*

Kuinka Karl Marx tavataan

Narsismi ja sensuuri

Journalismissa mennään kuvat edellä ja teksti perässä. Siinä on kysymyksessä jo joskus kolmisenkymmentä vuotta sitten meikäläisenkin lehdistön lopullisesti vallannut trendi, jonka syväanalyysit ovat toistaiseksi jääneet tekemättä.

Tänäkin päivänä edelleenkin se, mitä Marshall McLuhan ja Neil Postman aikanaan tiedonvälityksestä kirjoittivat, jäsentää ja auttaa ymmärtämään tapahtunutta kehitystä parhaiten. Mutta nämä aikansa gurut ovat omaperäisyydessään vaikeaselkoisia ajattelijoita, eivätkä heidän tekstinsä enää tule ymmärretyiksi maailmassa joka on muuttunut juuri niin pinnalliseksi kuin mitä he profetioissaan pelkäsivät.

Nyt ollaan siirrytty vaiheesta jolloin kuva syrjäyttää tekstin vaiheeseen jolloin toimittajan oma potretti syrjäyttää sen mistä hän milloinkin puhuu. Monta juttua lukiessa joutuu toteamaan, että toimittajan omakuva on syrjäyttänyt ihan kaiken muun.

Ajatella, joku on perustanut ikään kuin "Imagen" vastapainoksi julkaisun "Long play" ikään kuin nostaakseen kirjoituksen takaisin arvoon. Joku voi nostaa jo sellaisellakin itseään. Ajatella. Ikään kuin kyse ei kuitenkin olisi jatkuvasta tason laskusta.

Koska julkinen tiedonvälitys on todellakin eräänlainen aikansa peili, voidaan todeta, että täydellinen narsismi on vallannut narsistisimman mahdollisen areenan -- koko median. Esilläolon ja julkityrkyttäytymisen maailmassa mennään toimittaja edellä, ja tällä narsistisella kultilla on myös kääntöpuolensa, jota ei tosin osata näihin nimenomaisiin raameihin sijoittaa eikä näissä kantimissa paljoakaan ajatella.

Narsismin kääntöpuoli syvätasolla on nimittäin lisääntyvä sensuuri. Eli toisin sanoen ne, jotka haluavat vallata julkisen tilan, ovat myös niitä, jotka haluavat poistaa julkisesta tilasta omat kilpailijansa.

Tällaista yhteiskunnallista syvätasoa jäljittäessämme emme saa sortua siihen meitä tänä aikana erityisesti houkuttelevaan ajatusansaan, että ryhtyisimme sielumme projektorilla loihtimaan eteemme kaikkeinnarsistisimpien toimittajien tarmokkaita, itsetyytyväisyydessään hykerteleviä, miellyttämisen tarpeisia tai muussa oloisuudessaan korostuneita potretteja, sillä yhteiskunnan syvätaso ei todellakaan ole mikään nimilista. Kaikkea muuta.

Yhteiskunnan syvätasolla vaikuttavat yhteisövoimat ja yhteisöominaisuudet -- ja ne tuottavat yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin palautumattomia yhteisöilmiöitä. Narsismi on eurooppalaisen uuden ajan individualismin jatkuvan vahvistumisen täydellistymä, yhteisöilmiö, ja jos julkispinnalla ei juuri nyt olisi juuri sitä julkkistyrkkyvalikoimaa joka siellä sattuu olemaan, narsismin voimakenttävaraus tuottaisi ihan vastaavankokoisen ja -vahvuisen valikoiman muunnimisiä yksilöitä.

Ja jos ymmärrämme yhteiskunnallisen syvätason mekanismit oikein, ymmärrämme myös sen, että narsismilla on kääntöpuolensa -- joka niin ikään ei ole mikään määrätietoisesti omia motiiveitaan toteuttava tai tietyin yksilöominaisuuksin valikoitunut nimilista, vaan väistämätön heijastus narsismin vahvistumisesta.

Tätä puolta nykyisestä sensuurimentaliteetista on vähemmin käsitelty. Kysymys on siis durkheimilaisista kulteista -- narsismin valtapiireissä varjellaan omiin poppoisiin samaistumista ja ihanteellis-ideologista "positiivista" kulttia, ja projektiivinen pahuus realisoi sensuroitavan "negatiivisen" kultin.

Näillä "positiivisilla" toimittelijoilla, itseihanneihmisillä -- varsinaisilla wannabeneroilla -- ei ole varsinaisesti mitään omaperäistä sanottavaa, mikä sitten vain tekee kaikesta yhteisestä ryhmävahvistautumisesta ja itsetarkoituksellisesta edistyksen hengen puhaltamisesta vieläkin tärkeämpää. Ja koska narsistista itseidentiteettiä eniten vahvistaa itsensä määritteleminen "negatiivisesta käsin", koko yhteiskunta on kohta yksi suuri sensuuri- ja inkvisitiolaitos.

Syvätasojen ja itseanalyysin sijasta "positiivinen kultti" kääntyy pintaleimoihin. Niillä tehdään irtiottoa "negatiivisesta kultista". Yhteiskunta on suuri naamakirja, peukuta tai tuhoudu. Ideologiat muuttuvat identiteettikysymyksiksi. Journalismi muuttuu ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuriksi. Virallinen vahvistus saadaan viranomaistaholta.

Yhteiskunnan kruunupinnalla poliisi-tv esittelee leppoisat mutta määrätietoiset yleisen järjestyksen valvojat. Kun syvätason kautta klantin kääntöpuolelle vilkaistaan, nähdään viidenkymmenen nettipoliisin sensoriarmeija valmiina silpomaan oikeuden miekalla julkisuudesta pois ne "negatiiviset" hengentuotteet joita "positiivisen kultin" narsistinen itseidentiteetti tarvitsee itsensä ja oman hyvyytensä määrittelemiseen.


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset