Loukatut kansalaistunnot ja oikeutettu viha
On tosiasia että suurella osalla, sanon tämän heti kättelyssä uudelleen: suurella osalla suomalaisista on maahanmuuttajiin kohdistuvia kielteisiä ja vähintäänkin varauksellisia tuntemuksia.
Niitä voidaan aivan hyvin nimittää kateudeksi, tai mustasukkaisuudeksi, tai ihan miksi tahansa, mutta tosiasia on, että ne ovat seurausta siitä, että maahanmuuttajiin kohdistetaan aktiivisia avustustoimia samaan aikaan kun omat köyhät saavat sosiaaliluukuilla kokea virkailijoiden taholta tylyä kohtelua -- tutkimuksen mukaan kahdeksan kertaa tylympää kuin mitä muiden pohjoismaisten sosiaalivirkailijoiden asiakkaat kokevat.
Jokainen yhteiskunta on oman rasisminsa ja fasisminsa ansainnut. Se on seurausta siitä miten omia köyhiä ja avuntarvitsijoita kohdellaan. Kun omaa köyhyyttä ei ole hoidettu kuntoon, ja kun sosiaalitoimi ei aktiivisesti pyri auttamaan oman kansan avuntarvitsijoita, seurauksena on oikeutettu viha. Ehkä sanon tämän vielä uudelleen: oikeutettu viha.
Psykologinen päivittely ja herranterttumaiset sosiaalivirkailija-asenteet eivät tässä auta. On tosiasia, että suuri osa suomalaisista kokee maahanmuuttajiin kohdistuvia kielteisiä ja vähintäänkin varauksellisia asenteita. Se on seurausta siitä, että maahanmuuttajat ovat kohtelussa etuoikeutetumpia kuin oman maan kansalaiset. Kuinka monta kertaa tämä täytyy toistaa, ennen kuin "suvaitsevuutta" suitsuttava eliitti-ihminen tämän ymmärtää?
Itse en puhuisi kateudesta tai mustasukkaisuudesta mitään, vaan käyttäisin täsmällisemmin tilannetta kuvaavaa ilmaisua: kyse on loukatuista kansalaistunnoista.
Miksi käsite "loukatut kansalaistunnot" on täsmällisempi kuin puhe kateudesta tai mustasukkaisuudesta? Siksi ettei viha todellisuudessa johdu tai kohdistu maahanmuuttajiin. Vihassa on kyse yleisinhimillisestä yksilön reaktiosta sosiaalisesti hylkivään tilanteeseen, ja se pohjautuu siihen että ihminen on lajityypillisesti sosiaalinen olento. Jokaisella meillä pitäisi olla oikeus tuntea olevamme kuin kotonaan omiemme joukossa. Ja jokaisen yhteiskunnan pitäisi ensi sijassa täyttää tämä sosiaalinen -- ja moraalinen, oikeudenmukaisuuden tuntoihin kuuluva -- ominaisuus.
Jokaisella ihmisellä on perustavanlaatuisia niin sanottuja "vahvoja arvoja" -- termi on kotoisin filosofi Charles Taylorilta -- joihin kuuluu muun muassa tunne oman olemassaolon oikeutuksesta. Sellainen tunne voi toteutua vain jos ja kun ihminen kokee itsensä perimmiltään hyväksytyksi ja tuntee mahdollisista monista rooleistaan huolimatta olevansa osa omaa yhteisöään. Ihmisoikeudet eivät voi toteutua tyhjiössä, vaan niiden on toteuduttava nimenomaan omien joukossa, siinä yhteiskunnassa johon yksilön tulisi kuulua ja jossa yksilö elämäänsä elää.
Jos perustavanlaatuiset "vahvat arvottamiset" eivät toteudu, silloin ihmisen koko ihmisyys pannaan vaakalaudalle. Juuri loukatuista perustunnoista ovat syntyneet historialliset vallankumoukset, sanoo Taylor.
Sanonko uudelleen mistä maahanmuuttovastaisuudessa on kyse: loukatuista kansalaistunnoista.
Meillä on yksinkertaisesti liian paljon oman maan kansalaisia, joiden kansalaistuntoja on loukattu. He ovat joutuneet kokemaan olevansa omassa maassaan kolmannen luokan ihmisiä. Ensimmäisessä luokassa on kaikesta päättävä "eliitti", toisessa erityissuojelussa olevat maahanmuuttajat, ja kolmannessa, päähänpotkittuina ja jokaikisen kulttuuritädin mitätöiminä, kansalaistunnoissaan loukatut suomalaiset.
Historiallisesti alistettuna kansana suomalaisilla on rasitteenaan sisäistetty alamaisasenne -- kahden kerroksen, kahden totuuden kaikkea kahtiajakavat ajatusmallit. Tästä historiallisesta rasitteestamme johtuen me emme kansana kestä sisäistä jakoa juuri ollenkaan. Koska olemme korostetusti poikkeavanlaatuinen yhteisö, meitä koskevat aivan erilaiset sosiaaliset realiteetit kuin monia muita kansoja. Meidän pitäisi olla näistä realiteeteista enemmän tietoisia.
Itsenäinen kansallinen taipaleemme on ollut kahtiajakautumisten sarja. Punavalkoisuutta on seurannut pitkä jatkumo erilaisia mustavalkoisia asenteita. Viime aikoina yhteiskuntamme kahtiajakautuminen on näkynyt niin taloudellisen eriarvoisuuden kasvuna ja köyhyysongelman ratkaisemattomuutena kuin erityisissä yhteiskunnan kipukohdissa, kuten kysymyksissä pakkoruotsista ja maahanmuutosta.
Maahanmuutto-ongelman ydin on siinä, ettei aito kansallinen eheys ole meillä koskaan toteutunut. Kyse on siitä ettei mitään kansallista psykoanalyysia ole toistaiseksi tehty, ettei yhteiskunnallisen kahtiajakomme historiallisia taustoja ole analysoitu eikä tunnustettu. Taipumuksemme jakautua kahtia on jatkuvaa, eikä hallinnassamme. Ongelma on ilmennyt ja ilmenee yhteiskunnallisessa todellisuudessamme, tavoissa joissa kilpailemme keskenämme, sorsimme toisiamme, kiusaamme ja kohtelemme toisiamme kaltoin.
Maahanmuuton suosiminen on kuin olisi löydetty eliitti-ihmisten käyttöön uusi kansalaistuntoja rassaava ase, jolla oma ylemmyys jälleen kerran todistetaan ja apua tarvitseva oman maan rahvas saadaan jälleen kerran revityksi haavoille. Maahanmuuton suosimisessa näyttäytyy tosiasiassa suunnaton tekopyhyys: puhutaan korskeasti ihmisoikeuksista, joiden toteutumisen ehdoista ei kuitenkaan itse asiassa ymmärretä yhtään mitään.
Ongelmat ovat lähempänä kuin nirppanokkainen eliittinenänvarsi. Tällä hetkellä tämä maa on jakautunut hallitus-Suomeen ja perussuomalais-Suomeen. Ideologisen vahvistamisen ja vahvistautumisen tarve on niin hirveä, ettei yleisinhimillisiä perustotuuksia ja perustuntoja enää hahmoteta. Jos oikeisiin ongelmiin ei tohdita puuttua, vaan ne mitätöidään jatkuvasti kuin niissä olisi kyse vain asennetason valistumattomuudesta, kahtiajako tulee jyrkkenemään. Nykyinen varsin kipeä tilanne on siis vasta alkua.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Tämä blogi on muutamalla lauseella täydennetty toisinto päivälleen kuukausi sitten julkaistusta kirjoituksesta. Mikään mitä maailmassa on tapahtunut julkaisun jälkeen ei ole antanut aihetta muuttaa mitään siitä mitä alkuperäiseen tekstiin oli sisällytetty.
Julkaisen blogin uudestaan, koska uusi konteksti ehkä saa sisällön näkymään uudessa valossa.
Itse asiasisältöä koskien korostan, että käsitteet kansalaistunto ja kansallistunto on pidettävä hyvin selvästi toisistaan erillään.
Edellinen ilmoittaa lajityypillisen tavan jolla ihminen on sosiaalinen eläin. Ihmisestä kasvaa ihminen vain jos hän kasvaa ihmisten joukossa -- ja samasta syystä hänestä kasvaa sen joukon jäsen johon hän kuuluu. Kertomukset niin sanotuista susilapsista havainnollistavat tavattoman hyvin sen miten vähän meissä on mitään inhimillistä, jos emme ole kasvaneet omiemme joukossa.
Kuuluminen omaan joukkoon on pohja, jolle kaikki yksilöllinen meissä rakentuu. Jos tuota pohjaa uhkaa joku -- jos meiltä viedään perusturvallisuus, kokemus siitä että meillä on olemassaolonoikeus ja ihmisarvo, silloin kaikki yksilöllinen jää toissijaiseksi ja mielen täyttää ainoastaan loukattu omanarvontunto.
Yhteiskunnasta syrjäytetyt ja syrjäytyneet kantavat tällaista omanarvontunteen vammaa sieluissaan. Heillä ei ole enää kokemusta siitä että he olisivat taysiarvoisia. Heitä loukkaa se että yhteiskunta suuntaa aktiiviset avustamistoimet aivan vieraiden taholle. Tätä tarkoittaa kansalaistunnon loukkaaminen.
Kansallistunteet, nationalistiset tunteet, ovat vähän, tai eivät edes niin vähän toinen juttu. Ne ovat yhteisöllinen ominaisuus, ja niiden vahvuus riippuu esimerkiksi siitä miten totalitaristinen, militaristinen, fundamentaaliuskonnollinen tai muulla tavalla ryhmäsidonnainen yhteiskunta on.
Jotta kansallistunteiden ero kansalaistuntoihin tulisi selvästi esille, määriteltäköön näin: vaikka yhteiskunta ja sen kansalaiset olisivat kehittyneet miten pitkälle tahansa moniarvoisen demokratian suuntaan, silti heidän yhteisönsä täytyy ensi sijassa täyttää kansalaistuntojen ehto. Kansalaistunnot ovat pohjimmiltaan ainoa yhteiskuntamoraalin tekijä.
Jokaisen yhteiskunnan on ensisijaisesti täytettävä tietty moraalinen ominaisuus ennen kuin mikään mitä yhteiskunnassa tapahtuu koetaan legitiiminä. Juuri siitä on kyse kansalaistunnoissa. Jos ne kadotetaan, kadotetaan yhteiskunnan koko laillisuus ja oikeutus.
Eipä tuohon mitään lisättävää jää.
Jäätävän hyvä, oikeasta asiasta ja oikeilla nimillä kirjoitettu.
Miksi sinä kirjoitat niin perusteellisen pohdittua ja perusteltua tekstiä, ettei siihen voi sanoa enää mitään? Jättäisit vähän tilaa muillekin:)
Niinpä. Toisaalta Oikkosen kirjoitukset saavat ainakin minut pohdiskelemaan. Toisaalta tunnen kateutta (terveellä tavalla) koska en itse pysty ajatuksiani näin hyvin kirjalliseen muotoon saattamaan.
Maassamme popsitaan runsaasti mielialalääkkeitä. Onkohan tutkittu mikä on tämä ryhmä joka näihin joutuu turvautumaan? Ettei vain olisi kolmannen luokan kansalaiset joiden mielenterveyttä koetellaan.
Huomioitava on että sosiaaliturvan varassa on myös vapaamatkustajia jotka eivät tee yhtään mitään oman tilanteensa parantamiseksi ja nämä aiheuttavat myös eripuraa kansalaisten keskuudessa.
Seppo O :"tosiasia on, että ne [maahanmuuttajiin kohdistuvat kielteiset tunteet] ovat seurausta siitä, että maahanmuuttajiin kohdistetaan aktiivisia avustustoimia samaan aikaan kun omat köyhät saavat sosiaaliluukuilla kokea virkailijoiden taholta tylyä kohtelua -- tutkimuksen mukaan kahdeksan kertaa tylympää kuin mitä muiden pohjoismaisten sosiaalivirkailijoiden asiakkaat kokevat."
Kerrankin 100%:sti samaa mieltä. Olen mm. Unicef-myyntipöydän takana keskustellut ns. nahkatukkapoikien kanssa, ja he kokevat, että yhteiskunta byrokratioineen on heidät totaalisesti syrjäyttänyt, mikä on herättänyt heissä paremmin huomioonotettuihin "mamuihin" kohdistuneen muukalaisvihan.
Olen jollakin yhteiskunnallisella keskustelupalstalla jopa esittänyt toivomuksen, että nämä meitä suuria ikäluokkia nuorempiin sukupolviin kuuluvat vihdoinkin "kotoutettaisiin", ja vähintäänkin yhtä hyvin heidän kuin pakolaistenkin ihmisarvoa kunnioittavasti. Siis ei syyllistäen eikä heitä sanktiolaeilla pakottaen, vaan tukemalla heitä ja sallimalla heille vihdoinkin valinnan vapaus kasvaa sellaisiksi aikuisiksi mitä he todellisuudessa jo lapsuudesta alkaen ovat haluneet olla.
Mielestäni suomalainen ei ole lainkaan erityisasemassa loukatun kansalaistunnon kysymyksessä, vaan ilmiö on yhteinen koko länsimaiselle kulttuurille ja sen juurelta löytyy perisynnin myytti.
Tuo myytti kertoo, että ihminen on sisäisesti paha ja että ihmisen on määrä nähdä hyvänä se, mikä hän *ei* ole; tämän myytin kollektivistinen laajentuma on kansallinen itsehäpeä ja toiseuden palvonta, joka on yksi monikultturismin aspekteista.
Ihan mielenkiintoisena lisänä on, että samaa aabrahamilaista sukua oleva islam kiistää perisynnin. Asetelmana siksikin kristinuskon ja islamin vastakkainasettelu on äärimmäisen perverssi: meidän tulisi rakastaa vihollistamme ja tuhota itsemme. Me olemme pahoja, he eivät. Uskonto ei anna kovin paljon liikkumatilaa tässä kysymyksessä.
Oli niin hyvää tekstiä, että piti lukea kahteen kertaan. Kiitos!
Toki oikein mojova esimerkki sossutätien erilaisesta suhtautumisesta puuttui, mutta niitä on täällä Puheenvuoroissa ihan riittävästi kyllä. Karmeaa luettavaa, olkootkin "yksittäistapauksia".
Norjan tapahtumien jälkeen hallitus-Suomen taholta tulleet puheenvuorot ovat olleet aika monotonisesti pelkkiä sensuurivaatimuksia "vihapuheiden suitsimiseksi".
Olet oikeassa kirjelmöidessäsi YLE:lle sen tavasta käsitellä aiheen poliittista puolta. Sensuuripuheisiin ja -vaatimuksiin aina kuin automaattisesti liittyvä omien lähtökohtien kyseenalaistamattomuus ja itseoikeutettu oikeassaoleminen on YLE:ssa saanut vahvistuksekseen artikuloidun journalistisen tarkoitushakuisuuden.
Esimerkiksi eilisessä a-studiossa oli haastateltu tamperelaista sotahistorioitsijaa. Haastateltu pohjusti sanottavansa historiallisin, sisällissodasta liikkeelle lähtevin viittauksin, mutta siirtyessään käsittelemään Jussi Halla-ahon kirjoitustyyliä, hän leimasi sen "tyypillisiä" ulkomaisia esikuvia noudattavaksi.
Täsmentäessään sitten näitä esikuvia hän mainitsi kaksi blogistia, joista toisen tausta oli "maolainen" ja toinen, naispuolinen, leimattiin "alkoholisoituneeksi".
Eli toisin sanoen: sotahistorioitsijan "tieteellinen" auktoriteetti hupeni haastattelussa kahteen ad hominem -argumenttiin. Itse asiasisältöjä haastattelussa ei käsitelty ollenkaan. Toistan: ei ollenkaan.
Jutun toimituksellinen artikulointi oli kuitenkin tehty aivan viimeisen päälle. Kohdassa, jossa historoitsija totesi Halla-ahon puheet "tyypillisiksi", oli leikattu historioitsijan puheen väliin sekunnin-kahden kasvokuva haastattelijasta, joka hymähti ikään kuin olisi saanut vahvistuksen kaikille olettamuksilleen.
Tällainen toimituksellinen temppuilu on alhaisinta journalismia mitä maailmasta voi löytyä. Siinä on tavoiteltu ja päästy suoraan asennetason vaikuttamiseen, vaikka kyseessä ovat yhteiskunnan sosiaalisen eheyden perustekijöitä koskettavat aiheet ja asiakysymykset.
"Ongelmat ovat lähempänä kuin nirppanokkainen eliittinenänvarsi. Tällä hetkellä tämä maa on jakautunut hallitus-Suomeen ja perussuomalais-Suomeen. Ideologisen vahvistamisen ja vahvistautumisen tarve on niin hirveä, ettei yleisinhimillisiä perustotuuksia ja perustuntoja enää hahmoteta. Jos oikeisiin ongelmiin ei tohdita puuttua, vaan ne mitätöidään jatkuvasti kuin niissä olisi kyse vain asennetason valistumattomuudesta, kahtiajako tulee jyrkkenemään. Nykyinen varsin kipeä tilanne on siis vasta alkua.>/em>
Sanot, "ettei yleisinhimillisiä perustotuuksia ja perustuntoja enää hahmoteta,"- on perkeleen sattuvasti sanottu.
Tuo lainaus on täsmälleen niin, kuin sen itsekin sanoisin, jos osaisin.
Vaan osaan sitä jotain minäkin. Kirjoitin nimittäin avauksen johon nuo sanasi osuvat erittäin tarkasti.
http://moro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79656-vihapuheen-maaritelma
Tuossa blogissa esitin täysin epätieteellisesti, mutta faktuaalisen tarkasti vihapuheen määritelmän,- ja todistin linkeillä lähteisiin, missä suuri osa vihasta juuri tällä hetkellä suomessa lymyää.
Kukaan ei kyennyt väitettä kumoamaan, vaikka erikseen sitä pyysin.
Sen sijaan vastauksia tuli kuin r-rastasparvesta.
Jopa poliittis-ideologinen vastustajani, oikeistolainen blogisti omassa avauksessaan julisti minut "blogistanin pahimmaksi vihaajaksi," joka suorastaan naurattaa,- ja itkettää älyttömyydellään yht'aikaa.
Enpä tiedä olisinko vastannut tähän Olkkosen hienoon kirjoitukseen, mutta tuo lause pisti etusormiin vipinää:
"ettei yleisinhimillisiä perustotuuksia ja perustuntoja enää hahmoteta."
Anteeksi, siis Oikkonen, eikä Olkkonen, kuten minä tuohon vahingossa kirjoitin.
Heh. Olikohan Markku nyt ihan viisasta antaa linkki juuri tuohon blogiisi?
Oli, koska se on onnistunein blogini toistaiseksi.
Siinä iskin vihapuhe-suoneen täsmäiskulla, jota ei ole vääräksi kukaan kyennyt todistamaan. Ei edes yrittämään.
Sen sijaan kaikenlaista asiattomuutta kyllä tuli esille.
Tulkitsenkin tuon siksi, että Norja, jonka jälkeen maailma ei ole entisensä. Varsinkaan pohjois-eurooppalainen maailma, on horjuttanut oikeistolaisen Suomen kivikovaa omaatuntoa aika tavalla.
Yleensä ne tykkää käydä pankissa, mutta nyt ne on paniikissa.
Hyvä Oikkonen, luin blogisi ja vaikutuin . Suurin osa siitä on käsittääkseni terävää analyysia.
Kaikki arvioitasi en jaa.
Kun tyypittelit asenteet, käytit kolmijakoa "eliitti", " maahanmuuttajat" ja " ns." päähänpotkitut ja suuttuneet".
Kriteerin muodosti käsite "kansalaistunto".
Tässä kohden näkökulmasi on liian kapea, koska näin rajuun yksinkertaistamiseen ei pidä mennä.
Tartun nyt ensimmäiseen käsitteeseesi " eliitti", koska se on epäselvä.
Jos viittaat politiikkaan, lienet oikeilla jäljillä.
Jos tarkoitat sillä ökyrikkaita, ei aavistustakaan, mitä he ajattelevat.
Mutta jos sana "eliitti" viittaa mielestäsi ns. suomalaiseen
keskiluokkaan tai ylempään, yhteiskunnallinen arviosi ontuu. Ja se väki on kuitenkin enemmistö suomalaisista.Ja se ei totisesti purematta niele näitä toimia.
Aivan päinvastoin.
Se tarkkailee ja toivoo korjausta vinoutumiin.
VIELÄ: mihin sijoitit keskiluokan, jos et eliittiin?
Vai unohtuiko se ?
Olisi ansioksi, jos täsmentäisit nämä kysymykset.
Odottelen, avauksesi ansaitsee kiitoksen.
Näkökulmaani voisi luonnehtia esimerkiksi antropologis-ryhmäpsykologiseksi, ja se merkitsee, että jäljitän yhteisöllisiä vakioita hieman eri tavalla kuin puhtaasti sosiologinen määrittely tekee.
Kuvaan suomalaista yhteiskuntaa historiallisesti alistettuna, alamaisasenteet sisäistäneenä ja aina kahtiajakautuvana. En halua hakea käsitteille "eliitti" tai "syrjäytetyt" mitään määrällistä määrittelyä. Ne johtaisivat mielestäni itse ongelman luonteen väärinymmärtämiseen.
Kyvyttömyydestämme ryhmäpsykogiseen käsitteenmuodostukseen, käsittelyyn ja ymmärtämiseen olen puhunut blogeissani useasti. Tämä kyvyttömyys juontuu suoraan tieteenhistoriasta, tavasta jolla psykologia sutonomisoitui sosiologiasta.
Vielä viime vuosisadan alkuvuosikymmenillä monet ajattelijat yrittivärt konstruoida ihmiskuvaa, joka kuvaisi ihmistä ryhmäsidonnaisena, ei puhtaaksiviljellyn individualistisena olentona. Esimerkiksi LeBon, Kropotkin ja Freud olivat tällaisia.
Freudin yritelmä Joukkopsykologia ja ego-analyysi on hiljattain ilmestynyt myös suomeksi -- yhtenä viimeisistä hänen suomentamattomista teksteistään. Vaikka tutkielma vain pyrkii hahmottamaan kysymyksenasetteluja ja jää niissäkin pahasti kesken, se on yhä yksi parhaita dokumentaatioita siitä kokonaisesta ajattelulaadusta jonka olemme ryhmäpsykologisen ihmiskuvan myötä menettäneet.
Jos meillä olisikin käytössämme enemmän ihmisen todellista, sosiaalista ominaislaatua tavoittava ihmiskuva ja sen mukainen käsitteenmuodostus, monet esimerkiksi maahanmuuttoon liittyvät kysymykset olisivat meille paljon nykyistä selvempiä.
Ökyrikkaita ei tarvitse ajatella. He ovat voineet ostaa itsensä ulos kaikista monikulttuurin ongelmista ja itse asiassa kaikista politiikan kysymyksistä.
Randilainen näkökulma kertoo mielestäni tässäkin luokkajakokysymyksessä oleellisen: ensimmäinen ja ainoa historiallisesti tärkeä luokka on nk. keskiluokka ja siitä ylöspäin. He ovat tuottajia, joilla on jalat maassa, kädet mullassa ja kirkas visio selviytymisestä. He tuottavat kaiken näkemämme hyvinvoinnin. He ovat individualisteja, tietävätpä he sen tai eivät.
Enter Attila.
Poliitikko/ajatteluun kykenemätön brutaali, jonka niin ajallinen, kuin paikallinen käsityskykynsä ulottuu vain käden etäisyydelle. Hänelle elämässä selviytymisen ongelmat ratkeavat aseella. Isommat ongelmat vaativat ratkaisuksi isompia aseita; nimittäin jotain, jolla ottaa tuottajalta pois hänen tuotantonsa. Attila ei kykene käsitteelliseen ajatteluun, mutta hän on jollain tasolla tietoinen siitä, että on olemassa ihmisiä jotka siihen kykenevät. Nämä henkilöt ovat *noitatohteita*.
Noitatohtori väittää hallitsevansa ideamaailman. Hän kertoo, että hyvyys on sitä, että rahvas luopuu omaisuudestaan heikkojen hyväksi. Tai mitä hyvänsä tarvitaankin, jotta Attila ostaa hänen ajatuksensa. Noitatohtori on modernia eliittiä, joka hallitsee niitä, jotka hallitsevat tuottajia.
Nelikentällä, jossa akseleina on pelko/hallinta ja toisaalta klassinen platoninen henki/ruumis-dikotomia yhteiskunta näyttäisi seuraavalta.
Tuottajat, joilla on kaikki aspektit hallussa, ristiriidattomasti.
Painolasti, joka pelkää sekä tietoisuutta, että materiaa;
Attilat, jotka pelkäävät tietoisuutta;
Noitatohtorit, jotka pelkäävät todellisuutta.
"Ökyrikkaita ei tarvitse ajatella. He ovat voineet ostaa itsensä ulos kaikista monikulttuurin ongelmista ja itse asiassa kaikista politiikan kysymyksistä."
Toi ei ole totta sillä juuri niiden fantasioissa ja myös aks-perillisten fantasioissa tää mamukammo ensin syntyi. Mumukriittisyys ei oo alunperin mikään ruohonjuurijuttu.
Sitäpaitsi vieläkin luulen että on niin että me täällä lähiöissä emme ole niin pelokkaita mamujen suhteen kun jatkuvasti on kosketuspintoja.
Tämä blogi vain paranee uusintajulkaisusta. Yksi aspekti on tämä blogissa mainittu. Sitten on päälle vielä poliittinen ja seksuaalinen aspekti. Kansalaistuntoja loukkaa myös se, että maahanmuutto tuhoaa natiivien neuvotteluaseman työmarkkinoilla, kuten sen on tarkoituskin tehdä, ja se, että tulijat ovat nuoria miehiä on kolmas lyönti. Nämä eivät ole mitään merkityksettömiä tekijöitä.
Jos tulijoista 90% olisi venäläisiä naisia, niin maahanmuuton kannatus loppuisi siihen paikkaan kuin kanan lento.
Jos tämä vain kärjistyy, niin maahanmuuttajien itsensä tuskin tarvitsee olla huolissaan. Aggressio tulee kohdistumaan toisiin suomalaisiin, maahanmuuttajien itsensä katsellessa huuli pyöreänä vierestä, kuten jo Norjassa saimme valitettavaa esimakua. Koska suomalainen ei ole rasisti.
Tilanne alkaa olla todella huono.
"Jos tulijoista 90% olisi venäläisiä naisia, niin maahanmuuton kannatus loppuisi siihen paikkaan kuin kanan lento."
Eikös jo thaimaalaisiakin naisia sorsittu täällä?
Pohdiskelusi on mielenkiintoinen. Tuula Saskian tavoin kaipailisin määritelmiäsi. Tässä tapauksessa erityisesti sanalle "maahanmuuttaja". Jonkinlaista vihaa ja katkeruutta voi havaita ilmassa myös niitä Suomessa syntyneitä kohtaan, joiden vanhemmat ovat maahanmuuttajia - mikäli heissä on etnisesti valtaväestöstä poikkeavia piirteitä.
Onko tämä esittämäsi "oikeutettu viha" vihaa etnistä taustaa vai synnyinmaata kohtaan?
Blogista:
"" ... ettei viha todellisuudessa johdu tai kohdistu maahanmuuttajiin. Vihassa on kyse yleisinhimillisestä yksilön reaktiosta sosiaalisesti hylkivään tilanteeseen, ja se pohjautuu siihen että ihminen on lajityypillisesti sosiaalinen olento...""
""...Jokaisella meillä pitäisi olla oikeus tuntea olevamme kuin kotonaan omiemme joukossa...""
Kuinka tämä 'omien joukko' sitten määritellään? Tai siis mitä tarkoitat sillä tässä yhteydessä?
Ihmisen kokemus 'omien joukosta' voi siis vaihdella. Niille, joita kutsutaan suvaitsevaiseksi kokemus on ehkä laajempi, tai sen rajaus ei ole maantieteellinen tai etninen. Etnisesti tai kansallisvaltion kautta 'oman joukkonsa' määritteleviä kutsutaan usein rasisteiksi? Heille kyseessä on kansallissosialismi-kokemus?
Jansson
""Ihmisen kokemus 'omien joukosta' voi siis vaihdella.""
Voit kokeilla termin "omien joukko" korvaamista sanalla "kulttuuri".
"Kulttuuri" on mahdollista määritellä niin, että kulttuuri tarkoittaa sitä kasvutekijää, josta yksilön on mahdollista kasvaa irti. Ihminen voi nimittäin aikuistuessaan kasvaa irti vain omasta kulttuuristaan.
Omaan kasvukulttuuriinsa etäisyyttä saanut ihminen voi edustaa "moniarvoisuutta". Tällöin vain ihminen ja elämä ovat hänen korkeimpia arvojaan -- hän ei ole ryhmäsidonnaisella tavalla oman "kulttuurinsa" arvojen ja totuuksien määräämä.
Moniarvoinen demokratia on mahdollista vain sellaisten ihmisten yhteisössä, jossa yksilöt ovat pitkälle yksilöllisesti eriytyneitä. Moniarvoinen demokratia ei pysty sulattamaan sisäänsä ensimmäistäkään omiin ryhmäsidonnaisiin "tunnustuksellisiin" totuuksiinsa käpertynyttä "kulttuuria".
Tämän vuoksi "moniarvoisuus" ja "monikulttuurisuus" ovat toistensa vastakohtia -- ne ovat toisensa pois sulkevia vaihtoehtoja.
Maahanmuuttokeskustelun toivotonta tilannetta kuvaa hyvin se täydellinen käsitesekaannus, joka seuraa kun sanoja "moniarvoisuus" ja "monikulttuurisuus" käytetään ikään kuin ne olisivat synonyymeja. Tällainen täysin harhainen käsitteistäminen mahdollistuu, koska emme hallitse edes ryhmäpsykologian alkeita.
Oikkonen
"""Kulttuuri" on mahdollista määritellä niin, että kulttuuri tarkoittaa sitä kasvutekijää, josta yksilön on mahdollista kasvaa irti. Ihminen voi nimittäin aikuistuessaan kasvaa irti vain omasta kulttuuristaan. ""
'Oma kulttuuri' - näin määritellen - on jotain sellaista joka on valmiina olemassa syntymän hetkellä. Ja kulttuurista voi vain kasvaa pois. Tämä on mielenkiintoinen näkökulma, koska usein kulttuurista puhutaan päinvastoin - vastasyntynyt ikäänkuin olisi vailla kulttuuria ja pikkuhiljaa kasvaisi siihen. Mutta ei tietenkää ole sama oppia tuntemaan kulttuuria ja olla 'osa sitä' tai sen suuressa vaikutuspiirissä.
Jansson
""'Oma kulttuuri' - näin määritellen - on jotain sellaista joka on valmiina olemassa syntymän hetkellä""
Tavallaan juuri näin. Me kaikki synnymme jo olemassaolevaan elämänmuotoon, kulttuuriin, kielimaailmaan, inhimillisyyden ja ihmisidentiteetin vivahteisiin.
Jokaisen tajuntaan hahmottuu varhaisessa lapsuudessa ensin kuva holhoavasta hoivanantajasta, eli hahmo "sinä", vasta myöhemmin muodostuu "minä". Tästä ihmis- ja itseidentiteetin syntymisen marssijärjestyksestä johtuen elämme aina kaikki ikään kuin toistemme sieluissa, ja kaiken minkä teemme toiselle, sen teemme myös itsellemme, itsessämme.
Ihminen on lajityypillisesti sosiaalinen ja moraalinen olento.
Ihmisyytemme perustekijöistä suoraan seuraa pari paradoksia. Yksilöä koskeva paradoksi on, että mitä vahvempi on varhaislapsuuden symbioottinen perusturvallisuus, sitä pidemmälle menevän yksilöllisen eriytymisen se myöhemmässä elämässä mahdollistaa.
Toinen, yhteisöä koskeva paradoksi on, että vahva sosiaalinen turvallisuus mahdollistaa moniarvoisuuden. Kun yhteisön eheys rakentuu kansalaistuntojen varaan, yksilöllinen eriytyminen voi jatkua pitkälle eikä yhteisö lukkiudu ryhmäsidonnaiselle asteelle.
Ihmisen "alkulaumat" olivat hyvin ryhmäsidonnaisia, ja signaalit olivat niiden viestintämuoto. Jopa sellainen nykyisin yksilöominaisuudeksi käsittämämme asia kuin "tahto" oli alkulaumassa sosiaalinen reaktio. Tämän sosiaalisen tahtotoiminnon jäänteenä on edelleenkin erityisellä regressiivisellä menetelmällä -- hypnoosilla -- elvytettävissä merkillinen tahdonsiirtymä, vuorovaikutus hypnotöörin ja hypnotisoidun välillä.
Mutta hypnoosi on samalla myös esimerkki ilmiöstä, joka meille edelleenkin on selvittämätön -- yksinkertaisesti siitä syystä, ettei meillä ole käytössämme sellaista ryhmäpsykologista näkökulmaa ja käsitteellistystä, jolla ilmiö voitaisiin kuvata niin että sen laatu ja luonne paljastuisivat.
Hieno kirjoitus, jonka havainnot on helppo löytää ympäristöstäni.
On paradoksaalista, että tämän loukattujen kansalaistuntojen luoja on se sama "eliitti", jolle niiden havaitseminen tai tunnistaminen on vaikeaa. Se "eliitti" tulee myös osin menettämään statuksensa tämän sokeuden vuoksi, sillä "oikeutettu viha" lopulta kohdistuu siihen. Tämä ei lupaa hyvää kukkahatuille.
Kummallista, jos tämä kirjoitus ei nouse nopeasti etusivun poimintoihin. Haloo - onko toimitus kuulolla. Vaikkapa Saarikosken aivopie..n paikalla olisi hyvä tila.
Uskon, että suurimman osan suomalaisten suvaitsemattomuuden takana ei suinkaan ole maahanmuuttajat yksilöinä tai edes kansanryhminä vaan kielteiset tunteet kumpuaa ihan kotimaisista aineksista eli huonosti hoidetusta kotimaan politiikasta. Olemme katkeria omille poliitikoillemme, jotka joko suoranaista kyvyttömyyttään ja kapeakatseisuuttaan ja vastuuta pakoillessaan eivät halua/kykene ymmärtämään tavallisen ihmisen elämää.
Koska on suorastaan mahdotonta saada sanoma perille (älkääkä sanoko, että äänestämällä voi muuttaa systeemiä, ei voi)näille omiin sfääreihinsä ajautuneille ympäripyöreää soopaa jauhaville on luonnollista, että negatiiviset ajatukset ja tunteet puretaan jotenkin.
Olet oikeassa, mutta lisään, että tilanne nousee myös suoraan alistetun kansan historiasta.
Olemme sisäistäneet kahden kerroksen yhteiskunnan, kaikkea kahtiajakavat, kaksinapaiset "totuudet". Meillä on erityinen taipumus jakautua verisesti kahtia. Siksi esimerkiksi maahanmuuttokysymys on meille aivan erityiseen merkitykseen nouseva kysymys.
Kuten sosiologi Erik Allardt aikoinaan totesi, suomalaisen yhteiskunnan perusvastakohtaisuudet ovat jyrkät -- esimerkiksi meillä kuilu "hallitsevan eliitin" ja "tavallisen kansan" välillä on perinteisesti suuri. Samoin ero "julkis-virallisen totuuden" ja "yksityisten tuntojen" välillä on yhä ylikäymätön.
Mikään terve yhteiskunta -- kaikkein vähiten kehittynyt moniarvoinen demokratia -- ei voi toteutua tällaisten yhteiskunnan pinnan alla olemassaolevien kuilujen varassa.
Jos aina yhteiskunnan kriisiytyessä etsitään ratkaisuja taantumalla takaisin "virallisen" kuriyhteiskunnan suuntaan -- kuten nyt jälleen kerran näyttää tapahtuvan kun "eliitti-Suomi" hakee ojennuskeppejä ja muotoilee yhteiskunnalliselle keskustelulle sensuurivaatimuksia -- seurauksena on että yhä suurempi paine kasvaa virallisen pinnan alla.
Niin traagista kuin se onkin, meillä ei sellaisia omia keskinäisiä "kansanryhmiämme" puhuttelevia motiiveja, joissa avoin suora puhe nousisi arvoon. Eliittiä kiinnostaa enemmän etäisyydenotto huonosti asioitansa artikuloivaan rahvaaseen, ja rahvasta taas pitää hengissä yhteisesti koettu pinnanalainen viha.
Mikko Mäkisen tavoin pyydän valppautta keskustelun virittämiseksi.
Asia ei ole tyhjänpäiväinen.
Teeman luulisi olleen kiintoisa.
Oikkonen oikoo pahasti esim. ”suurella osalla suomalaisista on maahanmuuttajiin kohdistuvia kielteisiä ja vähintäänkin varauksellisia tuntemuksia.”
Mikä joukko sellainen suuri osa suomalaisia voisi olla? Maahanmuuttokriittiset perussuomalaiset saivat äänioikeutettujen äänistä 11.2 prosenttia eduskuntavaaleissa. Työttömyysaste on pysytellyt noin 8 prosentin tietämillä. Miten noilla prosenteilla ja sosiaaliavustuksia saavien määrällä voidaan perustella maahanmuuttajiin kohdistuvia kielteisiä tuntemuksia liittämällä ne suureen osaan suomalaisia. Ei millään!
Eliitin ja sosiaalitoimistoissa kävijöiden väliin mahtuu suurin osa suomalaisista. Kun ihminen tulee loukatuksi, tuskinpa hän ensimmäiseksi ajattelee kansallistuntoaan. Omaa persoonaa hän ajattelee.
Kun rautakaupassa ei tule palvelluksi, ei se tarkoita suomalaisuuden loukkaamista.
Kun sosiaaliviranomainen kehottaa juomaan vähemmän, loukkaako se kansallistunnetta?
Pieni joukko maassamme pitää kovaa meteliä maahanmuuttajista. Onneksi vain pieni vähemmistö on maahanmuuttovastaisia ja rasisteja.
Eivät perussuomalaiset ole ainoita maahanmuuttokriittisiä. Minäkin olen, vaikka vasemmistoa olenkin äänestänyt.
"Pieni joukko maassamme pitää kovaa meteliä maahanmuuttajista. Onneksi vain pieni vähemmistö on maahanmuuttovastaisia ja rasisteja."
Mitä tuo rasismi taas tuossa kummittelee? Mitä rasismia se muka on, jos haluaa, että suomalaisilla olisi asiat paremmin, sen sijaan että tänne tuodaan elättejä muualta.
Mutta Enni,
Perussuomalaisuushan on vasemmistolaisuutta -ja oikeistolaisuutta,- ja äärivasemmistolaisuutta,- ja äärioikeistolaisuutta,- ja kristillisyyttä,- ja ateismia,- ja kielikeskustelukriittistä,- ja kielikeskustelumyönteisyyttä,- ja vihreyttä,- ja kepulaisuutta,- ja vihervasemmistolaisuutta,- ja punavihreyttä,- ja eurooppamyönteistä,- ja eurooppakriittistä.
Vaan mikä yhdistää kaikkia: Suomessa asuvat, ja Suomeen muuttavat ulkomaalaiset, sekä Soinin Timppa.
Arto Niinistö
Niin juuri ja mamuongelman suurentelu estää meitä toimimasta erinäisten ongelmien parissa.
Arto N :"Kun ihminen tulee loukatuksi, tuskinpa hän ensimmäiseksi ajattelee kansallistuntoaan. Omaa persoonaa hän ajattelee."
Oma havaintoni on, että kun ihminen syrjäytetään perustuslain hänelle turvaamalta taloudelliselta perusturvalta poltisoitujen organisaatioiden "palloteltavaksi", hän etsii ensimmäiseksi apua heiltä, joiden arvelee hätäänsä kuuntelevan. Siis vähän samalla tavalla kuin nälkäänkuoleva ajattelee omaa persoonaansa pyytämällä ruokaa.
Kyllähän sitä toetysti, jos ruokaan vielä on varaa, arveluttavat myös kaikenlaisethullutukset. Ja hävettävät, myös ihan muutenkin ja tietysti kansallisuuden loukatuksi tuntien ja haluten puolustaa kansanryhmäänsä. Esim. jos media ja yhteiskunta pitää suomenkielisiä lähtökohtaisesti huonompina ihmisinä kuin ruotsinkielisiä suomalaisia ja jos yhteiskunta opettaa, että suomalaisten on palveltava näitä parempia ihmisiä, joilla on uskomattomat etuoikeudet ja joille pitäisi löytyä hännystelyä vaikkapa Pohjois-Karjalassakin. Vastaavaa hullutusta on suomalaisten ja eurooppalaisten solvaaminen ja maahanmuuttokiima muka "rasismin" kitkemiseksi ym. Jos viedään demokratia ja perään sananvapaus ja kaikki oikeudet, niin onhan kansa alistettu euro-orjaksi ja lypsylehmäksi.
Tuomas,
jos PS olisi mennyt hallitukseen niin sinun ei tarvitsisi tuota pohtia.
"Maahanmuuttokriittiset perussuomalaiset saivat äänioikeutettujen äänistä 11.2 prosenttia eduskuntavaaleissa. Työttömyysaste on pysytellyt noin 8 prosentin tietämillä. Miten noilla prosenteilla ja sosiaaliavustuksia saavien määrällä voidaan perustella maahanmuuttajiin kohdistuvia kielteisiä tuntemuksia liittämällä ne suureen osaan suomalaisia. Ei millään!"
Sosiaalituen varassa elävällä yksilöllä/perheellä on varmaankin ystäviä ja sukulaisia, jotka ymmärtävät tämän eriarvoistavan toimintamallin... arvelisin..
Arto Niinistö
""Mikä joukko sellainen suuri osa suomalaisia voisi olla?""
Tässä blogissa kysymykseksi ei nouse se miten suuri joukko on kyseessä. Tässä blogissa sanotaan, että kyse on loukatuista kansalaistunnoista.
Tässä blogissa yritetään saada ymmärrystä sille mitä nämä loukatut kansalaistunnot ovat. Siinä tarkoituksessa on viitattu Charles Tayloriin, joka tällaisista tunnoista puhuu monumentaalisessa teoksessaan "Sources of the Self", jossa käsitellään eurooppalaiselle uuden ajan ihmiselle ominaista "minuutta".
Loukatut kansalaistunnot ovat lajityypillisesti sosiaalisen ihmisen perustuntoja. Ilman niitä eivät ihmisoikeudet voi toteutua. Ilman niiden huomioonottamista ei voida pitää yllä yhteiskuntaa, joka täyttää yhteiskuntaa legitimoivat yhteiskuntamoraaliset tekijät.
Tässä blogissa on etsitty ja tunnusteltu kosketuspintoja sille miksi maahanmuuttokysymys on meille suomalaisille erityisen kipeä -- vaikka maahanmuutto ei ole määrällisesti suurta. Tarjoan selityksenä sitä, että olemme historiallisesti vuosisataisesti alistettu ja kahtiajakautuva kansa.
Ja tämä blogi on julkaistu uudelleen siksi, että Norjan tapahtumien meillä poliittisen eliitin piirissä herättämät vaatimukset yhteiskuntakurin kiristämiseksi ja tiukemmaksi sensuuriksi kertovat jälleen kerran tylyä kieltään siitä miten kyvyttömiä me olemme näkemään millaisista kansallisista asetelmista asenteissamme on kyse.
Minäkin olen töissä käyvä, kk-tutkinnon suorittanut, feministi ja AINA vasemmalle päin äänestänyt - silti vastustan maahanmuuttoa - erityisesti islamilaisista maista. Islam on polittinen ideologia ja niin kauan kuin et ymmärrä tai tiedä mitä se tarkoittaa, suosittelen, että otat selvää.
Monia ei uskonnot kiinnosta, mutta minua on kiinnostanut nuoresta asti - ja olen vertaillut niitä. Islamia kammottavampaa ajatusrakennelmaa, yhteiskunta- ja valtajärjestelmää ei olekaan - erityisesti siksi, että sitä kutsutaan uskonnoksi, jolloin siinä olisi muka jotain pyhää.
Pyhää siinä ei ole sen enempää kuin Kiinan kansantasavallassa. Maoakin saa jo pilkata.
Näinhän se menee. Maahanmuuttokriitikoita löytyy poliittisen kentän jokaiselta laidalta, vaikkakin vasemmalta vähemmän.
Jotta tämä turhanpäiväinen metakeskustelu saataisiin loppumaan, olisi paikallaan esimerkiksi sitova kansanäänestys maahanmuuttopolitiikan isoista linjauksista.
Kaisa.
"Minäkin olen töissä käyvä, kk-tutkinnon suorittanut, feministi ja AINA vasemmalle päin äänestänyt - silti vastustan maahanmuuttoa - erityisesti islamilaisista maista. Islam on polittinen ideologia ja niin kauan kuin et ymmärrä tai tiedä mitä se tarkoittaa, suosittelen, että otat selvää."
- Ei se ole silti, vaan ehkäpä juuri siksi. Usein ärsyttää se, kun väitetään että vasurifeministit ei puutu maahanmuuttoon, tai muslimien harjoittamaan naisten alistamiseen. Ja nämä valittajat ovat useimmiten miehiä, jotka sitten toisissa blogeissa puhuvat, että syyttäköön naiset itseään jos joutuvat raiskatuiksi.
"Monia ei uskonnot kiinnosta, mutta minua on kiinnostanut nuoresta asti - ja olen vertaillut niitä. Islamia kammottavampaa ajatusrakennelmaa, yhteiskunta- ja valtajärjestelmää ei olekaan - erityisesti siksi, että sitä kutsutaan uskonnoksi, jolloin siinä olisi muka jotain pyhää."
- Niin myös minua. Juuri tuo islamin väkivaltarakennelma (kuin myös kristinuskon, ei unohdeta sitä) on ongelmallinen. Miksi väkivaltainen uskonnollinen rakennelma on Suomen lain erityisessä suojeluksessa? Kun sanoo, että uskoo johonkin todistamattomaan jumalaan niin on jo lain suojelun piirissä. Käsittämätöntä.
"Pyhää siinä ei ole sen enempää kuin Kiinan kansantasavallassa. Maoakin saa jo pilkata."
- Suomi pitäisikin saada mitä pikimmiten sekulaariksi valtioksi. Mutta mitä täällä tehdäänkään. Sisäministeriksi valittiin krisseli. Aikunkiva.
Hesarin tutkimus 3/2010:
Tutkimuksessa kysyttiin muun muassa, mitä mieltä vastaaja on turvapaikan hakijoiden ja heidän perheenjäsentensä tulemisesta Suomeen sekä kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta. 44-46 prosenttia vastanneista valitsi kolmiportaiselta asteikolta vaihtoehdon "Pitäisi olla nykyistä vaikeampaa".
Todella kiinnostava kommentti, ristiriitaudessaan.
Miten sen realisoisit ohjeeksi niille, jotka päättävät?
Kuinka aiot saada viestin perille?
Eikös kypsän ja aikuisen kansalaisen tulisi kyetä kohdistamaan vihansa oikeaan kohteeseen? Eihän maahanmuuttajat ole syyllisiä Suomen maahanmuuttopolitiikkaan, jos joku sitä pitää vääränlaisena.
Itse asiassa vihan syvetessä psyyken pohjakosketuksessa tuho ja itsetuho yhtyvät, jolloin koko kohdeajattelu menettää lopullisesti merkityksensä. On traagista, ettemme ymmärrä tällaisia yleisinhimillisiä -- meissä itsekussakin vaikuttavia -- psyykenmekanismeja, vaan käsittelemme tapahtuneita tuhotekoja ikään kuin ne olisivat jopa jollakin ideologis-opillisella tasolla mielekkäitä.
Mielestäni avain ymmärtämiseen on siinä, että eivät kaikki asiat vaadi ymmärrystä; usein sellaiset asiat eivät edes ole olemassa.
Eräs esimerkki on mukaelma freudilaisesta oidipus-"kompleksista", jossa annetaan vaihtoehdoksi valita pitäisikö yhtyä äitiinsä vain murhata isänsä. Olipa tehtävänanto formuloitu oikein tai ei (Oidipus teki molemmat), kyseessä on pelkkä narratiivi ilman kytkentää todellisuuteen. Parhaimmillaankin kyse on vain Freudin projektiosta siitä, mitä tapahtuu 4-vuotiaan pojan alitajunnassa.
Ts. siinä vaiheessa kun kysymys formuloidaan tavalla, jonka sen kuulija kykenee käsitteellisesti ymmärtämään, se ei ole enää millään tavalla relevantti todellisuuden kanssa.
Suihkonen
""... kyseessä on pelkkä narratiivi ilman kytkentää todellisuuteen...""
Tämä menee nyt offtopic, mutta käyköön freudilaisen kuvailun käyttökelpoisuuden perusteluna.
Antiikin kreikkalaisten Oidipus-kertomuksessa ei -- kuten ei myyteissä yleensäkään -- esiinny aikaa, syysuhteita tai sattumaa. Kohtalon voimat vaikuttavat. Syyllisyys on kohtalon langettama osa.
Myytti saa sävynsä aikalaisajattelussa, joka muodostuu eräänlaisista staattisuuteen pyrkivistä "todellisuuden pysäytyskuvista". Kreikkalaisessa draamassa naamarit merkitsivät kuvalla merkittyä roolia.
Wieniläisromantiikan mestari Grillparzer kirjoitti reilut parituhatta vuotta myöhemmin Oidipus-aiheen uusiksi, ja hänen ajattelunsa on eurooppalaisen uuden ajan ajattelua. Näytelmässä "Ahnfrau" on henkilöissä läsnä psykologinen motiivi. Syyt ja syyllisyys näyttäytyvät aivan eri valossa. Ehkä voi sanoa "freudilaisessa valossa".
Kummallakin Oidipus-tarinan "narratiivilla" on oma tapansa koskettaa todellisuutta. Ei siis pidä asettaa kysymystä niin että jokin koskettaa tai ei kosketa todellisuutta, vaan tututstua ajatushistoriassa tapoihin joilla kosketus todellisuuteen on eri aikoina tapahtunut.
Oma aikamme on individualismin ja korrespondenttisen totuudellisuuden läpivärjäämää. Myös ajatusharhamme ovat näiltä pohjilta nousevia. Yksi totuudellisuutemme vääristymä on edustamasi käsiterealismi, joka on niin vahvaa, että se mielestäni lähentelee keskiaikaista skolastiikkaa.
Gagarin-san: nimenomaan siitä oli kysymys Oslossakin...maahanmuuttokritiikki kohdistuu pääsääntöisesti poliitikkoihin ja eräisiin virkamiehiinkin tietysti.
Islam poliittisena uskontona on tietysti myös maalitauluna.
En oikein ymmärrä millä logiikalla poliitikkoihin kohdistuvaa maahanmuuttokritiikkiä pitäisi ilmentää tappamalla teini-ikäisiä lapsia kesäleirillään.
Jos tuollainen on sitä Oikkosen rivien välistä luonnehtimaa inhimillistä käyttäytymistä, niin sitten en ole itse inhimillinen.
#Gagarin
*
Eikös se kuitenkin ollut poliittinen kesäleiri? Leikittiin Gazan saarron murtoa ja sorvattiin palestiinalaisia puolustavia julkilausumia? Kyllä tarpeeksi vinksahtanut ihminen sen logiikan löytää. Meidän toivottavasti terveiden on aivan turha miettiä moisia. Emme koskaan pysty ymmärtämään moista ajatusmaailmaa.
Et siis ymmärrä lasten tahallista tappamista poliittisten tarkoitusperien saavuttamiseksi? Hienoa havaita,että et ole Taha Islamin kanssa samoilla linjoilla lasten tappamisesta. Tahan mielestä kun lasten tahallinen tappaminen on väärin.
Gagarin
""Jos tuollainen on sitä Oikkosen rivien välistä luonnehtimaa inhimillistä käyttäytymistä, niin sitten en ole itse inhimillinen.""
Psyykkisen regression yleisinhimilliset mekanismit lienevät asia, jota et tule ymmärtämään elämäniässäsi. Ajattelusi on sairasta siltä osin. Et kuitenkaan ole täydellisessä ymmärtämättömyydessäsi yksin.
"Psyykkisen regression yleisinhimilliset mekanismit lienevät asia, jota et tule ymmärtämään elämäniässäsi. Ajattelusi on sairasta siltä osin. Et kuitenkaan ole täydellisessä ymmärtämättömyydessäsi yksin."
Pitäisiköhän tässä kiittää syväluotaavasta ja hyväntahtoisesta luonneanalyysista.
Sen verran kuitenkin toteaisin, että on eri asia TIETÄÄ kuinka ihmiset joskus käyttäytyvät kuin ymmärtää tai hyväksyä sitä.
Tuollaiset "psyykkisen regression yleisinhimilliset mekanismit" kuten vaikkapa kateus, ovat asioita, jotka olen oppinut tietämään olevan olemassa, mutta en ole itse niitä tuntenut. Mielestäni kypsän ihmisen tulee pystyä objektiivisella asennoitumisella käsittelemään ja torjumaan moiset epäloogiset reaktiot. Ei ole syytä nimittää jotakuta "sairaaksi" vain siksi, että hänellä on kyky asennoitua kypsästi elämään ja arjessa tavattuihin ilmiöihin.
Gagarin
Meillä on perustavanlaatuisesti erilainen käsitys siitä millainen elementti "ajattelu" ihmisen persoonallisuudessa on.
Tulet tuskin koskaan ymmärtämään tätä.
Oliskohan yksi kypsä ja aikuinen kohde niin sivistyksellistä kuin taloudellista eriarvoistumista suosiva politiikka, jota tietyt tahot ovat Suomessa edistäneen innolla 90 -luvulta lähtien?
"Tässä blogissa yritetään saada ymmärrystä sille mitä nämä loukatut kansalaistunnot ovat."
Oikkonen siis kysyy.
-Ammattiyhdistysaktiivina toteasin:
EK:n suorastaan pilkkaava yhteiskuntapolitiikka
etujaan valvovaa palkansaajaliikettä kohtaan.
-Kristittynä toteaisin: Käsittämättömän kova hyökkäys kirkkoa vastaan, vaikka kaikki elävät kirkon oppien mukaan,- tietämättäänkin,- tai ymmärtämättömyyttään.
-Äärimaltillisena vasemmistolaisena toteaisin: Porvarillis-oikeistolaisen hengen päällekäyvä kaksinaismoraalisuus,- jolle kristillinen termi on farisealaisuus.
-Entisenä tupakoitsijana toteaisin: Uuslakkolaisten hirveä tarve saada kehuja siitä, että on kyennyt olemaan viikon polttamatta. Itselläni on 45- vuoden tupakointitausta, mutta taaksejäänyttä yli viikko sitten, eli 7- vuotta sitten.
-Alkoholinkäyttäjänä toteaisin: Kaksinaismoralistinen alkoholipolitiikka, eli hinnan nosto muka vaikuttaa kulutukseen, kun se todellisuudessa vähentää leivän ostokykyä.
-Polkupyöräilijänä toteaisin: Koskahan saisi korjattua takarenkaan, joka puhkesi 5- vuotta sitten keväällä...
Kyllä meillä loukataan kansalaistuntoja joka sektorilla.
Suomeen on muodostunut jostain syystä vittuilemisen kulttuuri, joka ohjaa keskustelua kaikilla tasoilla. Se näkyy hyvin esim eduskunnan kyselytunnilla, joka on pääosiltaan vittuilua puolelta toiselle.
Internet-keskustelut perustuvat vittuilemiseen vastakeskustelijalle, joka onkin eräs vihapuhe-funktion olennainen osa.
Vihapuhe on siis epämääräinen termi, joka ei kerro kenellekkään mitään, mutta vittuilutermi jo kertookin.
Kaikkea se ei selitä, mutta vastasinpahan Oikkoselle kysyttäessä.
..-Noo', näillä mennään...Kyllä jämpti on niin...
Hieno huomio tuo vittuilukulttuuri. Tuo tosiasia on selvästi havaittavissa monissa nettikeskusteluissa. Kannattaisi varmaan pysähtyä hetkiseksi ja miettiä, mistä se oikein juontaa juurensa.
Kun kaikki mahdolliset todisteet osoittavat, että turvapaikkaturistien vastaanottaminen on erittäin kallista ja kaiken hyvän huipuksi myös vittumaisen vaarallista, niin siitä huolimatta näiltä tantereilta löytyy ihmisiä, jotka vakuuttelevat monikulttuurin ihanuutta ja taloudellista kannattavuutta.
Kun mikään tosiseikka ei vastapuolelle tunnu menevän perille, niin valitettavasti sorrutaan tuohon suomalaiskansalliseen tyyliin ja aletaan esitellä asioita lievästi sanottuna vittuilevaan tyyliin. Voi se tosin johtua siitäkin, että pakostakin alkaa epäillä vastapuolen älynlahjoja ja luetun ymmärtämisen taitoja ja silloin sorrutaan tuohon valitettavaan alatyyliin. Täytyy valittaen mmyöntää, että allekirjoittanut on muutaman kerran syyllistynyt tuohon syntiin.
Tyrylle. Siinä se on. Lisättävä on että "v......tuileminen" vielä tehdään hienoksi.
Oppineet filosofit ja hölmöt aateliset rientävät antamaan sen hienon silauksen.
J. Gagarin :"Eikös kypsän ja aikuisen kansalaisen tulisi kyetä kohdistamaan vihansa oikeaan kohteeseen?"
Tässä asiassa heillä ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa mitenkään, kuten ei meillä muillakaan, jotka olemme pyrkineet saamaan aikaan muutoksen tilantessa äänestämällä ja toivoen, että asiat vihdoinkin muuttuisivat.
Tosiasia on se, että vaalikampanjoiden aikana köyhillä on kyllä hyvin paljon heidän ääniään kalastelevia ystäviä, mutta kun vaalit ovat ohi, puolueet palaavat perinteiseen "työjärjestykseensä" ja alkavat vatvoa esimerkiksi sitä, että mitä pitäisi tehdä, kun joku on sanonut "neekeriukko" tai miten syyllistää "vastustaja" esimerkiksi Norjassa tapahtuneesta joukkomurhasta.
Tästä asiasta olen 100%:sti samaa mieltä kanssasi.
Ainakin itselleni on kauan ollut päivänselvää, että nykyisen järjestelmän puitteissa äänestämällä ei vähempiosaisten tilannetta paranneta. Poliitikot kusettavat järjestäen. Mistään ei oteta vastuuta, kun ei tarvitse ottaa. Oikkonen puhuu osuvasti alistetusta kansasta. Alistutaan ennemmin kohtaloonsa kuin noustaan barrikaadeille vaatimaan muutosta.
Suomalaiset ovat paskaa, se se ongelma on.
Jokaisella suomalaisella on paljon, kukaan ei näänny nälkäisenä ojaan ja hyvin harva on asunnoton, perustarpeet ovat kuta kuinkin kunnossa, niin mitä vittua sitten pahoittamaan mielensä siitä, että jollakulla on vähän paremmin, kun sekin on huhupuheeseen perustuvaa?
Pakko ajatella, että suomalaiset köyhät ansaitsevat köyhyytensä. Köyhyyttä voidaan avustaa rahallisesti, mutta kuinka voi avustaa ihmistä, joka on tyhmä?
Minä kasvoin tässä maassa ilman ihmisoikeuksia. Minä olen käsittänyt koko ikäni, että minun oikeuksiani tässä maassa on kaksi:
- "oikeus" maksaa veroja
- oikeus kuolla
Kaikki muut oikeudet voivat kierot lakimiehet, korruptoituneet byrokraatit ja vastaavat evätä. Vot bumaga i bumaga, tam praktika i praktika. Tässä sinulle paperit ja paperit ja tuolla käytännöt ja käytännöt. Ne ovat ihan kaksi eri asiaa.
Joten mene kotiisi, lakkaa kadehtimasta ja valittamasta ja mieti, miten voit itse auttaa itseäsi ruokakupilla tappelemisen sijasta.
Tässä kommentissa on mielestäni aistittavissa aitoja -- ja varmaan myös oikeutettuja -- vihapuheen sävyjä. On tunne "omien" hylkäämisestä, itsetuhoisuuttakin pilkahtaa.
Ikävä kyllä eliitti on sokea ja kyvytön näkemään muita sävyjä tai kuulemaan muita ääniä, kuin omansa. Elitismin rappio on sitä, ettei enää mitenkään omin avuin pystytä nousemaan suuren kansanosan yläpuolelle. Koulutus ja viratkin ovat jo kauan olleet myös muiden saatavilla kuin eliitin.
Eliitille ei ole jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin painaa alas ja potkia päähän suomalaisia kantaväestöön kuuluvia. Tähän on välineeksi sopinut maahanmuuttajat. Tässä käytetään maahanmuuttajia härskisti hyväksi eliitin pitäessä hajurakoa ns. kansaan. Ei välinearvolla ole mitään tekemistä ihmisen kunnioittamisen kanssa.
Oikkosen kirjoitukset ovat syvällisiä ja viiltäviä. Kiitos siitä.
Suomessa on vuoden 1772 Ruotsin itsevaltainen hallitusmuoto sekä vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirja
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_1772_hallitusmuoto
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdistys-_ja_vakuuskirja
Tästä johtuu se, että Suomi on edelleen pohjimmiltaan sääty-yhteiskunta ja ihmisoikeuksia ei viedä yksilötasolle vaan tutkiskellaan säätyjen välisinä.
Eliitillä on ihmisoikeudet ja eläteillä myös. Sinulla taas ei sellaisia tarvita, koska olet hallintoalamainen, verovelvollinen sekä valtiovalta omistaa työpanoksesi. Jos keräät pulloja niin tulo on ansiotulona verotettavaa eikä pääomatulona, mitä pullonpalautuskuiteilla kauppaa käyvät säätyläiset privilegionaan nauttivat.
"Jos keräät pulloja niin tulo on ansiotulona verotettavaa eikä pääomatulona, mitä pullonpalautuskuiteilla kauppaa käyvät säätyläiset privilegionaan nauttivat."
Aika hyvin sanottu.
Tai, mitä tässä nuukailemaan.
Sanotaan; hiton hyvin sanottu.
Oikkonen, mitkä ovat henkilökohtaiset motiivisi kirjoittaa näitä blogejasi freudilaisesta ja muista perspektiiveistä katsoen?
Mikä lie oma motiivisi kysellä moista? No, olipa motiivini mikä tahansa, se ei tällä hetkellä taida olla kovinkaan vahva.
Motiivina on kiehtovuus ja ymmärtämisen halu.
Onko muuten toisen psyykkeestä kysyminen kulttuurissamme epäkohteliasta? Ehkä se on, en ole vielä oppinut tätä asiaa sosiaalisaation kautta. Kaitpa se itseäkin saattaisi vaivata, jos kyseltäisiin, että miten oma alitajunta toimii.
Lampelto
Aristoteles totesi aikoinaan, että ihminen poikkeaa muista eläimistä siinä, että ihminen osaa ajatella. Ihmisen kannattaisi keskittyä siihen mikä hänelle on ominaista -- ajatteleminen -- sen sijaan, että ihminen yrittäisi kilpailla juoksunopeudessa kissapetojen kanssa, lihasvoimissa elefantin kanssa tai kiipeilyketteryydessä muiden apinaserkkujensa kanssa.
Palstalta poistunut matemaatikko Janne Kejo totesi jossain kirjoituksessaan, että ihmisen ajattelu on samalla hänelle eräänlainen rationaalisuuden vankila -- meillä ei edes ole mahdollisuutta "olla ajattelematta" tai nähdä maailmaa muutoin kuin "ajatusten järjestämänä". Todellakin: sulje silmäsi ja avaa ne yrittäen nähdä maailma ilman mitään järkeä tai mieltä.
Tiedän että tällaisia yrityksiä tehdään, ja on filosofioita jotka pyrkivät "tyhjentämään mielen", tms. Jos se olisi oikeasti mahdollista, meidän ei tarvitsisi sitä yrittää. Se ei ole mahdollista. Sekavuustiloja toki saadaan aikaan vaikkapa huumeilla.
Ihminen kuitenkin on ajatteleva eläin, ja "rakentelee kaupunkeja" niin ajatuksissaan kuin todellisuudessa. Enpä tiedä miksi meidän pitäisi kysyä miksi. Vastaus sisältyy kaikkiin niihin ajatuksiin jotka asiaan kuuluvat. Miksi kyselemme? Miksi rakennamme kaupunkeja?
Ajattelu voi olla ajatteluongelma tiedonfilosofisessa mielessä: ajattelulla on laatutekijöitä, eri aikojen ajattelu on erilaista, on ajatusmuotoja ja -sisältöjä. Intersubjektiiviseen kieleen sitoutunut ajattelu elää kuin pilvi ihmisten päiden yläpuolella sukupolvesta toiseen ja muodostaa sen ilmaston, jossa ihmiset maailmansa ja elämänsä kokevat.
Olemme ihmisiä ja meille ominaisella tavalla ajattelemme. Elämämme on ongelmallista, ja yritämme ratkoa näitä ongelmia. Tässä blogissa on kyse tavasta jolla kuulumme luonnollisesti yhteen -- on kysytty millaisia ovat sosiaalisuutemme ehdot. Niitä on kysyttävä, koska olemme sosiaalisia olentoja, ja koska ajattelumme ja kielemme ovat sosiaalisia muodosteita.
Ilman sosiaalisia muodosteita, ajattelua ja kieltä, ei koko oma inhimillinen ominaislaatumme -- koko kulttuurievoluutio -- olisi ollut mahdollinen. Nyt elämme oman historiallisen aikalaisrationaalisuutemme -- eurooppalaisen uuden ajan "kartesiolaisen järjen" -- individualististen harhojen vallassa, ja se tekee meille erinomaisen vaikeaksi tajuta miten tärkeää sosiaalisen yhteisöllisen eheyden varjeleminen ihmiselle on.
Tällä hetkellä maahanmuutto hajoittaa suomalaista yhteiskuntaa vallan erinomaisen tehokkaasti. Se ei ole vain yhteiskunnallisen jakautumisen indikaattori vaan myös akseleraattori. Historiamme alistettuna kansana tekee meistä erityisen heikkoja kahtiajakojen suhteen. Meidän pitäisi nyt pysähtyä, havahtua: mitä merkitsee se, että meillä nyt on tosiasiassa jo olemassa erikseen hallitus-Suomi ja perussuomalais-Suomi?
Se ei merkitse hyvää, vaan sen pitäisi olla äärimmäinen hätäsignaali.
Hyvin kiinnostava bloggaus ja hyvin kiinnostavaa keskustelua.
Maahanmuutosta sanoisin, että itse en vihaa maahanmuuttajia enkä pidä kaikkia maahanmuuton tuomia ongelmia maahanmuuttajien tuomina ja luomina vaan pikemminkin ne ovat maahanmuuttopoliitiikkaa harjoittaneen hallituksen luomia ja tuomia, ja sieltä suunnalta pitäisi ongelmaa alkaa ratkoa.
Monasti unohtuu, että maahanmuuttajat ovat yksilöitä ja reagoivat yksilön lailla kohtaamiinsa ongelmiin. Yksilöllistä on se, mitä he pitävät itseensä kohdistuneena uhkana/vihana ja yksilöllisin keinoin he siitä kokevat selvitä.
Joku hyökkää, joku pakenee. Joku pakenee itseensä/autismiin, joku taas uuteen maahan. Joku jengiytyy, joku kotoutuu.
Minua suuresti riepii kukkahattujen tapa siirtää keskustelu konkreettisista ongelmista ja niiden ratkaisusta yleiselle tasolle, jossa vikaa haetaan vastaanottajamaan väestön asenneongelmista.
Syyllinen löytyy, ongelma jää.
Suomesta halutaan maa, jossa suomalaisten on sovulla annettava sijaa.
Uskon, että suomalaiset mielellään antaisivat tilaa jos kokisivat omilta ongelmiltaan siihen kykenevänsä. Mutta jos omat arkisen toimeentulon ongelmat tuntuvat ylittävän omat voimavarat (yksilönä ja kansakuntana) niin kuka silloin haluaa muidenkin ongelmat hoidettavakseen?
Auttaisiko maahanmuuttokeskustelussa ja asioissa, jos alettaisiin ottaa yksilöt yksilöinä?
Kusipäisyys ON yksilön ominaisuus, ei ryhmän tai rodun - tai edes uskonnon: islaminuskoisissa ja juutalaisissa käsittääkseni on yhtä jyrkkiä keskinäisiä eroja ison ryhmän sisällä kuin -no vaikka- ev-lut ja lahkoissa.
Kusipäisyyden aste taas vaihtelee yksilössä omien kokemusten, tilanteen ja asian mukaan, se ei ole vakio.
Eli kipataan kusipäät (ja rosvot ja murhamiehet) ulos maasta jonnekin vartavasten perustettuun kusipää-resortiin; vuokrataan vaikka Venäjältä tontti sitä varten -jos emme kykene käsittelemään joka tapausta ykslöllisesti. Siihen tietysti pitäisi pyrkiä: yksilölähtöiseen ja -kohtaiseen ongelmien ratkomiseen.
Luulen, että jopa jokunen maahanmuuttaja kannattaa tätä ajatusta, helpottaisihan se heidänkin oloaan ja kotoutumistaan kun kusipäät eivät ole hankaloittamassa asioita.
En usko kovin individualistiseen ihmiskuvaan. Juuri se on ongelmien aiheuttaja -- harha yksilöstä jonakin omien ominaisuuksiensa arkhimedeenpisteenä, atomistisena yksikkkönä, ratkaisujaan valitsevana toimijasubjektina.
Sellainen ihmiskuva on eurooppalaisen uuden ajan ajatushistorian tuottamaa harhaa. Emme enää näe tapaa jolla jokainen meistä on oman aikansa ja yhteisönsä tuote.
Ryhmäsidonnaisuuden ongelmat ovat ne jotka pitäisi nostaa keskiöön. Niitä emme ole kuitenkaan hyviä edes käsitteellistämään. Koko maahanmuuttokysymys on siksi niin hallitsematon. Olemme keskellä ilmiöitä ja inhimillisiä tuntoja, joille kuvittelemme syyt ja ratkaisut yksilötasolla.
Koska olemme hyviä individualismissamme ja ajattelumme on täynnä toimijasubjektiharhoja, kuvittelemme löytävämme ratkaisut siitä suunnasta. Näin taitaa tehdä myös Juhani Kahelin omassa blogissaan. Individualismi on kuitenkin ongelmien syy, eikä todellista tilannekuvausta saati ratkaisuja löydy siltä suunnalta.
Seppo,
en pidä näkemyksiämme keskenään ristiriitaisina - niin oudolle kuin se saattaakin kuulostaa.
On totta, että ajallemme leimaa antava piirre on kollektiivinen individualismi ja että esim. "tieto" ja "tietäminen" homogenisoituu internet-aikana mutta myös median (omistuksen) keskittymisen takia.
Ja sittenkin osaseuraus on kuitenkin oikean,aidon individualismin pääseminen enemmän esiin.
Maailmassa on aina keskenään ristiinvetäviä voimia, niin yksilöissä kuin instituutioissa ja juuri tuon kitkan takia kehityskulut saavat odottamattomia suuntia.
Harhojen takia törmäilevä kopsahtaa otsa edellä realiteetteihin niin sanoakseni, vaikka sitten vahingossa.
Individualismissa on kieltämättä sellainen ongelma, että omasta identiteetistä voi tulla ihmiselle helvetti. Välillä pelottaa, että itselle on käymässä näin. Vaikea rakastaa muita, kun ei osaa rakastaa itseään, jolloin nk. kusipäisyys saattaa kasvaa, ellei vain sitten masennu.
Ei-individualistisessa kulttuurissa identiteetti ei ole ehkä niin merkityksellisessä asemassa ihmisen psyykeelle. Kun oma menestys tai epäonnistuminen elämässä ei heilauttele aivojen välittäjäaineita puolelta toiselle, voi ehkä mielikin toimia tasaisemmin.
Itse asiassa olisi hyvin kiinnostavaa yhdistää sosiologia, kulttuurintutkimus ja neurotieteet. Olisi mielenkiintoista saada tietää, että kuinka suurta vaihtelu eri aivojen välittäjäaineilla on ihmisten välillä eri kulttuureissa. Onko esim. Amerikassa rikkailla ja vaikutusvaltaisilla hirveän korkeat dopamiinitasot jatkuvasti? Ovatko taas köyhät jatkuvassa masennuksessa eli serotoniinivajeessa?
Kollektiivisissa kulttuureissa taas serotoniintasot saattaisivat olla jatkuvasti kunnossa, kun elämä on tasaisempaa, eikä oma identiteetti ole jatkuvasti muuttamassa mielentiloja.
Etsisin ongelmaa ja ratkaisua: yksilö vs. auktoriteetti + ideologia -asetelmasta. Yksilö on liian pieni yksikkö vastustamaan ideologiaa ja sen ympärille muodostunutta (luokkaa) "auktoriteettia" (eliittiä) vastaan.
Länsimaissa on huomattavissa perinteisten yhteisöjen katoaminen ja siirtymä individualistiseen ajatteluun, jossa yksilö on asetettu yksittäiseksi toimijaksi yhteiskunnassa. Syy siihen, miksi esim. Libya on niin sitkeä epävakaassa yhteiskunnassa löytyy mielestäni sosiaalisten suhteiden rakenteesta. Vanhat perhe ja heimo -yhteisöt edustavat "omia" ja näiden ympärille kerääntyneet ihmiset eivät koe yhteiskunnasta eriytymisen tunnetta, vaikka järjestynyt yhteiskunta romahtaisi ympäriltä.
Yritin löytää Suomen historiasta merkkejä vastaavasta yhteisöllisyydestä, mutta näyttäisi siltä, että kyläyhteisöjä merkittävämpiä heimoutumia ei meidän lähihistoriasta löydy. Tietoisen politiikan seurausta? Olisiko tämä yksi syy Oikkosen tekstin lähtökohtaan (kansallinen jakauma)?
Oma ratkaisuni vallitsevaan tilanteeseen olisi uudelleen verkottuminen. Etsitään "omat", vahvistetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteisillä harrastuksilla ja miksi ei myös "symboleilla" (vaatteet, musiikki, elämäntavat...). Opitaan arvostamana oman ryhmän erityispiirteitä ja samalla huomataan, että myös muiden ryhmien erityispiirteet ovat kunnioitettavia.
Auktoriteetit ja "esitaistelijat (johtajat)" pitää valita omien keskuudesta. Jos "johtava" luokka pääsee eriytymään muista yksilöistä, syntyy alussa mainitsemani ongelmatila, joka ruokkii itseään valikoimalla auktoriteeteiksi "eliitin" valtaa ylläpitäviä henkilöitä (opportunisteja ja muita kengän nuolijoita).
Taas sekavaa ajattelua verrattuna Oikkosen kirurgin tarkkaan analyysiin...
Pääasiassa ihan samaa mieltä kanssasi ( usko pois!), joskin sanastosi poikkeaa ns. hiukan kansanomaisempaan tyylilajiin.
ystävällisesti,
nimimerkki " Tiukkapipo"
PS. Viestini on suunnattu Riikka Söyringille.
Pekka Lampelto, Tuula Saskia, Antti Papinniemi
Pekka ja Antti pohdiskelevat kiinnostavasti Libyaa, klaaneja ja heimoja, ryhmiä.
Entä jos kunnossa oleva ryhmä-identiteetti sallii myös suuremman yksilönvapauden; sillä on siihen varaa.
Poikkeama ruodosta ei uhkaa kokonaisuuden olemassaoloa -sen selviytymistä, mikä kuitenkin biologisesti tarkasteltuna on organismin tehtävä- vaan pitää sen elävänä ja liikkeessä, kehittymässä.
Kun taas Suomessa alkaa stalinistinen Pää poikki vaan!-huuto heti jos joku yrittää nostaa päätään ryhmän yläpuolelle - ja ihan vaan nähdäkseen kauemmas eikä pelkästään edessä seisovien takaraivoja.
Mitä se kertoo ryhmä-identiteetistämme?
Internet on tuonut siihen liikkumavaraa (vaikka se ei voikaan korvata sosiaalisia, aidosti sosiaalistavia face-to-face kohtaamisia). Rahavarat eivät rajoita liikkumista ja "kohtaamisia" internetissä, vaikka silläkin on omat rajoitteensa.
Ihminenhän on kuitenkin psyko-fyysinen kokonaisuus jonka olosuhteet (virallinen termi: elämäntilanteisuus eli situaatio) vaihtelevat.
Jos ajattelemme kaljakuppiloita, kantakapakoita, ovat nekin ryhmä-kohtaamispaikkoja, jossa ollaan oman viiteryhmän tutussa seurassa. Viiteryhmä tässä tapauksessa kortteli, oma ulkoilualue jne, mahdollisesti myös rahan tuoma ryhmittely eli kapakan hintataso.
Sen anti on siinä, että siellä on ihmisiä joihin on jokin sidos, jokin yhdistävä tekijä (kuten alue). Kantakapakoissa harvoin tapellaam, kiistellään kyllä mutta ei hakata toisia nyrkillä -koska samat ihmiset joutuu kohtaamaan uudelleen, uusina päivinä.
Minusta vaikuttaa oudolle että (kuten olemme viime päivinä voineet mediasta ja blogistanista huomata) avoimuuden kannattajat haluavat edistää avoimuutta sensuroimalla (varoventtiilinä toimivaa) vihapuhetta haluamatta keskustella vihapuheen syistä nk. vihapuheen esittäjien kanssa. Keskenään he siitä kyllä keskustelevat mielellään.
Onkohan "avoimistienkaan" ryhmä-identiteetti ihan ok, perusteltu ja kunnossa?
Riikka S.
Kaikki se "ryhmäpsykologinen" tieto jota ihmistieteiden vuosisataisen harharetken laitamilta on tätänykyä mahdollista hankkia näyttäisi minusta viittaavan mitä selvimmin siihen suuntaan, että nimenomaan yhteisöissä vallitsevan "sosiaalisen sidonnaisuuden" -- ryhmäsidonnaisuuden, yhdenmukaisuuden paineen, normimoraalin, sukupuoliseparaation, kunnian- ja häpeäntuntojen, jne -- käsite ja sen ympärille kytkeytyvät ilmiöt pitäisi nostaa avainasemaan kuvattaessa ja selitettäessä "kulttuurien" kohtaamiseen liittyviä ongelmia.
Tapa jolla individualistinen ihmiskuvamme ja yksilöpsykologinen ajattelu on sokaissut meidät näkemästä ryhmäsidonnaisuuden ilmiöitä on suorastaan järkyttävä. Koettuamme viime vuosisadalla kaksi maailmanpaloa -- joiden tarkastelu joukkopsykoosien muotoina on sekin jäänyt muutamien freudilaisten tulkitsijoiden varaan -- olemme päätyneet jopa muotoilemaan ihmisoikeudet yksilöoikeuksina -- ikään kuin ihmisoikeudet voisivat toteutua ihanteellisesti autonomisessa yksilöyksikössä ja jonkinlaisessa sosiaalisessa tyhjiössä hänen ympärillään.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa vain muutama muodollinen kohta ohjeistaa yhteiskuntaa ja asettaa vaatimuksia yhteisön suuntaan. Niissä ei tietenkään esitetä mitään mikä millään lailla viittaisi yhteisöjen ryhmäpsykologisiin ominaisuuksiin tai yhteisöjen keskinäiseen kehitysasteeseen.
Globalisoituvassa maailmassa kulttuurien kohdatessa joudumme automaattisesti vaikeuksiin. Näiden vaikeuksien perimmäistä laatua ja luonnetta emme ymmärrä, vaan yritämme ratkoa esiinnousevat konfliktit ikään kuin niissä olisi kyse ihmisoikeuksista -- yksilöoikeuksista. Suku-, klaani-, heimo- ja perheyhteiskunnat eivät kuitenkaan salli yksilöilleen mitään senkaltaista psyykkistä kehitystä, joka tekisi yksilöoikeuksista puhumisen mitenkään mielekkääksi heidän suhteensa.
Individualistinen ihmiskuva on eurooppalaisen uuden ajan ajatteluparadigmojen lopputulemaa. Se saattaa edustaa jossain mielessä kehittyneintä ajattelua mitä ihmiskunta on toistaiseksi keskuudessaan tuottanut. Tämän toteaminen on jostain syystä aivan hirvittävä rikos ja kohta "vihapuhetta" esimerkiksi kaikkia sukuklaaniyhteiskuntien kasvatteja kohtaan. En ymmärrä tällaista tilannetta. Individualismimme on kasvanut totaalisen sokeuden asteelle -- kohotamme tietyn ihmiskuvan mukaiset ominaisuudet arvoon, mutta emme pysty tuomitsemaan "kulttuureita" jotka epäävät yksilöiltään mahdollisuuden yksilölliseen kasvuun ja eriytymiseen.
Ihmistieteemme jatkavat harharetkeään yleishumanistisen hymistelyn säestyksellä. Meitä eivät häiritse ryhmäpsykologiset ilmiöt, joita positivistinen ja meristinen, empismin perintöön pitäytyvä ja korrespondenttista totuudellisuutta vahvistava "tieteellinen" ajattelumme ei pysty kuvailemaan ja selittämään. Ymmärryksestä puhumattakaan. Esimerkiksi hypnoosi-ilmiö on tällainen -- se on regressioilmiö, joka palautuu ryhmäpsykologisiin voimiin, jotka taas putoavat ihmistieteiden tyhjään aukkoon sosiologian ja yksilöpsykologian välissä.
Tilanne kokonaisuudessa on jokseenkin toivoton. Individualistisesta sokeudesta ja kyvyttömyydestä johtuen olemme aidanneet omat hyvät tarkoituksemme umpikujaan, jonka päässä ei näy muuta kuin lisääntyviä konflikteja kehittyneiden ja kehittämättömien ryhmien välillä. Yritykset ratkaista tällaisia konflikteja ikään kuin niissä olisi kyse yksilötekijöistä eivät tule onnistumaan.
Kyvyttömyyteen tullaan reagoimaan vain linjaa koventamalla ja "suvaitsevat" asenteet sementoimalla. Se takaa sen, että olemme pian keskellä vanhojen eurooppalaisten yhteiskuntien sisäistä hajoamista ja sosiaalista kaaosta.
Seppo,
eli itseasiassa sanot -jos oikein ymmärsin- että ryhmä-identiteetti ei ole kunnossa, sitä ei oikeastaan edes tunnisteta.
Että individualistinen maailmankuva ajatusrakennelmana on hakoteillä.
Johtunee siitä, että yksilö liian usein irrotetaan viitekehyksestä erikseen tarkasteltavaksi ja niin kokonaiskuva jää muodostumatta.
Myös minua on ihmetyttänyt tarkastelumallien pysähtyneisyys (joka tietenkin osittain johtuu siitä ajasta, paikasta ja ryhmästä "irrottamisesta"):ollaan ikään kuin elämä ja elävä ei olisi jatkuvasti etenevä ja kehittyvä prosessi; kuva pysäytetään ja tarkastellaan tiettyä hetkeä, tietyn hetken seurauksia ja syitä tietyn yksilön elämässä ja sitten vedetään siitä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä vaikka kaiken elävän lailla yksilö on alati muuttuva ja alati muuttuvaan ympäristöön vaihtelevilla tavoilla sopeutuva.
Tarkastelumalleja pitäisi tuntuvasti laajentaa poikkitieteelliseempään suuntaan so. tarkastella yksilöä sekä ryhmää yhtä aikaa kokonaisuuteen peilaten.
Ei ihme muuten että masennuspotilaiden määrä on räjähdysmäisesti lisääntynyt sitä mukaa kun hoitoja (lue: enemmän diagnooseja ja lääkitystä) on "kehitetty" :D
koska myös "hoidot" keskittyvät tuottamaan 1) turtuneen sopeutumisen tai 2) työkyvyn piittaamatta pätkääkään psyko-fyysisestä kokonaisuudesta. Toimivuusperiaate arvioidaan kustannustehokkuudella, ei hoidon onnistumisella KOKONAISUUTENA tai inhimillisyyteen perustuen
Riikka S.
Individualistinen ihmiskuva sokeuden asteelle kehittyneenä on oman ajatushistoriallisen visioni mukaan eurooppalaisen uuden ajan ajattelutrendien eräs lopputulema, ja monin tavoin tämä ihmiskuva on matkan varrella kutoutunut yhteen koko sen "kartesiolaisen" rationaalisuuden kanssa, joka tästä ajattelusta on tehnyt historiallisesti niin poikkeavaa ja maailmaa muutamassa vuosisadassa perinpohjin muuttanutta.
Yksilöllinen eriytyminen on kasvu- ja kehitysominaisuus -- ja se on nähtävillä niin historiallisessa mitassa kuin yksilökehityksessäkin -- ja siltä osin eurooppalainen ajattelu on varmasti parasta mihin ihminen on ikinä kyennyt. On kuitenkin niin, että kaikella edistyksellä on myös kääntöpuolensa, ja sokea individualismi on juuri jotain sellaista.
Emme enää näe lajimme perimmäistä sosiaalista ominaislaatua. Emme pysty näkemään niitä yhteisöllisiä tekijöitä, joiden pitäisi olla kunnossa ennen kuin yksilöllisyys voisi kukoistaa. Tavallaan individualismimme siis sahaa oksaa altamme.
Erityistieteet -- paras tietomme -- ovat saman historiallisen prosessin kuluessa ja tuloksena orientoituneet kukin oman tiedonalansa, omien suure- ja mittajärjestelmiensä, osa-alueidensa, koulukuntiensa, oppisuuntiensa ja loputtomien ismien verkostoksi, joka etsii todellisuuskosketusta kohdittain -- ja mainitsemasi "poikkitieteellinen kokonaisuus" todellakin on jotain jonka tavoittaminen tieteen ehdoin käy yhä mahdottomammaksi.
Kuitenkin kaikki ongelmamme ovat yhä enemmän sen luonteisia, että niissä jokin kokonainen törmää johonkin yksittäiseen. Kulttuurien kohtaamisten ongelmat ovat tätä muotoa, samoin vaikkapa yksilöiden kohtaamat mielenterveysongelmat. Voimme asettaa perustavanlaatuisen kysymyksen koskien sitä, pitäisikö meidän sopeuttaa yksilö mielettömäksi muuttuneeseen ja ristiriitaisia vaatimuksia asettavaan yhteiskuntaan, vaan pitäisikö meidän muuttaa yhteiskuntapolitiikkaa enemmän ihmisen ehdoilla toimivaksi.
Koska olemme jälkimmäiseen yhä kykenemättömämpiä, päädymme pakostikin edelliseen. Vaadimme yksilöitä hävittämään itsestään "vihan" kehittymättömyyttä kohtaan ja hyväksymään sen "tasa-arvoisuuden" nimissä, ja samoin lääkitsemme yksilön samaan hengenvetoon kun kiihdytämme yhteiskunnan "kilpailukykyä", jonka nimissä yksilöt heikommasta päästä tuhotaan.
Pysyn aiemmassa näkökulmassani, yksilö vs. muut (yhteiskunta) on kestämätön vastakkainasettelu. Tilalle tarvitaan yksilö, joka heijastaa itsensä osana yhteiskuntaa "omien" ryhmänsä kautta (tiedostaen). Myös yhteiskunnan pitäisi olla tällaisten ryhmien yhteistoiminnan kenttä, ei nykyisen kaltainen kaikkivoipa auktoriteetti (valtio), jolle yksilöt ovat pelkkiä kokonaisuutta palvelevia osia.
Kävin läpi vanhoja kirjoituksiani ja löysin sieltä etsimäni. Joudun ilmeisesti tukeutumaan uudelleen Maslow'n tarvehierarkiaan (en ole löytänyt parempaa).
Mielestäni individualistinen yhteiskunta ei tue ihmisen siirtymistä portaikossa eteenpäin. Perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen tulee turvallisuuden tunne, jota seuraa sosiaaliset tarpeet. Materiaaliset arvot ja vallitsevat taloudelliset realiteetit pysäyttävät helposti yksilön kehityksen:
http://revolutionary-plan.blogspot.com/2010/11/kapitalistinen-mielisaira...
Jos ihan totta puhutaan, niin "oman elämänsä sankari" ideologia, menettää pohjansa jo fyysisten tarpeiden täyttämisen jälkeen. Ihmisen ryhmäsidonnaisuus näyttäytyy ensimmäisen kerran turvallisuuden tunteen kohdalla, eikä muihin tarpeisiin liity mitenkään materiaalinen hyvinvointi (aitoja tunteita ei voi ostaa rahalla).
Puhuttaessa heimoista, en jämähtäisi kollektiivisesti (ja hierarkisesti) järjestyneisiin ryhmiin, joissa on aiemmin mainitsemiasi ongelmia. Haluaisin poimia keskusteluun (tiedostetun) ryhmäytymisen hyviä puolia. Riikka tuossa mainitsikin, terveeltä pohjalta järjestynyt ryhmä tukee jäsentensä kasvua, eikä yritä puristaa kaikkia samaan muottiin. Tunnistaen ryhmän sisäisen yhtenäisyyden ja yhteiset arvot, mutta jättäen kuitenkin kaikille tilaa kasvaa yksilöinä.
Ryhmäytymisen kriittisimpiä vaiheita on varmasti murrosikä ja sitä seuraavat vuodet. Siksi osoitan sormella nuoria ja toivoisin, että oma sukupolveni kerääntyisi erilaisten harrastusten ja alakulttuurien ympärille. Terveellä tavalla tapahtunut siirtyminen "perheen" heimosta ja arvoista, samanlaisen maailmankuvan jakavien ikätoverien heimoon on yksi osa ihmisen elämänkaarta. Jos tässä siirtymässä ilmenee ongelmia, voi seuraus olla pahimmillaan kouluammuskelu.
Terveesti ryhmäytyneet nuoret omaavat vahvan sosiaalisen tukiverkoston ja harrastusten tai alakulttuurien ympärille kerääntyneillä ihmisillä pitäisi olla lähtökohtaisesti hyvin erilaisia vahvuuksia. Jos tällaiset ryhmät oppisivat toimimaan yhteisten tavoitteiden näkökulmasta, niin erilaisuus ja vahva yhteisen tekemisen motivaatio tukisivat ryhmän kehittymistä aivan toisella asteella, kuin esimerkiksi nykyiset työyhteisöt.
Jos tällaiset ryhmät siirtyisivät myöhemmin taloudelliseen toimintaan, olisivat työyhteisökonsultit ihmeissään (lue: työttömiä). Meinasin listata hyviä puolia, mutta listasta tulee liian pitkä ;)
Papinniemi
"Ryhmäytyminen" on mukavan elastinen käsite.
En tiedä missä määrin sellaisella käsitteellä kuitenkaan voidaan käsitellä ihmisen lajihistoriallista, lajityypillistä sosiaalisuutta.
Ehdotin joskus "kulttuurin" määritelmäksi sellaista, että kulttuuri on se josta yksilö voi kasvaa irti. Tämä irtiotto omasta kasvukulttuurista ikään kuin kruunaa yksilöllisen eriytymisen ja mahdollistaa yksilöllisen autonomian.
Kulttuurisesti se mahdollistaa moniarvoisuuden. Moniarvoisuus edellyttää pitkälle yksilöllisesti eriytyneitä ihmisiä.
Yksilön kehityskuvassa ajattelun herääminen merkitsee sitä että vaiheesta jossa omaksutaan ajatuksia kasvetaan vaiheeseen jossa muodostetaan ajatuksia. Ikään kuin olemassaolevassa intersubjektiivisessa kielimaailmassa näin nostettaisiin oma pää vedenpinnan yläpuolelle.
On mahdollista ajatella että jotain vastaavaa saattaisi yksilöille tapahtua myös pienissä ryhmissä, jotka "tukevat yksilön kehitystä".
Yhtä kaikki: juuri tällaiset seikat -- tavat joilla yhteisö ensin määrää ja sitten asettuu suhteeseen yksilön ja hänen autonomiansa kanssa -- ovat ne kiinnostavimmat "ryhmäpsykologian" kysymykset.
Vasemmisto on ajanut itsensä dogmaattiseen umpikujaan. Maahanmuuttajat, jotka tuhoavat natiivien duunarien työehdot ja markkina-aseman, ovat "ihania". Joku ihmeellinen, dogmaattinen monikulttuuri-ihanne ohittaa vasemmiston ajattelussa nykyään työläisten aseman puolustamisen. Vasemmistolle ei ole mitään väliä näköjään, vaikkka koko maa on kohta täynnä villiä, sopimuksetonta halpatyövoimaa, koska hehän ovat "ihania". Prioriteetit ovat menneet vasemmistolla sekaisin.
Hitler näki ihanteena puhtaan rodun, nyt yhtä fanaattisena ihanteena on sekarotu. Ihan samaa touhua, peilikuvana vain. Tarja Halonen puhuu tänään Hesarissa lähinnä retorista hölynpölyä.
"suvaitsemattomuutta ei suvaita" on puhdasta, retorista ilmaa.
Mitä on "suvaitsemattomuus"? Se on nippu mielipiteitä.
Sanokaa suoraan, että "mielipiteitä ei suvaita", koska sitähän tuo lause kirjaimellisesti tarkoittaa, mutta ei. Presidenttimme siis julistaa, ettei vääriä mielipiteitä suvaita, ja tekee itsensä naurettavaksi.
Niin. "Arvojohtajamme" taitaa laahata aika sementoituneissa käsityksissään siitä huolimatta, että maan jakautuminen "hallitus-Suomeen" ja "perussuomalais-Suomeen" on tapahtunut tosiasia.
Sitä se todellakin on. Meillä oli 100 vuoden kokemus, miten selvitä sen vanhan vasemmisto-oikeisto kahtiajaon kanssa. Oli molemmille omat urheiluseurat, kerhot ja kinkerit. Yhteiskunta oli tunnustanut tuolloisen kahtiajaon yleisesti, ja organisoinut itsensä sen mukaan. Aika onnistuneesti. Nyt meillä on sama kahtiajako, mutta eri nimellä, eikä sitä tunnusteta yleisesti. Tämä on ongelma. Jos tämä menee hyvin, niin kohta lienee pystyssä Persujen Urheiluseura, Persujen Vakuutusyhtiö, Persujen Elanto. Siis jos hyvin käy. Paradoksaalisesti vanhat vasemmistolaiset ovat vanhan, tunnustetun ja yhteisesti organisoidun poliittisen kahtiajaon lapsia, mutta vaativat nyt kaikkia olemaan yhtä ja kieltävät oman perintönsä.
Enpä käy kiistämään. Mutta kannattaa muistaa, että jälkimmäinen puolisko ei ole mikään monoliitti.Nimityskin on huteralla pohjalla.
Ensimmäisestä en ole ihan varma!
Kun Oikkosta aikaisemmin googletti sai tämän blogin osoitteen ja parin psykologian alan julkaisun. Sen jälkeen kun nostit tämän tekstin loukatuista kansalaistunnoista ja lisäsit otsikkoon OIKEUTETTU VIHA on google täynnä.
Tekstissä sanotaan että emme kestä jakaantumista. Joissain teksteissä olet myös puhunut vahvan johtajan tarpeesta tyyppiä Kekkonen.
PS-puolueessa on myös jakaantumista tai sinun sanallasi kaksinapaisuutta.
Minun mielestäni sitä johtaa sen oikeistosiipi jolla oikeistosiivellä on isot kannattajajoukot netissä. Minun havainnoissani nämä ihmiset ovat harvinaisen kovaksi keitettyjä ja lukeneita ja kertovat avoimesti että Unkarin tyylinen poliittinen tilanne on mihin he tähtäävät. (Olen pahoillani jos nyt "informoin" sinua vaikka luultavasti olet informoinut itse itseäsi). Heidän joukossaan on myös paljon naisia tyyppiä huoliteltu ruotsalaisnainen mutta ilme kovempi. Minusta he eivät sovi kuvaasi tai asetelmaasi eliitti-loukattu kansa, koska sinä meinaat että tuo eliitti olisi "suvaitsevainen". Minä veikkaan että nämä ihmiset kaikki polveutuvat perinteisestä oikeistosta kekkosoikeistosta ja kokoomusoikeistosta.
Minun teesini on että nämä johtavat PSpuoluetta ja että juuri sen pitäisi kestää jakaantuminen. Sinun tekstejäsi ja ps-puoluetta käytetään kauniina ja hienona kilpenä törkeän ja julman vallan ottamisessa.
Sinä kai olet sitä mieltä että valta nytkin on törkeää ja julmaa. Minusta tuo tuleva näyttää pahemmalta.
stella varis
Googlasin nimelläni, mutta en löytänyt hakutuloksista viittauksia mihinkään vihapuheisiin.
Mitä Kekkoseen tulee, olen luultavasti puhunut hänestä välttämättömänä talmonilaisen "totalitaristisen demokratian" lenkkinä kehityksessä kohti toimivampaa ja moniarvoisempaa demokratiaa.
Suomessahan ensimmäinen kaikkien mielipidesuuntien toiminnan mahdollistava demokratia syntyi eräänlaisena historiallisena onnenkantamoisena vasta hävityn sodan jälkeen. Demokraattisessa kehityksessä ei mikään kansakunta mitään kukonaskelia pysty ottamaan. Luulen, että esimerkiksi Venäjällä vastaavaa vahvan johtajan "totalitaristista demokratiaa" tullaan tarvitsemaan vielä vuosikymmeniä.
Arendtilaisittain ajatellen vahva johtaja -- jos hänen asemansa ja valtansa perustuvat kansalta "alhaalta ylöspäin" tunnettuun aitoon luottamukseen -- ei edusta epädemokraattista ratkaisua, vaan oikeastaan juuri demokratian olennaisimpia ominaisuuksia.
Mitä maalailemiisi ennusteisiin, synkkiin suomalaisiin valtakuvioihin tulee, muista mitä sanoin:
"Jos oikeisiin ongelmiin ei tohdita puuttua, vaan ne mitätöidään jatkuvasti kuin niissä olisi kyse vain asennetason valistumattomuudesta, kahtiajako tulee jyrkkenemään. Nykyinen varsin kipeä tilanne on siis vasta alkua."
Kiitos vastauksesta.Asennetasollahan keskustelua käydään ja olisi pitänyt käydä paljon enemmän. Jos toiset ei lainkaan näe toisten osoittamia ongelmia he eivät voi muuta kuin kokea että toiset ovat keksineet koko jutun minkä sinä ilmaiset :ovat valistumattomia. siis mamuongelma. Nämä muut luokkayhteiskunnan ongelmat, syrjäytyminen, edellisen laman jäljet, työttömyys, depresioalttius niihin ei ole varmasti tartuttu mutta on niistä keskusteltu, eikä niitä kai missään ole kielletty ei edes kokoomuksessa.
Ehkä syyttävä sormi pitäisi kohdistaa kokoomuksen ja kepun suuntaan, siellä on ollut mamukriittisyyttä jota ei ole pidetty salonkikelpoisena. Siellä on ollut kaksinaamaisuutta. Sieltä on nuoriso siirtynyt hommalle. Ei kai "vihervasemmistolta" voi vaatia että me ihmiskuvaamme noin vaan muuttaisimme. Kun ei vihata mamuja niin ei kai sitä tarvitse opetella.
Googlasin "oikeutettu viha".
Seppo Oikkonen : -"Psykologinen päivittely ja herranterttumaiset sosiaalivirkailija-asenteet eivät tässä auta. On tosiasia, että suuri osa suomalaisista kokee maahanmuuttajiin kohdistuvia kielteisiä ja vähintäänkin varauksellisia asenteita. Se on seurausta siitä, että maahanmuuttajat ovat kohtelussa etuoikeutetumpia kuin oman maan kansalaiset. Kuinka monta kertaa tämä täytyy toistaa, ennen kuin "suvaitsevuutta" suitsuttava eliitti-ihminen tämän ymmärtää?"
Loistava kirjoitus.
Jos tämä olisi jonkun perussuomalaisen tai jopa itse Halla-ahon kirjoittama, se olisi ilman muuta vihapuhetta ja ehdottomasti sensuroitava.
Suvaitsevaiset eivät vaan tajua, miksi Halla-ahot menestyvät ja saavat yhä kasvavan määrän ääniä. Ihmiset näkjevät Halla.ahion kirjoitukset jokapäiväisessä arjessaan. Varsinkin sossun armoille pudonneet suomalaiset. Monikultuuri tulee olemaan tie tuhoon.
Seppo Olkkonen, Antti Papinniemi
"Yksilöllinen eriytyminen on kasvu- ja kehitysominaisuus -- ja se on nähtävillä niin historiallisessa mitassa kuin yksilökehityksessäkin -- ja siltä osin eurooppalainen ajattelu on varmasti parasta mihin ihminen on ikinä kyennyt. On kuitenkin niin, että kaikella edistyksellä on myös kääntöpuolensa, ja sokea individualismi on juuri jotain sellaista."
Minusta sokeaa individualismia on pitkään markkinoitu ihanteena. Tästä on ollut yhtenä seurauksena tuo kollektiivinen individualismi jossa yksilöllisyyden tavoittelu tapahtuu standardoitujen kaavojen mukaan.
----
"Emme enää näe lajimme perimmäistä sosiaalista ominaislaatua. Emme pysty näkemään niitä yhteisöllisiä tekijöitä, joiden pitäisi olla kunnossa ennen kuin yksilöllisyys voisi kukoistaa. Tavallaan individualismimme siis sahaa oksaa altamme."
Tämä pitää paikkansa. Synkkinä hetkinä tuumin, että minäkeskeisyyden tehokas markkinointi on nyt johtamassa haluttuun tulokseen: sirpaloituneeseen maailmaan, joka on tehokkaasti hallittavissa yksikkökoon pienuuden takia. Ryhmä-yksikkö voi kokonaisuutena olla enemmän kuin osiensa summa, yksilön suhteen näin tuntuu olevan harvoin
-----
"Erityistieteet -- paras tietomme -- ovat saman historiallisen prosessin kuluessa ja tuloksena orientoituneet kukin oman tiedonalansa, omien suure- ja mittajärjestelmiensä, osa-alueidensa, koulukuntiensa, oppisuuntiensa ja loputtomien ismien verkostoksi, joka etsii todellisuuskosketusta kohdittain -- ja mainitsemasi "poikkitieteellinen kokonaisuus" todellakin on jotain jonka tavoittaminen tieteen ehdoin käy yhä mahdottomammaksi."
Liekö loppujen lopuksi vahinko? Sama kehitys näkyy alalla kuin alalla. Aiemmin kiltajärjestelmän puitteissa yksilö oppi ammatin a:sta ö:hän ja kykeni valmistamaan tuotteen alusta loppuun itse; saaden samalla käsityksen kokonaisuuden hallinnasta.
Samalla hän pysyi selvillä paikastaan ryhmässä ja ryhmän paikasta "maailmassa". Eteneminen meni luonnollisessa, säädetyssä järjestyksessä joka oli osallistujille tuttu mutta jossa kuitenkin oli poikkeusyksilöiden osalta joustovaraa.
Nykyään eri osa-alueetkin on niin pirstaloitu, että yhden alan tutkija saattaa olla aivan ulalla kokonaisuuden suhteen lähes joka suhteessa.
--------
"Kuitenkin kaikki ongelmamme ovat yhä enemmän sen luonteisia, että niissä jokin kokonainen törmää johonkin yksittäiseen. Kulttuurien kohtaamisten ongelmat ovat tätä muotoa, samoin vaikkapa yksilöiden kohtaamat mielenterveysongelmat. Voimme asettaa perustavanlaatuisen kysymyksen koskien sitä, pitäisikö meidän sopeuttaa yksilö mielettömäksi muuttuneeseen ja ristiriitaisia vaatimuksia asettavaan yhteiskuntaan, vaan pitäisikö meidän muuttaa yhteiskuntapolitiikkaa enemmän ihmisen ehdoilla toimivaksi."
Tuo lienee retorinen kysymys :D
Yhteiskuntapolitiikan muuttaminen ihmisen ehdoilla toimivaksi sitouttaa paremmin ryhmään vs. ristiriitaisia vaatimuksia esittävään sairaaseen yhteiskuntaan sopeutuminen/sopeuttaminen. Sitähän kavahtaa jokainen terve yksilö!
--------
Uusi Kuntalehti 9/2011 kertoo Nuorisobarometrin tuloksista. Nuorten yhteenkuuluvuuden tunne erilaisiin yhteisöihin Top 3 oli perhe, ystävät,koulu/työyhteisö. 92% kokee kuuluvansa kiinteästi perheeseen.
Alle kolmannes kokee kuuluvansa kuntaan kiinteästi.
Sitä, kuinka kiinteästi nuoret tuntevat olevansa suomalaisia, ei lehti kerro mutta aiempien lukemien (eu-kysely EU:sta jossa nuoret eivät halua liittovaltiota) viittaisi siihen, että tuntematta mitään vastenmielisyyttä muun Euroopan nuoria kohtaan suomalaiset nuoret identifioituvat eurooppalaisuuden ohella pienempään viiteryhmään, suomalaisiin.
Minulla herää kysymys, kuinka älykästä tai tarkoitushakuista politiikkaa on nykyiset reformit, joissa penätään kasvattajan vastuuta mutta viedään keinot, ja miten se pitkällä juoksulla tulee sekoittamaan yhteenkuuluvuuden pakkaa.
""Tuo lienee retorinen kysymys :D""
Niinpä tietenkin. Luulen, että olemme useimmista asioista aikalailla samaa mieltä.
Mutta kysymyksestä tuli mieleeni taannoin lukemani juttu psykiatrista, psykoanalyytikosta, joka joutui tosissaan pohtimaan yrittääkö pelastaa potilaan psyyke -- mikä olisi merkinnyt kriisitekijöiden esiinkaivamista ja pitkää ja epävarmaakin tervehdyttämisprosessia -- vai vahvistaako potilasta selviytymään akuuttien vaikeuksien -- mm. perheen hajoamisen -- yli ja sopeuttaa hänet takaisin elämäntilanteeseensa niin, että hän voisi jollain varmuudella jatkaa ammatissaan.
Potilas oli sotilashenkilö, varsin tunnottomissa työtehtävissä.
Luulen minäkin, että olemme monesta asiasta samaa mieltä.
Tuo lukemasi juttu psykoanalyytikosta on kuvaava.
Mainittiinko jutussa, oliko mitään viitteitä siitä että sotilashenkilö-asiakas olisi ollut psykoanalyytikon tai toimittajan mielestä hoidon toteuttaja, objekti-subjektin sijaan tekijä?
Tästä on varmaan parikymmentä vuotta kun luin jutun jostain kirjasta. Jotenkin se vain jäi mieleen. Psykoanalyytikko pohti analyytikon ammatillisia ongelmia. Parantaako vai sosiaalistaako -- aika raadollinen valinta.
Tuo kyllä kuulostaa hieman frommilaiselta. Ettei se sittenkin olisi jostain Frommin kirjasta?
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 102 kommenttia