Kuinka Karl Marx tavataan

Ei siirtolaisuus, ei maahanmuutto, ei turvapaikat, vaan kansainvaellus

  • Historiallista perspektiiviä ideologisten leimasanojen sijaan
    Historiallista perspektiiviä ideologisten leimasanojen sijaan

1. 

Käsite "kolmas maailma" levisi yleiseen tietoisuuteen, kun kylmä sota oli jäätävimmiltä vaiheiltaan ohi, ja itä-länsi-akselin sijaan alkoi hahmottua rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän vastakohtaisuus. Suurvallat tavallaan ulkoistivat ideologiset taistelunsa siirtomaihin, ja keskustelu orientoitui uusien käsitteiden varassa. Koska länsimaiden älyeliitti tunsi vahvoja vasemmistosympatioita -- se tekee avaukset ja asettaa avainkäsitteet -- termit kuten "imperialismi" ja sen kukistamiseksi tarvittava "kansainvälinen solidaarisuus" nousivat pintaan.

Vasemmistoideologian pohjalta nousevat kolonialismin ja "riistopolitiikan" vastaiset voimat nostattivat länsimaissa vahvaa moraalista painetta ja tukivat kolmannen maailman kapinoivia vapautusliikkeitä. Imperialismin peilikuva, internatsionaalinen marxismi oli voimissaan, nyrkit tanassa huudettiin sorron yöstä.

Tuo kaikki tekee nyt hieman ymmärrettävämmäksi sen, miksi vasemmisto yhä on valmis vaihtamaan oman maansa avuntarvitsijoiden edut kehitysmaista tänne virtaavien kansainvaeltajien etuihin -- tai, paremmin sanoen, uudistamaan ideologisen kuvitelmansa uuden tulevaisuuden raameihin. Vasemmiston varsinainen viholliskuva on aina ollut "vallitseva järjestelmä" -- ja kasvavat kansainvaeltajien joukot voidaan kuvitella juuri sellaisena voimana joka "pakottaa järjestelmän uusiutumaan". Luulen, että moni vanhakantaisempi vasemmistolainen -- jollaisia ihanteellisimmat nuoret juuri ovat -- uskoo jopa siihen, että tavalliset suomalaiset jossain vaiheessa alkavat sympatiseerata ja tuntea taistelutoveruutta maahantulijoiden kanssa.

Mutta kaikki tuo on vain hapantunutta vallankumousideologiaa, todellisuus oli toisenlainen. Kun Che Guevara painettiin paitaan, ja se oli lopun alkua. Mutta toisaalta sillä tiellä ollaan osin yhä. Myös niin sanotun arabikevään tapahtumat voidaan nähdä, jos niin halutaan, saman historiallisen jatkumon tuotteena. Valtion korkeimman vallan ei tarvitse olla vierasperäistä ollakseen kansalaisille vierasta. Vallankumouksellisia elähdyttää aina ja kaikkialla sama tarve lyödä alas koko vanha maailma. Eipä siitä jäljelle jääkään paljoa muuta kuin kivipölyä ja raunioita.

Ja joissakin entisissä siirtomaissa poimitaan jo vapautumisen hedelmiä -- uuden, perinteet ja instituutiot irtisanoneen ja tyhjän päälle kyhätyn järjestelmän ja järjestyksen väistämätöntä hajoamista ja ajautumista sisäiseen kaaokseen. Vallankumoukset harvoin tuovat vakaata valtaa, täysin päinvastoin. Ne ovat vain kierteen alku. Zimbabwen romahdusta näyttäisi nyt seuraavan myös Etelä-Afrikan romahdus. Valkoinen omistava väki on vuorostaan rotuvihan kohteena. He hakevat juuri tuhansittain turvapaikkaa Trumpin USA:sta.


2.

Tämän historiallisen ajanjakson yhtenä varhaisena oheistuotteena syntyi siirtolaisuus alusmaista isäntävaltioihin. Sodanjälkeisellä kasvukaudella tarvittiin työvoimaa, ja vierastyövoima tarjosi helpon ja halvan ratkaisun. Kukaan ei pitkään aikaan ajatellut, että isäntämaihin syntyisi pysyvä asujaimisto. Tai että tämä asujaimisto muodostaisi yhteiskunnasta segregoituneita omalakisia, tosiasiassa autonomisia alueita.

Sellainen tapahtui kuin huomaamatta -- yksikään yksilö ei noteerannut mitä joukkovoimien vaikutuksesta tapahtui. Yhtäkkiä kautta Euroopan suuria kaupunkeja ympäröi alueita, joissa asuu valtaosin vieraskulttuurista väkeä. Kansainvaeltajien kasvavat virrat tietävät jo minne pyrkivät. Ne eivät ole loppumaan päin -- kaikki mitä olemme toistaiseksi nähneet on vasta vaatimatonta alkua.

Ja massoittuminen muuttaa itse ilmiössä vaikuttavat voimat ja koko ilmiön luonteen. Niin se käy. Kun pannaan tuhat ihmistä yhteen, kulttuuriset joukkovoimat ottavat vallan. Kulttuuri on joukkosielu -- jokainen yksilö käyttäytyy joukossa tavalla jolla hän ei yksin ollessaan käyttäytyisi. Kenenkään ei tarvitse erikseen noteerata muutoksia -- äkkiä eletään kuin eri maanosassa. 


3.

Maailmalla bestselleriksi nousseessa kirjassaan "The Strange Death of Europe -- Immigration, Identity, Islam" Douglas Murray kertoo kuinka vierastyövoimaa kutsuttiin ensin rotu- tai etnisillä nimikkeillä -- mutta sitä pidettiin sivistymättömänä ja leimaavana, joten alettiin viitata erilaisiin "kulttuureihin". Koska "kulttuuri" on käsitteenä sopivan epämääräinen eikä negatiivisesti varautunut, sen ajateltiin toimivan integroitumisen työkaluna. Kävi täsmälleen päinvastoin.

Kulttuurimääreet antoivat ryhmille ikioman identiteetin ja vahvistivat niiden sisäistä koheesiota ja repäisivät ratkaisevan kasvavan korjaamattoman kuilun niiden ja kantaväestön väliin.

Se on käsitteen "monikulttuurisuus" surkea syntyhistoria. Sillä tarkoitettiin aluksi hyvää. Siitä tuli kaiken sopeutumattomuuden oikeutettu motiivi.

Siirtomaapolitiikan, vierastyövoiman, pakolaisuuden ja nyt jo miljoonamittakaavassa tapahtuvan kansainvaelluksen ketju on ollut aukoton ja vailla varsinaisia vastavoimia. Se on hieman outoa, koska jo vuosikymmeniä on ollut nähtävillä että hallitsematon maahanmuutto johtaa vanhojen eurooppalaisten valtioiden taloudelliseen, sosiaaliseen, terveydelliseen ja myös "tiedollis-kognitiiviseen" romahtamiseen.

Tämä viimemainittu alkaa siitä, ettemme enää pysty puhumaan maahanmuuton kielteisistä puolista -- esimerkiksi suomalainen tiedonvälitys koko laveudeltaan, niin lehdistö kuin tv-kanavat, on painanut päänsä pensaaseen ja kieltäytyy terävästä maahanmuuttokritiikistä. Puhumattomuuden kulttuuriin on tietysti ollut omat syynsä, joista osa palautuu eurooppalaisuudessa vaikuttaviin kollektiivisiin voimiin, kuten toisen maailmansodan ja natsi-Saksassa paljastuneen joukkotuhonnan aiheuttamaan sotatraumaan ja yhä käsittelemättömään -- siis kaikesta kauhuefektien vatvomisesta huolimatta tosiasiassa käsittelemättömään -- syyllisyydentuntoon.


4.

Kansainvaellukset ovat lähtöisin kehittymättömistä kulttuureista, joissa eurooppalaisen syyllisyydentunnon tai sitä kompensoivan humanismin kaltaisilla tekijöillä ei ole minkäänlaista roolia. Tullaan maista joissa ei koskaan ole ollut vakiintuneita oloja tai vakaata yhteiskuntajärjestystä, joka olisi kehittänyt yhteiskuntamoraalin. Kaiken lisäksi iso osa kansainvaelluksista tulee maista joissa teokratia on tehnyt demokratiasta vihollisen, eikä mitään yksilöajatteluun perustuvia oikeuksia tai vapauksia voida edes hahmottaa.

Kohtelemmeko näitä ihmisiä kuten ihmisiä pitäisi kohdella? -- Voisimme kysyä itseltämme: mitä tapahtuu ihmisille jotka ovat omaksuneet ulkoaohjaavan kovan normipaineen ja -moraalin ja saapuvat yhteiskuntaan, joka edellyttää yksilöiltään sisäistynyttä omantunnonetiikkaa?

Vain joukkoutuminen tarjoaa heille ratkaisun -- ja niin tie omalakisiin kulttuurighettoihin on paalutettu. Ne sementoituvat yhteiskunniksi yhteiskunnassa, ja niiden jatkuvaa eristäytymistä ja sisäisiä lakeja ei oikein missään vaiheessa ole edes yritetty päättäväisesti vastustaa. Ne ovat olleet helpoin ratkaisu kaikille -- niin poliitikoille, jotka itse asuvat kalliilla asuntoalueilla, kuin kulttuuriväelle, jolle on ominaista ylläpitää älyllisten erittelyjen edellyttämää ylimääräistä integriteettia ja kultturellia etnoetäisyyttä -- ja omalakiset alueet ovat ainoa ratkaisu varsinkin vaeltajille itselleen, koska he tarvitsevat pakopaikkaa kaikkia ylivoimaisia sopeutumis- ja kotoutumisvaatimuksia vastaan.

Syyt sille ettemme näe emmekä hyväksy näitäkään realiteetteja -- syvimmät alitajuiset syyt -- ovat varmasti tuo mainittu eurooppalainen syyllisyydentunto ja natsi-Saksan aiheuttama sotatrauma. Vain nämä syyt voivat selittää miksi nimenomaan Saksa painii näissä kansainvaelluskysymyksissä moraaliongelmien kanssa. Merkelin Saksa yrittää olla suvaitsevista suvaitsevin -- eikä siinä suinkaan ole kysymys muusta kuin saksalaisten omasta ongelmasta. Jos he todella näkisivät mikä normipaineen ja -moraalin alla kasvaneille ihmisille on ominaista, he ymmärtäisivät että mitä enemmän Eurooppa suvaitsee, sitä vahvempia projektiivisia viholliskuvia ryhmävahvistautumiseen perustuvien kulttuurien täytyy sisällään kehittää omaa sosiaalista eheyttään varjellakseen.

Saksan yritys lievittää traumojaan suvaitsemalla siirtolaisvirtoja ei lopulta edes sitä itseään auta -- edessä on vain yhteiskunnan hajoaminen. Ja Saksan kyvyttömyys kostautuu koko Euroopalle. -- Murrayn kirjan sanomaa mukaillen: itse asiassa se tekee vain outoa itsemurhaa -- samalla Saksa vetää mukaansa muun Euroopan.

Poliitikot elävät menneisyydessä. Ideologiset liput liehuvat yhä. On aika toivotonta odottaa, että perinteet lakkaisivat vaikuttamasta ja silmät aukeaisivat. Maailmassa ajautuvat nyt vastakkain teokratia ja demokratia -- eikä mikään minkä me demokratiamme alustalla otamme arvojemme ja ajattelumme lähtökohdaksi, omaa mitään todellista sisältöä kokonaan erilaatuisten kulttuurien kohtaamisessa. 


5.

Tilanne on kestämätön. Vaeltajan rantautuessa Eurooppaan hänen tarvitsee vain sanoa maaginen taikasana "turvapaikka", ja heti hänelle lankeavat kaikki oikeudet, kun taas vastaanottajamaan hoidettaviksi jäävät kaikki velvollisuudet.

Eikä tilannetta käytännössä ole pystytty yhtään parantamaan silläkään, että suurin osa turvapaikkahakemuksista on hylätty. Palautukset eivät missään maassa ole onnistuneet kuin nimellisesti -- kukaan ei tiedä millaiset määrät täydellisen nimettömiä mihinkään rekisteröimättömiä ihmisiä elää joukossamme. Vaellusvirroissa vain viidakkorumpu kumisee ja nykyteknologialla viestit leviävät miltei valon nopeudella. "Astut kerran Eurooppaan, pysyt Euroopassa aina", on Murrayn mukaan yksi eniten levinneistä viesteistä.

Turvapaikka-ajattelua ei koskaan tarkoitettu ratkaisemaan kansainvaellusten kokoisia ongelmia -- mutta eurooppalaiset eivät salli itselleen edes tervettä järkiharkintaa. Käsittelemme kansainvaellusta ihmisarvo- ja -oikeuskäsitteistöillä, vaikka ilmiöllä, sen historialla, akuutilla tilanteella ja tulevalla vuosisadalla satojen miljoonien suuruusluokkaan kasvavalla koolla ei ole tosiasiassa mitään tekemistä turvapaikkapolitiikan kanssa.

Itse asiassa Eurooppa tekee mieluummin "outoa itsemurhaa" kuin sallii itselleen ajattelun vapauden ja järjen käytön. Tie romahdukseen on pedattu ihanteellisilla ihmisarvo- ja -oikeusideologioilla -- joista tosiasiassa on muodostunut eurooppalaisen sivistyneistön sisäinen ideologinen leimasin ja keskinäisen kilpailun, poliittisen kahtiajaon ja moraalinokkimisen tabunomainen taika-ase. --

Koska puhumattomuuden tabu on totaalisen kyseenalaistamaton, se toimii myös eliitin viimeisenä älyllisenä väistöliikkeenä. Se on psyykkinen pakopaikka, itsesuojelun muuri, jonka ylläpitäminen on lopulta välttämätöntä siksi, että vain se varjelee sivistyneistöä näkemästä omaa älyllistä epärehellisyyttään ja kyvyttömyyttään.


6.

Miksi nimenomaan kulttuuri-ihmiset ovat välttäneet vieraskulttuureista puhuessaan kaikkea heille yleensä ominaista analyyttista terävänäköisyyttä ja -kielisyyttä? Älymystön itsepetos on mammuttimittaluokkaa -- juuri älymystö kieltäytyy näkemästä historiallista jatkumoa siirtomaapolitiikasta siirtolaisuuteen, siirtotyövoimaan, pysyvään maahanmuuttoon, etniseen ja kulttuuriseen eriytymiseen ja eristymiseen -- ja käytännössä pahenevan sopeutumattomuuden toivottomiin ratkaisuyrityksiin eurooppalaisen sotatrauman synnyttämillä ihmisarvo- ja -oikeusideologioilla, jotka nimenomaan opillisiin ismeihinsä kiinnittyville intellektuelleille tarjoavat houkuttelevia tulkintamahdollisuuksia. --

Puheet keskittyvät ja käpertyvät "turvapaikkapolitiikkaan", vaikka kaikki mitä todellisuudessa on tapahtunut ja tulee tapahtumaan, on kaikkea muuta kuin vainottujen yksilöiden suojelemista mielipidevainolta. Nykyiseen täysin harhaisilla käsitteillä rakenneltuun mielikuvaan, jossa "turvapaikka-ajattelulla" yritetään epätoivoisesti koota yhteen, selittää ja selättää historiallisesti käsiteharhasta toiseen metamorfoitunut ja täysin kestämättömäksi muuttuva, koko Euroopan romahtamiseen johtava tilanne, on päädytty joko täydellisen ajatuskyvyttömyyden tai täydellisen itsepetoksen kautta.

Länsimaiselle älymystölle on ehkä aina ollut ominaista muotoilla argumenttejaan linnoittautumalla ideologissävyisten tiedollis-opillisten ismien taakse. Niillä on roolinsa nimenomaan eurooppalaisen sivistyneistön keskinäisessä älyllisessä välienselvittelyssä -- todellakin: ottakaa tarkasteltavaksenne mikä "maahanmuuttokeskustelu" tahansa, jo muutaman ensimmäisen puheenvuoron riveiltä löydätte kaikki tunnustuksellisia ideologisia totuuksia leimaavat avainkäsitteet. Ja tyypillistä on myös ideologisen vihollisen nimeäminen ja määritteleminen -- sehän on näissä älyllisissä käsittelyissä se aidosti älykköjä motivoiva osa. Siis pelkkä ilkeily --

Kuinka olisi odotettavissa että Eurooppa selviytyisi kohtalonkysymyksistään kun sen oma älymystö keskittyy todellisten ongelmien sijaan käsitteellisiin väistöliikkeisiin ja keskinäiseen sofistiseen kverulaatioon?

 

7.

Ongelman historiallista laatua -- kokonaistilanteen kehittymistä siirtomaavallan perintönä väistämättömin eskalaatioaskelin -- vain aniharvat jaksavat ajatella läpi. Itse asiassa koko eurooppalainen keskustelu, myös se, joka noteeraa itsensä "sivistyneeksi" ja vieläpä "asiantuntevaksi", on vain erillisten ideologisten käsitepallojen ilmaan heittelyä. Siellä elävät edelleenkin omissa kuplissaan siirtotyövoiman aikaiset argumentit korvaavan työvoiman tarpeesta ja eurooppalaisten yksilöoikeuksien mukaiset mielikuvat kaikista uskonnoista vain uskontoina uskontojen joukossa. Eurooppalainen älymystö ei tee eroa teokratian ja demokratian välillä vaan maistelee suussaan mussuhumanistisia herkkujaan, ja nämä maut viipyvät pitkään samaan aikaan kun Afrikan väkiluku tulevalla vuosisadalla räjähtää miljardista neljään miljardiin joista yksi miljardi vastaan panemattomasti tulee vaeltamaan Eurooppaan.

Näkyvissä ei ole mitään mikä tulisi tuon tulevaisuuden estämään.

Teokratian ja demokratian kohtaaminen tulee olemaan tuhoisa. En ole itse elossa silloin kun se käytännössä tapahtuu -- mutta mikään ainakaan nykyhetkessä ei todista muuta kuin että eurooppalaiset humanistit tulevat toistelemaan omia mielikäsitteistöjään loppuun asti. Mikään ei saa heitä ymmärtämään ettei teokratiaa voi kuvata, ei selittää eikä hallita demokratian käsitteillä. Käsiterealistit haluavat hurmaantua suurista ylevistä yleiskäsitteistään, joiden varassa on "helppoa noitua ymmärrys" (Wittgenstein). Nykyisen "humanismin" ihmiskuva on tuollainen käsitteellinen ekstrapolaatio: siinä ylihistoriallinen, ylikulttuurinen, ylikansallinen ja yliyhteisöllinen yli-ihminen nauttii koskemattomassa kuplassaan abstraktia absoluuttista "ihmisarvoa ja -oikeuksia". -- Mutta kukaan ei käännä katsettaan reaalimaailmaan ja kysy, kuka, miten ja millä resursseilla nämä vaatimukset panee toimeen.

Humanistit eivät näe asioita, eivät joukkotodellisuutta, he näkevät vain idealisoidun yksilön.

Mitä vakuuttuneemmin ihanteellisuutta vaaditaan, sitä enemmän maahanmuuttokriitikoita tullaan vainoamaan. Ehkä tämä termi kannattaa toistaa: vainoamaan. Totalitarismin tunnusmerkit, kuten ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuri, ovat jo olemassa omassa yhteiskuntailmastossamme. Totalitarismissahan ei ole totalitaristeja, vaan oikeassa olijoita. Nollatoleranssin vaatimukset esimerkiksi "rasismin" suhteen niellään kyselemättä. -- Kaikessa tässä on kyse kiihtyvästä yhteiskunnallisesta psykososiaalisesta taantumasta, kollektiivisen tajunnan tason laskusta, jossa demokratia alkaa olla taakse jäänyttä todellisuutta ja paluu teokratiaan on vauhdissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

38Suosittele

38 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset