Kuinka Karl Marx tavataan

Robert Reich, Ayn Rand, objektivaatio, maahanmuutto

  • Pieni suuri mies: Robert Reich. Kapitalismi palautettava markkinataloudeksi
    Pieni suuri mies: Robert Reich. Kapitalismi palautettava markkinataloudeksi
  • Femme fatale: Ayn Rand. Kirjallinen fantasti, liberalistisen pakenemisen jumalatar
    Femme fatale: Ayn Rand. Kirjallinen fantasti, liberalistisen pakenemisen jumalatar

Amerikkalainen talousoppinut Robert Reich, joka oli Bill Clintonin opiskelijatoveri ja toimi myöhemmin hänen hallituksessaan työministerinä, esitellään verkkomediajätti Netflixin suoratoistopalvelussa tuoreessa dokumentissa "Kapitalismi kuntoon". Henkilökuvassa paljastuu muun muassa, että Reichin lähtö ministerinpaikaltaan perustui julkisuudessa esitettyjen perhesyiden lisäksi myös siihen, että hän menetti uskonsa mahdollisuuksiin korjata rahaohjasteisen talouden itsetuhoisia mekanismeja.

Reichin ajattelu kulkee aikalailla samoja ratoja joita olen itse päätynyt seuraamaan -- rahalla ohjautuva talous on todellakin eräänlainen Friedrich Hayekin mallin mukainen "hajautetun järjen systeemi", joka ei kuitenkaan toimi kokonaisuutena Hayekin ihannekuvan mukaan, vaan jossa siitä, että jokainen toimija toimii kannaltaan viisaimmalla ja tehokkaimmalla tavalla, ei suinkaan seuraa että asiat kokonaisuudessa muuttuisivat parempaan suuntaan. Käy aivan päinvastoin: systeemivirhe tuottaa vain vinosuuntauksia ja kerta kerralta kasvavia koko järjestelmän romahduksia.

Hayek käsitteellisti "sosialistiseksi" sellaisen järjen, joka tavoittelee talouden kokonaishallintaa, mutta se on tietenkin vain poliittisten ismien mukainen tulkinta. Tosiasiassa talousjärki on "hajautettua" siksi että opillinen talousajattelu jäi jo lähtökuopissaan valistusajalla uusien erikoistieteiden joukossa ainoaksi ptolemaiolaisen paradigman varaan rakentuvaksi rationaalisuuden muodoksi. Talousajattelussa "realiteetit" asetetaan talousmaailman keskipisteen, niin sanotun "taloudellisen toimijan" tilinpidollisesta nollapisteestä käsin, ja se mikä on plussaa ja mikä miinusta, mikä syytä mikä seurausta, asettuu toimijan koordinaatistoon. Mitään empiirisille tieteille ominaista objektivaatiota ei talousajattelussa voi esiintyä. -- Tässä suhteessahan myös eräänlaiseksi liberalismin opillisen magian ääritulkiksi noussut Ayn Rand on totaalisesti harhassa sulattaessaan käsitemaailmoissaan yhteen liberalistisen "vapauden" ja "objektivaation", millä hän pyrkii vapauttamaan ihmisen syvimmistä inhimillisistä tunnoistaan, sosiaalisuudesta ja vastuusta.

Reich oli dokumentissa aika toivoton talouden kokonaisuuden hallitsemisen suhteen. Vaikka hallitukset yrittävät säädellä järjestelmää, systeemivirhe itää pienissä yksittäisissä päätöksissä. Hajautettu järki ei suinkaan tee rahaohjasteisesta kapitalismista toimivaa, vaan päinvastoin, se toimii kuin pöydänjalkojen lyhentäminen yksi kerrallaan. Sahataan sieltä ja sahataan täältä, ja jokainen toimenpide on erikseen tarpeellinen ja perusteltavissa. Kukaan ei noteeraa sitä että taso romahtaa koko laveudeltaan ja kaikki mitä pöydälle on saatu kerättyä valuu lattialle.

Reich haluaisi talouden reaalitasolle -- palvelemaan ihmisiä ja yleistä hyvinvointia. Sensijaan rahaohjasteinen talous palvelee numeerisen rahan kasautumista yhä harvemmille superrikkaille. Systeemi perustuu raha-arvonmuodostukselle, joten numeerisuuden harha on sisäänrakennettu itse systeemiin, ja vaarallisiin mittoihin se kasvaa aina aivan huomaamattomasti, näennäisesti aivan erillisten pienten ratkaisujen ja poliittisten päätösten seurauksena.

Jos ylipäänsä muodostetaan sellainen kokonaiskäsite kuin "talous", silloin käsitesisällön pitäisi vastata "talouden" jokaisen pöydänjalan asiaankuuluvasta tehtävästä. Silloin pitää määritellä se mistä "talous" koostuu. Ja kaiken mikä muodostaa "taloutta" on pysyttävä reaalitapahtumisen tasolla -- mitään itsekantavaa pintatasoa ei saa päästää syntymään. -- Jotain tällaista näyttäisi mielestäni myös Reich edellyttävän terveeltä talousajattelulta. Kapitalismin pitäisi palata juurilleen, reaalisen työ ja tuottamisen maailmaan. Reaalitasolla esimerkiksi Henry Fordin maanläheinen järki, jolla hän jakoi tuotannon rationalisoimisesta koituvaa tuottavuuden lisää palkkoina työntekijöille jotta tuottamisen ja kuluttamisen mylly yhteiskunnassa pyörisi paremmin -- se olisi todellista ja oikeaa markkinataloutta.

Talous on sitä että tuotanto tuottaa ja kuluttaja kuluttaa -- eikä talous pyöri, jos taloutta voitelevaa rahaa irrotetaan tuottamisen ja kuluttamisen koneistosta ja annetaan numeeriselle rahalle itsekantava ominaisuus jonka varassa keinottelu mahdollistuu. Keinottelu on pelkkää omaisuusarvon tasonnostoa pöydällä jossa ei ole ollenkaan jalkoja. Raha muuttuu kapitalismin numeeristuessa ja sairastuessa kokonaan toisenlaatuiseksi käsitesisällöksi -- on käsitesekaannusta puhua tuotantoa ja kulutusta voitelevasta rahasta samana asiana kuin itsekantavilla pinnoilla omaisuusarvoja noteeraava keinotteluraha. -- Asia on liian yksinkertainen jotta sen voisi ymmärtää. Niin perusteellisesti ovat yleiskäsitteet jo noituneet ymmärryksemme.

Vaikka Reich puhuu pelkästään taloudesta, yhteiskunnat romahtavat saman mallin mukaisesti monessa muussakin ongelmakohdassa. Aina kun hallittava kokonaisuus on liian iso, hajautettu järki astuu kuvaan. Se on kuin insinööriajattelua: jos kohdataan iso ongelma, arkijärki sanoo, ettei pidä yrittääkään ratkaista kaikkea kerralla. Pilkotaan ongelma osaongelmiksi. -- Sellainen menettely saattaa toimia siellä missä kokonaisuus on vain osiensa summa, mutta kuinka monessa ihmiselämää koskevassa kysymyksessä niin on? Juuri "hajautettu järki" mahdollistaa tilanteen jossa samoja yleiskäsitteitä käytetään eri yhteyksissä, joissa tosiasiassa pitäisi käyttää niiden erityislaadun mukaisia käsitteitä. Seurauksena on illuusio siitä että jokin kokonaisuus on olemassa ja hallinnassa, vaikka tosiasiassa katetaan pöytää täydellistä katastrofia varten.

Systeemiajattelu on petollista. Olen jutellut ydinvoimaloita suunnittelevien ihmisten kanssa, eikä heillä ollut vaikeuksia myöntää miten mahdotonta on rakentaa periaatteessa yksinkertaisista elementeistä laajoja kokonaisuuksia. Ydinvoimala on sen mittaluokan konstruktio, että suunnittelijat vuorenvarmasti rakentavat siihen myös virheitä -- jotka paljastuvat vasta kun heikoin lenkki pettää. Pöydän jalkojen mitoittaminen ja sijoittaminen koko pöytää näkemättä onnistuu suunnittelijan piirustuspöydällä, mutta todellisuudessa kaikkia eri kohteissa vaikuttavia tekijöitä ja niiden yhteisvaikutuksia ei pystytä millään mallinnuksella ottamaan huomioon. Vasta kun käytännössä tapahtuu jotain, opitaan jotain. Ydinvoimalaonnettomuudet ovat samaa tyyppiä kuin lento-onnettomuudet -- pettää jokin jota ei suunnittelussa osattu ennakoida.

Kipeissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä systeemiajattelun pettäminen on lopulta aika yleinen ongelma. Esimerkiksi niin sanottu "maahanmuutto" (tai vastaava tajunnansisältö "monikulttuurisuus") on käsitteenä kelvoton -- se on yleiskäsite jolla ei ole mihinkään tiettyyn reaaliehtoiseen tapahtumaan kytkeytyvää merkityssisältöä. Siksi se on hyvä käsite vain niille jotka haluavat harrastaa sen varassa keinottelua itsekantavien ajatusten pinnoilla. Sanoisin paradoksaalisesti, että se on hyvin "aynrandilainen" käsite, jolla ei suinkaan toteuteta niitä kauniita idealistis-ihanteellisia "ihmisarvo- ja ihmisoikeustavoitteita" joiden nimissä kansallisten rajojen avaamista ja maahanmuuton vapautta vaaditaan. Se on vain yleiskäsite jolla on mahdollista ratkaista henkilökohtainen ideologinen identiteettikriisi -- eli samaistua "vapauden" ideaan kantamatta vastuuta siitä mihin toteutettava oppi todellisuudessa johtaa.

Eli yleiskäsite "maahanmuutto" on hyvä "objektivaatio" juurikin sellaisille ihmisille, jotka käyttävät käsitettä kattaakseen sillä mahdollisimman monenlaatuisia "käsiterealistisia" sisältöjä ja estääkseen katsettaan kääntymästä ja fokusoitumasta niihin käytännön reaalitasolla toteutuviin sisältöihin jotka selvästi erikseen eriteltyinä eivät kestäisi mitään lähitarkastelua.

Sellaisia yleiskäsitteitä alkaa yhteiskunnallisessa keskustelussa kasvaa niin että kohta eksymme täydellisesti käsitemetsiimme, joissa emme enää näe ainoatakaan puuta. Tai oikeastaan tämä on jo tapahtunut. Emme me esimerkiksi enää ymmärrä mitä "kansallisvaltio" tarkoittaa -- että se ei ole maa-alue eikä hallinto, vaan kielellis-kulttuurinen keskinäisyhteys. "Suomalaisuus" on historiallinen kohtalonyhteys, jonka ominaisuuksia ovat yhtäältä suomalaiset hyveet, sisu, herraviha, ahkeruus ja rehellisyys, ja toisaalta kansalliset tragediat, kuten taipumus kahtiajakautumiseen, keskinäiseen kiusaamiseen, toiskulttuurien todellisuudentajuttomaan ihannoimiseen ja sen vastakohtaan, kansansairautena esiintyvään masennukseen.

Kansallisvaltiossa -- joka meille siis on suomalaisten kielellis-kulttuurinen keskinäisyhteys -- on mahdollista pyrkiä reaalitasollakin toteuttamaan ideaalia "kaikilla samat oikeudet, kaikilla samat velvollisuudet". -- Nyt ollaan tilanteessa, jossa Euroopan ulkopuolelta liikkeelle lähteneet kansainvaellukset -- jotka tulevalla vuosisadalla voivat mahdollisesti paisua miljardiluokkaan -- on otettu vastaan "turvapaikkapolitiikan" nimissä. Mikään, toistan: ei mikään voisi olla harhaisempi käsitteellinen tulkinta kokonaistilanteesta. Turvapaikka-ajattelu toteutuu tylysti niin, että "turvapaikanhakijoilla" on kaikki oikeudet, kun taas kantaväestöllä on kaikki velvollisuudet toteuttaa nuo vieraskulttuurien oikeudet.

Tilanne on siis käsitteellistyksestä alkaen täysin harhainen. Käytännössä vain täydellinen käsitesekaannus vallitsee. Sitä ylläpitäviä voimia on: yhtäältä ideologinen ihanteellisuus, toisaalta se, että maahanmuutto on raa'alla reaalitasolla myös eräille toimijoille tuottoisaa bisnestä. Ketju alkaa kansainvaellusten lähtömaiden ihmissalakuljettajista ja päätyy vastaanottajamaiden turvapaikkabisnekseen.

Mutta koska kyseessä on tabu -- ihmisarvoa ja -oikeuksia koskevat kysymykset ovat edelleenkin eurooppalaisille ihmisille tabuja koska natsi-Saksan aiheuttama trauma on jäänyt käsittelemättä ja vaikuttaa vahvasti -- mitään mahdollisuuksia täysin vinosuuntautuneen käsitteellistyksen oikaisuun ei ole. Ei siitä huolimatta että vahva kansalaismielipide läpi koko Euroopan vastustaa vieraskulttuurista maahantuloa ja nostattaa pintaan uutta kansallistunnetta. Poliitikot ovat jo politiikan luonteesta johtuen kyvyttömiä -- politiikanteossa tarvitaan falskeja käsitteitä, ideologioita ja tunnustuksellista ajattelua -- eivätkä poliitikot pysty kohtaamaan tosiasioita. Niinpä politiikan taholta ei ole tulossa selvyyttä käsitesekaannuksiin. Paradoksaalisesti on niin, että poliitikot eivät tule sallimaan demokratian toteutumista.

Ja kun kansainvaellukset jatkuvat ja kasvavat, kansallisvaltioiden kansalaiset alkavat oirehtia. Kulttuurisiin hylkimisreaktioihin taas poliitikot vastaavat koventamalla kuria, sensuuria ja järjestyksenvalvontaa. Totalitarismiin päätyvä kierre on valmis.

On tietysti vaikeaa hahmottaa kokonaisuuksia ja ymmärtää esimerkiksi sitä syvää yhteyttä joka liberalistisen talouden hallitsemattomuudella ja maahanmuutto-ongelmien hallitsemattomuudella on. Todellisuutta objektivoivan järkemme mukaan ne ovat "aivan eri asioita". Kumpaankin asiayhteyteen on kehittynyt käsitekoneistoja, joilla kysymyksiä asetetaan ja saadaan niiden raameihin kiltisti asettuvia vastauksia.

Tiedolliset harhat eivät näissä ontologisissa kehissä koskaan paljastu. Poliitikoilla ei ole sen enempää poliittis-ideologisen magiansa kuin asiantuntijatiedon antamia eväitä yhdenkään todellisen ongelman ratkaisemiseen. Eivätkä poliitikot pohjimmiltaan mitään ongelmanratkaisijoita olekaan -- he ovat oman ammattinsa ammattilaisia, ihmisiä, joita talouden tai muun toteutumiskelvottoman ideologian kentillä tapahtuva valtataistelu koukuttaa, ja he saavat nautintonsa voittaessaan poliittiset vastustajansa, mikä on tietysti reaalitodellisuudessa oikeasti eri asia kuin asiahallinta.


 

-----------------

 

Tekstin kuvat Wikipediasta

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

23Suosittele

23 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset