Kuinka Karl Marx tavataan

Käsiterealismin paluu

1.

Jos kertomus ihmisen historiasta aloitettaisiin fraasilla "jo muinaiset kreikkalaiset...", sanoisin että oho, pitääkö sitä lähteä liikkeelle puolivälistä, noin keskeltä kaikkea? Näin vaikka varhaisin kreikkalainen historioitsija Herodotos taisikin sanoa, ettei maailmassa tapahtunut ennen kreikkalaisia mitään.

Tapahtui kuitenkin, ja paljonkin. Esimerkiksi inhimillinen kieli oli kehittynyt. Sen kehitystä kuvataan akselilla tai askelilla signaalit -- symptomit -- symbolit, ja jos ensimmäisten primitiivisten äännähdysten ajatellaan olleen jonkinlaisia varoitushuudahduksia tai käskyjä, voitaisiin ehkä väittää, että verbit olivat ensimmäinen sanaluokka. "Alussa ei ollutkaan sana, vaan teko", todetaan Goethen "Faustissa". Siinäkin vähän liioitellaan, koska alussa ei ollut edes tekoa, vaan reaktio.

Goethe puhui "alkuilmiöstä", eli siitä, että jos jotakin kohdetta katsotaan "läheltä ja tarkkaan", silloin saattaa havaitsija huomata jonkin ilmiölle olennaisen seikan, jonkin yksityiskohdan, alkuperäisen ja tärkeän piirteen, joka auttaa ymmärtämään ja selittää ilmiötä. Tätä "alkuilmiötä" metsästi myös Goethen ihailija, 1900-luvun ehkä eniten kommentoitu tiedonfilosofi Ludwig Wittgenstein, jonka filosofia muodostui painimisesta kielen kaikkein hienopiirteisimpien yksityiskohtien kanssa. Wittgenstein sanoi, että nekin -- kuten koko kieli -- palautuu reaktioon.

Signaalit -- symptomit -- symbolit. Siinä puhekielen kehityksen kaava. Reaktioita seurasivat tuntemuksia ja myöhemmin tunteita ilmaisevat symptomit, mielihyvän tai pahan olon äänet. Symboleiden voidaan ajatella kehittyneen luonnonäänien matkimisen, onomatopoetian merkeissä. Myös kirjoitetun kielen merkit matkivat alkuvaiheissaan kuvanomaisesti luonnon kohteita.

Tuo kaikki kielellinen kehitys kuuluu lajimme varhaiseen kehityskuvaan -- sitä tapahtui kaikkialla missä ihmisiä oli, ja luultavasti on myös niin, että kirjoitettu kielikin syntyi eri paikoissa suunnilleen samaan aikaan. Kirjoitustaito ilmestyi maailmaan ikään kuin itsesytytyksellä, kulttuurievolutiivisena emergenssinä, kun laji oli siihen kypsä. Niin sanottu välittymisteoria ei kuulemma ole totta. Mistä kertoo se, että ihmiset eri paikoissa maapalloa alkoivat harjoittaa kirjoitustaitoa samaan aikaan? Käsittääkseni se -- kun asiaa miettii läheltä ja tarkkaan -- kertoo jotain olennaista siitä minkäluonteista inhimillinen kehitys on.

Ihminen on lajityypillisesti sosiaalinen laumaolento. Jopa niin, että inhimillinen kehitys koskee lajia ja yhteisöjä, ei yksityisiä yksittäisiä yksilöitä. Lajityypillisesti sosiaalisena olentona ihminen on selviytynyt ja selviytyy -- jos yleensä selviytyy -- olemassaolontaistelusta vain lajina ja yhteisöinä, ei yksilöinä. Individualistinen ihmiskuvamme on suurta harhaa.


2.

Puhuimme siitä että ensimmäinen sanaluokka olisivat olleet verbit -- toimintaa ja tekemistä merkitsevät signaaliäänet. Jos primitiivistä kieltä voitaisiin katsoa läheltä ja tarkkaan, saattaisimme havaita, etteivät sen "sanat" ehkä jakaudu samanlaisiin sanaluokkalokeroihin kuin oman kielemme kaikki sanat. Luultavasti alkuperäiset sanaluokat olivat jotain aivan muuta kuin mitä ne ovat omassa "kehittyneessä" kielessämme.

Yritys ymmärtää inhimillisen kielen yleisiä alkeismuotoja koettelee eläytymiskykyämme. Ainoa varsinainen "apuneuvo" näille eläytymisharjoituksille löytyy omasta lapsuudestamme, omasta menneisyydestämme, jossa voimme kuvitella kielen myös omasssa varhaisessa kehitysvaiheessamme syntyneen ja omanneen joitakin tyypillisiä ominaisuuksia. Tosin tässäkin törmäämme muistimme rajoihin, ja meidän on jatkettava mielikuvituksemme varassa sinne minne muisti ei enää kanna.

Luulen, että jonkinlainen jako subjektiin ja predikaattiin, tekijään ja tekemiseen, kohteeseen ja määreeseen, olioon ja ominaisuuteen, on alkuperäinen sanaluokkajako. Predikaatilla on aluksi ollut niin verbin kuin attribuutin ominaisuudet. Esimerkiksi alussa mainittujen antiikin kreikkalaisten miellemaailma -- heidän tajuntansa, ajattelunsa -- muodostui jonkinlaisista pysäytyskuvan kaltaisista hahmoista, joissa olioilla ja niiden ominaisuuksilla ei vielä ollut sellaista selvää toisistaan erottumisen ominaisuutta joka meille on itsestäänselvä.

Kreikkalaisille todellisen ajatusongelman muodosti se, että kun kaksi esinettä asetettiin rinnakkain, esine A oli pieni ja esine B suuri, mutta kun sama esine B vietiin esineen C rinnalle, silloin B olikin pieni ja C suuri. Kuinka sama B voi olla sekä suuri että pieni? Tämä kysymys ratkesi ideaopin pohjalta siten, että esineessä B täytyi olla sekä suuruuden että pienuuden idea. A:n rinnalla näyttäytyi B:n suuruus, C:n rinnalla sen pienuus.

Voimme kuvitella, ettei tällaisessa pysäytyskuvien varaan rakennetussa miellemaailmassa voi esiintyä esim. dynaamista ajantajua. Sensijaan siinä korostuivat staattiset tekijät ja voimat, jollaiset saivat ilmennyksensä myös arkkitehtuurissa, esimerkiksi noissa kreikkalaisten rakentamissa, kantavia voimia kuten pilareita ja kapiteeleja korostavissa temppeleissä. Filosofi Herakleitoskaan ei tosiasiassa sanonut mitään niin yleisdynaamista kuin "Kaikki virtaa". Hän esitti yksittäisiä elävännäköisiä pysäytyskuvia virranpyörteistä ja totesi: "Koskaan et astu kahta kertaa samaan virtaan." Huomatkaa ero.

Aristotelesta pidetään syllogismilogiikkansa vuoksi logiikan oppi-isänä. Mutta silloin unohdetaan, ettei hänen päättelyissään ollut dynaamista draivia. Dynaaminen päättely -- asioiden johtaminen ja johtuminen toisistaan -- astui logiikan kuvaan vasta eurooppalaisella uudella ajalla, mm. Leibnizin vaikutuksesta.


3.

Renessanssimaalari Rafaellon kuuluisassa taulussa "Ateenan koulu" kävelevät Platon ja Aristoteles rinnakkain katsojaa kohti, ja Platon viittaa kädellään taivaaseen, tarkoittaen eleellään mitä ilmeisimmin sitä, että "ideat" ovat kotoisin jumalmaailmasta ja sijoittuvat ihmisten päiden yläpuolelle, kun taas Aristoteles painaa kämmentään maata kohti sen merkiksi, että ideoilla on niin sanotusti jalat tukevasti maassa.

Voidaan nähdä että näiden kahden välillä kulkee jokin antiikin ajattelun rajalinja. Platonin "ideat" ovat vielä kuvanomaisia -- mielikuvanomaisia -- Aristoteles sen sijaan on jo astunut "kielikuvien", kielen ja sen käsitekoneistojen maailmaan. Aristoteelinen perinne oli se joka vaikutti yhä Euroopan vaipuessa reilut puoli vuosituhatta myöhemmin noin tuhanneksi vuodeksi keskiajan "pimeyteen".

Jos antiikin maailmassa "kiinteitä" olivat olleet mielikuvat, keskiajalla kiinteitä olivat pyhillä sanoilla muotoillut opit. Raamattu toimi kaiken selityksen viimeisenä päätepisteenä, ja jos maailmassa oli ongelmia, ne ratkaistiin  palauttamalla asiat raamatuntulkinnalliseen yhteyteen. Kieli muuttui merkilliseksi käsitekiinteytyneeksi dogmaksi, johon sovitettiin kaikki mitä pysähtyneeseen hengentilaan vajonnut keskiaikainen mieli pystyi ilmiönä käsittelemään. Raamattu oli jotain ihmistä suurempaa ja ikuista, ihminen jäi nöyräksi kasvottomaksi tottelijaksi, Jumalan suuren suunnitelman toteuttajaksi.

Keskiajan oppineet kävivät lakkaamatonta väittelyä yleiskäsitteistä, niin sanotuista universaaleista. Siis esimerkiksi sellaisista "lajinimikkeistä" kuin vaikkapa koira tai kissa. Väittely koski sitä onko "koira" todellinen, reaalisesti olemassaoleva asia, vai onko se pelkkä käsite, sana, joka tarkoitti jotakin mikä oli olemassa vain käsitteenä ja merkityksenä. "Realistit" esittivät että yleisnimet tai -käsitteet ovat todellisia, ne ovat yhtä todellisia ja siis olemassa samassa mielessä kuin yksittäinen koirakin. "Nominalistit" taas katsoivat, että yleiskäsitteet ovat vain ajatustyökaluja, eivät todellisia olioita.

Meillä on suuri houkutus naureskella näille pähkäilyille, mutta niissä oli kuitenkin kyse eurooppalaisen ajatushistorian ehkä tärkeimmistä tiedonfilosofisista kysymyksistä. Vaikka pitkässä juoksussa nominalismi voitti käsiterealismin, ei pidä kuvitella, että yleiskäsitteisiin liittyvät tiedonfilosofiset ongelmat olisi jo ratkaistu. Ne eivät ole. Ajatelkaapa vaikkapa sellaisia käsitteitä kuin "alku" ja "loppu" -- kuka uskaltaa sanoa, onko todellisuuden jatkumossa alkuja ja loppuja? Esimerkiksi leikatessamme käsitesaksillamme todellisuudesta jonkin "ilmiön" tarkastellaksemme sitä läheltä ja tarkasti -- ovatko leikkaamisessa käytetyt käsitesakset omien korviemme välissä, vai onko todellisuudessa todellakin esimerkiksi "alkuja" ja "loppuja"?

Eurooppalaisella uudella ajalla syntyivät erityistieteet. Niistä kukin kehitti omat suureensa ja mittayksikkönsä. Niiden avulla olemme saaneet maailmasta tositietoa, joka on mahdollistanut todellisuudenhallintaa. Niin pätevää kuin tieteellinen tieto onkin, tuskin kukaan meistä silti uskoo että "todellisuus" oikeasti ja todellakin jakautuu esim. fysiikkaan ja kemiaan, biologiaan ja psykologiaan, jne. Tieteet ovat eräänlaisia oman aikamme ja ajattelumme lokeroita, meille ominaisia ideaisia järkijäsennyksiä. Niihin on päädytty pitkän ajatushistoriallisen kehitysprosessin lopputulemana, prosessin, jossa mikään ei ole ollut turhaa, eikä siinä mielessä myöskään "oikeaa" tai "väärää".

Fenomenologiaksi kutsutaan sitä tiedonfilosofian suuntausta, joka tekee kysymyksiä käsitetodellisuuden ja reaalimaailman suhteista. Siinä käsittellään kielen ja ajattelun yhteenkytkeytymisen ja käsiterealismin ongelmia, ja sen hyviä edustajia ovat olleet esimerkiksi sellaiset ajattelijat kuin Husserl, Heidegger, Derrida, Foucault -- ja jossain mielessä myös mainittu Wittgenstein.


4.

Kun ihminen on kautta aikojen kehittynyt, mikään kehityskerros ei ole koskaan pyyhkiytynyt henkisestä varustuksestamme pois, vaan kehityksen malli on ollut pikemminkin kasautuva ja kumuloituva. Sama kehityskuva koskee yksilökehitystä, jossa tietyt ikäkaudet ovat tietylle kehitykselle herkistyneitä, ja kaikki myöhemmin tuleva edellyttää edeltävien vaiheiden läpikäymistä.

Jostain syystä näinä päivinä kuitenkin tuntuu siltä kuin kehityksen pyörä olisi tehnyt täyden ympyrän ja palaisimme jälleen ajattelumme alkukantaisimpien ominaisuuksien tasolle. Me elämme mitä ilmeisimmin jonkinlaisen syvän henkisen taantuman aikoja. Me esimerkiksi pohdimme parhaillaan kiivaasti kysymystä onko "neekeri" todellinen olio. Keskiaikainen käsiterealismi on palannut ajatteluumme. Se on tapahtunut laajalla rintamalla.

Erityistieteemme ovat kokeneet pirstoutumiskehitystä, jonka seurausena ne ovat sisäisesti jakautuneet osa-alueiksi, jotka edelleen ovat pilkkoutuneet koulukunniksi ja oppisuunniksi. Tämän tieteensisäisen kehityksen lopputulemana elämme nyt eräänlaisessa "ismien" maailmassa, jossa kaikki valistunutkin ja "tieteellinen" keskustelumme on muuttumassa korostetulla tavalla "opilliseksi". Tieteen siunaamaa totuudellisuutta tunnetaan nykyään jo sen seurauksena, että jokin asia puitteistetaan jonkin erityisen ismin käsitekoneistossa.

Tällainen "ismien" maailma, jossa keskustelu on muuttunut "opilliseksi", palautuu sekin keskiaikaista skolastiikkaa muistuttavaan ajattelulaatuun. Siinä missä keskiajan oppineet palauttivat ongelmansa raamatuntulkinnalliseen yhteyteen, oman aikamme viisastelijat palauttavat ne Wikipedian lähteisiin. Kumpikin tulee onnelliseksi ankkuroidessaan näkemyksensä pyhitettyyn lähdeauktoriteettiin. Sanan "amen" tilalle on tullut tyly tokaisu: "Lähde, kiitos!"

Kunnioittamamme "tieto" on laadultaan erityistä, eräänlaista tietokirjatietoa. Sellainen on tarpeen esimerkiksi kouluopetuksessa, koska opettaminen edellyttää opetettavan tiedon olevan kiteytynyttä, kirkasta ja selvää -- vain sellaisen tiedon oppimista voidaan kontrolloida. Koulutieto on laadultaan "skolastista", se on käyttökelpoista opetus- ja oppimistarkoituksissa. Muuta käyttöä ei sillä olekaan -- paitsi ehkä tietokilpailuissa. Näin ollen olemme tietomme laatukysymyksessä palaamassa jonkinlaisen keskiaikaisen käsitekiinteytyneen dogman muotoon. Elävä ja kehittyvä tieto katoaa maailmasta, yhä enemmän kaikessa tiedossa on kyse vain auktoriteeteista ja oppineisuuden osoittamisesta.

Surkeimmalla tavalla keskiaika on palannut keskuuteemme taantuneen talousajattelun muodossa. Talousteoria oli jo syntyessään eräänlainen käenpoikanen uuden ajan rationaalisuuden muotojen joukossa -- ja "rahassa" jäikin elämään keskiaikainen pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma. Nyt harhaisen talousrationaliteetin historiallisen täydellistymisen myötä rahakäsitteet muuttuvat käsiterealismiksi, rahatalous autonomisoituu ja irtoaa reaalimaailmasta, ja rahamaailma ajautuu kaaokseen.

Kasvoton kaikkivoipa raha regressoi ajattelumme ja menetämme uudelle ajalle ominaiset järjen kerrostumat, kuten tieteellisen todellisuudenhallinnan. Kasvoton kaikkivoipa raha luo maailmaan taloustotalitaristisen koneiston, jonka rattaiksi kaikki ihmiset joutuvat. Kuten keskiajalla "totuus" muuttui kasvottomaksi ja ajattomaksi -- ikuiseksi -- samoin talouden Molokki toteuttaa Rahan pyhää lakia jonka koetaan olevan ihmistä suurempaa, jumalan säätämää ja ikuista.  Vaihtoehdottomuus on Jumalan sanaluokka. Ihmisen tehtäväksi jää vain nöyrästi toteuttaa Talouden Jumalan tahtoa.


Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Eikö opillisuus voi kuitenkin jossain määrin olla käytännöllistä, jos maailmassa todella on lakeja ja asioilla on toistuvasti tiettyjä ominaisuuksia? Eikö esim. biologiassa oppi siitä, että kasvi tarvitsee vettä ja valoa elääkseen, ole hyödyllinen ja sovellettava opillinen tiedonpalanen?

Luulen ymmärtäväni kyllä tuo skolastisen tiedon vastakohdan, olkoon se vaikka tässä dynaaminen tieto. Skolastista tiedolle tyypillistä on, ettei sitä sovi epäillä, koska moni asia on siitä riippuvaista. Skolastinen tieto on myös kätevää, koska skolastista tietoa voi käyttää oletuksina, jolloin sitä voi hyödyntää ajattelussa.

Jos haluaa lihasten kasvavan ja olettaa, että siihen tarvitaan paljon proteiinia, voi tehdä päätelmän, että syöpä vaikka paljon kanaa. Jos taas epäilee proteiinin merkitystä lihasten rakennusaineena, voi päätyä eri vaihtoehtoon, joka voi olla parempi tai huonompi tavoitteen kannalta.

Skolastinen ajattelu on laiskuutta ja vastuun siirtämistä auktoriteeteille. Jatkuva dynaaminen ajattelu taas olisi erittäin raskasta. Olikohan se joku tekoälystä kertova videopätkä, jossa ajatusta kuvattiin kompressoiduksi tiedoksi, jonka ominaisuudet on pelkistetty. Tietokoneiden maailmassa tämä säästää paljon laskentatehoa, kun kompressoidulla tiedolla voidaan ennustaa jonkin informaatiopalan ominaisuuksia käymättä läpi kaikkea dataa.

Ehkäpä yksinkertaiset ja yhteisölliset ihmiset, jotka luottavat varauksetta sosiaaliseen ympäristöön, pyrkivät säästämään aivojaan liialta pohdinnalta, jotta "laskentatehoa" riittäisi muuhun mielenkiintoiseen kuten lisääntymismahdollisuuksien parantamiseen. He ottavat skolastisen tai sosiaalisaation kautta saadun tiedon pureksimatta osaksi maailmankuvaansa. Tämä voi tietenkin olla hyvin vahingollista yhteiskunnalle.

Mainitsemasi taloususkonto, jonka osa myös on konsumerismi, on todellakin saanut pauloihinsa valtaisan määrän läntisistä ihmisistä. Vastaavasti taas islamilainen maailma tuksuttaa edelleen ilmeisesti perhe- ja uskontoarvojen ympärillä vahvasti, mutta taloususkonto toki pyrkii heidänkin maailmaansa muuttamaan.

Jos oletamme, että osa väestöstä tulee aina olemaan mieleltään "skolastissosiaalisia", niin eikö tästä silloin seuraa, että ainakin nykyisessä verkottuneessa sivilisaatiossamme täytyy aina vallita jokin yhteinen uskonto? Ennen tuo uskonto oli lännessä kristinusko ja nyt taloususkonto. Voimmeko sanoa, että joku uskonto on toista parempi? Voiko uskonto olla huono? Jos voi, niin onko taloususkonto uskontojen joukossa kuinka huono? Millainen voisi olla hyvä uskonto? Esim. moni uskonto maailmassa tuomitsee seksuaaliset tarpeet syntisinä, mutta taloususkonto ja konsumerismi taas pyhittävät ne. Onko tämä hyvä vai huono ihmiselle vaikkapa lajina?

Itse olen joskus ajatellut, että buddhalaisuus tai taolaisuus voisivat olla sivilisaatiolle hyväksi, mutta toisaalta en tunne tarpeeksi hyvin, mitä nuo uskonnot ovat aiheuttaneet ne omaksuneille sivilisaatioille.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Eräs asia on muuten minua askarruttanut.

Onko sinusta epämiellekästä, että filosofisista pohdinnoista pyrkii mahdollisimman nopeasti käytännön implikaatioihin? Tämä kirjoituksesihan on tarkastelua. Minä taas tartuin tarkasteluusi, tein johtopäätöksiä ja muodostin suuntaa sille, että mitä mielestäni pitäisi sitten tehdä. Tässä tapauksessa:

Sinun tarkastelusi: Ihmiskunnan ajattelu on rakentunut kerroksittain --> Keskiajalla kristillinen ajattelu --> Uudella ajalla Ptolemaioksen pohjalta Descartes ja sitten tieteellinen ajattelu --> Tämän pohjalta käenpoikanen: talousajattelu --> Talousajattelusta modernin ajan uskonto --> Mahdollisesti haitallinen asia ihmiskunnalle

Minun johtopäätökset: Aina on joku uskonto vallalla --> Luodaan uusi, parempi uskonto, joka ratkaisee ongelmia

Onko se jotenkin hätiköityä, harhaista tai virheellistä lähteä vetämään toiminnallisia johtopäätöksiä? Onko se jokin väärinymmärryksen laji, jos alkaa heti pohtimaan, mitä pitäisi tehdä?

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Koska kieli on sosiaalista muodostetta -- yksityinen kieli on mahdottomuus -- ja koska kieli ja ajattelu ovat lopulta yksi ja sama asia, suurimman osan kaikesta ajattelusta on aina oltava vakioista, vakaata ja "varmuutta" antavaa. Vain suhteellisen pieni osa voi olla "luovaa" ajattelua, siis sellaista, joka tuottaa uutta.

Ajatteluakin on ajateltava sosiaalisena muodosteena, sosiaalisena ilmiönä. Ajattelu tarvitsee varmuutensa, ja vasta varmuuden pohjalta mahdollistuu kriittinen epäily (Wittgenstein).

Ajattelun "uskonnolliset" ominaisuudet palautuvat lähtökohtaiseen käsitteenmuodostukseen. Varsinkin yleiskäsitteisiin. Nimenomaan yleiskäsitteet ovat ne kielen "instrumentit" jolla ymmärryksemme tehokkaimmin noidutaan.

Ajattelun uskonnollisesta peruslaadusta emme tule koskaan pääsemään eroon. Todellakin eräässä mielessä on kysymys vain siitä millaisia "uskontoja" ajatushistoriallinen kehitys luo ja koettavaksemme tuo. Koska ajattelu ohjaa totaalisesti todellisuudentajuamme -- kuten se on kaikkina aikoina tehnyt -- voimme sotkeutua pahemman kerran "huonon" uskonnon -- kuten juuri nyt taloususkonnon -- rationaalisuusharhoihin.

Keskiajalla toisessa vaakakupissa olivat kaapuniekkojen hartaat ajatukset Jumalasta, ja toisessa inkvisition kidutuskoneet ja teilipyörä. Ajatukset Jumalasta painoivat enemmän kuin ihmishenki. Luulen, että taloususkonnon kanssa käy vielä hirveämmin, vielä paljon isommassa mittakaavassa.

Kun toiseen vaakakuppiin pannaan taloususkonnon kaikkivoipa raha ja sen numeerinen näennäiseksaktius ja toiseen vaakakuppiin tavalliset kansalaiset, taloususkonto tulee määräämään mitä tehdään. Yksikään taloustoimija ei osaa tehdä muuta kuin sen minkä "taloudelliset realiteetit" häntä määräävät tekemään.

Poliitikkojen puheet ja kuvitelmat "talouspoliittisista" valinnoistaan ovat harhaa. Kukaan heistä ei pysty päättämään mistään tärkeästä. Talouden kelkkoja ei voi kääntää, koska ajatteluun sisäänrakentunut rationaalisuusharha on niin valtava. Nämä analyysit edustavat ohutta kriittistä marginaalia, ja näiden pohjalta tapahtuva vaivainen keskustelu ei muuta maailmaa.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Oikkonen:

Etkö usko, että taloususkonto voi romahtaa viimeistään silloin, kun riittävän suuri osa keskiluokasta tippuu ulos työmarkkinoilta? Kun yhä useampi aiemmin ihmistä vaatinut työprosessi korvaantuu koneellisella prosessilla niin ajattelussa kuin fyysisessä työssäkin, vähenee samalla taloushypnoosissa kulkevien määrä.

Riittävän monen ihmisen (teollistuneissa maissa) materiaalinen elintaso on se taloususkontoa kantava voima. Ruuan ja energian hintojen noustessa korkean materiaalisen elintason edellytykset häviävät myös keskiluokalta. Tähän saakka keskiluokka on liittoutunut taloususkonnon ylimmän hierarkian kanssa, koska keskiluokka on itse päässyt mukaan materiaaliseen yltäkylläisyyteen. Jos tämä yltäkylläisyys poistuu keskiluokalta, se liittoutuu muun kansan riveihin. Tämä taas saattaa olla se katalysti uudenlaisen uskonnon syntymiselle.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""Etkö usko, että taloususkonto voi romahtaa viimeistään silloin, kun riittävän suuri osa keskiluokasta tippuu ulos ...""

En oikein näe tapaa, jolla vuosisataisesti vahvistunut ja valtavan mittaluokan saanut rationaliteetti voisi jotenkin "romahtaa". Ihminen ei voi irtisanoutua rationaalisuutensa paradigmoista -- ne eivät ole mitään "valinnaisia" asioita.

Voin kuvitella että talousromahdukset kasvavat ja kasvavat. Jokaisen romahduksen jälkeen sama aloitetaan alusta -- ja jos jotain muutosta tapahtuu, asioiden nimet ja vähän näkökin saattavat muuttua, mutta ei mikään premissinä toimiva tekijä.

Voin kuvitella että fasistien hirmuvallan kukistavat kommunistit, ja "voitto" merkitsee aivan samanlaista hirmuvaltaa. Samoin tapahtuu taloususkonnossa -- jokainen romahdus tarjoaa vastapuolelle tilaisuuden, mutta vaikka valta vaihtuisikin, lopputulos tulee olemaan aina sama.

Eurooppalainen ihminen eli keskiajalla tuhat vuotta, toistan: tuhat vuotta kokien totena sen että maailma hänen ympärillään muodostui "Jumalan tahdosta". Aivan vastaavalla tavalla me nyt kuvittelemme että maailma ympärillämme muodostuu "taloudellisista realiteeteista".

Käytettävissämme ei yksinkertaisesti ole muuta järkeä. Kieli ja ajattelu ovat massiivisia historiallisia määrääjiä, emmekä niistä pysty irtisanoutumaan. Jos muuta kuvittelee, ei ymmärrä itse asian luonnetta.

Ville-Sakari Honkamaa

Ystäväni harrastaa lintujen rengastamista ja olen kateellisena seurannut hänen rikasta maailmansa. Kun erikokoiset ja -näköiset lentävät oliot saavat omat aivoni tilttaamaan ja kertomaan sanan lintu, hänen taas...

Tarkoitan, että vaikka tunneperäisesti kykenen havaitsemaan ympärilläni suuruutta, niin sanavarastoni ei anna tämän kuvailemiseen mahdollisuutta.(Kokonaan toinen asia on, mitä jää havaitsemiseni ulkopuolelle kun sanani ei ole "automatisoitunut". En voi edes tietää, mitä en tiedä...)

Kuinka hienoja asioita voi mennä silmien ohi, kun ei ole sanoja niitä kuvailemaan? (Ehkä ne jäävät alitajuntaan ja tulevat ulos sitten tunteina.) Sanoilla leikkiminen (filosofia) on aina valtaa, jos ei muusta niin ainakin omasta tunne-elämästä. Filosofia voi, niinkuin mikä tahansa muukin, mennä "yli", mutta perusperiaatteeltaan filosofian tavoite on kuitenkin hyvä. Tässä mielessä vanhoja kulttuurikieliä tulee usein ihailtua juuri käsitteiden rikkauksien osalta esim. erilaiset sanan rakkaus- käsitteet.

Suomen kielellä olemme voineet käydä rikasta keskustelua agraariyhteiskunnassa, mutta tällä hetkellä me (ehkä?) elämme kielen jatkuvaa "vallankumousta". Kun "indiviulismin" myötä, yksinäinen soittaja saa itse, oman omatuntonsa mukaan, määritellä käsitteensä, niin vallankumouksesta tulee ulos voittajana se, joka/jonka ryhmä käsitteitä hallitsee.

"Uskonnolliset käsitteet" (ehkä) voisi tunnistaa juuri niiden antamista mielikuvien paljoudesta, sillä kryptiselle käsiteelle tarvitaan aina selittäjä (aina voi tietenkin nyökytellä (tai äänestää) tietämättä mille nyökyttelee (tai mitä äänestää)). Niin, käsitteiden hallinta on valtaa; helvetti, taivas, hyvinvointiyhteiskunta, talouskasvu, rasismi, ylellisyystuote, "Arbeit macht frei" = Työ kuntouttajana.

"Poikani tietäisitpä, miten vähällä järjellä käsitteillä hallitaan"

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Psykologiassa taidetaan puhua niin sanotusta "havaitsemisen kehästä". Se on juuri sitä, että kun maailmaa katsotaan "läheltä ja tarkkaan", siinä ehkä havaitaan jotain uutta. Tämä uusi on omitaan jonkinlaisen käsittelyprosessin kautta osaksi omaa maailmankuvaamme, ja laajempi kuva taas mahdollistaa että voimme havaita taas aivan uusia seikkoja.

Väitetään että varsinkin varhaisessa lapsuuden kehityksessä olisi erityisiä "herkkyyskausia", jolloin tarvitsemme juuri tietyntyyppisiä virikkeitä jotta jokin tietty osa aivoapparaatistamme käynnistäisi "kehänsä".

Elämä on jonkinlainen elämänmittainen kehitysprosessi. Itsekukin rakentaa omaa "minäänsä" kohdusta hautaan, ja minän eheys on jatkuva haaste.

Itse uskon siihen että tätä haastetta otetaan parhaiten vastaan nimenomaan avaamalla yhä uusia "havaitsemisen kehiä" ja käsittelemällä asioita -- pyrkien käsitteelliseen selvyyteen -- eikä niinkään sulkeutumalla oman minuuden piiriin, kuten joissakin itämaisissa mietiskelyfilosofioissa taitaa olla tavoitteena.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset