*

Kuinka Karl Marx tavataan

Narsistinen vihreä kukkahattu

Margaret Thatcher oli oikeastaan kaikkien kukkahattutätien prototyyppi. Kukkahatut uskovat thatcherilaisittain, että "yhteiskuntaa ei ole olemassakaan". On vain yksilöitä. Yhteiskunta muodostuu yksilöistä, eikä siinä ole mitään ylisummatiivista. Sellainenhan olisi individualistisen järjen mukaan järjetöntä.

Ja kuten oma yhteiskuntamme muodostuu yksilöistä, kukkahattujen mielestä myös vieraat "kulttuurit" muodostuvat yksilöistä. Kun kulttuurit kohtaavat, se on sitä että yksilöt kohtaavat yksilöitä, ja sepä vasta yksilön kannalta onkin "rikastuttavaa".

Niin sanottu "kukkahattutäti" on parantumaton individualisti, joka ei ymmärrä durkheimilaisen sosiologian perusasetuksia. Hän ei ymmärrä, että on olemassa yhteisöilmiöitä, joita ei voi palauttaa yksilötasolle. Kun ihmiset tekevät joukkohypnoosin vallassa tekoja, kuten maahanmuuttajajengit lähiöissään tekevät, ne ovat tekoja, joita yksikään mellakoitsijoista ei yksinään, yksilönä, tekisi. Tämän asian laajempi merkitys jää kukkahatulta tajuamatta.

Kukkahattutäti on itseidentiteettiliemissään lilluva etnohedonisti. Kun kukkahattu panee toiseen vaakakuppiin ihanaksi kokemansa "monikulttuurisen värikkyyden" ja toiseen vaakakuppiin sen "ettei ihonväri merkitse minulle mitään", kupit painavat yhtä paljon.

"Kulttuurit" eivät siis tarkoita kukkahatuille tiettyjä erityisiä yhteisövoimia, vaan lähinnä hedonistisella pintatasolla esiintyvää riemunkirjavaa valikoimaa irtainta kulttuuririhkamaa, eksoottisia ruokia, pukeutumista ja tapoja, musiikkia, jne. Eli siis lähinnä yksilön kokemuksellisella tasolla esiintyvää "erilaisuutta", joka toisessa vaakakupissa kummasti taas tasapainottuu "tasa-arvoiseksi samanlaisuudeksi".

Koska yhteisövoimat jäävät individualistisen silmän sokeaan pisteeseen, kukkahattu voi todellakin arvioida esimerkiksi vahvan sukupuoliseparaation kasvukulttuurista tulevien nuorten miesten tekemää seksuaalista väkivaltaa ikään kuin se olisi arvioitavissa samassa käsitepuitteistuksessa kuin vastaava oman kulttuurimme väkivalta.

Ei se ole. Se on ihan erityistä, ihan erityisistä kulttuurisista lähtökohdista nousevaa väkivaltaa. Sen syyt ja seuraukset eivät selviä sillä, että sitä kuvataan ja selitetään sellaisilla käsitteillä, jotka ovat kehittyneet oman länsimaisen ajatteluperinteemme piirissä.

Esimerkiksi tilastot ovat numeeriseksi objektivaatioksi lokeroituja yleiskäsitteitä. Tilastot eivät anna meille "faktatietoa", jos jo lähtökohtainen käsitteistö on sellaista ettei se kuvaa sitä mitä todellisuudessa tapahtuu. Ja esimerkiksi todellisuudessa tapahtuva väkivalta on erilaista erilaiselta etniseltä pohjalta.

Eikä siitä tule sen enempää samanlaatuista kuin "samanarvoistakaan" sillä, että se sovitetaan oman rikoslakimme tapauskuvausten ja tekojen tunnusmerkistöjen piiriin ja arvioidaan ja tuomitaan oman oikeusnormistomme mukaisesti.

On jossain määrin ymmärrettävää, että oikeusoppineemme vaistonvaraisesti ovat ylivarovaisia joutuessaan ratkaisemaan maahanmuuttajanuorten tekemiä rikoksia. On ymmärrettävää, että yhteiskunnassa pinnan alla koko ajan muhiva kulttuurikonflikti purkautuu esiin yleisenä tyrmistyksenä, kun maahanmuuttajaraiskaajat saavat suhteellisen lieviltä vaikuttavia rangaistuksia.

On ymärrettävää, että oikeusoppineiden keskuudessa noustaan siilipuolustukseen "populistisia" näkemyksiä ja yleistä lynkkausmielialaa vastaan. On ymmärrettävää, että näkemyserot kärjistyvät riidan asteelle. On ymmärrettävää, että myös yleensä järkevinä ja  ajattelevina asiantuntijoina arvostetut auktoriteetit alkavat päästellä suupielistään täyttä järjettömyyttä.

"Yhteiskuntaa ei ole olemassakaan!" Näin joku huutaa. Anteeksi, ei huutanutkaan. "Yleistä oikeustajua ei ole olemassakaan!" Niinhän se kuului.

No, ihmiset eivät tietenkään yleensäkään ole esimerkiksi durkheimilaisen sosiologian sisäistäneitä yhteisöilmiöiden ymmärtäjiä. Ei kaikkinainen kansalaiskeskustelu vaikkapa Tapanilan tapauksen yhteydessä vastaa laadultaan sen hirvittävää määrää. Laatukin on jokseenkin hirvittävää.

Mutta sanoisin, että jos ymmärrystä näiden kysymysten suhteen tavoitellaan, juuri kukkahatut toivottoman sokean individualisminsa vuoksi ovat kaikkein onnettomimmissa positioissa. Niin sanotuilla "rasisteilla" on paljon, paljon, paljon luontaisemmat lähtökohtaiset edellytykset käsittää miten erilaisia ja eri perustein arvioitavia "kulttuurit" ovat.

Sillä juuri siitähän tässä kaikessa on kyse. Eurooppalaisiin kansallisvaltioihin tapahtuvasta ei-eurooppalaisten kulttuurien maahanmuutosta. Se on saamassa kansainvaellusten mittasuhteet, ja erilaisuudellaan, periaatteellisella sopeutumattomuudellaan nuo kulttuurit hajoittavat vanhat eurooppalaiset yhteiskunnat sisältäkäsin.

Eurooppalaiset ymmärtävät, ymmärtävät ja ymmärtävät. Suvaitsevat, suvaitsevat ja suvaitsevat. Mutta mitä enemmän eurooppalaiset ymmärtävät ja suvaitsevat, sitä enemmän väärässä he itse ovat. Eurooppalaiset eivät oman, sokeuden asteelle kasvaneen individualismin ja yksilöajattelunsa varassa pysty näkemään, että ongelmat eivät ratkea sen ymmärryksen ja suvaitsemisen lähtökohdista joka meille on ominaista ja jonka kukkahattutädit kokevat jopa korkeimpana arvonaan.

Ihminen on yhteisöolento, ja kaikissa ihmisyhteisöissä vallitsee niille ominainen sosiaalisen sidonnaisuuden aste. Eurooppalaisella uudella ajalla tapahtunut yksilöllinen eriytyminen on nostanut yksilöiden päät niin paljon yhteisöllisen vedenpinnan yläpuolelle, että yksilöiden välisen vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden aatteet saattoivat syntyä. Samaa suuren eurooppalaisen ajatusvallankumouksen vaikutusta ovat edustuksellisuuden idea ja demokraattinen järjestelmä.

Sosiaalisesti sitovissa yhteisöissä, jollaisia esimerkiksi nämä "islamilaiset" valtiomuodot ovat, ei esiinny sellaista yksilöllistä eriytymispyrkimystä joka eurooppalaisissa sieluissa varsinkin valistusajalta alkaen on vaikuttanut. Se mikä on ollut ominaista eurooppalaiselle ajatushistorialle, ei ole mikään maailmanlaajasti yleispätevä kulttuurinen perusratkaisu. Päinvastoin, aivan vastakohtaisilla tavoilla omat sisäiset kehitysongelmansa ratkaisevia kulttuureja on. Niitä on nyt keskuudessammekin.

Länsimaisen "vapaudenkaipuun" vastine sosiaalisesti sitovassa järjestelmässä on ryhmävahvistautuminen. Se tarvitsee tunnustuksellista ajattelua tuekseen.

Esimerkiksi käsitteillä "enemmistö" ja "vähemmistö" on merkityksensä vain eurooppalaisen "demokraattisen" ajattelun puitteissa. Sosiaalisesti sitovassa järjestelmässä ryhmäpaineet vaikuttavat niin, että hyvinkin pieni ja vain muutaman yksilön edustama erilaisuus voi osua yhtenäisyyttä kipeästi uhkaavaan paikkaan, joten se koetaan valtavana uhkana. Tällöin yhteisöllinen raivoreaktio tuhoaa uhkaavan kohteen.

Valtasuhteet ja vallan voimaviivat voivat siis jossakin kulttuurissa kulkea täysin päinvastaisiin suuntiin kuin mikä on demokratioille ominaista. Sosiaalisesti sitovassa järjestelmässä hyvin pieni määrä ihmisiä voi omata suurimman vallan.

Eurooppalaisen sopeutumisen seuraukset ovat jo näkyvillä. Mitä enemmän Eurooppa "suvaitsee", sitä vahvempia viholliskuvia nuo ryhmäsidonnaisuuteen perustuvat "kulttuurit" sisäistä vahvistautumista tavoitellessaan tarvitsevat. Jo maahanmuuttajien toiset sukupolvet ovat kulttuurisesti regressoituneempia.

Ja nyt syntyneet ääriliikkeet, kuten ISIS, joiden tekemänä esiintyy mitä hirvittävimpää primitiivistä itsetarkoituksellista efektihakuista väkivaltaa, jota ritualisoituneena esiintyy myös heidän omassa sisäpiirissään, saavat taistelijansa ja tukensa nimenomaan kehittyneiden eurooppalaisten valtioiden toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajista.

Ei ole sitä vaihtoehtoa, että Eurooppa "sopeutuisi". Maahanmuutto noista kulttuureista johtaa vain siihen mihin totaalinen kulttuurinen sopeutumattomuus johtaa. Sosiaalisen häiriön lisääntymiseen, ongelmalähiöiden syntyyn, oman kansallisen sosiaalisen eheyden ja moraalikoodiston hajoamiseen. Kaikki tämä tapahtuu jo tämän päivän Suomessa.

Kuulin taannoin Charlie Hebdo -iskun päivinä kansainväliseltä kanavalta englanniksi tekstitettynä meilläkin niin paljon parjatun Marine Le Penin puhetta eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä ja varsinkin valistuksen asemasta siinä. Se oli hämmästyttävän historiatietoista puhetta. Senkaltaista ei esiinny yhdenkään suomalaispoliitikon suussa.

Mikä ikävintä, sitä esiintyy vähiten näiden perussuomalaisten suussa joihin maahanmuuttovastainen kansa vaaleissa turhaan asetti toiveitaan. Hehän käänsivät niin sosiaalipolitiikassa kuin maahanmuuttokysymyksissä välittömästi ja räikeästi takkinsa, kun valtaan pääsivät.

Me tarvitsisimme nyt ihan toisenlaista viisautta, mutta myös ihan toisenasteista älyllistä rehellisyyttä, jos haluaisimme pitää päämme yhteiskunnallisen kriisiytymisen vedenpinnan yläpuolella.

Varsinainen riippakivi on tämä oma, narsistinen "vihreä" kulttuuri-idealismimme, joka varoo koskemasta kipeisiin kysymyksiin ja varjelee ajatuksettomuuttaan ja tosiasiallista puhumattomuuttaan "suvaitsevilla" mussuhumanistisilla asenteilla. Se osoittautuu konformismiksi ja puhtaaksi mukavuudenhaluksi.

Emme me tule selviytymään. Tällä tiellä konfliktit tulevat vain syvenemään ja yhteiskuntamme hajoamaan.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

27Suosittele

27 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset