*

Kuinka Karl Marx tavataan

Niin sanottu populismi

Luulisi että käsitteet "enemmistö" ja "vähemmistö" olisivat vesiselviä, eikä niihin nyt ainakaan mitään merkittäviä ymmärrystä häiritseviä määritelmällisiä hämäryyksiä liittyisi.

Valitettavasti liittyy. "Enemmistö" ja "vähemmistö" elävät tajunnallisessa käsiteavaruudessamme paitsi määrällisesti määräytyneinä, myös kytkien välittömästi erilaisia ja aivan päinvastaisia laatumääreitä itseensä ja toisiinsa.

Niin paradoksaalista kuin se onkin, yleiset mielikuvat ja konnotaatiot koskien "enemmistöä" ovat olemuksellisesti enemmän laadullisia kuin märällisiä. Kaikki yhteydet joissa käytämme mielikuvaa "enemmistö" tuovat automaattisesti mukanaan ihan tietynlaisia todellisuuden laatuominaisuuksia.

Esimerkiksi "enemmistömielipide" on jotakin jolla on painoarvoa siksi että se kuvitellaan enemmän valtaa omaavaksi kuin vähemmistömielipide. Kaikki mikä liittyy käsitteeseen "enemmistö" on laadullisesti "yleisluonteisempaa" ja siten vahvempaa. Tämä toimii myös toiseen suuntaan: jos jollekin mielipiteelle halutaan statusta, siihen voidaan suhtautua kuin "enemmistömielipiteeseen".

Esimerkiksi valtapoliitikot suhtautuvat hallituskuviosta ulospotkittua perussuomalaisryhmää lukuun ottamatta vieraskulttuurisiin  kansainvaeltajiin kaiken "poliittisen korrektiuden" mukaisesti -- aivan kuin se olisi heille ainoa laadullisesti kelvollinen vaihtoehto. -- Siis vaikka heidän pitäisi demokratiassa edustaa kansan enemmistöä, jonka määrällinen mielipide on tosiasiassa kaikkea muuta kuin poliittisesti korrekti.

"Enemmistö" implikoi itseensä "vallan", ja sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä määrien kanssa.

Sen sijaan "vähemmistö" on määrällinen mielle, se sijoittuu tajunnallisissa hahmoissamme samaan kategoriaan kuin "yksilö" -- eli kun vähemmistöjä esimerkiksi "suojellaan", suojelukohteena on sama mielikuva joka hahmottaa yksilön. Tällöin suojelemisella on erityinen olemuksellinen laatu -- loukkaukset vähemmistöjä kohtaan luokitellaan yhtä haavoittaviksi kuin yksilön henkilökohtainen loukkaaminen.

Käsitesekaannus on yleinen ja ilmeinen. Käsite "enemmistö" esittää laadullisia mielikuvia "vallasta" -- ja "valta" koskee sekä sosiaalista- että asiahallintaa -- kun taas käsite "vähemmistö" esittää "yksilöä" -- johon on helppoa ja houkuttelevaa liittää suojelutarpeita. Kummallekin määräkäsitteelle riittää yksi laatuominaisuus. Missä on sosiologinen nelinkenttä?

Esimerkiksi "kansanryhmää vastaan kiihottamista" kokeva laki on ottanut lähtökohdakseen sen, että suojeltavan ryhmän loukkaaminen on mukamas aivan sama asia kuin yksilön loukkaaminen. Näin ollen se vaihtoehto, että vähemmistö voisi olla kaikkea muuta kuin suojelua tarvitseva "heikko" ryhmä jää kokonaan juristerisen ajatusavaruuden ulkopuolelle. --

Eli sitä tosiasiaa että esimerkiksi väkivaltaisia provosoitumistaipumuksia omaava fundamentalistinen uskonnollinen ryhmä on laadullisesti jotain johon nähden kansan enemmistön pitäisi oikeastaan olla suojelukohde, ei juristeriassa ollenkaan tunnusteta. Tosiasiassa uhkan muodostava vähemmistöryhmä voi siis nauttia juurikin tietynlaisen "subjektiivisen pyhyyden" sille antamaa legitimaatiota.

Ja siitä ettei juristeria tätä määriin ja laatuihin liittyvää yksinkertaista nelinkentän puuttumista ole osannut tunnistaa ja tunnustaa ovat sitten jo aika monet suomalaisetkin suoraan puhujat saaneet lakituvassa maksaa.

Ja niin poliitikkojen toivottomissa käsiteväännöissä kuin vielä toivottomammassa nettipalstojen kansalaiskeskustelussa se yksinkertainen tosiasia, että määrät ja laadut olisi mielikuvia muodostettaessa osattava pitää toisistaan erillään, hukkuu totaalisesti tunnevaltaiseen, hmmm, populismiin.

Ajatelkaas: juuri tässä yhteydessä tämä perimmiltään mitään tarkoittamaton termi olisi käyttökelpoinen. Mikä voisi olla enää enemmän yksinkertaistavaa käsitesekoilua kuin se ettei edes määriä ja laatuja eroteta toisistaan?

Populismisyytökset poliitikkojen tyhjänpuhumisessa ja toistensa nokittelussa voi jokainen ajatteleva ihminen toki jättää omaan arvoonsa. Sen sijaan on aika karmaisevaa, jos lainsäätäjän populismista seuraa se että yhä useampi ajatteleva yksilö joutuu "vihapuhe- ja rasistijahdin" seurauksena syytettyjen penkille.

 

 

-------------------------------------

 

Lisäys 19.10. 2017

Tämä lyhyt mutta käsitteellisiä lähtökohtia täydellisesti määrittelevä kirjoitus liittyy aikaisempaan tekstiini, jossa erittelin niin sanottua "enemmistömielipidettä":

http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243419-niin-sanot...

Luulen, että se nelinkentän vääristymä, joka omassa eurooppalaisessa ajattelussamme liittää "enemmistöä" koskevat mielikuvat "vallan" ja "hallinnan" merkityksiin, elää nimenomaan individualismimme paradigmaattisella alustalla. Olemme tietyllä tavalla sokeita joukko-ominaisuuksille, ja "valtaan" kuuluu olemuksellisesti maaginen komponentti. Poliittisesti korrektin "virallisen totuuden" tunnustaminen koetaan ihan legitiimina -- ja se nauttii jopa oikeudellista suojaa -- vaikka reaalitodellisuudessa ihmisyksilöiden demokraattinen enemmistö ajattelee kaikkea muuta kuin poliittisesti korrektisti.

Samoin tulee ymmärrettäväksi se, miksi "kansanryhmän" käsitteellä ei juristeriassa ole ensimmäistäkään sosiologista ominaisuutta, vaan "ryhmä" määritellään pelkästään yksilöiden suunnasta ja summana -- että siis mielikuva yhden yksilön "loukkaamisesta" voidaan laajentaa koskemaan kokonaista "kansanryhmää". Yksilö ekstrapoloidaan yksinkertaisesti siksi, että "vähemmistöjä" koskeva ajattelu realisoi vain yksilön.  --

Tämä täydellinen käsitekyvyttömyys ilmenee sitten esimerkiksi siinä, että yksilön "yleistämisestä" tulee moraalinen(!) ongelma. -- Kun juristeria ajaa sosiologian yli ja kieltää induktiivisen ajattelun metodina, valtakunnan asiat ovat enemmän kuin hullusti.

 

 

-------------

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset