Kuinka Karl Marx tavataan

Ihmiskuvamme puutteet -- sosiologia, psykologia, ryhmäpsykologia

Voisiko moniin tämän päivän yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalle nousseisiin teemoihin -- sellaisiin kuin ns. populismi tai esim. maahanmuutto- ja kotoutumisongelmat -- tuoda lisävaloa, jos mietittäisiin sitä missä mielessä sosiologia ja psykologia ovat eri tiedonaloja ja ansaitsevat oman, itsenäisen tieteen asemansa?

Nämä tieteethän irtosivat toisistaan viime vuosisadan alussa, ja irtoaminen tapahtui pahaan aikaan, kun tiedonalojen autonomisoitumisen tarve oli suurta. Eurooppalaisella uudella ajalla eräänlaisena pitkänä kantoaaltona vaikuttanut jatkuva individualismin lisääntyminen irrotti luontevasti psykologian sosiologiasta, mutta samasta dynamiikasta johtunut riippumattomuuden ihannointi rakensi näiden kahden ihmistieteen välille kuilun, joka on ollut ihmiskuvallemme ja kaikelle ihmistä koskevalle tiedollemme ja ajattelullemme tuhoisa.

Sosiologiahan tieteenä jäljittää yhteisöllisiä vakioita. Esimerkiksi ajatus, että jokaisessa joukossa syntyy tiettyjä rooleja, kuten johtajien ja johdettavien, myötäilijöiden, sivustaseuraajien ja kriitikoiden roolit, jne, ja näin tapahtuu ihan riippumatta siitä millaisin yksilöllisin ominaisuuksin joukon jäsenet on varustettu, on tyypillisesti sosiologinen.

Sosiologia ikään kuin sanoo, että tilaisuus tekee varkaan. Psykologia taas yrittää kuvata varkaan yksilöllisiä ominaisuuksia. Näkökulmat ovat erilaiset -- voidaan kuvitella, että yhteisöjen erilaiset ominaisuudet voivat selittää yksilöiden tietynlaista käyttäytymistä, mutta samoin psykologia voi väittää, että esimerkiksi narsistit tai psykopaatit ovat yksilöinä sellaisia, jotka käyttäytyisivät samoin olipa yhteisö heidän ympärillään millainen tahansa.

Modernin sosiologian muuan isähahmo Emile Durkheim mietti, mikä voisi olla sellainen esimerkillinen yksilön valinta tai teko, jonka yksilö tekee vaikka sen ei mitenkään voida ajatella kuuluvan yksilön biologis-psyykkiseen "ohjelmointiin". Tällainen teko oli hänen mielestään itsemurha. Sen ei voida mitenkään ajatella kuuluvan yksilön "normaaliin" selviytymis- tai eloonjäämisohjelmaan, joten Durkheim päätteli, että juuri tämän teon kohdalla meidän on mahdollista nähdä miten yksilön ja hänen yhteisöllisen elämäntilanteensa välinen häiriö, anomia, ajaa yksilön itsemurhaan.

Durkheimilaisesta näkökulmasta voidaan lähteä periaatteessa kahteen eri suuntaan, kun sosiologisen ja psykologisen näkökulman eroa jäsennellään.

Voidaan lujittaa kummankin tiedonalan omaa autonomiaa ja ajatella, että ilmiöiden tarkasteleminen kahdesta hyvin erilaisesta näkökulmasta lisää tietoamme paremmin kuin näkökulmien yhteen sulattaminen. Tai sitten voidaan ajatella, ettei ihmistä koskeva ymmärryksemme voi perustua erilaisista näkökulmista tapahtuville tarkasteluille, vaan ymmärrykselle välttämätöntä olisi kehittää jokin näkökulma, jossa ihminen nähtäisiin kokonaisena.

Olen taipuvainen ajattelemaan tuolla jäkimmäisen vaihtoehdon mukaisella tavalla. Siksi olen usein puhunut erityisen ryhmäpsykologisen näkökulman tarpeellisuudesta. Tällä hetkellä sosiologiamme ja psykologiamme ovat kehittyneet toisistaan rajusti erilleen, eikä kummankaan tieteen tarkastelutavoilla saavuteta sellaista tietoa, joka auttaisi ymmärtämään ihmistä nimenomaan ryhmäsidonnaisena olentona.

Sosiologian puolella tätä pyrkimystä edustaa parhaiten paluu kulttuuriantropologian suuntaan, ihmisyyden ryhmäsidonnaisten alkuvaiheiden tutkimukseen. Psykologian puolella taas vastaavaa näkökulmaa avartavaa vaikutusta tarjoaa freudilainen ajatteluperinne, jonka ihmiskuva näkee yksilön oman aikansa, kulttuurinsa, yhteisönsä ja henkilöhistoriansa tuotteena.

Psykoanalyytikoista Erich Fromm hieman lähenee tällaista näkemystä. Hän on jopa rohkeasti pannut erään teoksensa nimeksi "Terve yhteiskunta", koska hän väittää, että tällainen tavoite on  absoluuttisesti määriteltävissä yleisinhimillisen kehityksen kannalta. Relativismi, johon näissä yhteyksissä usein syyllistymme, johtuu nimenomaan eri tiedonalojen väliin jääneestä aukosta, jonka vaikutuksesta ihmiskuvamme on jokseenkin sokea. Koska emme näe ihmistä oikein, emmekä voi luottaa moneen totuuteen yhtäaikaa, relativismi tarjoutuu automaattisesti ratkaisuksi.

Frommin teesi on tietenkin provokatiivisesti esitetty. Mutta mielestäni se sisältää nimenomaan terveen näkemyksen siitä mihin suuntaan meidän pitäisi tiedollisia pyrkimyksiämme kehittää -- pitäisi jäljittää sitä mitä voisi nimittää ryhmäsidonnaisuuden huomioon ottavaksi ihmiskuvaksi. Yksilöä ei todellakaan pitäisi eristää kruuna- tai klaavapuolelta tarkasteltavaksi olennoksi, vaan hänen sosiaalinen peruslaatunsa pitäisi nostaa päällimmäiseksi.

Muistutan vielä, että monet nykyisin "kitkaa" aiheuttavat puheenaiheet -- sellaiset kuin totalitarismi-ilmiö, populismi, maahanmuutto- ja kotoutumiskysymykset, jne -- ovat juuri niitä, joissa ryhmäpsykologisen ihmiskuvan puute on ilmeisin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (46 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Proosakirjallisuudessa kai usein onnistutaan yhdistämään, mitä nuo nyt olivat- sosiologia ja psykologia. Ja lukiessa sitä etsii niistä vastauksia omiin molempien alueiden kysymyksiin.
Luen paraikaa Mavis Gallant´ia, aika hyvin naulautuu ihmisraukkoihin joille on annettu sosiohistoria ja luonne. (Onko luonne psykologiaa?)

Populismistä tulee mieleen että eikö kulutusyhteiskunta ole (ollut) yksi populismin muoto tai lähellä ilmiötä. IKEAn Kamprad on populisti joka saa ihmiset maksamaan siitä että saavat kannattaa hänen ideoitaan.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

1800-luvun loppupuolen kirjallisuudessa näkyy vielä sääty-yhteiskunnan ihmiskuvaus, johon hiuksenohuina ituina orastava psykologia alkaa tuoda lisäsävyjä. Oma suosikkini on Henry James, jonka kirjoista tapaa tuota "hänellä oli jalomuotoinen otsa ja aristokraatin määrätietoinen leuka" -tyyppistä luonnehdintaa.

Vanhojen "sielutieteen" oppikirjojen keräily kuuluu myös harrastuksiini, ja sieltä löytää totisesti monenlaisia "helmiä", kuten vaikkapa vielä omina lukiovuosinani käytetyssä Lehtovaaran teoksessa mainittu tunteiden jako niiden syvyyden mukaan 1) hedonistisiin, 2) vitaalisiin, 3) sielullisiin ja 4) henkisiin tunteisiin, joita viimemainittuja herättää ihmisessä esim. Beethovenin, Bachin ja Mozartin musiikki.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Joo Henry Jamesin lukeminen tekee melkein pahaa kun tuollaiset kuvaukset kutkuttavat jotain tabuja.
Mä asun sosioekonomisti melko yhtenäisellä alueella ja eittämättä "populaatioomme" liittyy fysionomiikan mukaan kuvattavissa olevia piirteitä. Sitä saa kokoajan rukata tarkastelutapojaan riippuen siitä keihin identifioituu. Nuorempana kysymys oli oman habituksen sisällyttämisestä normistoon (ja normistoihin tutustumisesta) nyt taas haluaisi laajentaa skaalaa tarkkailun puolella. Oikeastaan ihmiset ryhmäpohjalta pelkäävät hirveästi toisiaan, toistensa "hahmoja".

Näyttää olevan tuo sosiologia mulle tutumpi liikkumakenttä kuin psykologia.
Mutta ehkä jo tässä iässä pitäisi jo Freudiinkin tutustua.:)

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""... ehkä jo tässä iässä pitäisi jo Freudiinkin tutustua...""

Joo, jos lukusuosituksia saa antaa, "Johdatus psykoanalyysiin" on nimeltään luento- ja kirjoituskokoelma, josta saa tuta Freudin ajattelusta.

Ja ensimmäinen havainto monilla niistä jotka ovat kirjan avanneet on kuulemani mukaan ollut: herranjumala miten varovaista ja perusteellista ajatustyötä. Ei olleenkaan mitään mitä odotin.

Se on merkillinen havainto. Ikään kuin äidit olisivat jo miljoona vuotta vahtineet lastensa leikkimistä hiekkalaatikolla, ja sitten kävelisi viereen vanha herra, joka hetken herpaantumatta lasta tarkkailtuaan alkaisi pohtia perusteellisesti kysymystä miksi lapsi rakentaa hiekkalinnan käsillä, mutta väsyttyään ja turhauduttuaan hajoittaa sen sitten potkimalla jaloilla.

Freudilaisesta ajattelusta voi lukea yhden parhaista ulkopuolisen laatimista tiivistelmistä psykoanalyytikko Reima Kampmanin ns. sivupersoonailmiötä käsittelevästä kirjasta "Kuka minä olen". Kirjan keskivaiheilla olevassa lyhyessä pohjustusosassa Kampman nimittäin selittää lapsen kehityksen varhaisvaiheet pedatakseen näin lukijan ymmärtämään mistä sivupersoonailmiössä on kyse.

Olen sitä mieltä, että lukioiden nykyiset psykologian kurssikirjat voitaisiin korvata tuolla Kampmanin viidentoista sivun mittaisella kehityspsykologisella kuvauksella.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen
Mikko Niskasaari

stella varis:
"Mutta ehkä jo tässä iässä pitäisi jo Freudiinkin tutustua.:)"

Jos lukusuosituksia saa antaa, niin nykyajan biologian tutkimuksesta irtoaa moniverroin enemmän tietoa ihmisen psykologiasta, kuin Freudilta. Tieto on myös oleellisesti vankemmalla pohjalla kuin Freudin visiot.

Sigmund Freud ei koskaan varsinaisesti tutkinut mitään. Hän pelasi intuitiolla, nojaten omaan potilasaineistoonsa, jonka ainakin osittaisesta väärentämisestä häntä on syytetty. On syytä epäillä, että ainakin osa Freudin esimerkeistä oli sepitettyjä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kiitos Mikko. Mun iässäni alkaa noi serotiinipitoisuudet ja välittäjäaineet vähän niinkuin pettämään. Ihmistieteet kiinnostavat, se ei tarkoita etten uskoisi että kaiken takana on biologisia räjähdyksiä tai kiistäisin , onko se, "biopsykologian", enemmänkin että se on mun intuitiomaailmassa liiankin tuttu. Saattaa liittyä vuodenaikaan. Talvella kun elämä on riskikuljetuksessa kesästä toiseen on helppo ajatella biologisemmin, lämpö, oikea ravinto ja vuorovaikutusvirikkeet näyttävät koko ajan olevan keskeisiä hm hm...toimijoita. Mä toivon että saan aikaiseksi ton freudprojektin, voi olla että en muuta kuin haikaile.
Muuten Enbusken viime blogiin kirjoitti joku jotain negatiivista anti-pavlovilaisuudesta, luitko?

Mikko Niskasaari

Näppärä johdanto psykoanalyysin ja erityisesti rampauttavan "psykokulttuurin" kritiikkiin on Marko Hamilon toimittama teos
"Älkää säätäkö päätänne – häiriö on todellisuudessa. Suomalaisen psykokulttuurin kritiikki" (Gummerus, 2007).

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Niskasaari

""Sigmund Freud ei koskaan varsinaisesti tutkinut mitään. Hän pelasi intuitiolla,...""

Tässä törmäämme tiedon- ja tieteenfilosofiaan. Ihmistieteet ovat toisenlaisten ongelmien edessä kuin luonnontieteet, joissa tutkimuskohteena on ihmisestä riippumaton todellisuus. Ihmistä voi ymmärtää vain toinen ihminen.

Kuitenkin kaikki tutkimus, olipa kohde mikä tahansa, tarvitsee ensin lähtökohtaisia käsitteitä, joilla todellisuus ongelmineen tulee mahdollisimman hyvin kuvatuksi. Tutkimuksen tehtävä on sitten koetella käsitteenmuodostuksen pätevyyttä ja tarpeen vaatiessa rukata sitä.

Ajattelun "tutkiminen" tapahtuu aina intuition varassa. Jos joitakin "työkaluja" on ylimalkaan käytettävissä, nekin ovat ajattelua, käsitteellisiä työkaluja.

Ihmisen ajattelua on kuvattu, ja ihmisen ajatteluun kuin myös koko hänen psyykeensä kuuluu ominaisuuksia joita on kuvattava joillakin nimenomaan ajattelua kuvaavilla termeillä. Ja tässä freudilainen teoria on tarjonnut yhden käyttökelpoisen ja historiallisesti paljon vaikuttaneen mahdollisuuden. Sen jäljittämiä ihmispsyyken ominaisuuksia ei valitettavasti - todellakaan! - voida mittalaittein mitenkään mitata.

Freudia -- ja myös ylimalkaan "psykokulttuuria" vastaan esitetty kritiikki lähtee liikkeelle paljolti pohjalta, jota sanoisin "vulgaaripositivismiksi". Siinä ihmistieteiden ja luonnontieteiden eroa ei korosteta, vaan kaikki mittauskelvoton yritetään yksinkertaisesti eliminoida. Tavallaan pyritään eliminoida ihminen ja tutkia ihmistä samalla tavalla kuin esim. fysiikka tutkii luonnonilmiöitä.

On esitetty, että Freud muodosti teorioitaan ottamalla käyttöönsä ja soveltamalla fysiikan termistöä. Hänhän puhuu esim. sielullisesta “energiasta“.

Tällainen kritiikki tapahtuu tyypillisesti opillisella tasolla, sillä jos tilannetta katsottaisiin astetta syvemmältä, etenemisjärjestystä fysiikasta psykoanalyysiin ei enää saattaisi havaita. Fysiikkakin nimittäin on omaksunut käsitteensä jostakin muualta - ne ovat syntyneet ruumiintuntoja ulkoistamalla. Fysiikan käsitteet ovat heijastumia siitä mikä ikuisessa ihmisessä on ikuisinta. Freud taas puolestaan jäljitti juuri tätä ikuista ihmistä.

Musiikki on mielenkiintoinen esimerkki ilmiöstä, jonka eritteleminen luonnontieteellisen tutkimuksen suosimiin meristisen tarkastelun edellyttämiin rakenneosiin on ongelmallista. On helppoa sanoa esim. että "kaikki musiikki muodostuu seitsemästä sävelestä".

Mutta “yksinkertaista musiikissa on vain sen pinta“ (Wittgenstein). Miten mitataan sitä vaikutusta joka noilla seitsemällä sävelellä ihmismieleen voi olla? Analyysin tarvitsemat rakenneosat eivät ehkä ole irrotettavissa siitä kokonaisuudesta, jossa ne vaikuttavat ominaisimmalla tavallaan. Kuulemme musiikkia, emme yksittäisiä säveliä.

Musiikkia on myös kuvailtava sellaisin käsittein, jotka sopivat musiikin kuvailuun. Yritys palauttaa musiikki yksittäisiin rakenteellisiin komponentteihin, kuten säveliin, ja yritys mitata näitä komponentteja fysikaalisin suurein, vaikkapa värähdysluvuin, johtaa harhaan.

Mallintamisen avulla on mahdollista luoda "keinotekoista" musiikkia, mutta tämä ei poista sitä ongelmaa, että kokonaisuudella on eri ominaisuudet kuin rakennuspalikoilla. "Elämysten" kartoittaminen aivofysiologisina tapahtumina taas sivuuttaa ja jättää kokonaan auki taiteenlajin sisäiseen dynamiikkaan liittyvät kysymykset arvoista ja mausta, vaikutussuhteista kehityksen perspektiivissä.

Jokin sitoo yksittäiset sävelet yhteen niin että tajuamme melodian ja harmonian. Tilanne musiikin suhteen ei ehkä ole olennaisesti erilainen kuin sanojen -- tai ajattelun -- suhteen.

Sanatkin saavat lopullisen merkityksensä siinä yhteydessä jossa niitä käytetään. “Sanan merkitys on sen käyttö“ kuuluu Wittgensteinin myöhäisfilosofian pääteesi.

Sanojen, ajatuksen ja tunteen jatkumo on holistinen kokonaisuus, jota kuvaamaan tarvitaan erityisiä terminologioita. Mielelläni sanoisin, että tällaiset terminologiat ovat jossain olennaisessa mielessä kaikki "freudilaisia".

Mikko Niskasaari

Seppo Oikkonen:
"Ajattelun "tutkiminen" tapahtuu aina intuition varassa. Jos joitakin "työkaluja" on ylimalkaan käytettävissä, nekin ovat ajattelua, käsitteellisiä työkaluja."

Kiistämättä intuitiota - intuitiota tarvittiin myös vaikkapa kaksoiskierteen, DNA:n rakenteen selvittämistyössä - totean väitteen edustavan jo kauan sitten mennyttä maailmaa. Ajattelua tutkitaan kokeellisesti, kemian, fysiikan ja biologian keinoin. Myös täsmälliset havainnot ja tilastomateriaali tuottavat tietoa ajattelusta.

"Kuitenkin kaikki tutkimus, olipa kohde mikä tahansa, tarvitsee ensin lähtökohtaisia käsitteitä..."

Juuri siksi, että kaikki tutkimus tarvitsee käsitteitä, tuo itsestään selvyys ei vastaa mihinkään Freudin ja kumppanien visioiden herättämään kritiikkiin. Voisi tiivistää näin: Freudin ongelma eivät ole hämärät käsitteet, vaan puuttuva tutkimus.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Niskasaari

""Ajattelua tutkitaan kokeellisesti, kemian, fysiikan ja biologian keinoin.""

Onko jokin Freudin ajatus onnistuttu osoittamaan vääräksi jollakin mainitsemistasi keinoista? Mitä suureita silloin opn käytetty, ja mitä mittayksiköitä? Onko ainoatakaan oikeaa ajatusta onnistuttu erottamaan paikkansapitämättömistä ajatuksista mainitsemillasi keinoilla?

""Freudin ongelma eivät ole hämärät käsitteet, vaan puuttuva tutkimus.""

Freud oli pioneeri, jonka ajattelu on vaikuttanut tavattomasti. Käytämme tätä nykyä freudilaista käsitteistöä arkikielenämme, emmekä esim. enää kuvittele etteivätkö ihmiset olisi myös olennaisesti seksuaalisia olentoja.

Freudilaisen ajatteluperinteen jatkumossa nimenomaan käsitteenmuodostus on ollut jatkuvassa käymistilassa. Tutkimuksen rajoitukset siellä on aina tajuttu.

Mikko Niskasaari

Seppo Oikkonen:
"Onko jokin Freudin ajatus onnistuttu osoittamaan vääräksi jollakin mainitsemistasi keinoista?"

Noo, esimerkiksi Freudin unien tulkinta on humpuukia ja oidipuskompleksi vain hauska vitsi, mutta vakavampaa on, että psykoanalyysi on terapiana kyseenalainen. Se toimii silloin, kun potilaan ongelmana on kuunteluseuran puute omassa elämässään (edellyttäen että potilas jaksaa maksaa), mutta hyöty vakavammissa mielenterveysongelmissa on heikko.

Näppärä bisnes psykoanalyysi toki on.

Oikkonen:
"Freud oli pioneeri, jonka ajattelu on vaikuttanut tavattomasti ... emmekä esim. enää kuvittele etteivätkö ihmiset olisi myös olennaisesti seksuaalisia olentoja."

On ymmärrettävää, että Freudin käsitykset seksuaalisuudesta vaikuttivat radikaaleilta viktoriaanisuuden vaikuttaessa Euroopassa, mutta ihmisen seksuaalisuus ei ole jäänyt biologialta havaitsematta, kuten ei seksuaalisuuden merkitys muidenkaan eläinlajien käyttäytymisessä (lajeilla on siis merkittäviä eroja). Freudilla ei ole ollut siinä tutkimuksessa osaa.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Niskasaari

""Noo, esimerkiksi Freudin unien tulkinta on humpuukia ja oidipuskompleksi vain hauska vitsi...""

Minkä mainitsemasi tiedonalan -- biologian, fysiikan, kemian -- suure "humpuuki" on? Mitä mittayksikköjä käytetään, kun "humpuukista" kerätään täsmällisiä havaintoja ja tilastomateriaalia?

Freudin kirjan "Unien tulkinta" muu sisältö kuin unien tulkinta on tehnyt kirjasta keskeisen freudilaisessa ajatteluperinteessä. Pioneeriajattelijat ylimalkaan tekevät virheitä, mutta tässäkään tapauksessa virheitä ei ole osoitettu virheiksi ulkopuolelta -- ei niillä tieteiden työkaluilla, joiden nimiin sinäkin haluat oikaisut kirjata -- vaan ne ovat korjautuneet ajatteluperinteen oman dynamiikan vaikutuksesta.

Keskiajalla ihmiset kirjasivat kaiken tapahtumisen Jumalan nimiin, eikä oman aikamme tieteisusko tässä suhteessa edusta sen kehittyneempää tulkintatarvetta. Tai, no, joo -- onhan taloususkonto toinen aikamme magian muoto, jonka nimiin kaikki edistys pyritään kirjaamaan.

Luonnontieteellisellä tutkimuksella on ansionsa, mutta myös rajansa -- näissä yhteyksissä "tieteitä" käytetään eräänlaisena ajatuskulissina, joiden raameihin kaikki tositieto halutaan haalia.

On kuitenkin ilmiöitä jotka tarvitsevat toisenlaisia puitteistuksia ja tulevat ymmärrettäviksi niissä. Esimerkiksi tässä keskustelussa mainitsemani sivupersoonailmiö selittyy kauniisti psykoanalyyttisessa puitteistuksessa -- jos se pitäisi selittää biologian, fysiikan tai kemian suureilla ja mittayksiköillä, emme todellakaan tietäisi missä toden ja valheen raja kulkee. Näiden tieteiden keinoilla aivoistamme ei voi nostaa tutkimuspöydälle ainoatakaan "ajatusta" ja mitata siitä jollain mittalaitteella onko se tosi vaiko vain epämuodostuma.

Ajatushistoriassa emme tiedä emmekä voi sanoa miten muut tiedonalat olisivat noteeranneet ihmisen seksuaalisuuden ilman Freudin vaikutusta. Tässä mielessä ajatushistoria ei anna mahdollisuutta jossitteluille -- pioneeriajattelijoiden vahva vaikutus on todellinen, ja kaikki jäljestä tuleva korjaa siitä niin hyödyt kuin rasitteetkin.

Mikko Niskasaari

Seppo Oikkonen:
"Ajatushistoriassa emme tiedä emmekä voi sanoa miten muut tiedonalat olisivat noteeranneet ihmisen seksuaalisuuden ilman Freudin vaikutusta."

Tietenkin tunnemme vain toteutuneen historian, mutta: toteutunutta historiaa on myös tieteen historia. Näemme kirkkaasti taaksepäin, missä mentiin 1900, 1950, 2000...

Kun katsoo biologisen tutkimuksen etenemistä, niin ajatus, että ihmisen seksuaalisuus olisi jotain, jonka havaitseminen on ollut suunnilleen sattumankauppaa, on infantiili. Suurmiesteoriaa lapsellisimmillaan.

Oikkonen:
"Tässä mielessä ajatushistoria ei anna mahdollisuutta jossitteluille -- pioneeriajattelijoiden vahva vaikutus on todellinen, ja kaikki jäljestä tuleva korjaa siitä niin hyödyt kuin rasitteetkin."

Väärin. Oikkosen rakennelma perustuu yksinomaan jossittelulle, vaikka asia jääkin häneltä itseltään huomaamatta.

JOS Freud olisi reaalimaailmassa ollut sitä ja tätä Oikkosen uskomaa, niin Oikkosen hänelle petaama pioneeriasema olisi ehkä perusteltu. Kun Freudin puuhastelu jossain lääketieteen laitamilla oli kuitenkin kaukana sivussa luonnontieteiden kehityksen virrasta, jossa ihmisen seksuaalisuuden tutkiminen on yhtä selviö, kuin bonoboiden seksuaalisuuden tutkiminen, niin mistä yleensä tulee kuvitelma, että Freud olisi ollut "pioneeriajattelija"?

Esimerkiksi Darwinia voi kutsua luonnontieteessä pioneeriajattelijaksi (vaikka eräät muutkin olivat hyvin lähellä läpimurtoa), mutta mistä Freud hyppää kentälle?
Hän tulee Seppo Oikkosen ja kaltaistensa Freud-friikkien guruksi julistamana ja kentälle heittämänä. Valitsijoita on kuitenkin kourallinen, eikävätkä he edusta luonnontieteitä, ja heikoilla on ylipäänsä tieteiden edustus. Heillä on kourassaan vain usko, että historian suurin guru istuu siinä. Valitettavasti se on vain uskoa. Aika fanaattista lajia, myönnetään.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Niskasaari

Koska et puolusta biologian, fysiikan ja kemian suureita ja mittayksiköitä, etkä kerro meille miten "ajatus" niiden avulla otetaan tutkittavaksi ja määritellään onko se tosi vai epätosi, voisimme aloittaa Freudin ajattelijalaatua koskeneen kierroksen alusta.

Freudin ajattelijalaatu määriteltiin jo ensimmäisessä puheenvuorossa, eikä tätä laatua mitenkään himmennä se että häntä on nykyisin tarkasteltava historiallisessa perspektiivissä vahvan jälkikasvun aikaansaaneena oksana yleisen ajatushistorian puussa.

Siis näin:

""Ja ensimmäinen havainto monilla niistä jotka ovat kirjan avanneet on kuulemani mukaan ollut: herranjumala miten varovaista ja perusteellista ajatustyötä. Ei olleenkaan mitään mitä odotin.

Se on merkillinen havainto. Ikään kuin äidit olisivat jo miljoona vuotta vahtineet lastensa leikkimistä hiekkalaatikolla, ja sitten kävelisi viereen vanha herra, joka hetken herpaantumatta lasta tarkkailtuaan alkaisi pohtia perusteellisesti kysymystä miksi lapsi rakentaa hiekkalinnan käsillä, mutta väsyttyään ja turhauduttuaan hajoittaa sen sitten potkimalla jaloilla. ""

Juuri jostain tällaisesta on kysymys. Ajattelulla on laatunsa, ja ne, jotka tutustuvat Freudiin, voivat vain hämmästellä sitä tavatonta totuudenetsinnällistä sitkeyttä, jolla hänen aikalaistasolla täysin uusi käsitteenmuodostuksellinen psyykenkartoituksensa tehtiin.

Poistettu Poistettu

Tekstisi on hyvä kuten aina, Seppo Oikkonen. Yksi asia minua vain vaivaa: kyllä minulle ainakin opetettiin jo kymmenen vuotta sitten "ryhmäpsykologiaa" ja olen sittemmin lukenut aiheesta itsekin lisää.

Kysymykseni: mitä olen ymmärtänyt väärin sanoessasi ryhmäpsykologian tarpeesta psykologian ja sosiologian välillä?

edit: et siis ymmärtääkseni puhu tästä?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ryhm%C3%A4_%28psykolo...

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Juu, en puhu.

Puhun ryhmäpsykologiasta tiedonalana, jossa ihminen nähdään olemuksellisesti ryhmäsidonnaisena olentona.

Tällainen tiedonala oli orastamassa viime vuosisadan alkuvuosikymmenillä, ja esimerkiksi Kropotkinin, Le Bonin ja Freudin eräät kirjoitukset olivat sitä tavoittelemassa.

Psykologian eriytyessä sosiologiasta hyvin yksilöpsykologiseen suuntaan tuo tiedonala jäi kehittymättä. Esimerkiksi Freudin hiljattain suomennettukin kirjoitelma "Joukkopsykologia ja egoanalyysi" vuodelta 1921 antaa hyväbn kuvan keskenjääneestä projektista.

Kun meillä ei nyt ole käytössämme kuin elämäntapakartoitukseksi latistunut sosiologia ja "tieteellisiä" metodeja ihannoiva yksilöpsykologia, emme omaa oikeanlaisia käsitteitä emmekä ihmiskuvaa, jonka puitteissa tyypillisten ryhmäpsykologisten ilmiöiden, kuten vaikkapa totalitarismin, joukkosuggestioiden tai ylimalkaan hypnoosin tutkiminen voisi onnistua.

Hypnoosihan on hyvä esimerkki todellisesta ilmiöstä, jota ei edes pystytä lähtökohtaisesti käsitteellistämään niin että tutkimusta voitaisiin kohdentaa. Hypnoosissa "tahto" siirtyy, mutta meillä ei ole mielikuvia mistään "sosiaalisesta tahtotoiminnosta" vaan "tahto" on meille puhtaasti yksilöpsykologinen käsite.

Näissä yhteyksissä meidän pitäisi palata Freudiin. Se ei kuitenkaan onnistu, koska koko uuden ajan vuosisatainen kantoaaltotrendi painaa meitä koko ajan lisääntyvän individualismin suuntaan.

Tiedonfilosofisesti tähän individualismin lisääntymiseen resonoi koherenttisen totuudellisuuden hajoaminen ja korrespondenttisen totuudellisuuden vahvistuminen.

Nykyinen "muotitieteellisyys" on jonkinlaista skepsis-huuhaa-tieteisuskovaista vulgaaripositivismia. Se on tavattoman yleistä ja suosittua, ja sen "aseilla" on helppoa mitätöidä esim. Freudia. Se ei kuitenkaan auta ketään todellisten ongelmien kuten individualistisen ihmiskuvamme oikaisemisessa.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Hyvin mielenkiintoinen näkemys. Olen juuri lukenut Asimovin säätiö-trilogian, joka teiniikäisenä jäi kesken. Siinähän sci-fin science-osuus on ensisijaisesti ryhmäpsykologinen. Pelkistäen Asimovin ajatus tästä tieteestä rinnastaa yksilön tutkimisen kvanttifysiikkaan ja ryhmäkäyttäytymisen klassiseen fysiikkaan. Yksilön tai yksittäisen hiukkasen toimia ei voida ennustaa, mutta kun ryhmän koko on tarpeeksi suuri, voidaan tehdä laskelmia siitä, miten joukko kokonaisuutena toimii.

Yksilöllisiä ja ryhmäsidonnaisia ominaisuuksia käsitellään mielestäni liiaksi toisensa poissulkevina. Erityisesti niin, että jos jokin ominaisuus on yleisempi tai todennäköisempi sen ryhmän edustajilla, joihin tarkasteltava henkilö kuuluu, pelkistetään jokainen tämän ominaisuuden aiheuttama tai sitä muistuttama ilmiö ryhmäsidonnaiseksi. Ne jotka uskovat yksilöllisyyteen, kieltävät tällaisen kokonaan ja vetoavat yksittäistapaukseen tai yksillöllisiin ominaisuuksiin.

Nämä ovat tietenkin kaksi aivan eri asiaa ... tai yksi ja sama asia, eivät kuitenkaan missään tapauksessa toisensa poissulkevia. Ryhmän "naiset" yksilöt elävät pidempään kuin ryhmän "miehet" yksilöt. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki naiset elävät pidempään kuin kukaan mies. Tämä ei kuitenkaan taas tarkoita sitä, että sillä ei olisi merkitystä keskimääräiseen eliniänodotteeseen, onko mies vai nainen.

Se että ryhmillä on eroja on totta, mutta ei tarkoita mitään. Siis vaikkapa se, että naiset ja miehet ovat erilaisia. Ne ovat, mutta tämä keskimääräisten ominaisuuksien keskinäisen eron osoittaminen ei ole argumentti millekkään. Parisuhteeseen, seksiin, vanhemmuuteen tai melkein mihin tahansa liittyvät pohdinnat eivät saa mitään lisää siitä, että naiset ja miehet ovat erilaisia. Se on puhtaasti toteava huomio.

Sama koskee ihmisen rodullisten ominaisuuksien erottelua. Koillisaasialainen on erilainen kuin länsiafrikkalainen, mitä sitten?

Kun puhutaan kulttuurista, siirrymme pois luonnontieteellisestä tai medikalisoidusta näkökulmasta. Silloin siirrymme ehkä sille alueelle, jota haluaisin ajatella ryhmäpsykologian tarkoittavan. Kuitenkin erotuksena kulttuurihistoriallisesta tutkimuksesta, siinä ei dokumentoitaisi ja tutkittaisi ilmiöitä tietyt seikat olankohtautuksella hyväksyen (esim. "sanan käyttötarkoitus muuttui kun riittävän monet ihmiset rupesivat käyttämään sitä eri tavalla...")

On vaikeaa hahmottaa maailmaa sellaisena, että kyseessä on valtava määrä yksilöiden valintoja, ratkaisuja, jotka ovat aiheutuneet (yksinomaan) siitä mitä valintoja toiset ovat aiemmin tehneet. (Yksinomaan jos hyväksytään toisten tekemänä valintana myös vanhempiesi ratkaisu tehdä jälkeläisiä.) Näin se maailma taitaa kuitenkin toimia, joten pitää toimia niin, ettei hahmottamisen vaikeus aiheuta epämiellyttävää ahdistusta, vaan päinvastoin innokkaita haasteiden ja oivallusten elämyksiä.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Entä jos hieman frommilaiseen tapaan väittäisin, että on olemassa yleisinhimilliseen kehitykseen liittyviä akseleita, jotka tarkoittavat jotakin ryhmien keskinäisessä vertailussa?

Jos esimerkiksi sanoisin, että yhteisössä vallitseva sosiaalinen sidonnaisuus on sellainen suure, jonka asteen määritteleminen joillakin mittareilla kertoo ryhmästä jotain olennaista suhteessa muihin ryhmiin?

Tai jos menisin vielä pitemmälle ja väittäisin että siellä missä tämä ryhmäsidonnaisuus on suurta, siellä ajattelu on tunnustuksellisempaa -- koska ajattelu on nimenomaan tämän sidonnaisuuden liima-aine?

----

Juuri tämänkaltaisiin kysymyksiin emme osaa vastata -- ja helposti leimaamme ne vääriksi kysymyksiksi. Ovatko ne? Olisivatko nämä kysymykset paremmassa intellektuaalisessa kurssissa, jos meillä nyt olisi käytössämme "ryhmäpsykologian" tiedonala ja sen itselleen kehittämät todella pätevät käsitteet ihmisen ryhmäsidonnaisen ominaisuuden määrittelemiseksi?

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Itse kuulun siihen ihmisryhmään, joka koittaa ymmärtää asioita esimerkin kautta, vaikkeivät ne olisi täysin vertailukelpoisia kaikin osin.

Jos ajattelemme evoluution myötä kehittynyttä yleisinhimillisyyttä, emme saisi jämähtää ajattelemaan että ominaisuudet ovat jotenkin loogisesti toistensa päälle kasaantuneita ja lineaarisia. Edelleen, se miten asiat ovat kehittyneet, ei ole perusteluna millekkään.

Kuvitelkaamme kivikautinen yhteisö, jonka enemmistö ei pelkää sarvikuonoja ja sulkee yhteisön ulkopuolelle ne jotka metsästävät vain kilpikonnia geneettisen pelkonsa vuoksi. Ajatelkaamme sitten, että jok'ikinen sarvikuononmetsästysyritys epäonnistuu ja yhteisö elää kurjuudessa tuhansia vuosia ja kituuttelee suolaheinän juuria syömällä, valtavia tragedioita sattuu jatkuvasti sarvikuono-onnettomuuksissa. "Pelkurit" elävät leppoisaa elämää kilpikonnilla herkutellen. Kilpikonnaihmisten geenikanta surkastuu sisäsiittoisena tuhansien vuosien kuluessa ja kuihtuu lopulta olemattomiin. Jäljelle jää vain epäonnistuneita sarvikuononmetsästäjiä.

Evoluutio on nimitys joka kertoo tietyistä tapahtumista, ei minkäänlainen moraaliopin peruskivi. Erilaisia ryhmäsidonnaisuuden muotoja on esiintynyt ja esiintyy nykyään. Sidonnaisuus voi suurempaa ja rajatumpaa, laajempaa mutta löyhempää, valikoivaa mutta ehdotonta jne.

Jokainen yksilö kuuluu niin useaan ryhmään, että ryhmäominaisuuksin erottaminen toisistaan tuntuu mahdottoman raskaalta toimelta. Pitäisikö sitä kuitenkin yrittää?

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""Evoluutio on nimitys joka kertoo tietyistä tapahtumista, ei minkäänlainen moraaliopin peruskivi. Erilaisia ryhmäsidonnaisuuden muotoja on esiintynyt ja esiintyy nykyään.""

Kulttuurievoluutiossa tarjoutuu nähtävillemme mitä moninaisempia yhteiselämän muotoja, ja elämänmuodot ovat aina olleet jonkinlaisia koherentteja kokonaisuuksia, jotka ovat kehittäneet kukin omat ratkaisunsa yleisinhimillisiin elämänongelmiin. Siis sellaisiin kuin syntyminen, kasvu ja kehitys, aikuistuminen, parisuhteen ja perheen muodostaminen, ravinnonhankinta, kuolema.

Kuitenkin olemme kaikki niin sanotusti samaa lajia. Kulttuurievoluution kannalta tärkeä kehityshyppäys, kirjoitustaidon kehittyminen, tapahtui monessa paikassa yhtä aikaa. Mitä sellainen seikka merkitsee? Kymmeniä- tai satojatuhansia vuosia primitiivistä laumaelämää, ja sitten, suhteellisen yhtäaikaisesti, merkkikirjoitus? -- Ei kai meillä ole vastauksia tällaisiin kysymyksiin, ihmettelyä vain. Olemme merkillinen laji.

Jos jokin yleinen ominaisuus lajiamme koskien pitäisi nostaa olennaisimmaksi, se olisi mielestäni nimenomaan koko kulttuurievoluution mahdollistanut sosiaalisuutemme. On sanottu, että selvisimme henkiinjäämistaistelussa paremmin kuin viimeinen evolutiivinen "kilpailijamme" neanderthalin ihminen siksi, että laumakokomme oli suurempi, mikä mahdollisti monipuolisemman kielen ja työnjaon. Väite on helppo uskoa -- emme me lajina omaa hyviä jos ylimalkaan mitään mitään fyysisiä edellytyksiä selviytymiseen, kyllä se on ollut lähinnä ajattelumme ansiota.

Sosiaalisuuden ilmiöistä sosiaalinen sidonnaisuus on olennainen. On mahdollista kuvitella, että alkulaumassa sen on täytynyt olla hyvin tiukkaa -- lauman piti reagoida välittömästi johtajan merkkisignaaleihin. On mielestäni ymmärrettävää että yksilöllinen eriytyminen on kehitysominaisuus. Kun moninaisia yhteisöjä tarkastellaan, kaikkiin olisi mielestäni periaatteessa mahdollista soveltaa ryhmäsidonnaisuuden mittareita, jos niitä olisi tällaiseen tarkasteluun kehitetty.

Esimerkiksi: sosiaalisesti hyvin sitovissa militaariyhteisöissä vallitsee sekä korostunut sukupuoliseparaatio että korostuneet kunnian- ja häpeäntunnot, jotka ohjaavat yksilöä tottelemaan ylhäältä tulevia käskyjä. Sensijaan yksilöllisesti pitkälle eriytynyt kriittinen ajattelija ei omaan asennearsenaaliinsa voi sisällyttää kunnian- tai häpeäntunteita -- "kunnianhimo on ajattelun kuolema", sanoi Wittgenstein. Jos yhteisöjä ja yksilöitä katselemme, ja noteeraamme niissä tämänkaltaisia asioita, onko meillä silloin oikeat silmälasit käytössä?

Tuolla ylempänä ja vielä tuossa alempanakin puhuttiin Durkheimista ja itsemurhasta. Vastaavasti voisimme valottaa yhteisöjen sosiaalisesti sitovaa ominaisuutta puhumalla kunniamurhista. Eivät nekään ole mitään periaatteessa ihmiselle vierasta -- niissä vaikuttavien mielenmekanismien esiinkaivaminen ja ymmärtäminen on mielestäni edellytys niitä vastaan käytävälle taistelulle. Ilmiöiden ymmärtäminen ja niiden hyväksyminen ei ole ollenkaan sama asia. Ymmärtäminen on välttämätöntä myös silloin kun emme jotakin asiaa hyväksy. Ja juuri tällaisiin ymmärtäviin esiinkaivamisiin myös freudilainen syvyyspsykologian perinne mielestäni pyrkii.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

"... viimeinen evolutiivinen "kilpailijamme" neanderthalin ihminen ..."

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan viimeinen evolutiivinen kilpailijamme olisi ollut Floresinin ihminen, joka eli maapallolla vielä 12000 vuotta sitten. En nosta tätä esille satunnaisena triviana, vaan siksi, että Floresinin ihminen oli neanderthalilaista yli puolet pienempi ja merkittävästi tyhmempi. Floresinin ihmisten ryhmäytymisestä ei juuri tiedetä.

"--- laumakokomme oli suurempi, mikä mahdollisti monipuolisemman kielen ja työnjaon. Väite on helppo uskoa -- emme me lajina omaa hyviä jos ylimalkaan mitään mitään fyysisiä edellytyksiä selviytymiseen, kyllä se on ollut lähinnä ajattelumme ansiota. ---"

Oma evoluutiosuosikkini on siili, joka on säilynyt muuttumattomana miljoonia vuosia. Sen sosiaalinen elämä ja ryhmäytyminen on sangen vähäistä. Siili on yksineläjä ja sietää lajitovereidensa läheisyyttä vain kiima-aikoina.

Ihminen ei ole siili. Jossain vaiheessa on ollut vaihe, jolloin ryhmäkäyttäytyminen on ollut evoluutiossa "jatkoon" pääsemisen edellytys. Keinomme eivät riitä miljoonan vuoden päähän pohdiskeluun, joten emme kertakaikkiaan voi tehdä mitään pitkäkestoisia ratkaisuja lajimme säilymisen suhteen. Ihmislajin säilymisen sijaan voimme tehdä ratkaisuja yksilöiden tai ryhmien säilymisen suhteen.

" Esimerkiksi: sosiaalisesti hyvin sitovissa militaariyhteisöissä vallitsee sekä korostunut sukupuoliseparaatio että korostuneet kunnian- ja häpeäntunnot, jotka ohjaavat yksilöä tottelemaan ylhäältä tulevia käskyjä. Sensijaan yksilöllisesti pitkälle eriytynyt kriittinen ajattelija ei omaan asennearsenaaliinsa voi sisällyttää kunnian- tai häpeäntunteita --- "

Kiitoksia esimerkistä. Militaariyhteisön jäsen voi olla myös yksilöllisesti eriytyneiden kriittisten ajattelijoiden ryhmän jäsen. Tämä on epätodennäköistä, muttei mahdotonta. Ihminen voi olla määritelmästä riippuen vaikkapa tuhannen "ryhmän" jäsen. (ruskeasilmäinen, vasenkätinen, nainen, ateisti, biseksuaali, kosovolainen, oikeistolainen, countrymusiikin ystävä...) Tiettyjen ryhmäsidonnaisuuksien todennäköisyys esiintyä yhdessä voi olla suurempi (valkoihoinen, suomalainen), mutta harvat ovat toisensa poissulkevia.

Jos tarkastelemme militaariyhteisöä ja sen yksittäisen jäsenen kuulumista muihin ryhmiin tai yhteisöihin, olisi epätodennäköistä ettei yksilö kuuluisi kuin niihin ryhmiin, joita militaariyhteisössä on enemmistönä.

Tältä pohjalta voisi johtaa ajatuksen siitä, että ryhmäpsykologia olisi tieteenä jonkinlaista todennäköisyyslaskentaa siitä millä todennäköisyydellä tiettyyn ryhmään kuuluva henkilö kuuluu johonkin toiseen ryhmään. (Rikoksen tehneiden ryhmään kuuluvat kuuluvat suuremmalla todennäköisyydellä vankilassa istuvien ryhmään, kuin ne jotka pitävät mansikkajäätelöstä enemmän kuin vaniljajäätelöstä) Sekä sen määrittelyyn, millä ryhmäsidonnaisuuksilla on merkitystä. Merkityksen määritteleminen taas edellyttää että meillä on jokin tavoite (olemmeko opastamassa lapsiamme kaidalle tielle vai myymässä meijerituotteita rangaistuslaitoksiin?)

Omat tavoitteemme riippuvat tietenkin siitä, mihin ryhmään kuulumme.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""Ihminen voi olla määritelmästä riippuen vaikkapa tuhannen "ryhmän" jäsen...""

Luulen että tässä on jokin ajattelutapojamme erottava solmukohta.

Ymmärrän "ryhmällä" yhteisöä jossa vallitsee sosiaalinen sidonnaisuus. Mitä tämä sidonnaisuus sitten on, se on vaikea määriteltävä. Syyksi määrittelyn vaikeudelle olen esittänyt, että tätä koskeva käsitteistö jäi kehittymättä pyskologian irrotessa sosiologiasta ja autonomisoituessa.

Yhteisössä vallitseva sosiaalinen sidonnaisuus on siis jokin sellainen suure, jonka asteen määritteleminen joillakin mittareilla kertoo ryhmästä jotain olennaista suhteessa muihin ryhmiin.

Ryhmää muodostavia tekijöitä eivät ole silmien värin kaltaiset seikat -- elleivät juuri ne jostaisn syystä herätä niin vahvoja kunnian- tai häpeäntunteita, että ne voivat toimia jopa murhien motiiveina.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

En tiedä onko kyseessä solmukohta, saattaa ollakin mutta katson tämän keskustelun yhtenä mielekkäänä tapana avata sitä. Aikomukseni ei ole esittää jotain mielestäni ehdotonta "faktaa" ja puolustaa sitä, vaan kokeilla mihin eri linjat johtavat.

Silmien väri ei aiheuta sellaisia tunnekuohuja kuin ihon väri - tänä päivänä. Ei ole kuitenkaan kuin muutama vuosisata siitä, kun vihreät silmät olivat "merkki noituudesta". Otin tämän tällä hetkellä tarkoituksellisesti vähäpätöiseltä kuulostavan esimerkin mukaan, koska tilanne saattaa muuttua ja ryhmää yhdistävä tekijä saattaa olla itsessään merkityksetön ulkoinen tekijä (ihon tai silmien väri). Varsinainen yhteisö muodostuu sitten rituaalien ja käytäntöjen kautta, mutta tämä ulkoinen tekijä yhdistää.

Itse kuulun työyhteisöön, tähän blogiyhteisöön, Suomen valtion kansalaisten yhteisöön, Euroopan yhteisöön ja muutamaan muuhun yhteisöön. Kaikki nämä muokkaavat sitä mikä 'minä' olen, mutta en oikein näkisi itseäni tappamassa minkään em. puolesta. Joskus niiden tavoitteet ja edut ovat keskenään ristiriitaisia. Nämä ristiriidat muokkaavat minua niinikään.

"---Syyksi määrittelyn vaikeudelle olen esittänyt, että tätä koskeva käsitteistö jäi kehittymättä pyskologian irrotessa sosiologiasta ja autonomisoituessa.---"

Tässä saattaa olla vinha perä.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""... muutama vuosisata siitä, kun vihreät silmät olivat "merkki noituudesta"...""

Sosiologia etsii yhteisöllisiä vakioita. On mahdollista sanoa esim. että alkulaumassa vallan määrä on vakio, koska johtajan kuollessa tilalle astuu seuraaja, eikä vallan määrä yhteisössä kasva eikä vähene.

Samoin on mahdollista sanoa, että kaikilla yhteisöillä on taipumus järjestäytyä. Syntyy johtajien ja johdettavien rooleja, hierarkioita, jne. Tällaisten roolien syntyminen on vakiotapahtuma, joka ei riipu siitä millaisia yksilöllisiä ominaisuuksia ryhmän jäsenillä on. Rooliutuminen on sosiologinen vakio.

Yhteisössä vallitseva sosiaalinen sidonnaisuus on sellainen suure, jonka asteen määritteleminen joillakin mittareilla kertoo ryhmästä jotain olennaista suhteessa muihin ryhmiin. Sosiaalisen sidonnaisuuden vs. yksilöllisen eriytymisen akseli on siis sosiologinen vakio. Olen frommilaisittain väittänyt että se on kehitysakseli.

Jos haluat käyttää vihreitä silmiä vakion "sisältönä", suuren sosiaalisen sidonnaisuuden vallitessa nekin voivat saada tavattoman merkityksen, mutta pitkälle yksilöllisesti eriytyneiden ihmisten yhteisössä niille ei mitenkään saa muodostumaan sosiaalisesti sitovaa arvovarausta.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

""Jos haluat käyttää vihreitä silmiä vakion "sisältönä", suuren sosiaalisen sidonnaisuuden vallitessa nekin voivat saada tavattoman merkityksen, mutta pitkälle yksilöllisesti eriytyneiden ihmisten yhteisössä niille ei mitenkään saa muodostumaan sosiaalisesti sitovaa arvovarausta.""

Ihonvärin ympärille on muodostunut jotain, jota voi kutsua 'sosiaalisesti sitovaksi arvovaraukseksi'. En näe näissä kahdessa "sisällössä" merkittävää eroa. Tämä on kuitenkin tietenkin sivujuonne. Toisaalta yhdenmukaistumisen aste-eroista tai rajoituksista voi löytää jotain oleellista itse asian sisältöönkin.

---
Tähän vapaasti tiivistäen esittämiäsi väitteitä:

- alkulaumassa vallan määrä on vakio
- kaikilla yhteisöillä on taipumus järjestäytyä.
- Syntyy johtajien ja johdettavien rooleja, hierarkioita
- Tällaisten roolien syntyminen on vakiotapahtuma
- [Se] ei riipu siitä millaisia yksilöllisiä ominaisuuksia ryhmän jäsenillä on.
- Rooliutuminen on sosiologinen vakio.
- Yhteisössä vallitseva sosiaalinen sidonnaisuus on suure, jonka aste kertoo ryhmästä jotain olennaista suhteessa muihin ryhmiin.
- Sosiaalisen sidonnaisuuden vs. yksilöllisen eriytymisen akseli on kehitysakseli.

---

Lähdemme siitä olettamasta, että näin on. Alkulauma tarkastelun kohteena on kuitenkin nykyperspektiivistä teoreettinen.

Väitänkin (varauksella) että

1) Rooliutuminen ei välttämättä ole hierarkista. Samankin ryhmän sisällä voi olla täysin erilaisia rooleja, jotka sijaitsevat hierarkisesti teoriassa samalla tasolla, mutta ne eivät ole vertailukelpoisia / yhteismitallisia. (esim. Jalkapallojoukkueen fysioterapeuttia ja fanikerhon puheenjohtajaa on vaikea sijoittaa keskinäiseen lineaariseen hierarkiasuhteeseen.)

2) Ihminen kuuluu lähes poikkeuksetta useaan ryhmään, laumaan tai hierarkiaan, eikä hänen roolinsa ole sama näissä ryhmissä. (Yrityksen toimitusjohtaja voi olla firman puulaakijoukkueessa vaihtomies.)

2b) Sijoittuminen toisen ryhmän hierarkiassa korkealle, voi edistää sijoittumista toisessa, mutta toisaalta se voi myös olla haitaksi. Kuuluminen eri ryhmiin voi olla päällekkäistä ja toisen ryhmän jäsenyys voi olla edellytys.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""Ihminen kuuluu lähes poikkeuksetta useaan ryhmään...""

Ymmärrän "ryhmällä" yhteisöä jossa vallitsee sosiaalinen sidonnaisuus. Sosiaalinen sidonnaisuus ilmenee tunnustuksellisena ajatteluna -- siinä että yksilö tarvitsee ja saa omalle ajattelulleen vahvistusta yhteisön puitteissa. Olen maininnut, että kunnian ja häpeän tunnot ohjaavat elleivät peräti määrää yksilön ryhmäsidonnaista käyttäytymistä. Ihminen ei voi kuulua kuin yhteen tunnustukselliseen yhteisöön. Tämä seuraa itse ryhmäsidonnaisuuden luonteesta.

Käytän siis sanoja "yhteisö" ja "ryhmä" perin juurin eri tavalla kuin niitä laillasi käyttävä. Näen ihmisen alunalkaen ja läpikotaisin sosiaalisena olentona, ja yhteisöt ja ryhmät ovat tämän lajityypillisen ominaisuuden ilmenemismuotoja. En siis käytä näitä termejä jonkinlaisina joukko-opillisina jakoperusteina, en puhu "sinisilmäisten" ryhmästä, jne. Puhun sosiaalisesta sidonnaisuudesta ja ryhmäsidonnaisuudesta, ja peräänkuulutan ihmiskuvaa, jossa tällaiset tekijät olisi nähty, käsitteellistetty, ja osattaisiin ottaa huomioon niiden edellyttämällä tavalla.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

"Käytän siis sanoja "yhteisö" ja "ryhmä" perin juurin eri tavalla kuin niitä laillasi käyttävä."

En missään nimessä tarkoita pelkästään joukko-opillisia määreitä.

Esimerkkinä olkoon vaikkapa syvästi isänmaallinen suomalainen mies, jolla on ollut sota-aikana syvästi rakastamansa venäläinen vaimo ja venäjällä asuvat lapset, sukulaisia ja ystäviä.

Hän kuuluu kahteen ryhmään.

Voimme joko hyväksyä sen, että ihminen voi kuulua useaan ryhmään tai sitten määritellä jokaiselle ihmiselle oman ryhmän. Esimerkkimme talvisotilas kuuluisi siis ryhmään, jossa venäläisellä vaimolla ja komppanjanpääliköllä on omat roolinsa. Tämä ryhmä on yksinomaan esimerkkimiehen ryhmä, hänen vaimollaan on oma ryhmä, johon mies kyllä kuuluu, mutta majuri ei. Vaimon ryhmälle majuri edustaa ulkopuolista uhkaa.

Mikäli jokaisella yksilöllä on oma määritelty ryhmänsä, ei ryhmäpsykologia eroa yksilöpsykologiasta juuri lainkaan. (?) Siksi pidän pohdiskelussani yllä ajatusta päällekkäisistä ja eriasteisista ryhmistä.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""Voimme joko hyväksyä sen, että ihminen voi kuulua useaan ryhmään tai sitten määritellä jokaiselle ihmiselle oman ryhmän""

Näet asian näin, koska katselet sosiaalista karttaa ikään kuin ylhäältä päin, ja ongelmaksesi muodostuu se miten ryhmiä yksilöistä koostetaan.

Tämä näkökulma on kuitenkin täysin väärä, sillä ryhmäsidonnaisuudessa ei ole kysymys mistään mikä liittyisi tälla tavalla määriteltävään ryhmänmuodostukseen.

Otetaan taas esimerkki: yksilöllinen tahto. Koemme nykyisin että "tahto" on yksilöominaisuus, ja jos "joukoilla" on tahtoa, ajattelemme että se muodostuu yksittäisten tahtojen summasta. On olemassa myös jokin hieno tapa puhua yhteisestä "tahtotilasta", tms.

Alkulaumassa kuitenkin vallitsi yksi ainoa "valta" tai yksi ainoa "tahto", koska reagoiva yksikkö oli lauma, ei sen yksilöjen summa. Tähän "sosiaaliseen tahtotoimintoon" kaikki yksilöllinen tahto kehityksellisesti palautuu.

Näin on ryhmäsidonnaisuuden laita -- se on jotakin joka palautuu kehityshistoriallisesti taaksepäin, ja jos sen ajatellaan löytyvän nykyisen yksilön psyykenresursseista, se sijoittuu johonkin varsin varhakantaiseen rakenteeseen.

Tavallaan ryhmäsidonnaisuus on siis jotain joka on jokaisen yksilön rakenteessa kehityshistoriallisena tekijänä. Tällaisena tekijänä se on aivan olennaisesti jotain muuta kuin esim. tapa katsoa sosiaalista karttaa ylhäältä käsin ja määritellä eriperusteisia ryhmiä.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

"Alkulaumassa kuitenkin vallitsi yksi ainoa "valta" tai yksi ainoa "tahto""

Tämä alkulauman käsite on tietenkin kolmas vaihtoehto. Voimme siis määritellä että on vain yksi ryhmä ja kaikki kuuluvat siihen. Käytät kuitenkin mennyttä aikamuotoa puhuessasi alkulaumasta. Tarkottaako se, että nykyään tilanne on jokin muu? Mikä?

Jos ryhmiä on useita ja niitä yhdistää yhteinen tahto, voiko 'yksilö' (vaikkapa sierainpari, aivot tai haluamallasi tavalla määriteltynä) kuulua useaan ryhmään.

Minulla ei ole mitään syytä puolustaa 'omaa tahtoa' tai 'yksilön valintaa' tässä yhteydessä. Olen kiinnostunut ryhmän määritelmästä. Tietenkin ryhmäsidonnaisuus käsitteenä voidaan ajatella olemassa olevaksi ilman ryhmääkin, kuten vaikkapa pelkoa voi olla ilman pelättävää kohdetta.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""Olen kiinnostunut ryhmän määritelmästä""

Puhut edelleenkin alkulaumasta kuin se olisi viiteryhmä muiden viiteryhmien joukossa.

Alkulaumalla on viiteryhmään täsmälleen sama suhde joka alkuperäisellä sosiaalisella tahtotoiminnolla on yksilölliseen tahtoon.

Erityisellä regressiivisellä menetelmällä, hypnoosilla, voidaan sosiaalinen tahtotoiminto edelleenkin elvyttää, jolloin hypnotisoija ottaa valtaansa hypnotisoidun tahdon.

Hypnotisoijan suggestioiden ehdoton toteutuminen hypnotisoidussa vastaa alkulauman käyttämien merkkisignaaleiden aikaansaamaa reaktiota.

Vaikka ihmisryhmä ei olekaan mikään salamannopeita käännöksiä tekevä kalaparvi, meilläkin on lajityypillinen rakenteellinen kehityksellinen laumayhteys.

Taitaa olla aika vaikeaa syvemmin ymmärtää mitä merkitsee, että olemme sosiaalinen laji.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Kalaparvi on hyvä esimerkki. Sen kaltaisen sosiaalisen laumayhteyden tajuaminen ihmisissä ei ole mielestäni kovinkaan vaikeaa.

Kun ihmislajilla kuitenkin on monta alkulaumaa, eri evoluution vaiheista. Afrikkalaisia lukuunottamatta parinsadan yksilön joukkio muodostaa maailman ihmisten esiperimän. Tämän jälkeen on kuitenkin tapahtunut geneettistä sekoittumista ilmeisesti ainakin neanderthalin ihmisten kanssa. Ryhmätajunta on mitä ilmeisimmin vanhempaa perua, jota on esiintynyt jo puhtaan homo sapiensin edeltäjien keskuudessa.

"Alkulaumalla on viiteryhmään täsmälleen sama suhde joka alkuperäisellä sosiaalisella tahtotoiminnolla on yksilölliseen tahtoon. "

Tarkoittaako tämä sitä, että niinkutsutulla 'omalla tahdolla' yritetään jäljentää hierarkisesti merkittävä toimi osana laumassa käytettävää valtaa ja viiteryhmä on alkulauman kuva?

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""Tarkoittaako tämä sitä, että niinkutsutulla 'omalla tahdolla' yritetään jäljentää hierarkisesti merkittävä toimi osana laumassa käytettävää valtaa ja viiteryhmä on alkulauman kuva?""

Oma vapaa tahto palautuu mielestäni sosiaaliseen tahtotoimintoon. Tahdossa on kyse joistakin sisäisistä tekijöistä. Yksilönsisäisistä, ryhmänsisäisistä. Näitä on meidän vaikea kuvata ja määritellä, koska tätä tutkivaa tiedonalaa ei koskaan kehittynyt.

Esimerkiksi mainitusta hypnoosi-ilmiöstä meillä ei ole kaikenkattavaa selitystä. Emme osaa kuvata sitä niin, että pystyisimme kohdentamaan tutkimusta. Esim. aivcotutkimus ei ole käsittääkseni tuonut ilmiön laatuun minkäänlaista selvyyttä.

Puhumme omasta vapaasta tahdosta, ja samoin voimme puhua viiteryhmistä. Emme kuitenkaan voi täsmällisesti määritellä näitäkään käsitteitä. Voimme esimerkiksi sanoa, että "viiteryhmän" mielikuva syntyy kun katselemme sosiaalista karttaa ylhäältäkäsin. Kuitenkin se mikä meidän pitäisi selvittää, on jotain sisäistä.

Emme ole kovinkaan vahvoilla määrittelemään ryhmäsidonnaisuuden mittareita. Siis sellaisia kuin esim. "tunnustuksellinen", ryhmävahvistusta tarvitseva ajattelulaatu.

Esimerkiksi niin sanottu moniarvoinen demokratia on käsittääkseni mahdollista vain hyvin pitkälle yksilöllisesti eriytyneiden ihmisten yhteisössä. Moniarvoisia demokratioita koskeva ns, Doylen laki -- jonka mukaan tällaiset valtiot eivät ole sotineet keskenään -- tulee ymmärrettäväksi yksilöllisen eriytymisen pohjalta.

Eikä olekin outo tilanne: tiedämme että on olemassa kokonainen tiedonala, jonka olemme onnistuneet väistämään. Alueella vaikuttaneet pioneerit, kuten Freud, sijoittuvat silmämme sokeaan pisteeseen, ja vahvistamme vulgaaripositivistisia asenteitamme eliminoidaksemme pioneerien asettaman haasteen.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Kantiin pohjaava demokratian rauhateoria on mielenkiintoinen. Se pitää sisällään koukun, jossa teorian arvostelma voidaan kumota väitteellä "mutta siinä ei ollutkaan kyseessä oikea demokratia". Eivätkö sodat ole aina alkulauman sisällissotia?

Ryhmäsidonnaisuus alkulaumaan pohjaavana lajiominaisuutena pistää ajattelemaan jonkinlaista gaia-hypoteesia. Jos tämä ominaisuus on kaikissa ihmisissä, homo sapiensissa, mutta jo aiemmissa kädellisissä, eikö alkulaumamme pitäisi silloin sisällään apinatkin? Ja miksi pysähtyä tähän? Ryhmätajunta on itseymmärrystä vanhempi ja kaloillakin se on... entä yksisoluiset tai kasvit? Ne eivät ehkä ole samalla tavalla "tietoisia" ekosysteemistä, mutta voimmeko ajatella tajuntaa muuten kuin pitkälle kehittyneenä biologisena ominaisuutena?

Ongelma on sikälikin jännittävä, että lajityyppiominaisuus voidaan määritellä vain nykyhetkessä, mutta sen ominaisuudet olisi jäljitettävä kauas geneettiseen historiaan. Jos ryhmäsidonnaisuus tai sen opettaminen lajikumppaneille on geneettistä.

Kaikkinensa pidän tällä ajatuspolulla harhailemisesta. Asian monimutkaistuessa, se muuttuu koko ajan sekä biologis-luonnontieteellisemmäksi, että metafyysisemmäksi.

Mitä yksilön erityminen sitten tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä, että on tietoinen laajemmasta kokonaisuudesta ja ymmärtää toimintakykynsä rajat? Oma merkitys hierarkiassa ja vaikutusmahdollisuudet kaikkinensa lähestyvät nollaa, jolloin ainoa tapa löytää merkitystä on peilata se jotenkin itsensä tai viiteryhmän kautta? Vai onko koko 'merkitys' ja sen etsiminen harhakäsitys?

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""... voimmeko ajatella tajuntaa muuten kuin pitkälle kehittyneenä biologisena ominaisuutena?""

Biologi ja paleontologi Isä Teilhard de Chardin ratkaisi materialismin ja spiritualismin ongelman toteamalla, että henki on aineensisäistä. Itse asiassa moderni fysiikka taitaa lähestyä tämäntapaista käsitystä.

""Vai onko koko 'merkitys' ja sen etsiminen harhakäsitys?""

Mielestäni ei. Emme vain pääse käsitemäärittelyillä kovinkaan pitkälle koska meillä ei ole hyviä käsitteitä. Harhaiset käsitteet eivät muutu totuudellisemmiksi sillä että ne täsmennetään toisilla yhtä harhaisilla käsitteillä.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

"Biologi ja paleontologi Isä Teilhard de Chardin ratkaisi materialismin ja spiritualismin ongelman toteamalla, että henki on aineensisäistä. Itse asiassa moderni fysiikka taitaa lähestyä tämäntapaista käsitystä."

Henki voi olla hyvinkin aineen "sisällä". Ihmisen sielu, luonne tai minuus on kuitenkin hätäistä ajatella rajatuksi ihon rajoittamaan kokonaisuuteen. Vaikkapa tuo ryhmäsidonnaisuus. Se voi olla geneettisesti koodaantunut, mutta aktivoituakseen se saattaa hyvinkin tarvita muutakin. Kuinka 'aivot purkissa' suhtautuisivat tähän?

"Emme vain pääse käsitemäärittelyillä kovinkaan pitkälle koska meillä ei ole hyviä käsitteitä."

Riippuu tietenkin siitä, mihin olemme menossa. Käsitteet voivat täsmentyä, jos niitä sivuavista sanoista ymmärtää aika-ajoin jotain oleellista tai tajuaa mitkä sanat ja miltä osin eivät sovi.

Aiheen pohdiskelu on ollut antoisaa. Formaatista johtuen ei ehkä ole mielekästä jatkaa loputtomiin juuri tässä haarassa. Seuraan mielenkiinnolla aiheen ilmaantumisia jatkossakin.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Juu, kiitokset sinulle erinomaisen mukavista pohdiskelevista puheenvuoroista.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kerrohan miksi Buddhan opit antaa niin suorat tiedot ihmismielestä ja sen käyttäytymisestä?

Kuitenkin ne on ollut jo kauan tiedossa ennen Freudia..ettei olisi vain keksitty pyörää uudelleen länsimaissa psykologian saralla vai onko alunperin kipinä tullut idästä?

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Luultavasti kaikki klassikot ovat klassikkoja nimenomaan siksi, että niissä on tavoitettu jotain yleisinhimillistä ja ikuista.

Freud taisi pitää Dostojevskia parhaana psykoanalyytikkona.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

rohkenen osallistua vaikka olen lukenut edelliset puheenvuorot huolimattomasti. Voisiko psykoanalyysin eduksi lukea että sen käsitteistö muodostaa tai sen voi liittää poeettiseen maailmanrakennelmaan.
tää on vähän hassua perehtymättömältä mutta tuli vahva epäilys että näin olisi. sain Sepolta edellä pienen esimerkin yhdestä teoksesta,pari lausetta , jotka heti mielessä tekivät ....jotain kuvien embryoita. lasten hiekkalaatikko (staattinen tai ankkuroitu kuva) jonka ääressä tarkkaileva mies; kädet rakentavat, jalat rikkovat (sekä "kalligraafinen"
tapahtuma että minuun itseeni vievä, sen lisäksi dikotomian ja siihen liittyvän hm hm pelon esiintuominen.
siis että freudin&co hyväksi voisi laskea että tiedon pystyy liittämään kaikkiin näihin tunteisiin ja tuntemuksiin mitä ympärillä lentelee
huomio :minä olen maalla, ihan vexi salmelaisttain vaikka se ei liity mihinkään niin haluan sen tähän liittää

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kyllä. Olet mielestäni ymmärtänyt harvinaisen oikein.

Kirjailija voi olla parempi sosiologi kuin muodollisesti pätevää tutkimusta puhertava tilastonikkari. Samoin hän voi olla parempi psykologi.

Näin siksi että kirjailija voi avata silmät jollekin uudelle. Taiteen tehtävähän ei ole toistaa näkyvää vaan tehdä näkyväksi.

"Ensin pitää nähdä maailma oikein", sanoi Wittgenstein.

Freud ylisti Dostojevskin kykyjä kuvata ihmisen sisintä. Myös mm. Arthur Schnitzler kuului hänen tuttavapiiriinsä. Schnitzlerin "Unikertomuksen" ohjasi mestari Stanley Kubrick elokuvaksi, joka on eräänlainen kunnianosoitus psykoanalyyttiselle ajattelulle.

http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuom...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Oho, kiva, kiitos linkistä ja vastauksesta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Nyt vanha maalaiskirjaston kirja auki (vanhan kirjan fyysisyys lämmittää)
Erään lapsuudenneuroosin historiaa alk. julkaistu 1918, tämä Loven esseekokoelmasta 1993. Tulee mieleen kun siinä muistot ja peitemuistot risteilevät että ne ovat samaanaikaan läsnä ja että sellaisen hyväksyminen tietysti on vaikuttanut surrealismin ja monen muun modernistisen taidesuuntauksen kerrontaan ja lähinnä tilakäsitykseen.
Ja ehkä käänteisesti että kun psykoanalyysille käännetään selkä niin staattinen glazunovtyylinen näköistaide nostaa päätään siis se joka kuten ilmaiset ylempänä toistaa näkyvää (ja antaa sille muodikkaita attribuutteja). vaikka vähän monimutkaisempaa on että kun pyrkii toistamaan näkevää ja jättää muodikkaat kaavat sivuun niin auttamattomasti törmää kerronnan "hajoamiseen" ja myös monikerroksisuuteen koska on mahdotonta toistaa näkevää.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Freudin Pariisin-aikoina vaikuttanut symbolistinen taidesuunta vaikutti varmasti psykoanalyysin teorian kehittymiseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset