*

Kuinka Karl Marx tavataan

Kiekkohuuman joukkopsykologia

1.

Sairaalan synnytysosastolla huoneessa, jossa vastasyntyneet tuhisevat maailman pahuudesta vielä onnellisen tietämättöminä vauvavuoteissaan, nähdään tai pikemminkin kuullaan joskus hauskansorttinen itkupotkuraivariparaati yhden vauvan ensin parahtaessa itkuun ja muiden miltei samassa silmänräpäyksessä yhtyessä huutoon -- kohta koko osasto parkuu kuorossa, kuin jokainen herttainen rääpäle olisi hengenhädässä.

Tätä voisi nimittää affektitartunnaksi, ryhmätunnereaktioksi. Siinä ilmenee jotakin ihmiselle lajityypillistä, omaan läpikotaisin sosiaaliseen ominaislaatuumme kuuluvaa. Jo vastasyntyneestä samaistamme itsemme läheisiimme, aivan kuin tuntisimme samat tunteet, eläisimme toistemme elämää. Myöhemminkin, vielä aikuisiässä, koemme vastaavia ryhmätuntoja esimerkiksi jääkiekko-ottelujen katsomoissa tai tv:n äärellä, tai miksei yhtä hyvin konserteissa, elokuvissa, missä tahansa joukkokokouksissa.

Jääkiekon MM-kisojen voitto yhdisti suomalaisia niin paljon, että on herännyt erimuotoista ihmettelyä kiekkohuuman olemuksesta ja oikeutuksestakin. Kun kaksi miljoonaa suomalaista seurasi kisojen loppuottelua televisiosta ja satatuhatta kokoontui Helsingin kauppatorille voitonjuhliin, kysymyksessä täytyy olla varsin vahvoja yhteistuntoja nostattava asia.

Asiaankuuluvan juhlahumun jälkimainingeissa kuin vastavaikutuksena heräsi epäily siitä mistä oikein oli kyse. Kolumnisti Enbuske kysyi jotensakin: "Mitä minulla oikeastaan on tekemistä koko kiekkojoukkueen kanssa -- mitä aihetta tai ansiota juuri minulla on juhlimiseen?" Hän nähdäkseni päätyi vastaukseen: ei mitään. Enbusken mukaan olemme kaikki suomalaiset jonkinlaisia siipeilijöitä, jotka vain juhlivat mestarijoukkueen kustannuksella.

Tämä vastaus ei ole oikea. Itse asiassa meillä kaikilla on tavattoman paljon ja tavattoman olennaista tekemistä jääkiekkojoukkueen voiton kanssa. Nimittäin nimenomaan tämä yhteistunto, tämä "suomalaisuus".

Niin irrationaalinen asia kuin joukkotunne onkin, se on pohjimmiltaan jotain tavattoman yleisinhimillistä -- aivan lajityypillistä -- ja siksi sitä ei voi kuitata pelkillä järkipohdiskeluilla siitä onko se kussakin tapauksessa jotenkin "perusteltua" tai "oikeutettua". Se on koko ihmislajia, ei vain suomalaisia, koskeva tosiasia, jolla on tavattoman paljon merkitystä ja ilmenemismuotoja -- ja jos haluamme tähän meille ominaiseen ilmiöön selvyyttä, meidän on tutustuttava ryhmäpsykologiaan ja jätettävä jääkiekkomielipiteet erilleen.


2.

Emme ole järin eteviä ryhmäpsykologiassa, koska sataan vuoteen ryhmäpsykologia ei ole ollut kovinkaan seksikäs tiedonala. Jaa, no ei sentään. Vielä viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä muutamat mallikkaat ajattelijat tekivät joitakin moitteettomia yrityksiä ryhmäpsykologisen ihmiskuvan muodostamiseksi, mutta nämä yritykset nähdäkseni kariutuivat yleisen individualismin vahvistuessa ja psykologian keskittyessä yksilöpsykologiseen suuntaan. Silti yhä vielä mm. Kropotkinin käsitykset ihmiselle lajityypillisesti ominaisista "mutuaalitunnoista", Le Bonin varoitukset "joukkosielun" vaarallisuudesta ja Freudin joukkopsykologiaa koskevat analyysit ovat antoisaa luettavaa.

Muuan ilmiö, joka joukkopsykologian näkökulmasta on ymmärrettävä, mutta jolle yksilöpsykologian saati aivotutkimuksen lähtökohdista ei ole löytynyt kunnollista kuvausta tai selitystä, on hypnoosi. Hypnoosi-ilmiöstä ei ole kaikenkattavaa teoriaa. Ilmiön olemassaoloa tuskin kukaan kuitenkaan vakavissaan kiistää.

On hieman ihmeellistä, ettei itse ilmiöstä juuri mitään ole selitetty, eikä selityksiä suureen ääneen edellytetä, vaikka hypnoosia käytetäänkin vähän kaikenlaisten asianharrastajien toimesta yhdessä jos toisessakin tarkoituksessa. Hypnoosinäytökset ovat joskus aika hurjia ja huvittavia. Niihin suhtaudutaan kuitenkin lähinnä erityislaatuisena viihteenä, eivätkä nekään herätä hämmästyksen lisäksi syvempää tarvetta hypnoosin teoreettiseen tarkasteluun. Ehkäpä yleisesti hyväksytään hypnoosi jonkinlaisena “annettuna“ inhimillisenä kuriositeettina. Hypnoosin salat vaipuvat jonnekin ihmismielen pimentoihin, ja siellähän on jo entuudestaan paljonkin sellaista mistä tuskin koskaan lopullista selkoa saadaan.

Mitä sitten oikein tiedämme hypnoosista - varmuudella? Esimerkiksi sen, että kyseessä on omalaatuisensa tajunnantila, joka jotenkin muistuttaa unta kuitenkaan sitä olematta. Ja että tämä tajunnantila saadaan aikaan monella tavalla, esimerkiksi pään verenkierron ja tasapainoelinten rajulla fyysisellä manipulaatiolla. Mutta jotenkin “luonnollisempana“ pidetään sitä että hypnotisoitava rentoutuneessa tilassa kuuntelee hypnotisoijan suggestioita ja kuin huomaamattaan vaipuu transsiin. Transsitila voi olla joko kevyempi - ikään kuin se koskettaisi vain mielen pintakerroksia - tai sitten syvempi, jolloin hypnoosissa annetut suggestiot toteutuvat ehdottomina ja pakonomaisesti.

Suggestiot vaikuttavat tehokkaimmin silloin kun ne esitetään toteamuksen, ei käskyn muodossa. Tämä varsin outo seikka ei voi olla merkityksetön. Se viittaa siihen, että hypnotisoijan ja hypnotisoitavan välillä ei olekaan arkielämästä tuttua yksilöiden välistä hierarkkista käskijä-käskettävä - suhdetta, vaan jotain aivan muuta. Oman käsitykseni mukaan tämä “jokin muu“ on aivan olennainen hypnoositilan luonnetta valaiseva seikka. Hypnoottinen tajunnantila on jotain joka sijoittuu sellaiseen “minän ja maailman“ tai “minän“ ja “sinän“ perusjäsennykseen, jossa asiat ja vuorovaikutus vain “tapahtuvat“ - vailla kaikkia laatumääreitä, välittömästi, ongelmattomasti, mutta ehdottomasti. Tätä kuvaavia käsitteitä ei normaalitietoisuudessamme ole.

Hypnoosi-ilmiötä hyvin kuvaavat käsitteet ovat jääneet kehittymättä, koska ryhmäpsykologia jäi aikoinaan lastenkenkiin.


3.

Suggestioiden vaikutusmekanismia on ainakin vanhemmassa alan kirjallisuudessa selitetty mielikuvien synnyn pohjalta. Kun luomme aivoissamme mielikuvan jostain konkreettisesta asiasta, esimerkiksi jostain esineestä, tällaisen mielikuvan syntyminen ja “esillä“ pitäminen eivät välttämättä rekrytoi elimistössämme esiin mitään ko. kohteeseen liittyviä ruumiintuntoja. Jos kuitenkin hypnotisoija antaa hypnotisoitavalle suggestioita, jotka liittyvät suoranaisesti ruumiintuntoihin - siis sellaisia kuin “olet väsynyt, kaikki jäsenesi tuntuvat painavilta...“ - näitä mielikuvia ei voi luoda saamatta samalla aikaan elimistöllistä reaktiota.

Näin siis ikään kuin pakotetaan ja provosoidaan ruumis mukaan hengen ehdotuksiin. Ruumiintunnot toimivat välittäjinä korkeampien hengentoimintojen kuten "tahdon" palveluksessa.

Suggeroinnillaan hypnotisoija ohittaa jonkin kerroksen hypnotisoitavan ajattelusta, huijaa hänen aivojaan, harhauttaa tietoisuuden tai palauttaa sen johonkin enemmän unenomaiseen kehityksen varhaisvaiheeseen -- mutta jos tuolle ohitettavalle mielen komponentille pitäisi antaa nimi, epäilemättä kysymyksessä olisi nimenomaan Tahto. Hypnotisoija “pelaa ulos“ tai käytännössä omii itselleen hypnotisoitavan Tahdon, ja kun tämä on tapahtunut, kaikki mitä hypnotisoija ääneen esittää, toteutuu hypnotisoidussa lainvoimaisella ehdottomuudella.

Se, että ehdottomasti tehokkaimpia ovat nimenomaan toteamuksen muodossa annetut suggestiot selittyy mahdollisesti sillä, että hypnoottinen tajunnantila merkitsee kehityksellistä regressiota primitiivisessä alkulaumassa vallinneiden sosiaalisten reaktioiden asteelle.

Alkulauman selviämisen ja hengissäpysymisen ehtona oli, että koko lauma seurasi johtajauroksen antamia hälytys-, hierarkia-, tms. signaaleja välittömästi ja niitä mitenkään kyseenalaistamatta. Koko laumalla saattoi siis olla ainoastaan yksi Tahto. Juuri tämänkaltainen “sosiaalinen“ tahtotoiminto vaikuttaa hypnoositilassa. Siinä ei siis ole kyseessä vain hypnotisoijan ja hypnotisoitavan keskinäinen vuorovaikutussuhde, vaan nimenomaan tietyillä ehdoilla, tietyllä regressiivisellä kehitystasolla elvytetty lajityypillinen yhteydenpitomekanismi. Toteavassa kielimuodossa annettu suggestio vastaa signaalia.


4.

Ruumiintunnot, ja niihin liittyen taktiiliset kosketusmielteet, ovat myös eräänlaisessa erityisasemassa mielteiden joukossa. Ne ovat jotain hyvin perustavanlaatuista, ilmeisesti kehityksellisestikin syvemmällä sijaitsevaa ja varhakantaisempaa kuin esim. selvästi hahmottuvat näköhavainnot.

Ruumiintuntojen ulkoistaminen on se mekanismi jolla ihminen on muodostanut käsityksensä ulkoisesta todellisuudesta ja siinä vaikuttavista voimista. Näin on tapahtunut sekä lajin varhaisessa esihistoriassa että esim. uudella ajalla, jolloin eurooppalainen ihminen havahtui kokonaan uudenasteiseen itsetietoisuuteen, eriytti oman minuutensa ja objektivoi ulkoisen todellisuuden sieluttaen sen omista ruumiintunnoista projisoidulla syysuhdeajattelulla. Tämän jälkeen hän tiesi, että tuuli tarttuu pihlajan lehvistöön ja taivuttaa puun vartta.

Ruumiintunnot näyttelevät aina olennaista roolia, kun yksilö ottaa yhteyttä ulkomaailmaan, ja myös silloin, kun hän ottaa yhteyttä yhteisöönsä. Mielteiden muodostumisen pohjalta on helppo tajuta miksi yksilö ja yhteisö ovat aina metaforisessa suhteessa toisiinsa.

Millainen yksilö-yhteisöolento esim. Hitlerin Kolmas valtakunta ruumiintuntoinen oli? Motorisilla ja taktiilisilla mielteillä ladattu: vahva, kurinalainen, ruumiillisesti terve, yhteistahtia marssiva, omaa kiinteyttään ja yhdenmuotoisuuttaan varjeleva, vähäisintäkin epäjärjestystä sekä erilaisuutta sietämätön -- ja äärimmäisen projektiivinen, oman jyrkän sublimoidun sielunsa pimeyden ulkoiseen vihakohteeseen, "epäpuhtaisiin" rotuihin ja alempiarvoisiin kansallisuuksiin projisoinut, fyysisten tuntojen varassa toimiva ja fyysistä ratkaisumallia tarjoava olio.

Ei ole sattumaa, että kun otetaan esille mikä tahansa natsipropagandan tuote ja analysoidaan kielenkäytön miellemaailma, ruumiintunnot, motoriset ja taktiiliset mielteet nousevat esiin vahvoina ja määrällisesti runsaina. "Vanhan ajan vallat käyvät nykyään yhteisrynnäkköön tätä maailmankatsomusta vastaan, koska ne tuntevat, että tässä syntyy uusi maailma vanhaa vastaan. Sellainen käsitys ja sellainen elämys tuo tietenkin mukanaan koko ajattelutavan käänteen, historiaa luovien voimien uuden tulkinnan", kirjoittaa eräs natsien pääideologeista, Alfred Rosenberg.

Tällaisen tyylipuhtaan, täysin motoristen ja taktiilisten mielteiden varaan rakentuvan julistuksen tunnot palautuvat hyvin syvälle ihmismielen primitiiviseen fyysissävyiseen alkuhämärään, jossa vain tuntemukset ja fyysisten tarpeiden dynaamiset viriämät ovat määrääviä, ja siksi tällaisella julistuksella kanssaihmisiin saavutettava yhteys ei toteudu tietoisen järkiajattelun älyllisellä tasolla vaan joukkosielun tuntemuksina, alkuvoimaisina suggestioina.

Nämä vaikutukset ovat kuin iskuja tietoisuuden vyön alle. Traagista on että ihmiset pitävät tällaisista iskuista. Niillä saadaan muodostumaan luja yhteys alkuykseyteen, elämänvoimien lähteelle. Ne auttavat unohtamaan rajoittuneisuudet, ne kohottavat pinnalle Uuden Alun, joka luo kuvitelmat loistavasta tulevaisuudesta kokonaan uusilla ehdoilla. Vanhat synnit otetaan anteeksi, pöydät pyyhitään puhtaiksi, voimantunto auttaa torjumaan tietoisuudesta kaikki varaukset ja kriittisen epäilyn. Ruumiintuntoja rekrytoivalla propagandalla on aina sama kohottava voimansa, elvyttävä katarttinen vaikutuksensa. Meissä sykkivät mystiset rytmit, ja niiden tahtijaot määräävät myös tietoista, mielteisiin ja käsitteisiin perustuvaa ajatteluamme.

Voidaan kysellä loputtomiin: miten oli mahdollista että kokonainen kansa, tavalliset vakaat saksalaiset, hullaantui natsien vähäjärkisestä propagandasta, osti miljoonapainoksen Rosenbergin täysin käsittämättömästä kirjasta "Kahdennenkymmenennen vuosisadan myytti" ja luki kuusi miljoonaa Hitlerin "Mein Kampfia", jonka modernin englanninnoksen tekijä Ralph Manheim toteaa, että järjettömyydet täytyy vain kääntää järjettömyyksinä pysähtymättä miettimään mitä ne järkevästi ottaen voisivat tarkoittaa. Näihin kysymyksiin on vain yksi vastaus: sellainen on ihminen.


5.

Kaikki mitä edellä on sanottu voi mahdollisesti ainakin hieman selvittää ja selventää sitä miksi me hullaannumme sellaisistakin asioista kuin jääkiekon maailmanmestaruus. Asia on yhteisöllisesti merkitsevä, yhteistuntoja rekrytoiva, urheilu masinoi paljolti motoriseen miellemaailmaan kytkeytyviä ryhmätuntoja, joukkosielumme tunteita -- ja onpa mukana varmaan aikamoinen annos hypnoottista transsia, suggestiivisia tunnelmia ja alkuperäisellä sosiaalisen tahtoiminnon tasolla tapahtuvia lihasliikkeitäkin. Riippuu sitten oman tietoisen harkintamme vallasta, omasta tahdostamme, missä määrin annamme näille inhimillisille perustuntemuksille tilaa ja valtaa, tai missä määrin niitä kontrolloimme.

Niiden lähtökohtaiseen mitätöintiin ei ole syytä eikä edes mahdollisuuksia -- jos todellisuudentajuisia olemme -- mutta niiden jälkikäteiseen kritiikkiin saattaa joskus olla aihettakin. Silti meidän pitäisi ymmärtää että ne elävät meissä osana sitä yleisihmisyyttä, joka on lajillemme ominainen. Ne eivät siis ole mitään epänormaalia, eivät mitään älyllisesti kyseenalaista, eivät minkään järkiperusteiden mukaan asettuvia ratkaisuja, joista meidän pitäisi valita jokin "oikea" vaihtoehto.

Jollei meillä olisi ryhmätunteita, meillä ei olisi myöskään esim. moraalia. Moraali on täysin lajityypilliselle sosiaalisuudellemme rakentuva asia. Jokainen meistä syntyy tähän maailmaan jokseenkin tietämättömänä, "tyhjänä tauluna", ja jokaisen silmien vähitellen avautuessa ja tajunnan vähitellen avartuessa mieleemme muodostuu ensin "sinä" ja sitten vasta "minä". Näin elämme ikään kuin kaikki toistemme sieluissa, ja kaiken minkä teemme toisillemme, teemme myös itsellemme, itsessämme. Moraaliset tuntomme ovat siis olennainen ja rakenteellinen osa perustavanlaatuista ihmisidentiteettiämme, "minäämme".

Jos menetämme tuntuman moraalisiin kehityskerroksiimme, muutumme epäihmisiksi. Sellaisiksi me voimme päätyä esim. tunnekylmän älyllistämisen tietä. Siellä missä kylmä rationalisaatio ottaa vallan ja kuolettaa eläytymiskykymme, siellä kohta putoaa päitä. Talous "kylmine numeroineen" on yksi ajallemme ominainen sairaan rationaalisuuden laji.

On myös olemassa psyykenvammoja, syviä minävammoja, kuten psykopatia ja narsismi, joille on ominaista etteivät empatian ja ryhmätunteiden mekanismit ole koskaan kehittyneet. Jostain syystä tällaiset minävammaiset voivat joskus -- itse asiassa aika useinkin -- elää keskuudessamme jopa palvottuina Johtajina tai rakastettuina karismaattisina sankareina. Huomautan, ettei urheilun lokerossa pysyvä urheilusankaruus ole sairasta, mutta sairasta siitä saattaa tulla jos sitä hyväksikäytetään esim. yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.

Sokeutemme syvien minävammojen suhteen saattaa olla yksi seuraus siitä, että joukkopsykologia tiedonalana jäi kehittymättä ja ajattelumme on kaikenkaikkiaan niin individualistista kuin se on. Jos näkisimme ihmisen ryhmäpsykologiset ominaisuudet selvemmin, emme ehkä erehtyisi nostamaan psyykeltään sairaita ihmisiä johtajiksemme. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset