Kuinka Karl Marx tavataan

Bilderbergia pelataan natsikorteilla

1.

Historioijilla on maailmanhistorian pahinta ihmistä Adolf Hitleriä koskeva ongelma. Se on yksinkertaisesti se, ettei Hitleriä pystytä yksilöpsykologisesti oikein määrittelemään. Mies oli kuin kameleontti, joka saa värinsä sen mukaan millaiselle alustalle se asetetaan. Hitlerkin näyttää olevan vähän kaikkea, ja siksi on vaikeaa nähdä tai päättää, mitä hän pohjimmiltaan oli.

Esimerkiksi Hitleristä elämänkerran pari vuotta sitten julkaissut brittihistorioitsija Ian Kershaw toteaa tämän ongelman. Hänen elämänmittaiseen tutkimustyöhönsä perustuva massiivinen tuhatsivuinen Hitler-henkilökuva ei ratkaise Hitlerin salaisuutta. Hitler näyttää todellakin olleen eräänlainen "mies vailla ominaisuuksia", tyhjä astia, joka kussakin tilanteessa toimi jonkinlaisena psyykkisenä ukkosenjohdattimena, kokosi ilmassa olevat jännitteet ja salamoi sitten itse niin että kaikki kokivat hänen roolinsa ratkaisevana.

 

2.

Ominaisuudettomuuden ominaisuus on tyypillinen narsistille. Narsisti tarvitsee ihmiset ympärilleen -- vasta päästessään heijastuksia tarjoavan "narsistisen lähteensä" äärelle narsisti muuttuu olemassaolevaksi. Kuin sytytettäisiin lamppu, kytkettäisiin ihmiseen virta päälle.

Silloin narsisti toimii peilinä, jossa jokainen näkee jotakin itselleen tärkeää. Paradoksaalista kyllä, yhtä tärkeitä kuin ympäröivät ihmiset ovat narsistille, yhtä riippuvaisiksi ihmiset tulevat narsistista. Narsisti nähdään virheettömänä ja karismaattisena, kuin luotuna ihmisiä johtamaan. Lamppu palaa, seuratkaa.

Narsisti tarvitsee ihailua, joka saa hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi, ja ihailijat tarvitsevat ihailun kohteita, karismaattisia hahmoja, jotka antavat heikolle ihmiselle vahvistusta. Hyvä johtaja on sellainen jossa jokaisen odotukset konkretisoituvat, joka esimerkiksi osaa osuvasti muotoilla ääneen sen mitä monet mielessään hieman epämääräisesti etsivät.

Narsismin ja vallan analyyseja on harrastettu, ja jo vuonna 1942 amerikkalaiset psykoanalyytikot laativat mm. pakolaisilta saatujen tietojen pohjalta Hitleristä henkilökuvan, jossa narsistiset ominaisuudet nousivat päällimmäisiksi. Analyysinsa perusteella he ennustivat, että Hitler tulee jatkamaan aloittamaansa sotaa katkeraan loppuun saakka ja tekee sen jälkeen itsemurhan. Näin, koska narsisti elää itse itselleen luomassa ansassa, josta ei lopulta tarjoudu muuta ulospääsyä kuin itsemurha.

Kuten tiedämme, vielä viimeisinä hetkinään  Hitler syytti Saksan kansaa siitä että se oli pettänyt hänet. Koska narsisti on aina imenyt oman voimansa muilta ihmisiltä, hän ei koskaan tunnista omaa rooliaan ja vastuutaan. Umpikujaan ajauduttuaan narsistin kunniajuoksu muuttuu amok-juoksuksi, jonka lopussa hän viimeisenä tekonaan suorittaa eräänlaisen psyykensisäisen kunniamurhan.

 

3.

Narsistinen valtajärjestelmä omaa totalitarismin ominaisuudet. Ihanteellisuus on suurta ja toiveet korkealla -- ja hurmioitunut vallantunto ja ylevöittäminen elää ilman mitään sielunsisäistä ristiriitaa rintarinnan mitä mielistelevimmän alistumistarpeen ja auktoriteetin tottelemisen kanssa. Kaikki on luonteeltaan projektiivista -- kuten omat toiveet heijastetaan ja nähdään kaikkien yläpuolelle kohoavassa Johtajassa, samoin omaksutaan tarpeen vaatiessa julman johtajan rooli niitä kohtaan, jotka luokitellaan "alapuolelle".

Ne jotka ovat ihmetelleet miten arkityössään mitä epäinhimillisintä julmuutta harjoittaneet natsijohtajat saattoivat olla yksityiselämässään moitteettomia ja jopa lempeitä perheenisiä, eivät ymmärrä, miten narsismin ja totalitarismin mekanismit toimivat. Juuri niin nimittäin asiat totalitarismissa ovat -- muulla tavalla ne eivät voisikaan olla.

Totalitarismi myös muuttaa asiat "kasvottomiksi" samalla tavalla kuin Hitlerkin tosiasiassa oli ominaisuudeton, persoonaton ja kasvoton. Kaikilla on vahva -- itse asiassa hirvittävän vahva -- tunne siitä että ollaan yhteisellä asialla, toteutetaan yhdessä Suurta Projektia, johon jokaisen oma tahto sulautuu ja jossa jokaisen on kutsun kuultuaan kannettava oma vastuunsa. Tämä yhteistunne on niin vahva, että yksilöminuus alkaa kadota, taantua, ja regression syvetessä tapahtuu niin sanottu depersonalisoitumisilmiö.

 

4.

Depersonalisaation vallitessa asiat "vain tapahtuvat", ikään kuin jokin itsestäänselvä välttämättömyys olisi valmiiksi sanellut ratkaisut. Taannutaan kohtalon huomaan, ollaan upottu tapahtumisen virtaan, koetaan vahvoja yhteistuntoja, lopulta vain ne saavat ihmisen elämään. Hitlerkin tarvitsi päivittäisen haltioitumisensa.

Natsi-Saksan ehkä hirvein ratkaisu, päätös niin sanotusta "juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta" tehtiin tammikuussa 1942 Wannseen konferessissa, johon joukko "uskottuja" natsipäättäjiä kokoontui. Konferenssi antaa tosiasiassa varsin merkillisen kuvan mitä epämääräisimmästä "päättämisestä", mitä kummallisimmista kiertoilmauksista, joihin varsinainen asia verhoutui. Itse asiassa mitään päätöksiä ei taidettu edes tehdä, vaan konferenssin osanottajat kokivat, että  päätökset oli jo jossain korkealla taholla tehty ja juna jo lopullisesti liikkeellä.

Wannseen konferenssi on malliesimerkki totalitaristisesta "päätöksenteosta", jossa valta ja vastuu saavat outoja depersonalisoituneita ominaisuuksia. Asiat haudataan "passiiviin", ominaisuudettomuuteen, "kasvottomuuteen", joka mahdollistaa inhimillisen julmuuden, joka kasvoista kasvoihin olisi mahdotonta.

Nürnbergissa kaikkien natsijohtajien puolustus -- lukuunottamatta Speeriä joka intellektuellina oli ainoa joka tunnisti ja tunnusti syyllisyytensä -- perustui nimenomaan siihen, että jokainen oli toiminut vain koneiston rattaana tietäen, ettei ollut muuta mahdollisuutta. Vaikka joku olisikin astunut syrjään, tilalle olisi joka tapauksessa astunut toinen, joka olisi tehnyt sen mitä vaadittiin.

Tässä näemme depersonalisoituneen totalitarismin kasvottomat kasvot -- ihmiset pystyvät luomaan keskuudessaan hirviökoneiston, jossa valta ja vastuu menevät menojaan, ja jossa jokainen toimii samojen kasvottomien lakien toteuttajana tajuamatta, että on henkilökohtaisesti vastuussa teoistaan.

 

5.

Myös kasvoton kaikkivoipa raha luo maailmaan taloustotalitaristisen koneiston, jonka rattaiksi kaikki ihmiset joutuvat. Globaalille rahataloudelle ovat ominaisia kaikki totalitarismin piirteet.

Se luo vahvan, laadultaan tunnustuksellisen, pohjimmiltaan uskonnollislaatuisen illuusion yhdestä totuudesta, luonnonlain omaisesta välttämättömyydestä, yhdestä yhteisestä päämäärästä jonka nimiin  kaikki ovat "pakotettuja" vannomaan -- muita mahdollisuuksia ei ole. Syrjään astuminen ei auta, koska jokaisen toimijan tilalle astuu siinä tapauksessa välittömästi toinen.

Kasvottoman kaikkivoivan rahan taloustotalitarismia toteuttavat maailman rahavaltiaat, talouselämän ja politiikan "valitut" päättäjät, jotka kokoontuvat omaan Wannseen konferenssiinsa, niin sanottuun Bilderberg-kokoukseen Sveitsin St. Moritzin kaupungin Kempinski-hotelliin juuri näinä päivinä.

Vaikka kokous pidetään hyvin tiukasti suljettujen ovien takana, kaikki olennainen, ja toistan tämän: kaikki olennainen siitä mitä "lopullisia ratkaisuja" asialistalla on ja mistä ja mitä "päätetään", voidaan kertoa tässä aivan avoimesti. Siellä ei tosiasiassa päätetä mitään mitä ei olisi jo tosiasiassa käytännössä päätetty erilaisissa kasvottoman rahan koneiston rattaissa ympäri maailmaa.

Siellä yritetään "päättää", mutta asian luonteesta johtuen se jää yritykseksi. Asioita on valmisteltu ja kokousorganisaatiota suunniteltu, mutta tosiasia on, että mitä "pätevämpi" totalitaristinen koneisto muodollisesti on, sitä vähemmän se mitään sisältöjä pystyy käsittelemään. On todennäköistä, että kokoukseen matkanneet maailmanmahtajat nauttivat omista narsistisista rooleistaan palvontakulissien ympäröiminä, mutta ei ole todennäköistä, että ainoatakaan syyllisyydentuntoista intellektuellia olisi paikalla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (50 kommenttia)

Käyttäjän akisuihkonen kuva
Aki Suihkonen

Jos ihminen on ensisijaisesti sosiaalinen olento, hänellä ei ole identiteettiä yksilönä eikä ehkä edes lajina. Silloin saadaan myös heittää moraali historian romukoppaan: ihminen ei ole silloin valintojensa tulos, vaan deterministinen seuraus olosuhteista.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Sinulle voisi vastata frommilaisittain. Ihminen ei ole sitä eikä tätä, vaan ensisijassa kehittyvä olento.

Tämä kehitys on todettavissa sekä lajin että yksilön kohdalla. Ja eräs sen piirre on yksilöllinen eriytyminen. Sekään ei ole ongelmaton piirre, eikä sen ongelmia ratkaista kategorisoimalla ihminen sellaiseksi-ja-sellaiseksi, vaan nimenomaan kehityksen perspektiivin kautta.

Ajattelussasi lähtökohtaiset käsitteet ovat ylikorostuneessa roolissa, ja pyrkimys käsitteelliseen selvyyteen toteutuu miltei pelkän reduktion myötä. Kyseessä on puhtaaksiviljelty tämä-on-tätä -filosofointi, opillinen de facto käsiterealismi, johon minulla, kuten ei oikeastaan kenelläkään muullakaan voi olla mitään lisättävää.

Ajattelen, että itsekukin meistä voisi ottaa nämä kirjoittelut tilaisuutena oppia ja kehittyä, mikä on mielestäni vähän toiseen suuntaan tapahtuva ajatusliike kuin tämä-on-tätä -käsiteleimojen mätkiminen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Sepä antoi ajatuksen aihetta. Liittyisikö tämä käsistekapulointi jotenkin siihen tunteeseen että käsitteet ja myös kielikuvat esineellistyvät. Sitä on keksivinään hyvän vertauksen tai argumentin, mutta pian on taas tyhjä olo ja vertaus tuntuu naurettavalta ja pinnalliselta.

Käyttäjän akisuihkonen kuva
Aki Suihkonen

Ilman muuta ihminen on kehittyvä olento, mutta se ei identifioi ihmistä. Yritys leimata ihminen "kehittyväksi olennoksi" väistää kysymyksen, oliko ihminen menneisyydessä jotain tai onko se nyt tai tulevaisuudessa yhtään mitään. Se on sama ongelma kuin altruismin yritys selittää "hyvä" siksi, mikä on "hyvää" muille.

Jos ajatteluani "yli"korostaa jonkinlaatuinen ajattelu, niin mielestäni tässä kirjoituksessasi saavutit lähimmin saman käsitteellisen selvyyden: Asiat *ovat* kuten selitit.

Se, mitä minä yritin selittää *lisäksi*, että totalitarismi on anti-individualismin ainoa mahdollinen poliittinen johdannainen.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

stella varis

""... Liittyisikö tämä käsistekapulointi jotenkin siihen tunteeseen että käsitteet ja myös kielikuvat esineellistyvät...""

Mielestäni nimenomaan. Kyseessä on hankalasti määriteltävä ajattelun ominaisuus, jota olen yrittänyt kuvata termillä "käsitekiinteys".

Se ei ole minkään opillisen filosofia tunnustama termi, mutta jotakin on keksittävä jos haluaa nimetä maailmassa asian, joka ansaitsee tulle käsitteellistettynä esiin.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Suihkonen

""... totalitarismi on anti-individualismin ainoa mahdollinen poliittinen johdannainen...""

Totalitarismi on ryhmäpsykologinen regressioilmiö, ei minkään nimetyn opin poliittinen johdannainen.

Käyttäjän akisuihkonen kuva
Aki Suihkonen

"Totalitarismi on ryhmäpsykologinen regressioilmiö, ei minkään nimetyn opin poliittinen johdannainen."

Loogisesti anti-individualismi on "ryhmäpsykologinen" ilmiö -- se on tautologia. Mutta jos ryhmäpsykologia sanelee mikä on soveliasta käytöstä sosiaalisessa kontekstissa, niin *mikä* tekee siitä epäpoliittisen? Entä mitä sisältöä on sanalla regressio? Eikö ihminen regressoidu "jostakin" "johonkin"? A:sta B:hen, joilla molemmilla on ihan oikea sisältö ja identiteetti? Mikä on se B? Se on anti-individualistinen (siis tribalistinen) maailmankuva.

Tajusin kyllä juuri mistä tässä kahnauksessa on kyse: kognitiivisten ja normatiivisen abstraktiohierarkkioiden pitämisessä erillään. Ilmiö on vähintään sukua kognitiiviselle dissonanssille, ellei jopa ole identtisesti sama: yrityksestä väistää identifioimasta joitakin asioita, kuten mikä on B, tapauksessa regressio A:sta B:hen, on mahdollista väistää moraalinen kannanotto. Humen (ja Kantin) ajoista lähtien ainakin akateemisissa piireissä on vallinnut konsensus siitä, että etiikka on järjen ulottumattomissa ja tosiasioista riippumatonta.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Suihkonen

"... Ilmiö on vähintään sukua kognitiiviselle dissonanssille...""

Monista mahdollisista kuvaavista sanoista valitsisin kuitenkin "koherenssin".

Elämä on kertaluonteinen projekti, ja ajattelun koherenssin tavoitteleminen elämänmittainen tehtävä. Sen muodostuminen ruumiintunnoista aina niihin älyllisimpiin abstraktioihin on kehitysprojekti jossa sisäinen eheys -- minän identiteetti, minäidentiteetti -- näyttelee pääroolia.

Tai siis "minäidentiteettikin" on vain yksi mahdollinen sana jolla jotakin kuvataan.

Kun lähtökohtaiset käsitteet muodostavat ikään kuin ajattelun perimmäisen ankkuripaikan, jokin jossain vaiheessa on murtunut, katkennut, ja jokin kognitiivinen koherenssisärö on olemassa. Käsitteiden "taakse" ei enää päästä, ja "ajattelu" jää opilliselle käsitetasolle.

Korrespondenttinen totuudellisuus korostuu kognitiivisen koherenssin -- yritän tällä ilmaista tuota elämänmittaisen kehitysprosessin eheyttä -- kustannuksella, ja opillisista määrittelyistä tulee "totuudellisuuden" peruste.

"Objektiivisuutta" huudetaan apuun ikään kuin se olisi taikasana joka voisi tuoda todellisuuskosketuksen kaikkeen -- koko ajatteluun.

Näin ei valitettavasti tapahdu. Elämän ongelmat eivät ole väistettävissä käsitteellisillä operaatioilla. Tiedon, tunteen, tahdon ja ruumiintuntemusten on saavutettava jonkinlainen sisäinen ehjä kytkentä jotta koherenssi toteutuisi.

Opillisen filosofoinnin päävaikeus on siinä, ettei kysymysmerkkejä pystytä asettamaan tarpeeksi syvälle. Ne jäävät annettujen käsitesisältöjen tasolle. Siksi kaikki mitä sanotaan, on niin tavattoman latteaa ja teoreettista. Opillista, sanoisin.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

"Siellä ei tosiasiassa päätetä mitään mitä ei olisi jo tosiasiassa käytännössä päätetty erilaisissa kasvottoman rahan koneiston rattaissa ympäri maailmaa."

Jep, tuntusi kovin oudolta jos joukkio, joka pelkästään koostuu eurooppalaisista sekä amerikkalaisista, ja josta vuosittain vaihtuu valtaosa päättäisi yhdessä viikonlopussa kuinka rahoituskoneistoa ohjaillaan.

Käyttäjän Tuokko kuva
Jarmo J Tuokko

Historioitsijat eivät ole psykologeja, joiden alaan luonneanalyysit kuuluisivat, joten historioitsijoilla ei mainitsemaasi ongelmaa voi olla. Objektiiviseen historiaan ei kuulu myöskään kohteen demonisoiminen, mutta ehkä "ajatushistorian" oppeihin kuuluu, että tutkimuskohde on sitä, mitä tutkija itse kohteestaan ajattelee, on totuus. "Maailmanhistorian pahin ihminen" on enemmän uskontojen hyvän ja pahan dualismiin sopiva luonnehdinta kuin historiallinen totuus. Millä mittarilla mittaat hallitsijoiden ja valtaapitävien pahuutta? Hitlerillä on huomattavasti tehokkaampi koneisto käytettävissään kuin "ristiretkelle" Suomeen lähteneillä ruotsalaisilla.

Toinen tyhjänpäiväinen käsite on narsismi: sillä on helppo leimata kenet tahansa. Elämän perusominaisuus on narsistinen, vaikka myönnän joillakin sen olevan niin ylikorostunut, että mielekkäästi voimme puhua narsistista. Epäilen myös, että runsas julkisuudessa olo sinällään ruokkii narsismia: poliitikoilla, näyttelijöillä jne. Tällöin narmismin perusolemus ei lähde luonteesta vaan on seurausta ympäristöstä.

Itse en luottaisi intellektuelliin yhtään sen enempää kuin ei-intellektuelliin. Ehkä samaistat itsesi intellektuelliin?

Kasvottomuus on seurausta jo "koneiston", yhteiskunnan kasvusta ja sen myötä tulevasta tehtävien eritymisestä. Näkymätön taustalla vaikuttava valta on valmis astumaan kuvaan. Käsky on käynyt, mutta alimmalla portailla olevilla ei ole käsitystä mistä. Teolla ja seurauksella ei ole välitöntä suhdetta. "Suojelkaa Libyan siviilejä" -käsky johtaa tuhansien vammautumiseen ja kuolemaan. Mutta käskyn antaja tekeytyy hyväntekijäksi poliittisen tarkoitusmukaisuuden takia. Näin se käy, poijaat, näin se käy. Meidän on turha etsiä psykopaatteja menneisyydestä, jos olemme sokeita oman aikamme tapahtumille. Historia opettaa, niin, erityisesti historia opettaa, ettei "pahuus" ole pahuutta vaan kylmäveristä laskelmointia. "Historia" on aina osa tätä laskelmointia.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Hitlerin hyvin kuvannut ja hänen loppunsa ennustanut amerikkalaisten psykoanalyytikkojen raportti on julkaistu kirjana:

Walter C Langer: "Hitler - mies ja myytti".

Ihmistä koskevassa tiedossa törmäämme aina erityislaatuiseen "objektiivisuuden" ongelmaan, nimittäin siihen tosiseikkaan, että ihmistä kykenee ymmärtämään vain toinen ihminen.

Ihminen on ihmisen mitta. Ei ole samanlaisia "objektiivisuuden" kriteereitä joita on mahdollista soveltaa silloin kun olemme tekemisissä meistä riippumattoman todellisuuden kanssa.

Kuitenkin ihmistieteissä aivan samoin kuin ns. kovissa luonnontiteissäkin kaiken tutkimuksen pohjalla ovat lähtökohtaiset käsitteet, joilla todellisuutta on ensin kuvailtu. Lähtökohtaisen käsitteemuodostuksen varaan rakennellaan sitten kokonaisuuksia, oletuksia, joita voidaan joissain kohdin koetella todellisuutta vasten.

Lähtökohtaisen kuvailun rooli on olennaisin. Jos näemme todellisuuden oikein, osaamme kuvata sitä oikein. Psykoanalyyttinen ajatteluperinne esim. on kehittänyt omat kuvailutapansa, joiden varassa kokonaiskuvaa rakennellaan.

Näissä nyt esillä olevissa yhteyksissä käsitteitä pitää mielestäni aina käyttää ikään kuin kuvailisi niillä todellisuutta ensimmäistä kertaa. Ei siis niin, että käsitteillä olisi jo jokin "opillinen" sisältö, ja todellisuuden kuvaaminen muuttuisi niiden myötä opillisiksi väitteiksi.

Jos blogitekstiä luetaan näin, päädytään tietysti oitis sellaiseen tämä-on-tätä -filosofointiin, joka ei sitten auta näkemään maailmassa mitään uutta.

Käyttäjän Tuokko kuva
Jarmo J Tuokko

Hitleristä tehtiin jo sodan aikana niin monta analyysiä, joilla ei ollut minkäänlaista ennustettavuutta. Jos yksi joltain osin osui kohdalleen, ei siitä voi tehdä minkäänlaisia päätelmiä. Vähän sama kuin povarit ja sääennustelijat, jotka yleisluontoisesti ennustelevat yksi tätä, toinen toista. Sään ennustamisessa kohistaan jos yksi kymmenestä osuu oikeaan, mikä sekin Suomen pituuden huomioon ottaen on tulkinnanvaraista. Samoin on näiden Hitler-juttujen kanssa enkä pahemmin jaksa niistä kiinnostua. Yhtä hyvin voisimme vetää jostakin Galikulasta aasinsillan nykypäivään.

Lukemani perusteella Hitler oli Napoleon-kompleksista kärsinyt itävaltalais-juutalainen pikku-ukko, joka pyrki vainoharhaisesti piilottamaan etnisen alkuperänsä vainoamalla salarakkaitaan.

Mielenkiintoisempaa olisi, jos lähtisit analysoimaan "nykyhitlereitä", joita löytyy kaikista puolueista ja tekemään heistä ennustuksia. Ahti Karjalaisen legendaarisin sanoi: "Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen."

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Tuokko

""... monta analyysiä, joilla ei ollut minkäänlaista ennustettavuutta. Jos yksi joltain osin osui kohdalleen, ei siitä voi tehdä minkäänlaisia päätelmiä...""

Kysypä itseltäsi, minkälaisia päätelmiä oikeaan osuvasta kuvailusta ja sen pohjalta nousevasta ennusteesta vielä pitäisi tehdä?

Eikö se riitä, että jotakin ihmistä -- tai ilmiötä -- onnistutaan kuvaamaan tavalla, joka nostaa ymmärryksen piiriin niin paljon toinen toistaan tukevaa keskenään ristiriidatonta tietoa, että sen perusteella on mahdollista aavistaa millainen yksilön kohtalo tulee olemaan?

Sillä sellaisestahan psykoanalyyttisessa ihmiskuvassa ja menetelmässä on kyse. Kiinnitetään huomiota aivan tiettyihin käyttäytymisen piirteisiin, rakennetaan niiden varaan persoonallisuusanalyysi, ja mietitään mikä on prognoosi.

Mitä päätelmiä vielä pitäisi tehdä?

Pitäisikö jollakin tavalla todistaa että nimenomnaan psykoanalyyttinen ihmiskuvaus on tässä todistanut mahdollisuutensa -- pitäisikö se sitten todistaa esim. joillekin ennustajaeukoille -- vai mitä haluaist tehtävän?

Ja miten tällaiset todistelut edes voisivat tapahtua? Kuinka ennustajaeukko saadaan uskomaan psykoanalyysin ihmiskuvaan? Kuinka koulussa normaalisivistyksen saanut suomalainen saataisiin uskomaan psykoanalyyttisen ihmiskuvan "pätevyyteen"?

Tuskin mitenkään. Eikä se ole edes tarpeen. Psykoanalyytikot voivat antaa meille mahdollisuuksia ymmärtää ihmistä ja ihmisen käyttäytymistä paremmin kuin mitä ilman psykoanalyysin ajatteluperinteen omaksumista ymmärtäisimme, mutta eivät he mitenkään voi "vakuuttaa" ketään asiaan paneutumatonta ajattelutapojensa ansioista.

Walter C Langerin kirjaankaan ei kannata paneutua ellei halua omaksua jotain uutta. Sen voi mitätöidä ihan hyvin yksistään väitteellä, että jotkut ennustukset pakostikin osuvat joskus oikeaan.

Ei siinä tee vääryyttä niinkään Langerille, vaan itselleen.

Käyttäjän Tuokko kuva
Jarmo J Tuokko

Sullahan iski vahvasti narsistinen projektio päälle. Vahvin argumenttini psykoanyysiä vastaan on se, että sillä voidaan mielivaltaisesti analysoida ihan mitä vaan venyttämällä käsitteitä kuten eri kilpailevat psykoanalyyttiset koulukunnat ovat tehneet. Seuraava argumenttini on, että nykypsykologian on ajanut psykoanalyysin ohi. Kolmas argumenttini on viittaus Albert Sweitzeriin, kun hän psykoanalyysin tultua muoti-ilmiöksi tokaisi: "Fyysisen hienotunteisuuden lisäksi toivoisin psyykkistä hienotunteisuutta, ettei kaikkia ihmismielen roskakasoja tongittaisi.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Tuokko

""... argumenttini psykoanyysiä vastaan on se, että sillä voidaan mielivaltaisesti analysoida ihan mitä vaan venyttämällä käsitteitä kuten eri kilpailevat psykoanalyyttiset koulukunnat ovat tehneet...""

Niin. Eivätkä ehkä vain "kilpailevat koulukunnat" vaan yksittäiset analyytikotkin soveltavat perusmetodeja kukin omalla tavallaan. Jopa niin, että analyytikko saattaa muuttaa aiempia tulkintojaan oppiessaan analyysin kuluessa tuntemaan potilaansa paremmin.

Ja lähtökohtaisesti tunnusteaan, ettei jokainen sovi jokaisen analyytikoksi. Vuorovaikutussuhteen on oltava toimiva, koska kumpikin osapuoli ottaa analyysin mittaan toisensa oman nahkansa alle ja kumpikin muuttuu analyysin aikana.

Kuulostaa "epätieteelliseltä"? Ja kuitenkin metodi on seurausta sen yksikertaisen tosiasian tunnustamisesta, ettei ihmistä pysty ymmärtämään kuin toinen ihminen. Mikään kone tai laite ei siihen kykene, mikään oppi tai tieto sinänsä ei ole autuaaksitekevää. Tarvitaan aivan erityislaatuisia "aseita", joilla mielen kerroksia puretaan.

Oletko koskaan ajatellut tilannetta jossa joudut kohtaamaan toisen ihmisen? Raaka totuus on, että pystyt ymmärtämään toista vain niissä rajoissa, joihin oma psyykesi venyy -- voit nähdä toisessa vain sen minkä pystyt omien resurrsiesi mitoissa vastaanottamaan.

Tilanne oppikirjatiedon suhteen on periaatteessa samanlainen. Voit toki tenttiä oppimiasi ja "omaksumiasi" tietoja, mutta mikään ei koskaan takaa sitä että olet omaksunut ne tavalla joka on lisännyt ymmärrystäsi ja mahdollistaa tiedon soveltamisen.

Tällaiset asiat ovat psykoanalyysin teoriassa keskeisiä, ja metodit ovat kehittyneet tällaisia palvelemaan.

Kehityksen tosiasian tunnustaminen, käsitys siitä että kehityksellisesti varhaisimmat vaiheet jättävät psyykeen syvimpiä jälkiä, sekä käsitys ihmismielen kerroksellisuudesta ovat sellaisia psykoanalyyttisen teorian kovia "ytimiä", jotka eivät ole vanhenneet aikojen saatossa.

Ryhmäpsykologian huutava puute tulee nähdäkseni -- ja toivoakseni -- nostamaan psykoanalyyttisen ajattelun kysyntää, samoin psykohistorioinnin lisääntyminen. Mikään "nykypsykologiassa" ei ymmärtääkseni sodi freudilaisen ajatteluperinteen jatkumoa vastaan. Ei myöskään tieto jota on saatu aivotutkimuksen taholta.

Freudilaisuus kohtaa pahimmat vastustajansa tiedonfilosofisen vulgaaripositivismin taholta, eikä se vastus todellakaan ole kovin valistunutta.

Käyttäjän Tuokko kuva
Jarmo J Tuokko

En ehdi nyt täsmällisemmin ottaa kirjoitukseesi kantaa, mutta freudilaisuuden hylkään koska käsitteensä se on lainannut antiikin Kreikasta ja mitä olen sattumalta havainnut antiikin kreikkalaiset olivat näistä "sielun" ilmiöistä paremmin perillä kuin Freud.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Tuokko

Luulen, että sinun kannattaa "hylätä" freudilaisuus lähinnä siksi ettet tiedä siitä juuri mitään etkä tunne erityistä vetoa selvittää sitä itsellesi.

Antiikin kreikkalaisiin vetoaminen on huono hylkäysperuste, sillä psykoanalyytikot toki tuntevat esim. Oidipus-myytin paremmin kuin sinä.

Freudin aikalaislukemistoa oli hänen maamiehensä Franz Grillpartzerin näytelmä "Ahnfrau", jossa Oidipus-tarina on kerrottu niin että myös psyykkinen puoli -- mm. tieto tehdystä synnistä, rikoksen ja rangaistuksen sisäsyntyinen psykologia -- ovat mukana.

Antiikin kreikkalaisilla ei ollut varsinaista psykologiaa, ja omat mielenliikkeensä he "selittivät" jumalten vaikutuksena kehossaan. Niinpä aluperäisessä Oidipus-tarinassa tekojen tekijänä onkin pikemminkin "Kohtalo", eikä teon tuomittavuus riipu esim. siitä tietääkö Oidipus että se jonka kanssa hän makasi oli hänen äitinsä.

Käyttäjän Tuokko kuva
Jarmo J Tuokko

Antiikin kreikkalaiset aivan oikein uskoivat jumaliin ja kohtaloon (sillä varauksella, kuka uskoi, kuka ei) ja heidän psykologinen tietämyksensä oli freudilaisuutta korkeammalla tasolla vaikkakin myytteihin ja kaunokirjallisuuteen puettuna. Eräänlaista uskoa kohtaloon on myös freudilaisuus: lapsuuden traumat asettuvat kohtalon tilalle.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Tuokko

Antiikin kreikkalaisista olen kanssasi aikalailla eri mieltä, koska uskon heidän ajatelleen ja kokeneen maailmansa aivan eri tavoin -- erilaatuisen miellemaailman kautta -- kuin mikä meille on ominaista.

http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuom...

Käyttäjän Tuokko kuva
Jarmo J Tuokko

Mika Waltari on historiallisissa romaaneissaan taitavasti eläytynyt mm. antiikin kreikkalaisten uskomusmaailmaan. Yleensäkin puhe primitiivistä uskonnoista (vaikka puhuttaisiin luonnonuskonnoista sävy säilyy) on harhaa ja väärää ylemmyyttä. Ihmisen sisäinen kokemus ei ole koskaan "primitiivisempi" kuin toisen. Sen sijaan kokemus voi olla enemmän tai vähemmän voimakas kuin toisen, sekä yksilöiden että ryhmien välillä.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minua vaivaa se, miten helppo Hitler on nähdä ihan valtavirtaisen nykytiedon varassa. Miten narsistin määritelmän tiedostaminen muuttaa narsistia. Sen on pakko vaikuttaa, sillä älykäs narsisti mukautuu määritelmään, oppii välttämään ilmiantavat sudenkuopat. Mistä siis etsiä narsistia nykymaailmassa? Sieltä missä se loistaa absoluuttisella poissaolollaan?

Toisaalta narsistin sudenkuopaksi luulisi sitä, että hän jatkuvasti aliarvioi muita ihmisiä. Hän on niin syvällä oman maagisen kyvykkyytensä uskossa, ettei usko kenenkään tajuavan hänen jatkuvaa kusetustaan. Tosiasiassa, tavalliset ihmiset näyttäisivät olevan taipuvaisia vahvistamaan häntä; Aina löytyy joku nöyristelemään ja tukemaan. Vahvistajat ovat myös syyllisiä, sillä sankaritarina roikkuu heidän varassaan, eikä katharsista koskaan tule.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Ukkonen, Kejo

Kyllä kai narsismissa on kyse syvästä minävammasta, ihan rakenteellisesta sellaisesta, ja parantumattomasta, korjaamattomasta. Toinen vastaava minävamma on psykopatia, empatiakyvyttömyys.

Niiden raja on todellakin tuollainen veteen piirretty viiva. Määrittelyissä on kai tapahtunut aikojen myötä sellaista kehitystä, että esim. Hitleriä pidettiin aiemmin tunnekylmänä julmana psykopaattina, kun taas nyttemmin hänet nähdään nimenomaan "lähteitä" tarvitsevana narsistina.

Psykoanalyysi pitää perusnarsismia minän välttämättömänä rakenneosana, ja näissä häiriöissä on siis kyse minävammoista. Jokin on mennyt pieleen. Perusnarsismi ei olekaan muodostunut persoonallisuuden terveeksi ehjäksi pohjaksi, jolta "objektirakkaus" sitten syntyy, vaan jokin kehitysaukko on jäänyt pysyväksi.

Syviin minävammoihin sitten liittyy tietysti helposti kaikenlaista psyykenvääristymää. Hitler tarvitsi päivittäisen haltioitumisensa, Stalin oli paranoidikko. Ja "minä" voi toki olla monelaisten pahojen kokemustenkin rasittama, jolloin erilaiset neuroottiset minän puolustuskeinot astuvat kuvaan.

Yksi ulottuvuus psyykenvammoja koskevaan keskusteluun tulee lisää siitä, että ympäröivällä yhteiskunnalla on omat "kulttuuriset" ratkaisunsa joukkopsyyken ongelmiin, jolloin yksilöt määrittyvät terveiksi tai poikkeaviksi sen mukaan millaisia puolustumekanismeja kollektiivi on ihmisen ikuisesti kohtaamiin psyykkisiin elämänongelmiin kehitellyt.

Markus Lehtipuu

Stalin oli pahempi kuin Hitler. Tosin on aika vaikea verrata kahta psykopaattia.

Stalin oli kuitenkin merkitykseltään paljon tuhoisampi ihmiskunnalle kuin Hitler.

Sori vaan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Hei Markus, must suklaajäätelö on parempaa.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Lehtipuu

Ei tarvitse pyydellä anteeksi. Ajattelin kirjoittaa myös Stalinista, mutta kuten voit huomata, juttu paisui jo tältä pohjalta.

Minävammaisina Hitler ja Stalin kai pitäisi diagnosoida eri lokeroon, mutta yhtä kaikki kumpikin loi ympärilleen totalitarismin -- ja kaikki maailman totalitarismit taannuttavat ihmisiä saman regressiomekanismin mukaan.

Niinpä jälki oli hirveää niin siellä kuin täällä, enkä tiedä onko mitään järkeä pohtia kysymystä millä mittareilla mikäkin on hirveämpää.

Dari-anne Suomalainen
Markus Lehtipuu

Hitlerin suurimmat rikokset lienevät juutalaisten vainoaminen, joka ryöstäytyi 1940-luvun aikana rikokseksi ihmisyyttä vastaan, sekä miehitys ja sotiminen.

Nuo hirmuiset rikokset kalpenevat sittenkin sen kattavan ja järjestelmällisen vainon, massamurhaamisen ja vankileirien saariston rinnalla, jota Stalin ylläpiti 1924-53.

Ukrainaisten tahallinen kuolemaan näännyttäminen, hirmuinen valtioterrorismi 1937-38 ja Saksan kanssa vehkeily 1939 riittävät jo ohittamaan Hitlerin pahuudessa.

Lisäksi II maailmansodan jälkeinen massiivinen panostus ydinaseteknologiaan vei maapallon ja ihmiskunnan ydinsodan ja lopullisen ratkaisun partaalle, josta olemme vain vaivoin pääsemässä eroon.

Toisaalta olemme saaneet vaivoiksemme USA:n joka on haalinut itselleen sekä natsihallinnon että Neuvostoliiton kirkkaimmat aivot, tiedemiehet, jotka ylläpitivät kahden maailmanhistorian törkeimmän diktatuurin ase- ja muuta teknologiaa, mukaanlukien eugeniikan, rodunjalostuksen ja bio- ja kemiallisen aseteollisuuden.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Jostain syystä tuntuu absurdilta kilpailuttaa Hitleriä ja Stalinia.

Dari-anne Suomalainen

Eugeniikan ???? Ai, se olit sinä.

Tuomas Hako

Herrajumala mitä sontaa. Ei Kershawia kannata lukea. Mies on vain saman vanhan valhekronikan toistaja kuin mitä olivat sodan jälkeen britti- ja jenkkipropagandaa suoltaneet tiiliskivielämäkerturit. Kaiken huippu on tuo CIA:n luonnekuvatekele-silkkaa suurille massoille tuotettua mitä surkeinta pötyä. Perystuen mm. loikkarivalheisiin. Gaddafista kai kirjoitetaan vastaava, sehän kuuluu asiaan.

Politiikkaa, politiikkaa. Tässä asiassa vasemmisto ja oikeisto löytävät toisensa. No nehän ovatkin saman tahon luomuksia.

Jos em. huuhaan perusteella jotain ajattelee, niin tietysti aina päädytään samaan sotapropagandaan kuin nuokin esitykset. Narsismia, psyjopatiaa ym. Aivan typerää.

On julaistu älyllisiäkin Hitler-kirjoja. Esim. Bavendammin kirja nuoresta Hitleristä,. Jos faktat eivät ole kohdallaan, niin metsään menee. Mutta kirjoittajahan ei halua tässä pyrkiä totuuteen, vaan poliittisten intohimojen mukaisesti liturgian ja ideologian julistamiseen ja saman vanhan myllynm jauhamiseen. Hän vastustaa Hitlerin ja yleensä historian rehellistä ja älyllistä perkaamista. Pikemminkin pyörittelee poliittisesti lukeneisuutensa tuella muotijuttuja.

Muuten Speer taisi muistaakseni välttää hirsipuunnimenomaan vetoamalla tietämättömyyteen. Jokaine koetti tätä ja myös sitä, että muut olisivat tehneet josain muualla. Monet kyllä sanoivat olevansa tietämättömiä, jos vain voivat. Kukaan ei saanut kyseenalaistaa valheita eikä se olisi kannattanutkaan. Jopa Göring taisi olla sitä mieltä, että Himmler olisi jotain tehnyt kai. No hänhän ei tiennytkään. Sanoi kuitenkin vankitovereilleen, että ei uskonut kaasukammioihin eikä murhiin. Kuinka ihmeessä nämä tyypit olisivat tieneet jostain, jos asiat olisivat menneet, kuten kuvattiin? Miksi muuten väität E`Wannseen konferenssissa päätetyn jotain salakielistä? Uskotko, etä Einsatz-ryhmät ym. olisivat kätkeneet salaviestejä säätiedotuksiin? Näin on väitetty ja muhat idässä sillä todistettu.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Korjaan muutaman asian.

En ole kehottanut ketään lukemaan Kershawia, vaan esitin hänet viimeisimpänä esimerkkinä historioitsijasta, joka on päätynyt tyhjään yrittäessään määritellä Hitlerin persoonallisuutta.

Walter Langerin esittelemä psykoanalyysi Hitleristä avautuu freudilaisen ajatteluperinteen omaksuneille, tuskin juuri muille. Suurelle yleisölle se jää ymmärtämättä.

Psykoanalyyttinen ajatteluperinne on ajautunut poliittiseen paitsioon ja epäsuosioon kaikkialla. Se oli syntyessään liian kova pala wieniläisille akateemikoille, se kohtasi vastustusta eurooppalaisten konservatiivien taholta. Neuvostoliitossa se kiellettiin 30-luvulla, ja amerikkalaiset uskonlahkot vainoavat sitä tänäkin päivänä.

Millaisten poliittisten silmälasien läpi psykoanalyyttinen ihmiskuva näyttäytyy poliittisesti ideologisena?

Muistelmissaan "Diktaattorin työkaluna" Speer toteaa että hänen olisi pitänyt tietää. Myös esimerkiksi Yrsa Steniuksen haastattelussa hän yhä pyöritti kysymystä siitä kuinka hän vältti tietämisen.

Luulen -- ja tämä oli muuten blogin olennaisin sanoma -- että arvioimme tällaisia "tietämisen" ehtoja väärin, kun emme osaa ottaa huomioon tapaa, jolla totalitarismissa vallitseva regressiivinen depersonalisaatio vaikuttaa tietoisuutemme laatuun.

Olemme lajityypillisesti sosiaalisia olentoja, ja esimerkiksi paljonpuhuttu yksilöllinen "tahtomme" palautuu alkulaumassa vallinneeseen "sosiaaliseen tahtotoimintoon", josta yhä on jäljellä esim. tahdon siirtyminen hypnoositilassa.

Näistä yksilöminuuden katoamisen ilmiöistä emme ole toistaiseksi tarpeeksi selvillä. Tekisi mieli irvistäen tässä lisätä, että ainakaan mikään politiikka ei meitä auta näitä kysymyksiä selvittämään.

Tuomas Hako

Langerin teos on kirjoitettu massoille. Se on jokaisessa kirjastossa. Se on naurettava tekele. Vaikka se avautuisi, niin se ei kerro Hitlristä. Kirja perustuu valheille. Loikkaritarinoille. Tietysti siinä voi olla monta tasoa, muttaälykkään ihmisen luulisi heti ainakin itsellen toteavan pitävänsä käsissään propagandateosta ja karkeaa sellaista. Se on todella typerä kirja. Se on amerikkalaisen sotapropagandan ja uskonkappaleiden tuote. Tietysti Hitler haukutaan alimpaan mahdolliseen helvettiin ja hänestä tehdään monen sortin perverssi (esim. juuri loikkaritarina prostituoidulta. Huuhaa) ja mielipuoli ja ties mitä. Myös taivastellaan epänormaaliudella, minkä kai on tarkoitus vedota perusbillyyn tyyliin "ohoh, ompas outo". Kirjassa huokuu viha ja halveksunta. Esim. Winnfred Wagner olisi voinut kertoa toisenlaisen kuvan ja on sen tehnytkin.

Speer nyt kävi sellaisen totalitarismin myllyn, että hänen oli valehdeltava lopun ikäänsä erittäin mallikelpoisesti. Kuten kaikkien. Länsimaissa vallitsee melkoinen totalitarismi esim. historian suhteen. Siten on turhaa spekuloida totalitarismilla. Koko ajan pahenee.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Hako

En edelleenkään näe tapaa, jolla psykoanalyyttinen ihmiskuva ja arvio Hitlerin persoonallisuudesta muuttuisi poliittislaatuiseksi.

En myöskään ymmärrä kuinka psykoanalyyttinen ihmiskuva voisi toimia kohteen moraalisessa arvioinnissa. Käsitys että psykoanalyytikko jotenkin voisi "haukkua analysoitavansa alimpaan mahdolliseen helvettiin ja tehdä hänestä monen sortin perverssin" kertoo siitä ettei lausuja ole tutustunut freudilaiseen ajatteluperinteeseen.

Freud joutui itse kokemaan tuonkaltaista kieliaggressiota aikanaan psykoanalyysin silloisten vastustajien taholta. Hänen nimensä pelkkä lausuminen jossain lääkärikongressissa saattoi aiheuttaa halveksunnan kohahduksen ja närkästyneen huomautuksen: "Me täällä emme käsittele pornografiaa." Sinänsä merkillepantavaa, etteivät sävyt ole kaikkialta vieläkään hävinneet.

Tuomas Hako

Kirja on roskaa. Silkkaa roskaa. Jokainen, joka lukee sen, tietää, että se on politiikkaa. CIA:n mindcontrolia koko juttu. Aika hyvin täytyy viiasuden olla piilotettu, sillä minusta kirja oli niin tökerö. Mutta kai siinä jotaain tieteellistä on asioihin perehtyneelle. Kirjassa nojataan asioihin, jotka tiedetään valheeksi. Siten tieteelliset teoriat ovat myös valhetta niiden pohjalta eivätkä luonnekuvat sovellu Hitleriin.

Psykologisointi on kuin luotu propagand-aseeksi ja siksi vihapuheet ovat usein psykologisoivia. Etenkin on ikäänkuin sovittu, että johtavia natseja tai yleensäkin tietyn kategorian väkeä voi psykologisoida. Demarit puoskaroivat kaikkia antikommunisteja tai populisteja, jotka eivät ole sitoutuneet kv sosdem-liikkeeseen ja marxilaisuuteen jne. Tämä juttu on aivan vastaava kuin esim. Tuomiojan jutut Mussolinin sänkypuuhista, jotka hän väitti tuntevansa. Vastenmielistä politikointia. Lienee selvää, että useimmiten on kyse ihan suoranaisesta valehtelusta eikä edes urheasta ja rehellisestä pohdinnasta. Propagandasta ja vihasta ja taistelusta joka tapauksessa, jossa tällainen fereudilaisuus on vain väline. Vastustajaa halutaan lähestyä lääkärinä ikäänkuin jo sillä antaen ymmärtää, että vastustajat ovat olisivat vain mielisairaita tai jotenkin keskeneräisiä, vaikka ei edes myönnettäisi tätä.Useimmiten myönnetään ja annetaan ymmärtää, ettäom väki edustaa kypsyyttä ja jotain parempaa. Joka taopauksessa vastustaja analysoidaan jotenkin kaikista tylyimmin ja vastenmielisimmän ja alhaisimman vaikutelman luoden.

Olet melkein joka blogissa valjastanut teteen poliittiselle agendallesi ja ne ovat usein todella vastenmielistä ovelaa aivopesua. Tieteellisyys ja älykkyys ovat niissä tarkoitetut vakuuttamaan ja saamaan sanoman perille, kun uskotavuus on saavutettu ja mahdollisen uhrin ihailu ja luottamus.

En ole perehtynyt Freudiin, mutta hänen opeissaankin voi aivan hyvin olla jokin koukku, jolla ehkä on ollut tarkoitus edesauttaa Freudin uskonveljien agendaa. Joka tapauksessa psykologisointia freudilaisittain on käytetty paljon väärin ja vilpillisesti. Ehkä psykoanalyysillä on alun alkaenkin suunniteltu tehtävän propagandaa ja mielten muokkausta ja jopa sekoittaavan ihmiskunnan pienet päänupit ainakin muun käytön rinnalla. Jospa sillä on pyritty osaltaan pääsemään irti traditioista tai siis että muut irroittautuisivat niistä jne.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Hako

""Olet melkein joka blogissa valjastanut tieteen poliittiselle agendallesi ja ne ovat usein todella vastenmielistä ovelaa aivopesua.""

Tämä kauneus tai kauheus on kyllä täsmälleen lukijan omassa silmässä. En omaa poliittista kotia enkä kantaa, eikä minulla ole poliittista agendaa.

Poistettu Poistettu

Onhan näitä narsistisia tai samantapaisia voimakkaita luonteenpiirteitä omaavia ihmisiä nähty. Itselleni syvin oivallus oli se miten sen kaiken uhon/loiston takana on epävarmuutta, ahdistusta, tyhjyyttä ja yleensä myös pelkoa. Ennenkaikkea epävarmuutta jota ei voi sammuttaa millään, hetkeksi peittää saamalla ihailua tai sortamalla toista.

Lyhyesti sanottuna, narsisti on ihminen joka kärsii jatkuvasta riittämättömyyden ja tyhjyyden tunteesta sekä on valjastanut koko persoonansa peittelemään tämän tunteen syitä ja seurauksia korjaamisen sijasta. Kyse on persoonallisuushäiriöstä.

Psykopatia taas lienee jo isomman luokan kehityshäiriö tjms aivoissa, varsinkin etulohkoissa. Psykopaatin maailmassa on vain yksi todellinen ihminen, hän itse.

Harri Räsänen

Uhrien määrällä mitattuna Hitler saavuttaa kolmannen sijan joukkomurhaajien joukossa. Pahin on Mao ja kakkonen Stalin.
Telkkarissa oli vaalien jälkeen ohjelma, jossa keskustelivat kokoomuksen Wille Rydman ja vasemmistoliiton Dan Koivulaakso. Koivulaakso oli pukeutunut paitaan, jossa oli viisisakarainen punatähti.
Eikö Koivulaakso tiedä että kommunistit murhasivat enemmän ihmisiä kuin natsit vai hyväksyykö hän joukkomurhat kun käyttää kommunismin symboleja?

Tuomas Hako

Kyllä jenkkien pressat, esim. FDR ovat suurimpia rikollisia ja Churchill. Jenkkilähän toiminnasta pallolla on vastannut jo kymmeniä vuosia. Mutta kun se valehtelee myös niin paljon, niin se vie sielunkin...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Harri Räsänen taisi esittää kysymyksen J. Kejolle. Jos nyt saa sivusta vastata niin se paita osoittaa että Koivulaakso on sinut puolueensa historian kanssa, niin sinut että voi leikitellä symbolilla joka onkin muuttunut vaarattomaksi. Toisaalta kumpikaan heistä tuskin olisi voinut laittaa dollarinmerkki- ja kruunu- tai hakaristipaitaa.

Eila Jokimaa

Ihan mielenkiintoinen analyysi totalitaristisesta psyykestä. Mielestäni myös nykykulttuurissa on tiettyjä elementtejä, jotka alistavat yksilöt totalitaristiselle massapsykoosille. Paradoksaalisesti korostunut egoismi johtaa emotionaalisesti suojattomiin ja kehittymättömiin ihmisiin, joilta puuttuu vahva kuuluvuuden tunne yhteisöön. Kun perhe on kutistunut klaanista kolmea työtä tekevään yksinhuoltajaäitiin, lapsen altistuminen ainoan huoltajansa masennukselle ja stressille johtaa aivojen kehityksen häiriöihin, jotka ilmenevät mm. impulssin kontrollin puutteena, aivojen välittäjäainejärjestelmien häiriöinä ja täten erilaisia mielen järjestäytymiseen ja hallintaan liittyvinä ongelmina. Näin ollen vastoin kaikkia individualismin ihanteita, individualisti-äidin lapsista ei tule emotionaalisesti "autonomisia" aikuisia, vaan hyvin riippuvaisia erilaisista ulkoisista palkinto -ja kivunlievitysjärjestelmistä. He ovat ihanteellisia manipulaation, mainonnan ja propagandan kohteita: tunne-elämältään lapsellisia aikuisia, joiden itserakkauden kaipuu voidaan tuotteistaa ja valjastaa vallankäytön välineeksi. Tietenkään en tarkoita "heillä", etten itse kuuluisi joukkoon. Olisin saattanut jopa harhautua psykoottisesti ihailemaan Hitlerin komeutta, kuten eräs vanhempi suomalaisnainen tapasi tehdä muistellessaan nuoruutensa vuosia.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Tässä nykyinen yhteiskunnallinen tilanteemme on kuvattu karusti ja osuvasti. Juuri tämänkaltaisessa noidankierteessä olemme -- jokainen uusi sukupolvi omaa huonommat lähtökohdat kasvaakseen psyykkiseen autonomiaan.

Heikommin toimeentuleva kansanosa joutuu kokemaan jatkuvaa puutetta, jota moninaiset kitsaasti jaetut tuet eivät juuri helpota. Tukien jatkuva anominen muuttaa kokemuksen "tukea antavasta" yhteiskunnasta julmaksi kokemukseksi tukeaan jatkuvasti panttaavasta ja valvovasta yhteiskunnasta.

Jokin aika sitten uutisoidun tutkimuksen mukaan suomalaiset sosiaalivirkailijat kohtelevat asiakkaitaan kahdeksan kertaa pohjoismaisia virkasisariaan ja -veljiään tylymmin. Kun yhteiskunnan henki on mikä on, ei ihme että masennus on kansantautimme.

Poliitikot ovat kehittäneet oman orwellilaisen uuskielensä, jossa "kannustaminen" tarkoittaa sitä että sosiaalitukien myöntäminen käytännössä tehtäisiin entistä tiukemmaksi. Ainoa mikä niin saadaan lisääntymään on masennuksen määrä ja syvyys.

Käyttäjän Tuokko kuva
Jarmo J Tuokko

Olet täysin oikeassa siinä, että poliitikkomme nykyisen maailman aikaan ovat sen verran koulutettuja, että he tietoisesti käsiteiden avulla pyrkivät muuttamaan mustan valkoiseksi.

Käyttäjän Creap kuva
Vesa Nikkanen

Eikö ihmisen tule muuttua, jos ympäröivän yhteiskunnan arvot muuttuvat? Onko yhteiskunnan tehtävä pitää huolta ihmisistä, jotka eivät halua sopeutua vallitseviin "normeihin"? Monet pitävät nykymenoa hulluna, mutta silti sopeutuvat hammasta purren tilanteeseen.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kejo

""... yhteiskuntaa voi pitää ihmisten asenteiden ja ajatusten ilmentymänä (tai kääntäen), ja silloin niiden muuttuminen on yksi ja sama asia, jolla ei ole mitään sisäistä järjestystä...""

Voisiko ongelmaan tuoda lisävaloa jos mietittäisiin sitä missä mielessä sosiologia ja psykologia ovat eri tiedonaloja, ja ansaitsevat oman, itsenäisen tieteen asemansa?

Sosiologiahan jäljittää yhteisöllisiä vakioita. Esimerkiksi ajatus, että jokaisessa joukossa syntyy tiettyjä rooleja, kuten johtajien ja johdettavien, myötäilijöiden, sivustaseuraajien ja kriitikoiden roolit, jne, ja näin tapahtuu ihan riippumatta siitä millaisin yksilöllisin ominaisuuksin joukon jäsenet on varustettu, on tyypillisesti sosiologinen.

Sosiologia ikään kuin sanoo, että tilaisuus tekee varkaan. Psykologia taas yrittää kuvata varkaan yksilöllisiä ominaisuuksia. Näkökulmat ovat erilaiset -- voidaan kuvitella, että yhteisöjen erilaiset ominaisuudet voivat selittää yksilöiden tietynlaista käyttäytymistä, mutta samoin psykologia voi väittää, että esimerkiksi tässä puheena olleet narsistit tai psykopaatit ovat yksilöinä sellaisia, jotka käyttäytyisivät samoin olipa yhteisö heidän ympärillään millainen tahansa.

Modernin sosiologian muuan isähahmo Emile Durkheim mietti, mikä voisi olla sellainen esimerkillinen yksilön valinta tai teko, jonka yksilö tekee vaikka sen ei mitenkään voida ajatella kuuluvan yksilön biologis-psyykkiseen "ohjelmointiin". Tällainen teko oli hänen mielestään itsemurha. Sen ei voida mitenkään ajatella kuuluvan yksilön "normaaliin" selviytymis- tai eloonjäämisohjelmaan, joten Durkheim päätteli, että juuri tämän teon kohdalla meidän on mahdollista nähdä miten yksilön ja hänen yhteisöllisen elämäntilanteensa välinen häiriö, anomalia, ajaa yksilön itsemurhaan.

Durkheimilaisesta näkökulmasta voidaan lähteä periaatteessa kahteen eri suuntaan. Sosiologisen ja psykologisen näkökulman eroa jäsenneltäessä voidaan lujittaa kummankin tiedonalan omaa autonomiaa ja ajatella, että ilmiöiden tarkasteleminen kahdesta hyvin erilaisesta näkökulmasta lisää tietoamme paremmin kuin näkökulmien yhteen sulattaminen. Tai sitten voidaan ajatella, ettei ihmistä koskeva ymmärryksemme voi perustua erilaisista näkökulmista tapahtuville tarkasteluille, vaan ymmärrykselle välttämätöntä olisi kehittää jokin näkökulma, jossa ihminen nähtäisiin kokonaisena.

Olen taipuvainen ajattelemaan tuolla jäkimmäisen vaihtoehdon mukaisella tavalla. Siksi olen usein puhunut erityisen ryhmäpsykologisen näkökulman tarpeellisuudesta. Tällä hetkellä sosiologiamme ja psykologiamme ovat kehittyneet toisistaan rajusti erilleen, eikä kummankaan tieteen tarkastelutavoilla saavuteta sellaista tietoa, joka auttaisi ymmärtämään ihmistä nimenomaan ryhmäsidonnaisena olentona.

Sosiologian puolella tätä pyrkimystä edustaa parhaiten paluu kulttuuriantropologian suuntaan, ihmisyyden ryhmäsidonnaisten alkuvaiheiden tutkimukseen. Psykologian puolella taas vastaavaa näkökulmaa avartavaa vaikutusta tarjoaa freudilainen ajatteluperinne, jonka ihmiskuva näkee yksilön oman aikansa, kulttuurinsa, yhteisönsä ja henkilöhistoriansa tuotteena.

Psykoanalyytikoista Erich Fromm hieman lähenee tällaista näkemystä. Hän on jopa rohkeasti pannut erään teoksensa nimeksi "Terve yhteiskunta", koska hän väittää, että tällainen tavoite on absoluuttisesti määriteltävissä inhimillisen kehityksen kannalta. Relativismi, johon näissä yhteyksissä usein syyllistymme, johtuu nimenomaan eri tiedonalojen väliin jääneestä aukosta, jonka vaikutuksesta ihmiskuvamme on jokseenkin sokea. Koska emme näe ihmistä oikein, emmekä voi luottaa moneen totuuteen yhtäaikaa, relativismi tarjoutuu automaattisesti ratkaisuksi.

Frommin teesi on tietenkin provokatiivisesti esitetty. Mutta mielestäni se sisältää nimenomaan terveen näkemyksen siitä mihin suuntaan meidän pitäisi tiedollisia pyrkimyksiämme kehittää -- pitäisi jäljittää sitä mitä voisi nimittää ryhmäsidonnaiseksi ihmiskuvaksi. Yksilöä ei todellakaan pitäisi eristää kruuna- tai klaavapuolelta tarkasteltavaksi olennoksi, vaan hänen sosiaalinen peruslaatunsa pitäisi nostaa päällimmäiseksi.

Muistutan vielä, että monet nykyisin "kitkaa" aiheuttavat puheenaiheet -- sellaiset kuin totalitarismi-ilmiö, populismi, maahanmuutto- ja kotoutumiskysymykset, jne -- ovat juuri niitä, joissa ryhmäpsykologisen ihmiskuvan puute on ilmeisin.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kejo

""Ajattelen usein kuvien avulla ilman sanoja.""

Mielikuvien ja kielikuvien rajankäynti ajattelussamme on todella vaikea asia. Meillä on ajattelumme aineksiksi maailmasta sekä kuvaa että käsitteitä, ja jokin yhteys niillä on keskenään. Kasvatusopin hallitsija ja akateemisen uransa ohella miltei koko klassisen maailmankirjallisuuden suomeksi kääntänyt J A Hollo pohti paljon ja perustavanlaatuisesti näitä kysymyksiä 20-luvulla julkaistussa kirjassaan "Mielikuvitus ja sen kehittäminen".

http://personal.inet.fi/tiede/seppo.oikkonen/kuvat...

Latinan kielessä taitaa olla lokatiivi-niminen sijamuoto. Sellaisen voisi ajatella viittaavan siihen, että ajatuksia muodostaessamme paikallistamme itsemme aina johonkin "näkökulmaan", ja ajatushahmot sitten muodostuvat tämän lokaatiomme ehdoilla. Esimerkiksi tuonkaltaisessa kuviokaaviossa, jota hahmottelit, voitaisiin ajatella "olevan olemassa" tason, jolla joukot "ovat olemassa", sekä niitä "ylhäältä" tai "päältä" katsovan silmän, joka näkee miten joukot sijoittuvat tai vaikuttavat toisiinsa. Tai jotain.

Aristoteles jo aikanaan yritti määritellä ajattelun apriorisia ehtoja päätyen siihen, että tietynlaiset perusjäsennykset -- kuten yksi vs. monta, yksin vs. suhteessa, täällä vs. tuolla, jne -- kategorisoivat kaikkia maailmasta tekemiämme havaintoja. En tiedä onko tällaisia yleisiä ehtoja määriteltävissä, mutta joka tapauksessa "pohjimmainen" hahmonmuodostuksemme ja käsitteenmuodostuksemme voivat olla monenlaisia. Niistä riippuen saatamme elää varsin erilaisissa "lokatiivisissa" maailmoissa.

Esimerkiksi keski- ja uuden ajan taite mullisti jonkin aivan perustavanlaatuisen, ajattelun lokatiivisiin perusjäsennyksiin liittyneen tekijän. Keskiajan ihmiset elivät ptolemaiolaisessa maailmanjäsennyksessä, jossa jokin koko olemassaolon keskipiste sijoittui jatkuvasti läsnäolevaksi, ja juuri tällaisen olemassaolon pohjimmaisen turvallisuuden Galilei onnistui tuhoamaan väitteellään, ettei maa olekaan kaiken keskus. Kyse ei siis ollut mistään opillisesta, ei mistään uudesta tiedosta, joka olisi asettunut entistä tietoa vastaan -- vaan jostain paljon perustavanlaatuisemmasta, paradigmaattisemmasta, koko siitä lokatiivisesta perusturvallisuudesta, joka keskiajan ajattelua oli hallinnut.

Kerrotaan, että katolinen kirkko mahdollisesti olisi ollut valmis hyväksymään Galilein laskutavat, joilla paneettojen liike saatiin yksikertaisesti ennustetuksi, mutta kirkko ei voinut hyväksyä "Jumalan järjestyksen" panemista viralta. Jos näin oli, se kertoo jotain siitä miten syvällä jossain hahmon- ja käsitteenmuodostuksellisessa alkuhämärässä ajatteluamme kaikkein ratkaisevimmin määräävät alkutekijät ovat.

Tuomas Hako

"Analyysinsa perusteella he ennustivat, että Hitler tulee jatkamaan aloittamaansa sotaa katkeraan loppuun saakka ja tekee sen jälkeen itsemurhan. Näin, koska narsisti elää itse itselleen luomassa ansassa, josta ei lopulta tarjoudu muuta ulospääsyä kuin itsemurha."

Miksi juuri tämä poiminta? Eikö kirjassa ole sanakaan totta? Saksa pyysi rauhaa koko ajan. Loppuun asti. Sotaa käytiin Saksan kansan ja Euroopan tuhoamiseksi. Euroopan rahakriisi taitaa olla lopullisen tuhon alku. Hitler ei olisi pystynyt luopumaan vallasta, koska se olisi merkinnyt koko Euroopan bolshevisointia välittömästi seuranneen hajaannuksen aikana. Amerikkalaiset rottaihmiset aikoivat ottaa kaiken irti hänestä tai niin ainakin olisi luullut. Toisaalta salainen käsky kyylui, että hänet pitää murhata heti kiiniotettaessa, kuten Himmlerille tehtuun. Näin maksimoitaiisiin mahdollisuus valehdella maailman kansoille mahdollisimman paljon.

Koko teos lähtee myös siitä, että sota olisi ollut jonkun muun kuin Jenkkilän aikaansaama (tietysti Saksan tai Saksan ja bolsujen). Kirjan on mentävä metsään, kuten Jenkkilän uskonkappaleet menevät muutenkin. Amerikkalaisia tässä tulisi tohtoroida. Diktaattorit eivät yleensä ole hulluja ja yleensä he muuten tavoittelevat vain rauhantilaa ja mahdollisuutta hallita kinginä ja rakennella erinäisiä juttuja. Toiset haluavat helpon ja voittoisan sodan niittääkseen laakereita. Mutta useimmiten se on vain uhoa. Hitlerin oli pakko kannatuksen vuoksi saada korjaukset pahimpiin Versaillsein epäkohtiin. Sotaa hän ei halunnut. Puolan tapauksessa Puola oikeastaan hyökkäsi länsimaiden kanssa ja pakotu Saksan sotaan. Se oli päätetty jo keväällä.

Jenkit puolestaan ovat aina hyökänneet maahan, jonka diktaattorista he eivät enää pidä.

Petteri Sahlsten

Mukavan oloinen analyysi ja teksti. Mielestäni Hitlerin ajanjaksolle oli mielenkiintoista miten niin monta sekopäätä pääsi samaan aikaan valtaan eri maissa ja sai tehdä maailmasta oman disneylandinsa. Ja näihin psykopaatti juttuihin vielä. On olemassa psykopaatteja ja sitten on sosiopaatteja. Psykopaatti ei varsinaisesti erota hyvää eikä pahaa. Sosiopaatti tietää mikä on oikein ja mikä väärin, mutta ei anna sen häiritä omanedun tavoittelua. Vangeista en usko suurimman osan olevan psykopaatteja. Sosiopaattejakaan heistä tuskin on edes enemmistöä. Vangeista kai joidenkin tutkimusten mukaan voi olla, jopa yli 60% adhd-tapauksia. Sitä, kun miettii miksi yhteiskunta ei ole valmis ottamaan tätä kyseistä oireyhtymää vakavasti, en ole koskaan ymmärtänyt.

Panu Ojala

Hmm, en lopultakaan ymmärrä miten natsi-Saksan aikaiset teot poikkeavat nykyajan länsimaalaisten elämästä. Mehän surutta hyväksikäytämme Afrikan ja Aasian ihmisiä, myös lapsia, jotka hikipajoissaan vääntävät meille erilaisia tuotteita. Ja nälkäänkin kuolee Afrikassa ihmisiä joka päivä, kymmenin tuhansin. Kuinka monta vuohta SINÄ (koskee ketä tahansa lukijaa) olet lahjoittanut Afrikkaan? Minä en ainuttakaan.

Miten tämä eroaa Hitlerin massamurhista? Ei olennaisesti mitenkään. Moraalinen etäisyys on hivenen suurempi, mutta vaikutus on sama. Jokainen meistä uusia Adidas-lenkkareita ostaessaan tai McDonaldsissa asioidessaan ei lopulta olennaisesti eroa Speeristä eikä muista tuon ajan saksalaisista. Kyllä mekin faktat tiedämme mutta emme välitä niistä.

Hitleriä tai ketään muutakaan hirmua on mielestäni turha mollata. Jokainen meistä on täydellinen narsisti, psykopaatti ja sosiopaatti niin kauan kuin jatkamme nykyistä kestään ja mistään piittaamatonta elämäämme. Rikat näemme naapurin silmässä mutta omien silmiemme hirret pysyvät visusti sokeassa pisteessä.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kyllä, kasvoton kaikkivoipa raha luo maailmaan taloustotalitaristisen koneiston, jolla on samoja ominaisuuksia kuin kaikilla muillakin totalitarismeilla.

Hitleriä, Stalinia, Maoa, Pol Potia yms. käsitellessämme ymmärryksemme soisi lisääntyvän niin, että käsittäisimme myös millaisesta ilmiöstä globaalissa rahaohjasteisessa taloudessa on kyse.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset