Kuinka Karl Marx tavataan

Työelämän huonontumisen pitempi historia

Suomalaista työelämää koskevana yhteenvetona lienee pätevää todeta, että suomalaiset kokevat työn äärimmäisenä rasituksina, pyrkivät varhain eläkkeelle, ja päätyvät sinne liian usein työkykynsä menetettyään.  Toissa päivänä uutisoidun, etupäässä kuntouttamisen kannalta työelämän ongelmia kartoittaneen tutkimuksen mukaan syy työelämän kuluttavuuteen voitaisiin  ilmaista miltei yhdellä sanalla: esimies.

Kun huonoa johtamista mitä ilmeisimmin on maan työelämä täynnä, herää kysymys miten tällainen tilanne on oikein päässyt syntymään. Onko suomalainen johtaminen aina ollut enemmänkin työpaikkojen pikkuhitlereiden, lammioiden, itsetarkoituksellista turhantärkeilyä ja auktoriteetintavoittelua kuin alaisiaan aidosti puhuttelevien koskeloiden tavoittelemaa rauhallista asiahallintaa? Vai missä vaiheessa huono johtaminen on kaikesta johtamistaidon konsulttitoiminnasta ja hurjasta julkisuusrummutuksesta huolimatta romahtanut työntekijöiden niskaan työelämän suurimpana kuormana?

Kannattaa huomata, että itse asiassa yrityskulttuureissa tapahtuneet suuret muutokset, joihin myös kaikenlainen työelämän itsetarkoituksellinen uudelleenorganisoiminen ja johtamistaidolliset konsulttikoulukunnat kuuluvat, on suhteellisen äskettäinen ilmiö.

Voidaan sanoa, että yleismaailmallisena ilmiönä yrityksissä toimialasidonnaiset, oman alansa läpikotaisin hallitsevat asiantuntijajohtajat saivat väistyä ekonomistien tieltä varsinaisesti joskus 80-luvulta alkaen. Yrityskulttuureiden muutos oli totaalinen ja koski kaikkia perustavanlaatuisia ajattelutapoja -- tuotteiden sijaan alettiin ajatella vain tuottavuutta, toimialaidentifioitumisen sijaan olennaisimmaksi asiaksi tulivat toimialasta irronneet taloudelliset tunnus- ja tulosnumerot viimeisen viivan alla.

Omalla ja sangen merkittävällä tavalla tulosjohtamisen numeerista henkeä vahvisti tietotekninen kehitys joka mahdollisti nopean ja monipuolisen raportoinnin. Myös rahalla pelaaminen räjähti tietotekniikan vaikutuksesta, ja siinäkin pelissä yritykset muuttuivat vain pelinappuloiksi itsetarkoituksellisen rahakaupan kulissina. 80-luvun loppua kohti esim. suomalainen talouselämä löi kaikki siihenastiset kasvuennätykset, kunnes arvonmuodostuskuplat sitten poksahtivat ja ajauduttiin itsenäisyyden ajan synkimpään lamaan 90-luvun alussa.

ATK:n rooli yrityskulttuurien suuressa muutoksessa on mcluhanilainen suuri kertomus siitä kuinka välineen järki siirtyy substanssin järjeksi, ja aiheesta kannattaisi liike- ja yritystaloudesta akateemisesti kiinnostuneiden tehdä kartoituksia ennen kuin sukupolvet kokonaan ovat vaihtuneet ja tapahtunut muutos läpäisee ajatustavat niin, ettei enää edes muisteta mitä oli ennen flooraa. Myös pinnalle muutoksen aikoina nousseen johtamistaidollisen konsultoinnin rooli kannattaisi kartoittaa ennen kuin kaikki alkavat pitää johtamistaito-oppeja jonakin aina ja automaattisesti yritystoimintaan kuuluneina ammattiosaamisen alueina.

Kertomus siitä, kuinka perustaltaan psykoanalyyttisen ajattelun popularisoituminen sodanjälkeisenä aikana on tapahtunut ja kuinka sekin lopulta onnistui yleisen elämäntaidollisen keskustelun kautta sulautumaan yhteen yritystaloudellisten menestyskonsulttien mielenylennysevankeliumien kanssa, on opettava ja kannattaa tässä yhteydessä käydä läpi.

1940-50 -luvuilla tuon keskustelun iskusanoiksi nousivat "ylemmyys- ja alemmuuskompleksit" ja "estot", mikä enteili yhteiskuntien sosiaalista ja moraalista muutosta. Estoistaan vaivautunut yksilö otti tuolloin etäisyyttä normittavaan yhteisötaustaansa -- hän ei enää itsestään selvästi suostunut ja mukautunut ulkoaohjattuun ja moralismilla säädeltyyn rooliinsa. Esim. Kinseyn raportti oli tyypillinen tämän pyrkimyksen ilmentäjä.

60-70 -lukujen kulttuurivallankumouksessa oli kysymys sodanjälkeisen sukupolven suurimittaisesta itsenäistymistaistelusta, jossa vanha hallinnollinen yhteiskunta vanhoine arvoineen totaalisesti romutettiin. Yksilöllisyys ja "luovuus" purkautuivat esiin - niiden nimissä mitätöitiin autoritaarisia rakenteita, koulua, kirkkoa, armeijaa, koko toimimatonta rattaistoa. "Luovuuden" kehittäminen kirjattiin Suomessakin jopa uuden peruskoulun kasvatustavoitteisiin. Psykoanalyyttinen käsitejärjestelmä oli siis tässä vaiheessa jo siinä määrin kansanomaistunut ja pinnallistunut, että "luovuudesta" voitiin puhua tavoitteena -- kuviteltiin että jos ja kun vanhat instituutiot korvataan oikeaoppisilla, yksilöiden kyvyt puhkeavat esiin. Harrastettakoon siis rauhankasvatusta ja koulutettakoon kirjailijoita!

Yleiseen ajatteluun muodostui sittemmin yhä vahvistuvana taustalla vaikuttava vahva paradigma, jonka mukaan kasvutapahtumilla ja ympäristöllä on yksilöä muokkaava ja hänen kohtaloaan ainakin jossain määrin määräävä merkitys. Yhtäältä tämä tuli esiin, kun Amerikassa huomattiin, että alkoholistiperheiden lapset kärsivät koko ikänsä psyykkisistä selviytymisongelmista ja riittämättömyyden tunteesta, joita keksittiin ruveta nimittämään "itsetunto-ongelmiksi". Pian "itsetunnosta" tuli taikasana, jolla jokainen saattoi selittää yleisen pahan olonsa syyn. Kirjakauppojen "recovery"-hyllyt notkuivat aiheesta kyhättyjä käytännöllisiä populääripsykologisia oppaita. "Itsetunnon" kehittäminen kirjattiin Suomessakin jopa uuden peruskoulun kasvatustavoitteisiin.

Kun kuitenkaan läheskään kaikki itsetunto-ongelmista kärsivät amerikkalaiset eivät voineet olla alkoholistiperheiden lapsia, piti alkuperäistä selitystä jotenkin rukata. Pian psykologit havaitsivatkin, että mikä tahansa riippuvaisuutta aiheuttava tekijä perheessä saattoi poikia perheen lapsille elämänmittaisia ongelmia. "Riippuvaiseksi" voi uuden selityksen mukaan tulla melkein mistä tahansa: juomisesta, syömisestä, työstä, pelaamisesta, seksistä, tv:n katselemisesta...

80-90 -luvuilla keskustelun iskusanoiksi nousivatkin "itsetunnon" lisäksi "riippuvuudet", joista erityisen puhuttelevaksi nousi - keskustelussa koko ajan ilmennyttä lisääntyvän individualismin pääteemaa toteuttaen - ns. "läheisriippuvuus", so. takertuminen toisiin ihmisiin. Läheisriippuvuus on vapaudennälkäiselle individualistille ehdottomasti vastenmielisin riippuvaisuuden muoto, ja siksi sitä vastaan täytyikin kehittää todella vahvat ja tehokkaat vastalääkkeet. Sellaisiksi tulivat opit oman elämän herruudesta, autonomisesta minuudesta, "sisäisestä sankarista", joka jokaisessa meissä vain odottaa toteutumistaan.

Ollaan siis kuljettu pitkä matka "komplekseista" ja"estoista" yleisen sosiaalisen vapautumisen kautta alkoholistiperheiden lasten "itsetunto-ongelmiin" ja sitä tietä kaikenselittäviin "riippuvuusongelmiin", jotka estävät yksilöä olemasta oman elämänsä sankari ja oman onnensa seppä. Keskustelu on kaikissa vaiheissa ruokkinut itse itseään ja toteuttanut omaa koherenssiaan. Se on ollut itse omaa totuuttaan luova prosessi, joka jossain vaiheessa irtosi reaalimaailmasta aivan vastaavalla tavalla kuin numeroita tuijottava yritystoiminta irtosi toimialasidonnaisuudesta.

Jos ajatellaan niitä "arvoja" joita kaikenlaisessa yrityskonsultoinnissa ja yhteisötrimmauksessa nykyisin työnnetään etualalle, juuri itsensä kehittämiseen, pärjäämiseen ja selviytymiseen, kilpailun haasteiden vastaanottamiseen, voittamiseen ja menestymiseen kiteytyvät yleisesti tunnustetut "arvot". Kova työ on kova arvo. Vaikka tiimityötä ja yrityksen yhteishenkeä erilaisilla keinotekoisilla hengennostatustilaisuuksilla pyritäänkin edistämään, senkin on tarkoitus vain palvella tuottavuutta.

Näen jonkin yhteneväisen kuvion tavassa, jolla talouselämässä tuloksentekoon keskittyvä numeerinen ajattelu on täysin syrjäyttänyt tuotettavat sisällöt, ja tavassa, jolla työtä tekevä yksilö on aidattu omaan, jatkuvaa itsetrimmausta vaativan "minänsä" sisäpiiriin ottamaan mittaa omasta tehokkuudestaan. Käytännön reaalimaailmassa nämä molemmat paralleelit kehityskuvat ovat tulossa tiensä päähän.

Maailman numerotalous on muuttunut itsetarkoitukselliseksi arvokuplien kasvattamiseksi, ja tällä hetkellä numerotalous on täydessä kaaoksessa. Ratkaisuksi tuleviin kasautuviin  talousongelmiin tarjotaan mm. työurien pidentämistä, mikä käytännössä kääntyy työelämässä vain lisääntyväksi toivottomuudeksi ja johtaa yksilöiden romahtamiseen vielä nuorempina kuin he nykyisin romahtavat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Vanhat Tavat (nimimerkki)

Joo, ja heikon pään vika sekin, kun työmaalla menee terveys pala palalta, lopulta koko työkyky, sopivasti sitten tilastoon psyykeen takia eläkkeellä, jos nyt eläkkeelle pääsee... Muut eivät oireista uskalla kertoa leimakirveen pelossa, kun ovat katselleet miten asian esiintuojaa ollaan kohdeltu, on vaan niin kovin herkkä... Uskomatonta on, kun poliisikin sisäilmaongelman takia 15 vuotta joutuu taistelemaan terveellisen työympäristön takia, että pääsee puhtaampiin tiloihin! Kyse kuitenkin valtion virkamiehistä, korpeista joiden toisien korppeja pitäisi suojeleman... Mikä onkaa sitten homekoulun opettajan osa, saati terveydenhuolto henkilökunnan? Maan tapa on vaieta ikävistä asioista, kun ei kansalaisia haluta pelotella!

Mr. Conspiracy Intl. (nimimerkki)

Suomessa työmarkkinajärjestöt, etunenässä punainen ay-liike, ovat melskanneet siinä missä työelämä on kurjistunut.

Olemme menettäneet miljardeja näiden järjestöjen verovapaana elättämiseen ja saaneet eduskuntaan epäpäteviä politrukkeja, jotka eivät kykene maan asioiden hoitoon.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset