*

Kuinka Karl Marx tavataan

Niin sanotusta "enemmistömielipiteestä"

Saksan liittopäivävaalien tuloksen koetaan koskettavan koko Eurooppaa, koska kyse on maahanmuuttoa -- tai täsmällisemmin sanoen kansainvaeltajia -- koskevista ongelmista, jotka kohdataan kaikissa mantereen vanhoissa valtioissa. Monessa maassa mielipiteiden sisäinen kahtiajako on revennyt samalla lailla kuin mikä nousi nyt puoluepoliittiselle pelipöydälle Saksan vaalituloksen myötä. 

Mielipiteiden vahva kahtiajakautuminen on itsessään ilmiö joka lähemmin tarkasteltuna herättää hieman hämmästystä. Esimerkiksi meillä Suomessakin vain yksi puolue on ominut ohjelmallisesti maahanmuuttokriittisen kannan -- sekin varsinaisesti vasta sisäisen hajoamisen kautta. Suuri osa poliittisesta kentästä pikemminkin ottaa etäisyyttä kuin ryhtyy käsittelemään kulttuurien vaikeita kohtaamisongelmia, vaikka nuo ongelmat paistavat räikeästi silmiin kaikkialla missä vieraskulttuurien maahanmuutto on vanhempaa perua. 

On sinänsä outoa, että poliittisten kantojen kahtiajakautuminen on niin selvä ja jyrkkä. Ajatelkaas: miltei koko poliittisten pukareiden puolueparlamentarismi on kyllästetty maahanmuuttomyönteisellä hengellä -- ikään kuin tämä henki olisi joskus jossain saanut jonkin Suuren Auktorisoidun Totuuden taholta tulevan siunauksen.

Samaan aikaan kun näennäisen "demokraattisesti" valittu enemmistö istuu hallituksessa, jossa ainoatakaan maahanmuuttokriittistä lausumaa ei ääneen muotoilla, samaan aikaan mielipidemittaukset kansan keskuudessa kertovat aivan selvää kieltä siitä, että kansan enemmistö -- joissain kysymyksissä jopa suuri enemmistö -- suhtautuu vieraskulttuurien tunkeutumiseen hyvinkin varauksellisesti.

Ja silti sanotaan, että elämme "demokratiassa". Miten on mahdollista, että tässä "demokratiassa" vallitsee tosiasiassa kaksi niin erilaista mielipiteenmuodostuksen voimakenttää? Yhtäältä enemmistöä edustavien puolueiden omaksuma hyssyttely, toisaalta kansalaisten kiistämätön maahanmuuttokriittisyys?

On selvää, ettei ainakaan poliittisen kielenkäytön tai ajattelun tasolta tällaiseen kaksoiskognition ongelmaan löydy ratkaisua. Tarvitaan muita, yleispätevämpiä, ehkäpä ihmistieteellisiä näkökulmia. Tarjoan vastaukseksi kielisosiologiaa.

Siltä pohjalta selitys on tavallaan yksinkertainen -- se löytyy kun panemme asiat siihen marssijärjestykseen jossa ne peri-ihmisen tajuntaan historiallisen kehitysmatkan varrella ovat muodostuneet.

Elämme sosiologiassa, emme demokratiassa. Ihminen on lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen olento, ja kaiken kulttuurevoluution on mahdollistanut inhimillinen kieli, joka sekin on sosiaalista muodostetta. Yksityinen kieli on mahdottomuus.

Kieli käsitekoneistoineen on intersubjektiivinen pilvi ihmisten päiden yläpuolella. Se muuttuu sukupolvien myötä vain hyvin hitaasti -- sen pysyvät rakenteet kestävät pikemminkin tuhansia kuin satoja vuosia. Sen nopeammat vaihtelut ovat pikemminkin vain ohutta ja näennäistä yläpintaa, jossa syvemmät rakenteet saavat päivänpoliittiset ehostusvärinsä.

Jokaisessa yhteisössä tietty käsitekoneistojen peruskiinteys varmistaa sen, että niin sanottu "yleinen mielipide" on olemassa. Tämä "yleinen käsitekone" on jotain "virallista", sillä on aivan erityinen, kieleen ja käsitteelliseen ajatteluun itseensä palautuva olemus. Se on siis eri ilmiö kuin esimerkiksi ne mielipiteet, joita erityisten asiayhteyksien ja kysymysten pohjalta mitataan ihmisillä olevan. "Yleinen mielipide" on ikään kuin yhteisön pitkäkestoiseen muistiin ohjelmoitu taustavakaus, johon kaikkea muuttuvaista suhteutetaan.

Sanottakoon että tuollainen taustavakaus -- "varmuus" kuten Wittgenstein sitä nimitti -- on kaiken ajattelun kannalta välttämätön. Myös kriittinen epäily mahdollistuu vasta tiettyä taustavarmuutta vasten.

Siinä, että Matti Rönkä YLE:n uutislähetyksessä omaksuu "pätevät" äänensävyt -- eli varjelee yhteisöllistä pysyvyyttä ja artikuloi uutistekstinsä äänenpainoilla joihin todella implikoituu harha siitä että hän olisi "oikealla asialla" ja "edustaisi" moraalisesti moitteettomia lähtökohtia -- ei ole mitään ihmeellistä. Hän ei kysy itseltään -- eivätkä useimmat häntä ruudussa seuraavista tv-katsojista myöskään kysy -- mistä ihmeestä hän saa tuon kyseenalaistamatta omaksutun oikeuden tai oikeutuksen puhua kuin totuus ja oikeus olisivat hänen omaisuuttaan.

Tämän itse kieleen implikoituvan "varmuuden", eli "yleisen mielipiteen" lisäksi on olemassa se "todellinen" kansalaismielipide, joka edustaa tiettyjä yhteisössä esiintyviä todellisia kansalaistuntoja. Meillähän on monissa mittauksissa todettu, että erilaisten kysymystenasettelujen pohjalta maahanmuuttoa haluaa hillitä yli 90% kansalaisista, ja esimerkiksi viime maaliskuun tutkimuksessa 55% oli sitä mieltä, että nimenomaan muslimimaista tulevilta pitäisi kertakaikkiaan sulkea rajat.

Yhteisöissä elää siis ikään kuin kaksi todellisuutta sisäkkäin ja rinnakkain. Muutokset ovat hitaita ja itsessään täynnä muodonmuutoksia. Niin sanottu "kehitys" on aina vähemmistövetoinen ja hyvin, hyvin, hyvin hidas prosessi. Esimerkiksi ne aatteet ja ajatukset, joita itse ajoin nuoruudessani, ovat vasta nyt, runsaan viidenkymmen vuoden kulttuurivitkan jälkeen, muuttuneet "yleiseksi mielipiteeksi", jota Matti Rönkä voi tunnustuksellisen vakuuttavalla rinta-äänellä lähtökohtaisesti todistaa.

Kun on elämässään nähnyt yhden tuollaisen kokonaisen kulttuurikierron, ei oikein enää jaksa uskoa siihen, että nykyisten edelläkävijöiden -- euro- ja maahanmuuttokriitikoiden -- toistaiseksi protestiksi pukeutunut vastavirta-aalto kovinkaan nopeasti muuttuisi "varmuudeksi". Muistan liian hyvin, miten täsmälleen nykyisiä "populisteiksi" nimitteleviä äänenpainoja saivat osakseen ne "risupartaradikaalit", jotka 60-luvulla edelläkävijöinä toivat esiin ne nyt yleistyneet "punavihreät" arvot, joita "asiantuntijakommentaattorit" nyt pitävät kyseenalaistamattomina lähtökohtinaan.

Tulemme edelleenkin vuosia, vuosia ja vuosia kuuntelemaan YLE:n kommentaattoreiden itseoikeutettuja totuuksia. Ottaen huomioon tällä vuosisadalla Eurooppaan rantautuvien kansainvaellusten hirvittäviksi paisuvat mittasuhteet en oikein usko siihenkään, että mikään järjen ääni ehtisi tarpeeksi nopeasti muuttaa establishoitunutta ajatuskivettymää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

22Suosittele

22 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset