*

Kuinka Karl Marx tavataan

Kuinka sijoittajat saatetaan vastuuseen

1.

"Mitä tapahtuu todella?" Tätä kyseli runoilija Pentti Saarikoski aikoinaan. Hän eli ideologisen kahtiajakautumisen maailmassa, jossa hänen oma ajattelunsa taisi kallistua vahvasti vasemmalle marxilaiseen suuntaan. Hänen kysymyksensä on nyt kuitenkin ajankohtainen tavalla, joka asettaa kaiken ajattelumme ja todellisuudentajumme paljon vaikeampien ongelmien kuin vain ideologisten nimilappujen jakelun tasolle.

Kahtiajakautunutta maailmaa polarisoivat länsi- ja itäblokki, kapitalismi ja sosialismi, oikeisto ja vasemmisto. Näiden jakolinjojen maailmasta olemme nyt päätyneet globaalimittakaavassa toteutuvaan rahatalouden ja reaalitalouden vastakkainasetteluun. Uusia jakolinjoja ovat rahatalouden ja reaalitalouden lisäksi esimerkiksi pääomatulot ja työtulot, rikkaat ja köyhät, taloudellispoliittinen eliitti ja rivikansalaiset.

Todellisuudentajumme joutuu todellakin koetukselle, kun yritämme mieltää mistä nykyisissä "talousrealiteeteissa" on kyse. Ne eivät jäsenny minkään käsitekiinteän järkiajattelun puitteissa, vaan niiden avaamiseksi tarvitaan pitkää historiallista perspektiiviä. Talouden nykyisiin vaikeuksiin on olemassa vain pitkään ajatushistorialliseen perspektiiviin asettuva vastaus. Niin kriisiytynyttä ja kaoottista kuin aikamme talous onkin, se ei ole syntynyt tyhjästä, vaan nykyinen tilanne on pitkän ja johdonmukaisen kehityksen lopputulemaa.

Jos haluaisimme tietää, mitä taloudessa tapahtuu todella, meidän pitäisi lähteä liikkeelle nykysyydestä ja palata talousajattelun muutoksissa taaksepäin. Emme esimerkiksi voi ymmärtää miten yrityksistä on tullut toimintojaan ulkoistavia tuottokoneistoja, ellemme ymmärrä miten yrityskulttuurit sitä ennen muuttuivat toimialasidonnaisuudesta rahaohjasteisiksi. Rahaohjasteisuutta taas emme ymmärrä, ellemme perehdy eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneen rahakäsitteen pohjalla vaikuttavaan uskonnollislaatuiseen kaikkivoipaisuuskuvitelmaan, ja sen vaikutuksena edelleen raha-ajattelun historiallista täydellistymistä merkitsevään rahaekspansioon.

Niinpä näinä päivinä ajatushistoriaan paneutuneet ja käsiteanalyysiin tottuneet filosofit ovatkin pätevämpiä puhumaan taloudesta ja rahasta kuin varsinaiset talousoppineet tai -toimijat. Talousoppineet selittävät taloustoimintaa käsitteellistämällä nykyisiä ilmiöitä, eivätkä he omaksumansa "käsitekiinteyden" puitteissa pysty edes tunnistamaan historiallisesti tapahtunutta muutosta. He ottavat joukon numeerisia tunnuslukuja ja sanovat: "Tämä tapahtuu todella." Ei tapahdu. Se ei ole edes käsitteellistämistä, se on vain numeeristamista.

Talousajattelussa numeerisuus luo näennäiseksaktin efektin, ja talousmiehet todella noituvat ymmärryksensä numeroillaan. Ehkä olemmekin palaamassa jonkinlaiseen taloususkonnolliseen keskiaikaan, numeromagian aikaan?


2.

Talous on paradoksaalinen järjestelmä, jossa siitä, että jokainen toimija toimii oman parhaan intressinsä mukaan, ei suinkaan seuraa, että kokonaisuus muuttuisi parempaan suuntaan. Päinvastoin: näinä päivinä nähdään nimenomaan miten kaikki taloudellinen aktiivisuus vain lisää rahatalouden irtoamista reaalitaloudesta, lisää pääomatulojen ja työtulojen kuilua, lisää rikkaiden ja köyhien eriarvoisuutta -- ja lopulta romauttaa konkurssiin kokonaisia yhteiskuntia.

Voidaan kyllä kysyä, onko edes mitään "talouden kokonaisuutta". Meillä on taipumus hahmottaa kokonaisuuksia, mutta juuri kokonaisuuksien hahmottaminen tuo mukanaan talousajattelun kaikki tyypilliset harhat. Kaikki raha-arvonmuodostus on alusta alkaen harhaista, koska rahan kuvitellaan olevan kaikkivoipaa ja käyttökelpoista missä tahansa yhteydessä.

Talous on yksityisten toimijoiden taloutta ja raha on aina jonkun rahaa. Raha ei ole mikään "yleisen arvon" mitta, vaan periaatteessa kokolailla kelvoton väline tekemään niitä arvonmuodostus, -siirto-, -säilytys- ja ikuistamisprosesseja joita se taloudessa kulissinomaisesti suorittaa. Kun yksityinen raha etsii mahdollisimman suurta tuottoa, se on historiallisesti päätynyt löytämään sen omasta kaikkivoipaisuudestaan, itsesiitoksesta, kasvamalla arvoa rahatalouden autonomisella operaatioalueella. Mikään mikä näissä keinotteluissa tapahtuu, ei tapahdu todella.

Mutta koska meillä ei ole sitä todellisuudentajua jota runous meiltä edellyttäisi, priorisoimme talouden numerot ja panemme todellisuuden vastaamaan -- sanoisin mielelläni runollisesti että panemme todellisuuden "vastuuseen" -- siitä etteivät talousharhamme voi muuttua todellisuudeksi.


3.

Muuan ajattelumme jakolinja kulkee siinä miten kuvitellaan talouden nykyisten "kriisien" syntyvän. Ne nähdään mielellään jonkinlaisina poikkeuksina säännöistä, ikään kuin joku taloustoimijoista olisi pelannut väärin. Todellisuudessa talouskriisit ovat seurausta siitä että talous on toiminut sillä ainoalla tavalla jolla talous vain voi toimia. Toimijalähtöisesti ja rahaohjasteisesti.

Rahaekspansio on historiallisesti ottaen suhteellisen uusi ilmiö. Historiallisesti se merkitsee liberalistiseen talousajatteluun alusta alkaen kuuluneen sisäisen rationaalisuusharhan täydellistymistä. Raha kuvitellaan kaikkivoivaksi, taloudellinen toimija kuvitellaan "vapaaksi", ja kokonaisuus kuvitellaan yksittäisen ellei peräti yksityisen edun laajentumaksi. Nykymaailmassa kuitenkin vain kriisit ovat kokonaisuutta koskevia. Niille ei ole ratkaisuja, koska kokonaisuus ei todella ole yksittäisillä taloudellisilla toimilla hallittavissa. Jos nyt mitään kokonaisuutta sitten edes on olemassa. Sehän on paradoksi.

Suuri osa raha-ajattelusta, talousajattelusta ja talouspolitiikasta on kokonaisuutta koskevaa katteetonta harhaa. Raha on vain pohjimmiltaan uskonnollislaatuisen kaikkivoipaisuuskuvitelman nykyinen muoto. Se luo kulissit vallankäytölle, joka pohjimmiltaan on maagista. Valta on aina ollut maaginen asia.

Epätoivoisia kriisinhallintakeinoja kokeillaan. Niiden epätoivoisuutta ei voida nostaa näkyville, koska ne ovat valtaansa varjelevien "vapaiden" toimijoiden ainoa tapa ylläpitää valtaansa legitimoivaa magiaa. Kaikki taloustoimijat ovat mieluummin valheellisten kulissien kutojia kuin keisareita, joilla ei ole vaatteita.


4.

Myös "asiallinen" dokumentaatio ja talouskritiikki on olemukseltaan kulissinomaista. Sillä voidaan paljastaa talousargumentaation sisäinen ristiriitaisuus, mutta lääkkeeksi siitä ei ole, koska sairaus kasvaa kokonaisharhan tasolla.

Harha on taas kokonaiseen historialliseen ajattelulaatuun kutoutunutta historiallista rationaliteettiharhaa, luonteeltaan paradigmaattista -- eli kaikki taloutta koskevat kysymykset kuin myös niihin mahdolliset vastaukset sulkeutuvat samaan ontologiseen kehään, eikä päässämme voi syntyä yhtään taloutta koskevaa ajatusta joka ei olisi tavallaan ennalta tuomittu.

Jos meillä olisikin -- olisi ollut, olisi tai voisi olla -- jokin mahdollisuus astua ulos sen historiallisesti harhaisen talousjärjen piiristä, jossa me "taloudellisia realiteetteja" hahmotamme, tilanteemme ei olisi niin pohjattoman toivoton kuin mitä se todella on. Emme eläisi keskellä yksityisiä etuja yleisiksi eduiksi naamioivan talouden hallitsematonta kaaosta.

Velkakriisiin ajautuneiden ja ajautuvien maiden valtio-omaisuutta vaaditaan maalle myönnettävien lainojen takuuksi, ja uutisten mukaan on jo perusteilla yksityinen yritys, jonka tehtävänä olisi myydä kreikkalaisten kansallista omaisuutta. Amerikkalaispankkiirien vahva käsikassara IMF on lainakaupan jatkumisen ehdoksi asettanut yksityistämispolitiikan. Kysymys kuuluu: pitäisikö tällaisia taloustoimia ylimalkaan ajatella ja käsitteellistää kuin ne olisivat yksittäisiä ja erillisiä ilmiöitä -- tilanteeseen liittyviä ja tilanteen edellyttämiä toimia -- vai pitäisikö tilanne nähdä pitkänä jatkumona kaikelle talousajattelulle ominaisten harhojen kasautumista?

Mitä tapahtuu todella? Miten maailman pankkiirien kokoama ja luoma raha olisi alunperin pitänyt sijoittaa, jos olisi haluttu välttää nykyisen kriisitilanteen syntyminen? Vielä olennaisempi kysymys: olisiko joku taloustoimija, raha-ajattelija, pankkiiri tai sijoittaja, tai ylimalkaan jokin toimijataho jollakin olemassaolevan talousrationaalisuuden ehdolla koskaan sijoittanut rahat toisin kuin mitä todella tapahtui? Olisivatko sijoitukset voineet ohjautua muualle kuin tähän-ja-tähän hyvältä näyttävään, mutta pitemmällä tähtäimellä kokonaisuuden tasolla kriisin aiheuttaneeseen tuottokohteeseen?

Toistan: talous on paradoksaali järjestelmä, jossa siitä, että jokainen yksittäinen toimija toimii oman parhaan järkensä mukaan, ei seuraa se, että kokonaisuus muuttuisi paremmaksi.

Kun lainakaupan jokainen kohde on kulloisenkin talousjärjen mukaan optimaalisesti pussitettu, kuka kantaa vastuun siitä mitä tapahtuu todella? Nykyisessä systeemissä ei pystytä tätä vastuuta mitenkään edes käsitteellistämään, saati eristämään ja yhden yksittäisen toimijan päälle sälyttämään. Kuitenkin kaikki vastuu sijoitetuista pääomista eli otetuista veloista jää käytännössä -- todellisuudessa -- velan"ottajan" kannettavaksi.


5.

Lainakaupan legitimiteettiongelma on ratkaistu todellisuuden kustannuksella. Vaikka ainoa tapa saada kootun tai luodun rahan arvo todellisuudessa "säilymään" on sijoitustoiminta, silti sijoittajalla ei ole toiminnastaan vastuuta. Heti kun lainapaperi on allekirjoitettu, vastuun kantaa joku muu. Kyseessä on todella omituinen tapa saada "todellisuus" vastuuseen siitä ettei talousajattelussa ole mitään todellisuudentajua.

Meillä on outo ja ihanteellinen käsitys siitä että ellei kenelläkään olisi velkaa, vaan kaikki eläisivät "omillaan", silloin kaikki olisi hyvin. Mikään ei ole enemmän väärä käsitys. Elämme täysin rahaohjasteisessa taloudessa, jossa luottoraha toimii kaiken talouskasvun moottorina. Ellei kellään olisi velkaa, taloutemme todellisuudessa loppuisi siihen paikkaan.

Vaikka kaikki "lainaksi" myyty raha olisi kutakin nimenomaista lainakauppaa varten tyhjästä luotua rahaa, itse rahanluontitoimesta, lainasta ja korosta vastuu osoitetaan lainan "ottajalle". Sijoittajan vastuun laistaminen on todellisuudentajutonta talousmoraalia, koska rahan luominen ja sijoittaminen ovat talouden kokonaisuuteen ehkä eniten vaikuttavia taloustoimia.

Kun "sijoittajien vastuusta" puhutaan, mistä silloin puhutaan? Ainakaan tätä vastuuta propagandistisesti peränneet sosialidemokraatit eivät silloin puhu yhtään mistään. Heillä ei ole mitään käsitystä siitä mitä tapahtuu todella. He eivät edes ymmärrä, ettei rahaohjasteisessa taloudessa voida erottaa rahajärjestelmää ja pankkijärjestelmää toisistaan. He elämöivät populistisesti kansaan vetoavalla talouskritiikillä, joka ei todellisuudessa tarkoita mitään.

Reaalitakuut tuleville tuki- tai lainajärjestelyille merkitsevät käytännössä sitä mitä kaikki rahataloustoimijoiden ehdoilla suoritetut omaisuuden realisoinnit merkitsevät. Eli jos aktiivisella lainakaupalla ei ole onnistuttu muuta kuin sotkemaan talouden kokonaisuus ja sen vakaus, viimeistään takuiden realisoimisessa voidaan lyödä todellisuuden tasolla rahoiksi.

Onko se sitten hyvää talousmoraalia? Todellisuudessa tapahtuu vain yksi mittava uusjako, omaisuudensiirto niiden hyväksi jotka joko kokoamillaan ellei sitten ihan tyhjästä luomillaan rahoilla taloutta masinoivat. Nämä omaisuudet saattavat matkallaan yksityisiin käsiin pysähtyä jonkin vielä nimellisesti pystyssä olevan valtion tilikirjoihin, mistä ne sitten tätä valtiota pussittavan seuraavan tai sitä seuraavan talouskriisin yhteydessä edelleen yksityistetään "Molokin kitaan".


6.

Mikä sitten olisi hyvää talousmoraalia? Kuinka sijoittajat voitaisiin saattaa vastuuseen? Millaista tämän vastuun tulisi olla? Miltä pohjalta se tulisi määritellä, ja miten?

Nykyinen tilanne on siis yksinkertaisesti sanottuna se, että yksityisillä taloustoimijoilla on talousajattelun uskonnolliseen peruslaatuun pohjautuva ja palautuva oikeus luoda oma legitimiteettinsä. Koska talous luo itse oman legitimiteettinsä -- niin kaikki uskonnolliset järjestelmät tekevät -- joka kaiken lisäksi vielä yhä lisääntyvässä määrin ajaa kaiken kansallisen lainsäädännön yli, taloustoimijoita on mahdotonta saada todelliseen vastuuseen mistään tekemisistään. Ei ole laitonta pussittaa ja ripustaa valtioita lainakoukkuihin, eikä ole laitonta manipuloida talouden kokonaisuutta niin, että velalliset putoavat omaisuuden realisointijärjestelyihin.

Kuten sanottu, tälle talousajattelulle ja siihen sisältyville legitimaatio-ongelmille meillä ei ole historiallista vaihtoehtoa. En usko että taloustoimijoiden omakohtainen moraali olisi vastaus historiallisesti kehittyneen talous"järjen" moraalittomuudelle. Sijoittajat eivät sano Soinin tapaan "Ei!" silloin kun kohtuuden rajat tulevat vastaan. Kohtuuttomuus on riskisijoittamisessa hyve ja perintätoimissa välttämättömyys.

Voisimme tietysti leikkiä kuvitelmilla siitä millainen "oikea" talousmoraali olisi. Tällaisia kuvitelmia voidaan rakennella Hammurabin periaatteen soveltamisen varaan. Kohdellaan moraalittomia sijoittajia kuten he kohtelevat sijoituskohteitaan. Yksityinen ihminen vs. yksityinen ihminen -- ilman minkään taloususkonnon taustatukea, teot tekoina.

Eli otetaan lähtökohdaksi tilanne, johon velkakoukkuihin ripustetun valtion yksittäinen kansalainen periaatteessa joutuu. Ellei hän pysty vastaamaan maansa tekemistä sitoumuksista lainakauppiaille, häntä yksityisenä kansalaisena kohtaavat monet "perintätoimet": hänen verojaan korotetaan, hänen mahdollisesti tarvitsemastaan sosiaaliturvasta leikataan, hänen saataviltaan viedään monet yhteiskunnan ennen tarjoamat mutta yksityistämispolitiikan seurauksena yksityiselle kansalaiselle liian kalliiksi käyvät palvelut.

Kuinka joku kansainvälinen lainakauppias vastaavalla henkilökohtaisen elämän tasolla voitaisiin panna vastuuseen myymistään riskipitoisista lainoista? Nähdäkseni ainoa tapa olisi järjestää tällaiselle lainakauppiaalle jonkinlainen jonkin ylikansallisen tuomioinstituutin valvoma tuloleikkuri, joka armottomasti niittäisi hänen henkilökohtaisesta elintasostaan pois kaiken muun paitsi välttämättömän toimeentulon -- olettaen että hänen manipuloimassaan maassa olisi ollut jokin perustoimeentulon turvaava järjestelmä. Ellei sellaista olisi ollut, tai jos se olisi hänen "velkajärjestelyjensä" jälkeen purettu, sijoittaja pitäisi jättää nälkäkuoleman korjattavaksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Jukka-Pekka Vasara

Tarvittiimpa paljon sanahelinää yksinkertaiseen asiaan :) Sijoittajavastuu saataisiin toteutumaan siten että noudatettaisiin markkinataloutta. Luotot ovat vain luoton antajan ja ottajan välinen asia. Liian suurten maksuhäiriöiden iskiessä pankki menisi nurin ja sijoittat menettäisivät sijoittamansa pääoman sekä työntekijät työpaikkansa. Etenkään johtajien olisi tämän jälkeen hyvin vaikeaa saada samantasoista työpaikkaa joten oikeat syylliset löytyisit.

Terveessä järjestelmässä ei tietenkään tälläisiä kuplia voisi edes syntyä vaan syynä on eurososialistien puuttuminen markkinoihin ja selkeä ammattirikollisuus.

Käyttäjän saraskari kuva
Marja Saraskari

Kansantaloustieteestä en ymmärrä yhtään mitään, tai Marxin Pääomasta. Koskaan edes yrittänyt lukea.
Moskovassa kun menin naimisiin, appeni testasi Feuerbachista. Mitä hän sanoi mistäkin. En ollut koskaan kuullutkaan, varsinkin kun hän äänsi Feerrbah.
Pentti Saarikosken tunnen paremmin.

Vuosikaudet nuoruudessa kuvittelin, että juuri tämä ilmiö on ollut lahjakas ja hieno tyyppi. Vasemmistolaisuuden ikoni. Kaunis runoilija.
Kävin haudallakin, jossa Karolus kuulemma soitti selloa.

Vuonna 1983 luin Saarikosken kuolemasta junassa, kun tulin Moskovasta. Olin ollut siellä stipendiaattina MGU:ssa.

Mitä tapahtuu todella? - on absurdi kysymys.
Pidän varmana sitä, että kukaan ei tiedä.
Maailma oli hallitsematon jo 50 vuotta sitten, pirstaloitunut.
Yksi ajatus on se, että suurin osa väestöstä tarvitsee vain ”tittiteinment” = tissiviihdettä.
Riikka Söyring, jota pidän aika viisaana ihmisenä, kirjoittaa juuri tästä.
Monimutkaisia taloudellisia kuvioita, joita nyt ainakin Suomessa ratkoo Timo Tyrväinen, Veikko Tyrväisen poika.
Veikko Tyrväisen Lenskin aaria on paras esitys ikinä.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kansakunta joka ei ymmärrä ja vaali runoutta ei voi olla terve.

Saarikosken ideologisuus on joillekin painolasti. Ihmisenä hän ei kuitenkaan ollut julistaja vaan mieluummin tutkija ja tarkkailija.

Tapasin hänet kerran, ja keskustelimme pasifismista. Hänellä oli kaikki silmät ja korvat auki, uteliaisuus suurta. Hänellä ei ollut mitään tarvetta lyödä asenteitaan lukkoon.

"Kuljen missä kuljen" on se runokokoelma, joka minua aikanaan eniten puhutteli. Siinäkin tehdään huomioita, maailmasta. Kuin kerrontaa, mutta runokuvin kirkastettua. Parasta sosiologiaa ikinä.

Ihailimme Saarikoskea, ja otimme etäisyyttä Haavikkoon, jonka käsitimme konservatiiviksi. Sitähän hän oli, mutta tavalla johon epäintellektit kokoomuskonservatiivit eivät pysty.

"Tiede edellyttää että olkoon niinkuin on", runoili Haavikko. Muodon ja sisällön sietämätön eriviritteisyys. Parasta tiedonfilosofiaa ikinä.

Mitä tekisimme, ellei meillä olisi näitä runoilijoita? Katselisimme tv:sta tittytainmenttia?

Tittytainment on varma sijoituskohde. Se on taloutta jos mikä.

Käyttäjän saraskari kuva
Marja Saraskari

Onneksi meillä on me.

Äskettäin tuli vastaan väite, että Majakovski oli hullu ja hulluna on hyvä olla. Mistä ne tietonsa oikein hankkii?
Nerokas ihminen, teki vaikka mitä.
Silloin Neuvostoliiton aikana kävin hänen näyttelyssään, jossa oli esillä kaikenlaista, mitä hän on saanut aikaan.
Ei ainoastaan ”Ananasta ahmi, hotkaise pyy / loppusi, porvari / lähestyy”
Hän oli kuvantekijänä aivan nerokas.

Tittiteinmentin päämääränä on tehdä kaikista yhtä tylsiä ja tasapäisiä.
Nerokkuutta kuitenkin on.

Minusta tämä Anssi Kasitonni ansaitsee tunnustuksen, vaikkei se ole taidetta joka kotiin, jos taidetta ollenkaan.
Jos meidän presidentti ojentaa Finlandian tälle tyypille, se on joko avarakatseisuutta, tai osoitus siitä ettei ole luutunut ja jähmettynyt.

Pressan valta on nyt nimellinen ja minusta on tylsää, että ne Halosta haukkuu. Ihminenhän se on sekin.
Mitäs vähensivät presidentin valtaa.

Luin juuri Edvard Munckin elämäkerran.
Taiteen hinta on täsmälleen se, mitä siitä maksetaan.
Maailman julmin ammatti.

Putinillakaan ei ole ihan helppoa Venäjänsä kanssa.
Medvedev on fiksumpi.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Mainittu Feuerbach oli muuten mukavan originelli ajattelija. Marxilaiset taisivat mustata hänestä sen parhaan puolen, autenttisen havainnoinnin.

Feuerbach oivalsi, että yleiskäsitteet olivat primitivisen ihmisen ensimmäisiä jumaluuksia. Primitiivinen ihminen näki vuoren siellä ja toisen täällä, ja kun hän näki oikein suuren vuoren, vuoren jossa oli vuoren ominaisuuksia moninverroin, hän koki sen Vuorten Vuorena, VuoriHallitsijana, VuoriJumalana.

Näin alkuperäiseen yleistävään käsitteenmuodostukseen sisältyi sekä samuuden tunnistaminen, siis invarianssi, että samuuden ulkoistaminen, merkityslaajentuma.

Pohjimmiltaan uskonnollinen ajattelu on yleiskäsitteellisesti hahmottavaa ajattelua. Emme näkisi maailmassa yhteyksiä, ellei meillä olisi tajunnassamme varhaiseen kehitykseemme kuuluvaa magiaa, jonka pohjalta merkitykset nousevat.

Itse asiassa jopa korkeimmat älylliset abstraktiomme palautuvat lopulta tajuntamme pohjalla olevaan ja yhteyksiä luovaan magiaan. Uskonnot ja matematiikka ovat saman ominaisuuden, saman taipumuksen ilmentymiä.

Ku Feurbachista seuraavan kerran tulee puhe, voit kertoa appiukollesi tämän. Marxin ja marxilaisten opilliset näkemykset Feuerbachista eivät edusta sitä psykologisoivaa havainnointia, jossa Feuerbach oli hyvä.

Käyttäjän saraskari kuva
Marja Saraskari

Feuerbach oli teologi, mikäli muistan.

Enni Kulovaara

"Feuerbach oli teologi, mikäli muistan."

- Jos puhumme samasta feuerbachista, niin hän oli kylläkin vasemmistolainen ateisti, joskin aloitti teologian opinnot. Se ei niinä aikoina ollut kovinkaan epätavallista.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Jos Feuerbachista puhutaan, voisimmeko sopia, että hän oli ajattelija, jonka oivallukset yleiskäsitteiden roolista ja muu ajatustyö asettaa uudet pohjat uskontoilmiötä koskeville käsityksillemme? Pohjat, jotka -- jos ne ymmärrämme ja omnaksumme -- kyseenalaistavat nimenomaan tapamme käyttää yleiskäsitteitä.

Käytämme mielellämme leimoja, kuten "teologi", tai "ateisti", mutta kun kuuntelemme omaa äänetämme näitä yleistyksiä päästellessämme, mikä on se merkityksenannollinen sisältö, joka niissä luo totuudellisuuden tunnun?

Ovatko "opilliset" tai "ideologiset" leimat olennaisia? Ovatko ne hyvää ajattelua? Vai voisimmeko hetkeksi pysäyttää mielemme ja jäädä hieman katselemaan ympärillemme, mielenmaisemia, joissa yleiskäsitteemme elävät ja kasvavat?

Feuerbachin viesti on, että "uskonnollisuus" ei ole mikään uskonto, oppi tai muu ideologinen tunnustautuminen, vaan tietty alkuperäinen ajattelulaatu, josta sitten historiassa ovat seuranneet niin uskonnot kuin myös mm. se erityinen järjen muoto, jonka eurooppalainen uusi aika on tuottanut ja joka "tieteen" nimellä tunnetaan.

Feuerbachin ajattelu vastaa myöhempää psykoanalyyttista käsitystä mielen syvärakenteista. Siihen ei liity mitään ristiriitaa ajattelun myöhäsyntyisempien ilmiöiden suhteen, siis sellaisten kuin uskonnot tai tiede.

Näin ollen kysymys siitä pitäisikö Feuerbach lokeroida "teologien" vai "ateistien" joukkoon käy mielettömäksi, jos ymmärrämme mitä Feuerbach tarkoitti.

Käyttäjän veehoo kuva
Viljo Heinonen

Kasvavan velan varassa toimiva talous romahtaa ennen pitkää. Sitä eivät pelasta tukitoimet, jotka levittävät johonkin kohteeseen kertynyttä ylivelkaisuutta yhä vain laajemmalle ja autettavat kohteet sen kuin lisääntyvät. Romahdus, kun sen aika tulee, pakottaa ihmiset laajemmin ajattelemaan, mitä varten talous on olemassa. Palvelevatko he taloutta, vai talous heitä. Talous sinällään ja sen kasvu on muodostunut itsetarkoitukseksi. Siinä ei todellakaan ole mitään järkeä.

Romahduksen vaihtoehto on vapaaehtoinen rahatalouden pysäytys. Siihen tarvitaan vain se rohkeus, että jonain päivänä sovitaan kaikki maailman velat ja saatavat kuoletetuiksi. Jäljelle jäisi edelleen reaalitalous ja sen omistussuhteet. Sen päältä vain olisi pudonnut pois sitä rasittava korkojen kerääjä ja oman itsensä paisuttaja, joka tosiasiassa ei ole yhtään mitään, tai on juuri sen suuruinen kuin ns. talousviisaat sen meille kuvaavat.

Nykyisellään, kuten Kejo on edellä määrittänyt: "kakku kasvaa kuin pyramidipeli, mutta mitä isommaksi se tulee, sitä vähemmän sitä on varaa leipojilleen jakaa." Tällaiseen hyödyttömyyteen ei ole pakko alistua, tai on juuri niin kauan kuin riittävän moni uskoo velan olevan aitoa omaisuutta.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""... jonain päivänä sovitaan kaikki maailman velat ja saatavat kuoletetuiksi...""

Ajatus jonkinlaisesta Suuresta Anteeksiannon Päivästä on ihana ja ihanteellinen.

Mahtaako se sitten riittää? Nykyinen tilanne on hyvin johdonmukaisen historiallisen kehityksen lopputulemaa. Se on kokonaisen aikakauden loppua. Vaikka kaikki numerot nollattaisiin, ajattelua -- rationaalisuutta -- ei voi samalla tavalla nollata.

Ajattelussa tapahtuvat muutokset ovat hyvin hitaita. Antiikin Rooman romahtamisen ja hajoamisen jälkeen Eurooppa nukkui tuhat vuotta, toistan: tuhat vuotta ennen kuin uudenlainen ajattelu heräsi.

Panu Ojala

"...Romahduksen vaihtoehto on vapaaehtoinen rahatalouden pysäytys. Siihen tarvitaan vain se rohkeus, että jonain päivänä sovitaan kaikki maailman velat ja saatavat kuoletetuiksi. Jäljelle jäisi edelleen reaalitalous ja sen omistussuhteet..."

Uskon että tämäkin päivä vielä tulee. Se tulee niin pian kunhan pankit ja muut korporaatiot omistavat tarpeeksi reaaliomaisuudesta. Jo nyt rikkain 10% omistaa maailman reaaliomaisuudesta puolet. Paljonkohan on tarpeeksi, 90%? 99%? 100%?

Tuon päivän jälkeen meillä on tilanne jossa pankki tai valtava ylikansallinen yritys omistaa kaiken. Kaiken. Me työläiset vuokraamme korporaatiolta niin asuntomme, ruoan jota syömme, veden jota juomme kuin ilman jota hengitämme. Jos pullikoit vastaan niin alta lähtee kämppä ja ruoantulo loppuu.

Tämä ilmiöhän on nähtävissä esim. jenkkien asuntolainakuplassa. Pankit pakkolunastavat ihmisten asunnot murto-osalla niiden ostohinnasta. Tämän jälkeen ne vuokraavat asunnot takaisin asujilleen. Jos ei vuokrarahaa löydy, häätö käy. Kämppä jätetään mieluummin tyhjilleen kuin pidetään huonolla katteella.

Sama ilmiö on tulossa kaikkeen, myös ruokaan. Meillä on kaupat täynnä ruokaa mutta vähävaraiset jonottavat leipäjonoissa armonpaloja. Jossain vaiheessa armokin loppuu. Yhdysvaltain tie on meidän tiemme:
http://changeofheartks.files.wordpress.com/2010/07...

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Olemmeko todellakin siirtyneet uuteen talousajatteluun, joka perustuu byramidihuijaukseen, jossa valtiot ovat mukana EU:n myötä. WinCapita kun ei olekkaan rikos, vaan yksi ilmiö muiden laillisen huijaustalouden joukossa. Tapasin vaalikampanjan aikana eläkeläisen, jolta Wincapitan huijarit olivat vieneet kaikki säästöt. Mies parka itki ja sanoi, että muille on käynyt paljon pahemmin, mutta tyytyvät kohtaloonsa.

Voiko vaikkapa Portugali olla samantyyppisen huijauksen uhri, kun uskoi, että velkojen jälkeen tulee jostakin suurempi potti. Ihan niin kuin kolarilainen miesparka, joka oli pannut kaikki säästönsä Wincapitaan saadakseen niille luvatun moninkertaisen voiton. Ja kaiken hupuksi huijareilla ja huijatuksi tulleilla on sama asianajaja joka on saanut asian käännettyä niin, että varsinainen huijari onkin valtio ja oikeuslaitos, joka on keskeyttänyt laillisen bisneksen ja siksi "hävinneet" eivät saa rahojaan, kun valtio on vetänyt kierrossa olevat rahat omille tileille.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Luulen, että rajat talousrikollisuuden -- myös erimuotoisen korruption -- ja legitiimiksi katsotun toiminnan välillä ovat hämärtymässä. Mitä isompi ja institutionaalisempi taloustoimija, sitä suurempaa legitimaatiota se nauttii -- vaikka se tekisi de facto pyramidihuijausta.

Talousrationaliteetin käsitteellisestä hämäryydestä johtuen ei sitä, mitä taloudessa tapahtuu todella, edes oikein pystytä käsitteellisesti määrittelemään. Oikeus sitten jostain syystä jää aina niiden puolelle joilla on suuret rahat pelissä.

Käyttäjän saraskari kuva
Marja Saraskari

Me voidaan vaikuttaa talouteen vaikka kieltäytymällä sotimisesta.
USA:n kansantaloudessa aseiden valmistajien osuus on mieletön ja he määräävät soditaanko Iranissa vai Irakissa.
Aikoja sitten ihmettelin tätä Moskovassa amerikkalaisten seurassa. Miksi teillä on oltava henkilökohtaiset aseet jokaisella? - Ettei USA:sta tulisi poliisivaltio.
Jos jokainen saa ampua toisensa aina kun huvittaa, maanantaisin varsinkin kun I hate Mondays, elämä on helvetin vapaata ja onnellista.
Eikä ole ainakaan poliisivaltiota.

Kouluissa on gun free area.
Erityisiä aseista vapaita alueita, joissa koulutovereita ei saa ampua.

Mikä se tämä maailma on, jossa toisen tappaminen on itsestäänselvyys?

Katson Kauniita ja rohkeita sen arvomaailman näkökulmasta. Juoni on triviaali, varmaan amerikkalaisittain kiinnostava, jossa jokainen nai jokaisen kanssa ja sitä ei näytetä. Pussaillaan ja halataan.
Itketään kamalasti: You are a good mother, vaikkakin nussit tyttäresi poikaystävän kanssa.
Tässäkö meillä on moraali ja sen vartijat?
Aina ammutaan, ollaan hyviä osumaan. Tämä pahis matriarkka varsinkin.

Rakkautta ja lempeyttä ei esitetä ollenkaan.

Venäläisessä kulttuurissa on toisin, jos ne nyt voi esittää vastakohtina.
Venäläisissä leffoissa on syvyys ja julmuus ihan eri tasolla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset