Kuinka Karl Marx tavataan

"Vallan" tajunnalliset alkiot

  • Sosiaalisen lajimme primitiivisessä alkuhämärässä "vallan" alkiot olivat olennainen osa kaikkea ajatteluamme
    Sosiaalisen lajimme primitiivisessä alkuhämärässä "vallan" alkiot olivat olennainen osa kaikkea ajatteluamme
  • Hypnoosi-ilmiö palautuu ihmisen alkuperäiseen kollektiiviseen tajuntaan, jossa "valta" ja "tahto" olivat vielä sama asia
    Hypnoosi-ilmiö palautuu ihmisen alkuperäiseen kollektiiviseen tajuntaan, jossa "valta" ja "tahto" olivat vielä sama asia
  • "Järjellä on monia muotoja, ja myös se erityinen järjen muoto, joka on saanut ilmauksensa tieteessä, on ollut muuttuva"
    "Järjellä on monia muotoja, ja myös se erityinen järjen muoto, joka on saanut ilmauksensa tieteessä, on ollut muuttuva"
  • Alussa olivat antropologia, sosiologia -- ja sosiaalipsykologia. Meadin "minän" jokainen hetki on kooste tajunnallisia alkioita
    Alussa olivat antropologia, sosiologia -- ja sosiaalipsykologia. Meadin "minän" jokainen hetki on kooste tajunnallisia alkioita

1.

 

Peräkammarin poikakin asuu talossa jonka nimi on "kieli" Niinhän me kaikki: "Kieli on talo jossa elämme." Ja kuten kaikki jotka osaavat oman mielensä kammariin kurkistaa tietävät, siellä on peräseinä, johon on naulattu kylttejä, joihin on kirjoitettu kaikki meille tärkeät kielen käsitteet -- kaikki ajattelumme avainsanat, kaikki maagiset taika- ja komentosanat, kaikki maailman kuvaamisen ja selittämisen päätepisteet. Kaikki ajattelumme palautuu aina lopulta niihin. Ilman niitä jäisimme tyhjän päälle ja lauseemme sanoisivat suunnilleen yhtä paljon kuin "halitulijallaa".

Sanomme ajatteluksi sitä tietä -- eli tietoa -- jota pitkin katseemme kulkee peräseinän perimmäisiin käsitetotuuksiin. Filosofeilla on tälle hienompikin nimi, nimittäin ontologia. Sillä tarkoitetaan sitä että kysymyksemme näyttävät järkeviltä silloin kun ne on muotoiltu niillä käsitteillä joihin vastauskin lopulta palautuu. Ajattelu on silloin sitä että kysymysten ja vastausten on niin sanotusti täytettävä samat loogisuusehdot. Viime vuosisadan mahdollisesti eniten siteerattu tiedonfilosofi Ludwig Wittgenstein totesi logiikan ontologisesta kehästä että "arvoitusta ei ole olemassa".

Logiikka tarkoittaa oikeastaan oppia jonkinlaisista muodollisista säännöistä joilla käsitteitä on kytkettävä ketjuksi yhteen niin että kysymyksistä päästään vastauksiin ymmärtämättä ettei päättely voi poiketa raiteiltaan sen enempää kuin ympyräreittiä ajava raitiovaunu. Vähän kuin yhtälö, johon lisätään ensin pysäkinväli kerrallaan kunnes päästään kääntöpaikalle jonka jälkeen käännytään takaisin ja vähennetään välimatka kerrallaan kunnes palataan kotisatamaan. Voisimme toteuttaa matkan puhtaina numeroina, koska matematiikka on aikalailla sama asia kuin logiikka, ja päättelymme näyttäisi tosi pätevältä, koska lopputulema olisi absoluuttisesti oikein.

Sellaistahan suuri osa "loogiseksi" kuvittelemaamme ja kokemaamme ajattelua on. Oikeasti logiikka pystyy päättelemään vain käsitteistä käsitteisiin päin. Me kuitenkin liimaamme raiteiden päälle faktisia numeroita tajuamatta että numeroiden faktaominaisuus on numeroiden eikä reaalimaailman ominaisuus. Esimerkiksi niin sanottujen numeeristen "taloudellisten faktojen" faktaominaisuus on numeroiden eikä niillä mitattavien sisältöjen ominaisuus. Ovatko päätökset -- päättelyt -- joita tehdään pelkästään numeroiden pohjalta siis absoluuttisen oikeita?

Talousajattelumme, siis liberalismi, on kotoisin valistusajalta, ja kyllähän silloin kammarit kylpivät kymmenien kynttelikköjen valossa jossa muodollisesti moitteettomat hienohelmat tanssahtelivat hyvinkin säännönmukaisia askelkuvioitaan. Toki valaistus eli valistus loi tiedon valoa eurooppalaisen ihmisen mieleen. Kyltit loistivat kirkkaina ja hohdokkaimpina nuo kolme: "Vapaus", "Veljeys", "Tasa-arvoisuus". Silmistä loisti tuo valo, todellinen näkösäde maailmaan. Kun halu muuttaa maailmaa on kova, päätellään käsitteistä todellisuuteen päin.

Valitettavasti näkeminen ei todellisuudessa tapahdu tuossa järjestyksessä. Liberalistit kuitenkin viihtyvät yhä pörssisaleissaan numeerisia noteerauksia välittävien valotaulujensa välkkeessä.

Talousajattelu on ehkä traagisin esimerkki siitä mitä peräkammarien pojille tapahtuu kun he häikäistyvät kullan ja timanttien kimalluksesta ja muista näennäisistä vain nimellisistä noteerauksista. Todellisuudessa "talous" on omille raiteilleen lähtenyt käsitekoneisto, joka rahaan olemuksellisesti kuuluvan kaikkivoipaisuuskuvitelman vallassa ei pelkästään päättele, vaan myös päättää käsitteistä todellisuuteen päin. Se suunnaton vaunu ajelee omia aikojaan kunnes kaikki maailman omistus päätyy yksiin käsiin ja kaikki maailman ihmiset kuolevat pois "taloutta" rasittamasta. Niin se käy. Absoluuttinen totuus.

Kielemme talossa asuu hölmöläisiä, jotka yrittävät rahasäkeillä kantaa valoa pimeään huoneeseen. Mutta enää ei riitä ikkunoiden aukaiseminen, ei edes seinän sahaaminen. Jotta edes rumimmat ja rujoimmat mielen kammarin ajatussotkut, tunkiot ja likakaivot, saataisiin raivatuiksi, pitäisi se peräseinä nähdä paremmin. Vaikka kaikki "tieto", hyvä ja huono, on kammarin puolella ja palautuu peräseinän käsitteisiin, totuus ei ole seinän tällä puolella. Itse asiassa siellä seinän takana on toinen huone, ja vasta kun sinne sytytetään valo ja siitä suunnasta nähdään käsitteiden läpi, vasta silloin maailma valkenee.

Kaikki "tietomme" on rakentunut mielemme peräseinälle naulattujen lähtökohtaisten käsitteiden päälle, mutta tuon pohjimmaisen käsitteenmuodostuksen tason alla on vielä alkuperäisempi hahmonmuodostus. Ja nuo tajunnalliset alkuhahmot eivät ole "tietoa", vaan pikemmin ne ovat "vallan" alkioita.

Kerrataan. Muodollisten käsitteiden varassa voimme oikeasti päätellä vain käsitteistä käsitteisiin päin -- ja logiikka on vain tautologia. Tiedollisten käsitteiden kohdalla teemme virheen jos päättelemme niiden varassa käsitteistä todellisuuteen päin -- ilman todellisuusvastetta se on vain käsiterealismia. Mutta teemme myös virheen, jos viemme tiedolliset käsitteemme tietoisuuden pinnan alle ja yritämme niillä kuvata "vallan" olemusta. "Valta" on mikä se on, ja se tuottaa lopulta kaikki kuvaukset ja tiedon. "Valta" on jotain josta kulkee hyvin yksisuuntainen voimavirta "tietoon" päin.

Jossain sosiaalisen lajimme primitiivisessä alkuhämärässä "vallan" alkiot olivat olennainen osa kaikkea ajatteluamme. Ne ovat niitä maagisia tajunnallisia muotoja, joita Durkheim jäljitti tutkiessaan Australian alkuasukasheimojen toteemijärjestelmää ja joista hän kirjoitti monumentaalisessa "Uskontoelämän alkeismuodot" -teoksessaan. Hahmonmuodostuksen perustavanlaatuisimmat kategoriat, sellaiset joiden varaan rakentuvat käsityksemme "voimasta", "syystä ja seurauksesta", "ajasta", "tila-avaruudesta", "luokasta" tai "hierarkiasta", ovat olemuksellisesti ennemminkin "vallan" kuin "tiedon" laatuisia.

Ja juuri näiden "vallan" tajunnallisten alkioiden roolia siinä miten käsitteenmuodostuksen koneistot ja inhimillinen kieli rakentuvat meidän pitäisi ymmärtää enemmän. Eikä tämä ymmärrys saisi jäädä vain antropologien, sosiologien, sosiaalipsykologien -- tai vain filosofien -- erikoisosaamiseksi, vaan aivan erinomaisen tärkeää olisi että myös mahdollisimman monet niin sanotut tavalliset ihmiset jaksaisivat ajatella nämä perustavanlaatuiset asiat läpi. Miksi?

Siksi että jokaisen peräkammarin pojan pitäisi nähdä paremmin mitä siellä omien korvien välissä tapahtuu. Siksi että me kaikki olemme peräkammarin kasvatteja ja elättejä. Siksi että se mitä "elämäksi" nimitämme eletään miltei pelkästään peräkammarin peräseinän ehdoilla. Siksi että sen ymmärtäminen että näillä ehdoillakin on ehtonsa avaa silmämme näkemään miten perustavanlaatuisesti erilaisia erilaisten kulttuurien asettamat "vallan" ja "ajattelun" ehdot voivat olla. Siksi että voisimme järjellämme ajatella järkemme lähtökohtia ja ymmärtää, että järkemmekin on kulttuurista järkeä jota mahdollisesti missään muualla maailmassa ei esiinny.

Ja tietysti nimenomaan siksi, että ymmärtäisimme miten totaalisesti erilaatuisia erilaiset valtajärjestelmät voivat olla. Ettei esimerkiksi teokratiaa, jossa "valta" on olemuksellisesti "kaikkiallista", ajatonta ja mihinkään paikallistumatonta -- "Allah on suuri!" ei tarkoita samaa kuin persoonallista jumalaa palvovan uskonnon huudahdus "Jumala on suuri!" -- voi mitenkään, toistan: ei mitenkään sulattaa tai sopeuttaa demokratiaan, joka parhaimmillaan rakentuu ihmisten väliselle luottamukselle, joka fokusoituu ja henkilöityy, ja joka "annetaan" alhaalta ylöspäin erityisen "edustuksellisuuden" kognition varassa.

Teokratia ja demokratia ovat totaalisesti toisiinsa sopeutumattomia valtajärjestelmiä. Ja koska "vallan" tajunnalliset alkiot sijoittuvat syvemmälle kuin mikään "tiedollinen" -- ja myös syvemmälle kuin mikään käsitteellisillä säännöillä määritelty "moraali" -- meidän pitäisi pystyä ymmärtämään se absoluuttinen totuus, ettei mikään todellinen tieto tai autenttinen moraali kulje näiden valtajärjestelmien rajan yli. Ainoa todellinen vaihtoehto on: "Rajat kiinni!"

Meidän on toki erinomaisen helppoa huijata itseämme käsitteillämme. Varsinkin yleiskäsitteet noituvat ymmärryksemme tehokkaasti. Kun muutamme todellisuuden käsitteiksi ja käännämme ne kielestä toiseen tai kulttuurista toiseen, syntyy illuusio siitä että kyse on koko ajan samasta asiasta. Käsiterealismi on kuitenkin vain todellisuuden päälle naulattuja nimikylttejä, joilla ei tosiasiassa ole mitään tekemistä sen reaalimaailman kanssa mihin nimileimat on liimattu.

Vain liian pieniin ympyröihinsä käpertyneet peräkammarin pojat ja tytöt voivat kuvitella että heidän tähtisilmillään valaistaan ja pelastetaan maailma.

 

 

2.

 

Jos joku sanoo "ihminen", sielumme silmiin piirtyy mielikuva yksilöstä.

Tällainen mielikuva on oman aikalaisjärkemme mukainen, historiallista ikää sillä on noin seitsemänsataa tai neljäsataa vuotta riippuen siitä, millaiset kriteerit "yksilöä" määrittävät. Jos takarajan taakse, keskiajan puolelle mennään, yksilöminuus hukkuu outoon depersonalisaation uneen. Eurooppa eli tuhat vuotta tajunnantilassa, jossa minää ei enää koettu olemassaolon, paikan ja ajan koodinaattien keskipisteenä, vaan ajan parhaiden älyjen oli mahdollista epäillä jopa omaa olemassaoloaan.

Keskiaikaa voidaan ajatella suurimittaisena historiallisena kehitystaantumana. Tapa, jolla Rooman valtakunnassa jo olemassa olleet kognitiiviset kyvyt, esimerkiksi lukutaito, katosivat maailmasta, kertoo ennen muuta siitä, ettei ihmisen kulttuurievolutiivinen kehitys ole mikään aikakirjoihin raamitettu välttämättömyys saati väistämättömyys. Päinvastoin. Kehityksellä on ollut monenlaisia mahdollisuuksia ja malleja, ja myös suurimittaisen historiallisen taantuman mahdollisuus on aina ilmassa.

Jos ikuista ihmistä jäljitetään, ihmisen alkuperäinen lähtökohtainen lajityypillinen sosiaalisuus on se tosiasia johon kaikki kehityksen variaatiot ja asteet voidaan palauttaa. Ihminen on alunalkaen sosiaalinen laumaolento, olemuksellisesti kollektiiviolento, hyvin tiiviissä symbioottisessa keskinäisyhteydessä elänyt ja olemassaolon taisteluistaan toistaiseksi selviytynyt. Jos tätä varhaisinta "ihmisyyden laatua" meistä kaikkien kehityskerrosten läpi jäljitetään, päädytään suunnilleen sellaiseen tajunnantilaan jota nykyisin nimitämme "hypnoosi-ilmiöksi". Siinä esimerkiksi sellaiset nykyiset käsitteemme kuin "valta" ja "tahto" sulavat yhteen ja vaikuttavat kollektiiviominaisuuksina koko laumaa läpäisten ja ohjaten.

Hypnoosista on paljon vääriä käsityksiä, jotka perustuvat lähinnä hypnoosinäytöksiin, estradiviihteen taikatemppuihin. Monet kuvittelevat että hypnoosi on jonkinlainen tajunnallinen kuriositeetti-ilmiö, manipuloimalla aikaansaatu häiriö tai jokin niksnaks-oikosulku aivoissa -- mutta on juuri päinvastoin: hypnoosi on tajunnantiloistamme alkuperäisin ja perustavanlaatuisin. Siitä kertoo esimerkiksi se, ettei hypnoottista tajunnantilaa voida oikeastaan erottaa aivotutkimuksessa. Aivomme toimivat mitä normaaleimmalla tavalla myös hypnoosiin vaivutettuina -- oikeastaan ne siinä palaavat varsinaiseen kotiinsa.

Tulkitsemme hypnoosi-ilmiötä väärin, koska katselemme sitä yksilömielikuvien vallassa ja varassa -- vaikka juuri hypnoosi edustaa kokonaan toisenlaista, alkuperäistä ihmisyyden kerrosta. Koska näemme vain yksilöitä, meille syntyy esimerkiksi se väärinkäsitys, että hypnoosissa olisi kyse valta- tai alistussuhteesta. Hypnoositila kuitenkin syntyy vain kollektiiviminuuden "sopimuksellisella" tasolla. Kukaan ei vaivu syvään transsiin tahtomattaan, eikä edes syvimmässä hypnoosissa pystytä määräämään koehenkilöä tekemään mitään mikä sotisi hänen moraaliaan vastaan. -- Hypnoosi palauttaa yksilön alkuperäiseen kollektiivitahdon tilaan, ja koska hypnoosi elvyttää nimenomaan kollektiivia suojelevat ominaisuudet, altruismi on vaikuttava tosiasia.

Niin sanottujen "Mantsurian kandidaattien" tapauksessa yritettiin sotavankeja kiduttamalla synnyttää erityinen suojareaktio, "pakominuus", "sivupersoona", jota olisi voitu manipuloida posthypnoottisilla suggestioilla suorittamaan surmatöitä vapautumisen jälkeen. Se ei onnistunut.

Yksilöminuuden roolista ihmisyytemme koko kehitysasteikossa saamme kuitenkin hätkähdyttävän kuvan kun syvähypnoosissa voimme luoda ihmiselle kokonaan uuden "minuuden" -- uuden olemassaolon koordinaatiston, uuden henkilöhistorian ja psyykkiset resurssit ja raamit, niin että persoonallisuustesteillä tällainen luotu "minuus" voidaan todella todeta eri henkilöksi. -- Mutta tässä tulemme sitten niihin rajoituksiin jotka lajityypillisen sosiaalisuutemme kultuurievolutiivinen kehityshistoria asettaa.

Suuret kulttuurit ovat varhaisessa vaiheessa tehneet kognitiivisesti ohjaavia valintoja, joiden yli mikään yleisinhimillinen mekanismi ei pääse. Esimerkiksi kulttuurisen kuvakiellon ja siitä seuraavan visuaalisten kykyjen amputaation piiristä emme voi millään keinolla siirtää yksilöä kokonaan toisenlaiset kognitiiviset perusratkaisut omaavan kulttuurin ja siinä vallitsevan ihmisyyden ja "järjen" piiriin. Kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita, ja eriperusteiset kulttuurit voivat vain tuhota toisensa -- yhteisön ja yksilön sosiaaliset sidoslangat, "vallan" ja "moraalin" alkiot, ja myös, mikä on varmaan vaikeinta ymmärtää, "järjen" ja "tiedon" alkiot.

Emme voi myöskään siirtää kehittymättömästä yhteisöstä tulevaa yksilöä kehittyneeseen yhteisöön ja kuvitella, että yksilöminuudelle kaikki alkuperäiset rakennusainekset antava sosiaalinen raami muuttuisi toiseksi.

Oman kulttuurinsa artefaktina yksilö saattaa kuitenkin hypnoosissa liikkua hämmästyttävän rajattomasti ja hyödyntää suunnattomat määrät eri kehitysvaiheissa kerääntynyttä tietoa. Kokeet joissa esimerkiksi taannutetaan koehenkilöitä tiettyyn ikäkauteen kertovat siitä millaiset kulttuurikognitiiviset kyvyt ovat missäkin kehitysvaiheessa emergoituneet. Ihmismieli näyttää yleisesti ottaen hyvinkin kerroksellisesti rakentuneelta.

Se suuri opetus, jonka hypnoosi-ilmiö voi meille antaa, on ihmiskuvan muutos. Nykyinen historiallisen individualismimme muodostama kuva yksilöllisyydestä on täydellisesti väärä. Itse asiassa se on pelkkää käsitteellistä sekaannusta -- käsiterealismia -- jonka vallassa emme pysty muodostamaan todellisuudentajuista käsitystä sen enempää yhteisöllisestä "vallasta" kuin yksilöllisestä "tahdosta". Kuvittelemme että yhteisöllinen "valta" on jokin yksilöiden välillä vaikuttava suhde, ja että yksilöllinen "tahto" omaa ratkaisevan roolin kun teemme sosiaalisissa tilanteissa valintojamme.

Kuvittelemme esimerkiksi että kaikki "valta" yhteisössä palautuu yksilöihin. Että jokaisessa yhteisössä on "vahvoja" vallankäyttäjiä, "johtajia" ja "johdettavia". -- Mutta näiden ikuisten sosiaalisten roolien olemassaolo kertoo ennemminkin nimenomaan sosiaalisten voimien olemassaolosta kuin yksilöiden ominaisuuksista. Durkheimilaisittain jokaisessa yhteisössä syntyy tiettyjä itseään täydentäviä rooleja ihan siitä riippumatta millaisia ovat yksilöiden ominaisuudet. -- Nimenomaan vallan kollektiiviset, jatkuvuutta takaavat "auktorisoivat" ominaisuudet luovat tietynlaiset valtahierarkiat ja roolit.  Roolit ovat durkheimilaisittain sosiaalisia vakioita, jotka jatkavat olemassaoloaan samanlaatuisina ja suhteellisesti samansuuruisina vaikka populaatio uusiutuisi tai muuttaisi kokoaan. ---

Esimerkiksi eurooppalaisella keskiajalla valtahierarkiat olivat paikallisia ja konkreettisia, mutta vallan "kaikkiallisuudessa" on kyse siitä tavasta jolla valta tajunnallisesti auktorisoituu. Sitä teokratia tarkoittaa -- siinä yhteisöllinen valta on kaikkiallista -- se ei paikallistu eikä aktualisoidu missään fokuksessa, vaan vaikuttaa läpi koko depersonoituneen tajunnallisen todellisuuden.

Teokraattisen kaikkiallisen vallan maailmassa myös ihmisjärki on erilaatuista. Hämmästyttävän historiallisen havaintoesimerkin tästä tarjoaa raha-ajattelumme kehitys -- yhtäältä keskiajan teologian pyhittämä mysteeri, ehtoollistoimitus ja transsubstantio-opit, ja toisaalta maagien alkemiaharrastus tuottivat ne ajatusmuodot, jotka uudella ajalla kartesiolaisen heräämisen, Subjektin sekä todellisuuden Objektivaation myötä siirsivät "rahan" uusien erityistieteiden mallin mukaiseksi suureiden ja mittayksiköiden järjestelmäksi. -- Vasta kartesiolaisen järjen maailmassa "rahasta" varsinaisesti tuli mittayksikkö mittayksiköiden joukkoon. --

Mutta mitään kartesiolaista heräämistä tai valistusaikaahan ei islamin maailmassa ole koskaan koettu. Siellä kaikki "järki" on edelleenkin teokraattisella kannalla. --

Euroopan keskiajan historiassa noitaoikeudenkäyntien hirvittävät näytelmät ovat kaikkiallisen vallan käsittämättömästä tajunnantilasta ja järjen laadusta opettava esimerkki: niissä niin syyttäjät, suuri rahvas kuin syytetty saattoivat kaikki yhdessä itkeä oikeudenkäynnin lopputulosta -- mutta kukaan ei mahtanut sille mitään. -- Aivan vastaavalla tavalla nykypäivän teokraattisessa järjestelmässä -- fundamentalistisen islamin maailmassa -- kunniamurhan tai terroriteon tekijä ei itse tosiasiassa voi mitään sille minkä täytyy tapahtua. -- Kun ajatollah langettaa kirjailija Rushdielle tappokäskyn, kaikkiallisesti auktorisoituvan vallan legitimaatio takaa että joku jossain ennemmin tai myöhemmin panee sen täytäntöön. --

Totalitarismi on taantunut järjestelmä, jossa jo vaikuttavat samanlaiset kollektiivitahdon ominaisuudet jotka historiallinen teokratia puhtaana omaa. Myöskään totalitarismin oloissa yksilöt eivät enää ole täysimääräisen "vallan" tai "tahdon" haltijoita, vaan asiat alkavat yksinkertaisesti "vain tapahtua". On siis harhaista yrittää selittää yksilöpsykologialla sitä miksi totalitarismeissa "arkipäivän banaalin pahuuden" kierrettä ei pystytä pysäyttämään. -- Se johtuu itse järjestelmän ominaisuuksista, "vallan" ominaislaadusta.

Omassa individualistisessa maailmassamme me emme enää näe näitä kollektiivisen "vallan" ja "tahdon" mekanismeja, vaan yritämme epätoivoisesti selittää kaiken tulkitsemalla skolastisia opillisia "totuuksiamme", tai selittelemällä esimerkiksi terroritekoja päämäärärationalismin puitteissa, tai katsoen ne seuraukseksi syrjäytymisestä, tms. -- Näissä yksilölähtöisissä selittelyissämme olemme niin totaalisesti harhassa kuin mikään järki ikinä olla voi.

Asioiden pitäisi olla toisin päin. Jos joku sanoo "ihminen", meidän pitäisi välittömästi nähdä silmissämme laji ja yhteisöt, kollektiivivoimat, kollektiiviominaisuudet ja kollektiivi-ilmiöt, kulttuuriset perusratkaisut ja jatkumot.

 

 

 

---------

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset