Kuinka Karl Marx tavataan

Suomi: eurooppalaisuudesta nolla

  • Kulttuurikognition alkeet: Marshall McLuhanin - Quentin Fioren inventaari kulttuurisista efekteistä
    Kulttuurikognition alkeet: Marshall McLuhanin - Quentin Fioren inventaari kulttuurisista efekteistä
  • Eurooppalainen ihme: kuinka kuulemme kirjoitettua kieltä silmillämme. Eurooppalainen tajunta on visuaalinen (kuva em. kirjasta)
    Eurooppalainen ihme: kuinka kuulemme kirjoitettua kieltä silmillämme. Eurooppalainen tajunta on visuaalinen (kuva em. kirjasta)
  • Kuva lukemattomien filosofiankirjojen kannessa -- Platon ja Aristoteles, Rafaelin freskon fokusoituva keskus
    Kuva lukemattomien filosofiankirjojen kannessa -- Platon ja Aristoteles, Rafaelin freskon fokusoituva keskus
  • Suomessa ajattelevan ihmisen on itse kirjoitettava oppikirjat itselleen
    Suomessa ajattelevan ihmisen on itse kirjoitettava oppikirjat itselleen

Maailmassa, Euroopassa, meillä Suomessakin, on monta merkillistä asiaa jotka eivät kiinnosta ketään. Siis käytännössä ketään. Siitä huolimatta, että kyseessä ovat asiat, jotka lymyilevät jokaisen korvien välissä ja nahkan alla.

Esimerkiksi se juttu, että eurooppalainen ihminen eli läpi tuhatvuotisen keskiajan oudossa minäpersoonan hukanneessa tajunnantilassa, jota voidaan kutsua "depersonalisaatioksi". Siinä tilassa ihmisellä ei ole kunnollista otetta omaan olemiseensa, ja ajan viisaimmat ajattelijat jopa epäilivätkin omaa olemassaoloaan. Tätä kesti siis pyöreästi tuhat vuotta. Ei kiinnosta ketään.

Kun ihmisen tajunnasta puuttuu minä, puuttuu aika paljon. Puuttuu siis aika paljon muutakin. Esimerkiksi "sinä" on silloin jotain sellaista jota ei ole olemassa "minässä". Puuttuu samaistuminen, eläytyminen ja empatia. Keskiajan ihmiset eivät olleet toisilleen julmia siksi, että olisivat olleet toisilleen julmia. He repivät toisiaan kappaleiksi siksi, etteivät olleet toisilleen mitään.

No ketäpä se kiinnostaisi. Kidutuskoneet ja repiminen kyllä sinänsä kiinnostavat.

Kognitiiviset kyvyt olivat kadoksissa laajemmallakin skaalalla. Kukaan ei esimerkiksi osannut tuhanteen vuoteen piirtää sellaista esittävää kuvaa jossa olisi ollut syvyysperspektiivi. Eikö ole kumma juttu? No ei, ellei kiinnosta.

Silmät eivät hallinneet mitä näkivät. Tai sitten ne eivät nähneet syvyysperspektiiviä. Tai sitten on ihan erityinen aivo-ongelma siirtää kolmiulotteinen syvyysperspektiivi kaksiulotteiselle tasopinnalle. Todellisuus ei siirtynyt paperille -- no, sen pahempi todellisuudelle. Todellisuus ei ollut järin todellista. Jossain olivat välit poikki. Todellisuudentaju, pah. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Eipä paperiltakaan siirtynyt mitään silmiin. Juuri kukaan ei osannut lukea. Nekin, jotka osasivat, lukivat mumisten puoliääneen, huuliaan mutristellen. Kun ei ole "minää", onko suu ja korvat? Suu osasi lukea, ja kun se luki ääneen, korvat saattoivat kuulla mitä paperille oli kirjoitettu. Se on kielen niin sanotusti symptomaattinen aste. No nyt lakkasi taas kiinnostamasta.

Eivät tuossa perspektiivin hallinnassa aiemmatkaan aikakaudet mitään mestareita olleet. Esimerkiksi antiikin kreikkalaiset kyllä tekivät yksi yhteen realistisia plastisia kuvapatsaita, mutta samaa ihmistä he eivät osanneet piirtää tasopinnalle. Kolmiulotteisista kuvapatsaista huolimatta he eivät hallinneet kolmiulotteista geometriaa. Euklidinen geometria ei ollut tilageometriaa, vain tasogeometriaa.

Mutta hittojako tuosta. Turistina ne patsaat näkee siellä niitä sen enempää miettimättä. Miksi miettiä. Hallinta -- hallit haukkuu. Halli halli. Komeat valot niillä illalla siinä temppelissä missä pylväät kannattelevat kapiteeleja. Hieno valaistus. Valistuksesta ei ole niin väliä.

Valistukseen oli Euroopassa pitkä matka. Läpi koko keskiajan harrastettiin piirustuksissa ja maalauksissa niin sanottua "arvoperspektiiviä", mikä tarkoittaa sitä, että kuvissa tärkeät henkilöt esitetään suurempina kuin vähemmän tärkeät. Sellaisia kuvia oli kirkkojen seinillä. Koska juuri kukaan ei osannut lukea, ne olivat kirkkokansalle kuin uskonnollisia sarjakuvia jotka kertoivat raamatun tapahtumista. Tuskinpa ne paljoa kansaa kuitenkaan kiinnostivat. Ehkä juorut ja maallinen taivastelu kiinnostivat silloinkin eniten.

Tuhatvuotinen keskiaika alkoi helpottaa kun vähän toisella vuosituhannella alettiin rakentaa goottilaisia korkeita katedraaleja. Onko vähän ihmeellistä että ensimmäiset oireet kyvystä hahmottaa syvyysperspektiiviä kytkeytyivät korkeisiin pystysuoriin linjoihin? Ne provosoivat näköaistia uudella tavalla. Jostain syystä syvyysperspektiivi hahmottuu vertikaalisten hahmojen yhteydessä. Eikö olekin mitä mielenkiinnottomin havainto.

Kumma juttu on se, että samassa yhteydessä kun syvyysperspektiiviä aletaan taas hallita, elpyy toinen kognitiivinen kyky -- ajantaju. Eurooppalainen ihminen alkaa mitata aikaa. Tapa, jolla nämä kaksi kognitiivista emergenssiä liittyvät yhteen, on vaikeasti ymmärrettävissä. Helpoiten sen tajuaa, jos ajattelee kummankin kyvyn olevan seurausta minäpersoonan havahtumisesta ja heräämisestä.

Sehän kokoaa kaiken, "minä". Jos "minä" tietää olevansa, "minä" tietää mitä "oleminen" on. "Minä" on se kokoava raami, jonka puitteissa koetaan olemassaolon jatkuvuus.

Paikka ja aika ovat olemassaolon koordinaatisto. "Minä" on individualismin synty. Kuten kaikkien pitäisi tietää ja ymmärtää, koko keskiajan kadoksissa olleen eurooppalaisen "minän" uudelleensyntymää nimitetään renessanssiksi. Mutta sen tietämisellä ja ymmärtämisellä ei taida olla väliä, riittää että muistaa ja tunnistaa nimen. Koulutieto on tärkeää. Muista oikeinkirjoitus.

Silmät aukesivat ja alkoivat hallita maailmaa. Me eurooppalaiset emme enää käsitä miten keskeinen osa eurooppalaisuudestamme kytkeytyy silmiimme. Silmän kyvyt, näköaistin varaan rakentuva visuaalinen miellemaailma -- se muutti kaiken. Todellakin: aivan kaiken.

Esimerkiksi lukutaito, joka oli jossain määrin ollut olemassa Rooman valtakunnassa, mutta jokseenkin totaalisesti kadonnut kautta koko keskiajan, elpyi uudelleen. Eurooppalaisen ihmisen silmä pystyi taas seuraamaan lineaarista kirjan riviä ja merkillinen aivojen työnjako toimi. Paperille ylöskirjoitettua puhetta pystyttiin taas kuulemaan silmän kautta.

Se oli ja on edelleen pieni ihme. Ei ole. Se on iso ihme. Mutta hittojako näillä nyt on väliä, ihmeillä. Onhan maailmassa mielenkiintoisempiakin asioita. Ja tärkeämpiä, kuten esimerkiksi puolueiden kannatus viimeisimmässä gallupissa. Niin, ja presidentin koira.

Kun luemme galluppejamme, emme juuri ajattele, että meille ominainen lukutaito on nimenomaan eurooppalaista lukutaitoa. Eikös maailman kaikki ihmiset mukamas kirjoita ja lue? Kaikki ihmisethän ovat pohjimmiltaan ihan samanlaisia, totisesti totisesti totisesti. Vaikka tietysti on eri kieliä ja niin poispäin. Eikö muka ole. Onko sillä nyt niin väliä.

Puhuttu kieli on retoriikkaa, ja korvat reagoivat siihen sitä mukaa kun äänet -- äänteet -- saapuvat rumpukalvolle. Kielen kirjoittaminen perustuu siihen että pystyimme erottamaan äänteet kyllin tarkasti toisistaan. Kukaan ei muinaisuudessa keksinyt kirjoitustaitoa, vaan sellainen syntyi maailmaan kun ihmisen kognitio oli siihen valmis. Outo juttu on se, että jokainen kieli ratkaisee äänteiden auditiivisen erottelemisen ja visuaalisen ylöskirjaamisen ongelmat omalla tavallaan. Outo juttu on se, ettei esimerkiksi euklidista geometriaa ole maailmassa syntynyt missään muualla kuin siellä missä äännekirjoitus on muodostunut kulttuuriseksi perusratkaisuksi.

Äännekirjoitus on todella perustavanlaatuinen asia. Kuin junan radan ensimmäinen kisko. Se määräsi Euroopan suunnan. Äännekirjoitus mahdollisti paholaisen keksinnön, painokoneen. Se muutti eurooppalaisen tajunnan lopullisesti. Lukemisesta tuli laaja tajunnallinen emergenssi. Seurausvaikutukset ovat olleet todella taivaallista suuruusluokkaa. Tai helvetillistä. Ihan sama.

Ajatelkaa mikä valtava resonoiva ja kumuloiva vaikutus lukemisella oli eurooppalaiseen individualistiseen "minuuteen". Lukija on aina yksin, tai kaksin, tekstinsä kanssa. Teksti virtaa tajuntaan silmän välityksellä, ja päinvastoin kuin kuuloaistimuksessa, lukija saattaa koska tahansa pysäyttää silmänsä, jäädä miettimään, siirtyä takaisin, hallita lukutapahtumaa tarpeensa ja halunsa mukaan. --

Tämä hallinta on ihmisen historiassa omaa laatuaan. Aivan omaa laatuaan. Harmi, että olemme nyt valmiit antamaan palttua kaikille hallinnan edellytyksille, kuten kirjasivistykselle.

Äännekirjoitus, geometriset kirjaimet ja lineaariset rivit, painokone -- sellaiset seikat synnyttivät eurooppalaisen uuden ajan ihmisen. Eurooppalaisen uuden ajan ihminen on se joka hallitsee tajunnallista tapahtumistaan. Siitä oli uudella ajalla ihmisen historiassa aivan ennennäkemättömät seuraukset.

Ei se vielä mitään, että Descartes saattoi kiteyttää minäsubjektin synnyn: "Ajattelen, siis olen olemassa!" Ei se mitään että miljoonien ja miljoonien ihmisten mieleen syntyi "minä". Ei se mitään että -- kuten Shakespeare asian ilmaisi -- eurooppalaisesta ihmisestä tuli maailmanteatterin tarkkailija: "Maailma on teatteri, ja ihmiset sen näyttelijöitä." Mielen lokatiivisten jäsennysten rinnalle syntyi historiallinen preesens. Ei se mitään, että uuteen tajuntaan syntyy "minän" ja "maailman" väliin tilanjakajia, kuten teatterin esirippu, jonka käyttö leviää 1600-luvun alkupuolella kuin humahdus muutamassa vuosikymmenessä läpi koko Euroopan. Ei se mitään, että valistusvuosisadan lopulla Diderot kirjoittaa ensimmäisen täydellisen eurooppalaisen romaanin, jossa henkilöhahmot ovat tietoisia rooleistaan tietynlaisina "minuuksina".

Mitäpä noista. Ei ne meitä nykyihmisiä kiinnosta. Tärkeämpääkin tekemistä on.

Ei se mitään, että uusi individualistinen minäkäsitys vaati oikeuksiaan ja vapauksiaan, ja projisoi vapaan ihmisen vaatimuksen uuteen demokraattiseen valtioruumiiseen. Kielellis-kulttuurinen kansallisvaltio on eurooppalaisen ihmisyyden yksikkö. Mutta mitäpä tuosta, nythän me ajattelemme että se joutaa romukoppaan. Meidän ihmisyytemme ei perustu eurooppalaisen tajunnan historiaan vaan keksimiimme yleviin käsitteisiin. Meidän ihmisyydellämme on ylihistorialliset, ylikulttuuriset, ylikansalliset ja yliyhteisölliset kytkennät. Me olemme yli-ihmisiä. Se se on jotain se.

Ei se mitään, että läpi koko vanhan ja keskiajan vallinnut tiedonalojen jako -- trivium ja qvadrivium -- joka oli perustunut paljolti kuuloaistin varassa hahmottuvaan tietoon -- siinä oli retoriikkaa, grammatiikkaa, perustelutaitoa eli logiikkaa, harmoniaa eli musiikkia -- pantiin kokonaan uusiksi, ja uudet erityistieteet hahmottuivat visuaalisen tiedon maailmassa. Ei se mitään, että Bacon hahmotti empirismin visuaalisten todisteiden ja ajallisen toistettavuuden varassa. Ei se mitään, että kartesiolainen jako eriytyvään subjektiin ja objektivoituvaan todellisuuteen toimii tieteellisen ajattelun paradigmana. Ei se mitään, että uusi minätietoisuus otti ensin mielenviriämät, ja sisäiset tilat ja tuntumat, tutkimuskohteiksi kuin ne olisivat objekteja -- ja siltä pohjalta, ruumintunnon ulkoistumana, syntyi esimerkiksi fysiikalle perustavanlaatuinen "voiman" käsite.

Ei se mitään, että subjektin puolella syntyvät individualismi, yksilön oikeudet ja vapaudet, ja niiden yhteisöprojektiona kielellis-kulttuurinen kansallisvaltio ja nimenomaan ja vain sille ominainen "edustuksellisuuden" kognitioon perustuva demokratia. Ei se mitään, että objektivoituvan todellisuuden puolella syntyvät empirismi, luonnontieteet, tekniikka ja teollinen hyvinvointi.

Ne muuttivat maailmaa ja ihmisen elinehtoja kahdessa sadassa vuodessa tuhatkertaisesti enemmän kuin mitä ne olivat muuttuneet lajin koko aiemman miljoonan vuoden kehityshistorian aikana. Vähät siitä. Eihän meitä kiinnosta eurooppalaisuus. Ei pätkääkään.

Ehkä meitä kiinnostaa jokin aivan muu. Mikä olisi teoriassa eurooppalaisen uuden ajan ajattelulle täysin päinvastainen ajattelulaatu? Sellainen, jossa kulttuuriseksi perusratkaisuksi olisi omaksuttu täydellinen esittävien kuvien kielto -- niin että kulttuurinen tajunta olisi visuaalisten kykyjen osalta totaalisesti amputoitu. Eiköhän meidän kannattaisi vieraskulttuureihin ah niin syvästi ihastuneina rikastuttaa omaa kulttuuriamme juuri jollain sellaisella.

Muistakaapa, ihmiset hyvät, että eurooppalaisuudessa on näin paljon asioita, jotka tämän päivän kunnollinen eurooppalainen sivuuttaa ja unohtaa ollakseen kunnon eurooppalainen. Kunnon eurooppalainen ei ole kansallisvaltioeurooppalainen, vaan kansainvaelluseurooppalainen. Kunnon eurooppalainen on EU-eurooppalainen. Kunnon eurooppalaisen mielestä EU:ssa ei ole demokratiavajetta, vaan kansallisvaltiolle ominainen demokratia on tehnyt todellisen sirkushypyn ylikansalliseen EU:hun. Se on todellinen demokratiakehityksen huipentuma. Eikö niin.

Kunnon eurooppalainen ei ole edes eurooppalainen, vaan maailmankansalainen. Kaikki maailman ihmisethän ovat pohjimmiltaan samanlaisia. "Ihmisyys on yksi ja jakamaton" -- niinhän sanotaan. Eikö vain. Taitaa olla jo rikoskin väittää muuta. Eikö vain.

 

 

 

----------------------

 

Siltä varalta, että joukossamme on niitä jotka eivät ymmärrä mistä ylläolevassa kirjoituksessa puhuttiin, lisään tähän vielä, ettei kyseessä ollut vain puolustuspuhe eurooppalaisuudelle. Kyseessä on hätähuuto. Emme ymmärrä mitä on eurooppalaisuus.

Kun Suomea liitettiin Euroopan Unioniin, vaalilauseista tavallisin oli: "Mehän olemme eurooppalaisia! Mehän kuulumme Eurooppaan!"

Eikä meillä edelleenkään ole mitään käsitystä siitä mitä eurooppalaisuus on. Olemme vain noituneet käsityskykymme perusteellisesti tuollaisella iskulausetiedolla.

Eurooppalaisuus on tosiasiassa sitä mistä sopii käyttää termiä "suuri kulttuuri". Kulttuuri on historiallinen ilmiö, joka palautuu kauan sitten tehtyihin kognitiivisiin perusratkaisuihin -- kehitysvalintoihin jotka muodostavat vahvan ja laajalti vaikuttavan historiallisen jatkumon. Siinä ei yksikään yksittäinen lanka välttämättä kulje mukana koko matkaa alusta loppuun, mutta kulttuurin sisäinen yhteys ja lujuus perustuu siihen että niin monet säikeet ovat niin tiukasti yhteen kietoutuneita.

Meille ei valitettavasti kouluissamme opeteta mitä kulttuuri on. Meillä keskimäärin ei ole mitään käsitystä siitä mitä oma eurooppalaisuutemme on. Kouluissamme opetetaan vain käsitetietoa, jonka pohjalta on mahdotonta ymmärtää mitään. Mielikuvamme "kulttuurista" ovat pelkkää irrallista kulttuuririhkamaa -- kuvittelemme että "kulttuuri" tarkoittaa vallitsevia uskomuksia, tapoja, pukeutumista, ruokia, musiikkia, esineistöä, jne.

Kulttuuri on kuitenkin jotain ihan muuta -- se on kova kognitiivinen tosiasia. Se on jotain joka erottaa sen muista kulttuureista. Se on jotain jonka varassa perustavanlaatuiset ajattelun ehdot ovat.

Sanoisin näin: mitä kehittyneempi kulttuuri, sitä ohuempien ajattelulankojen varaan sen kognitiivinen eheys on ripustettu. Kehittymättömät kulttuurit kestävät esimerkiksi kulttuurisia yhteentörmäyksiä -- hyvin pitkälle kehittynyt kulttuuri sen sijaan on sellaisia vastaan täydellisen puolustuskyvytön.

Ja eurooppalaisuus on aivan erityisen pitkälle omassa ominaislaadussaan kehittynyt kulttuuri. Ihmisen historiassa ei ole mitään sitä vastaavaa.

Jos kulttuuri tuhotaan esimerkiksi tuomalla sen joukkoon jokin toinen, kognitiivisesti ja sosiodynaamisesti kokonaan erilaiset perusratkaisut omaava kulttuuri, romahdus koskee aivan kaikkea. Näin vanhoille eurooppalaisille kielellis-kulttuurisille kansallisvaltioille nyt on käymässä. Ne tulevat romahtamaan ei-eurooppalaisista kulttuureista tänne suuntautuviin, tulevalla vuosisadalla satojen miljoonien suuruusluokkaan kasvaviin kansainvaelluksiin.

Kansallisvaltiot romahtavat taloudellisesti, sosiaalisesti, terveydellisesti, moraalisesti -- ja myös kognitiivis-tiedollisesti. Tätä viimeksi mainittua tosiasiaa emme nykyisen koulutietomme antamilla eväillä pysty ymmärtämään. Siis sitä, että vieraskulttuurien vaikutuksesta romahtavat omat tiedolliset kykymme ja ajattelumme.

Niin sanottu monikulttuurisuus on sairas arvo ja vaarallinen hanke. Se on kuitenkin se mitä kouluissamme opetetaan ja mitä käsitetietoa omaksunut sivistyneistömme pitää pätevänä ja hyvänä. Sitä toitotetaan tietona tiedostusvälineissä ja moraaliarvona asennekasvatuksessa.

Sellaista kouluopetusta pitäisi oikaista. Siis jos haluamme olla eurooppalaisia, ja että Eurooppa vielä on.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

24Suosittele

24 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset