakäymisen perusta. Ilman valtapyrkimyksiä, heimojohtajuutta, ihminen ei olisi sosiaalinen olento nykyisessä mielessä. Ollenkaan.
Demokratian suuri saavutus sosiaaliselle yhteiselolle on siinä, että ihmisten ei tarvitse tappaa toinen toisiaan saavuttaakseen sosiaalisesti arvostetun johtajuusaseman.
Mutta juuri tästähän on kysymys. Varmasti valtataistelu on yksi sosiaalisuutemme perusteista. Silti olemme kehittyvä laji -- jopa niin, että juuri omaa lajiamme, sen ominaislaatua, kaikkein parhaiten luonnehtiva attribuutti on nimenomaan kehitys.
Juuri kehityksen tosiasiasta olen täällä yrittänyt kirjoittaa. Meidän tulisi arkiajattelussammekin noteerata se realiteettina, koska se on meitä parhaiten määrittelevä realiteetti.
Olen hiljattain kirjoittanut esimerkiksi siitä ettemme pysty käsittämään yhteisöä ja yksilöä jatkumona, vaikka lajikehityksellemme on ollut ominaista nimenomaan jatkuva yksilöllinen eriytyminen. Olemme hahmottaneet käsitteellisesti yhteisön ja yksilön eri asioiksi, ja tämä on tapahtunut myös tiedonalojen oppihistoriallisen autonomisoitumisen kautta. Seurauksena on ollut kyvyttömyyttä käsitteellistää ryhmäpsykologisia ilmiöitä -- mikä vaikuttaa arkiajattelussammekin vääristyneinä arvoina, asenteina, jopa tietoina.
Demokratian kanssa on periaatteessa sama juttu. Demokratia ei suinkaan ole mikään ideaali-ilmiö, käsiteavaruuden tyhjiöön sijoittuva abstraktio, vaan yksi laji-inhimillinen kehitysakseli muiden vastaavanlaisten joukossa. Varmasti kaiken pohjalla on "valtataistelu", ja yhtä varmasti on olemassa valtataistelun jalostumissuunta, kehitysakseli, jota aivan varmasti voidaan määritellä tuolla tavoin "arendtilaisittain" kuin olen tässä blogissa tehnyt.
Ja tämän tiedon pitäisi siis vaikuttaa myös arkiajattelussamme. Mikä olisi esimerkillisempi paikka vaarinotolle kuin nyt käynnissä olevat presidentinvaalit, ja niiden yhteydessä näytteille asettuva "valtataistelu"? Juuri tässä yhteydessä meillä on mahdollisuuksia nähdä paremmin mistä pohjimmiltaan vallan laatutekijöissä on kyse. Tarvitsemme vain silmien aukaisua ja avointa katsetta nähdäksemme maailman oikein.
Ei meidän tarvitse laillasi viitata "valtataisteluun" ikään kuin tämä viittaus -- sanoisin sitä skolastiseksi viittaukseksi, jollaisia meillä on taipumus näennäistietomme pönkittämiseksi käyttää -- olisi kaiken kuvauksen ja selityksen päätepiste, vaan nimenomaan katsoa sitä syvemmin, ehkä goethemaisesti "läheltä ja tarkkaan", jolloin mahdollisesti voimme havaita mistä kaikesta siinä on kyse.
“olen täällä yrittänyt kirjoittaa”
Sivuhuomautuksena heitän tähän, että tämän kirjoituksen yksi erinomainen piirre on sen lyhyys. Voisiko jopa ajatella, että pitkät kirjoitukset tekisit sarjaksi, 1 of 99, 2 of 99, jne. – Olisi ainakin helpompi kommentoida.
- - Kommentoida vaikka kysymyksenasetteluun olisikin myöhemmässä vaiheessa vastattu. – Täydellinen kirjoitus on aina täydellinen. – Toisaalta kysyn itseltäni, kun en arvovaltaiselle sinulle kysymystä rohkene esittää, että onko kirjoituksen tarkoitus lopulta olla täydellinen suoritus vaiko herättää ajatuksia itse lukijassa.
Ei hyvä kirjoitus, tai sen osa, siitä huonone, että sen julkaisee vasta huomenna.
======= ======= ======= ======= ======= =======
“määritellä tuolla tavoin "arendtilaisittain"”
Ikään kuin linnoittaudut omien käsitteidesi taakse. Olematta lopulta mistään mitään mieltä, koska voit sitten ristiriidan ilmetessä vedota johonkin käsitteeseen. – Uskonkappaleeseen.
======= ======= ======= ======= ======= =======
“ettemme pysty käsittämään yhteisöä ja yksilöä jatkumona”
Jatkumoa ei ole ilman tulevaisuutta ja menneisyyttä. Molempia yhtäaikaa. Tässä päivässä.
Tieto voi koskea vain menneisyyttä, tulevaisuus on aina tuntematon. Tieto, oppiarvo ja tiede ei ole vastaus tulevaisuuden ongelmiin.
En ole kovinkaan "lukijaystävällinen" kirjoittelija. Joskus tämä on minua mietityttänyt, mutta koska en oikeastaan usko ajatusten vaikuttavuuteen enkä erityisemmin "järjen voittoon", en edes yritä omaksua uusia tapoja.
Käytän termiä "arendtilainen" sen jälkeen kun olen ensin kuvannut aidon demokratian ominaispiirteitä. Se on vain viittaus siihen suuntaan josta olen itse ammentanut visioitani. En omi Hannah Arendtia -- jos joku saa erilaista inspiraatiota hänen väkivallan ja vallan analyyseistaan ja totalitarismitutkielmistaan, en halua väitellä oikeasta tulkinnasta.
Ylimalkaan en lähde mukaan "skolastiseen" väittelyyn. Kun kysymyksessä on ihmisen ymmärtäminen, olennaiset eväät sisältyvät jo ilmiön näkemiseen -- ja ymmärrykselle ratkaisevimmat tekijät jäävät lähtökohtaisten käsitteiden piiriin.
Skolastisessa "tiedossa" nämä tekijät ovat jo implisiittisesti mukana, ja siksi sen varassa tapahtuva asioiden käsittely ei enää mahdollista sen enempää yksityiskohtien uutta oivaltamista kuin koherenttisen kokonaisnäkemyksen rukkaamista. Mahdollisesti tarkoitat jotain samaa kommenttisi viimeisellä lauseella.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 26 kommenttia