*

Kuinka Karl Marx tavataan

Tervetuloa takaisin, keskiaika

Elämme kaikki "reaalimaailmassa", mutta kysymys siitä mikä on "reaalista" ei ole kovinkaan reaalisella tasolla ratkaistavissa. Se on filosofinen kysymys, joka koskee enemmänkin sen tiedon luonnetta ja laatua, jolla saamme tietoa ja otteen "todellisuudesta".

Ehkä ongelmaa ei olisi, ellemme kysyisi sitä. Vitsi kertoo kuinka puu kaatuu metsässä ja filosofi kysyy, kuuluuko kaatumisesta ääni vaikka kukaan ei ole kuuntelemassa. Tietoon liittyvät kysymykset ovat kuitenkin alkaneet jo ennen kysymystä äänestä. Kielen käsitteet ovat ongelmallisia jo ennen kuin niillä ehditään muotoilemaan yhtään kysymystä.

Eurooppalainen ihminen eli tuhat vuotta keskiajalla hahmottamatta edes selvästi omaa olemassaoloaan, oudossa depersonalisaation tilassa, josta psyykendynamiikka ja ajantaju olivat kadonneet. Keskiajan ihmisille maailma oli ajaton, Jumalan joskus paikoilleen asettama, ja jos jokin koettiin ongelmalliseksi, kysymyksiin löytyi vastaus Raamatusta, jossa kaikki ikuinen totuus oli ilmoitettuna kunhan vain asia oikeaan kohtaan palautettiin.

Keskiajan ihmisen miellemaailmasta puuttui lineaarinen aika, perättäisyys, porrasteisuus ja hierarkia, syysuhde ja syvyysperspektiivi. Muun muassa.

Tuossa sieluntilassa kuviteltiin, tai koettiin, että yleiskäsitteet, esimerkiksi sellaiset lajinimet kuin vaikkapa "koira",  ovat "yhtä todellisia" tai olemuksellisesti samanlaatuisia kuin "reaalisesti" olemassaolevat koirat. Oppineet jotka näkivät todellisuuden näin nimittivät itseään "realisteiksi". Sen sijaan "nominalistit" pitivät yleiskäsitettä "koira" enemmänkin vain sanana. Heidän mielestään kyse on kielestä ja sen ilmauksista. Ehkäpä realistit silloinkin haukkuivat nominalisteja "sanahelinän suoltajiksi".

Niin ihmeelliseltä kuin se omissa korvissamme kuulostaakin, keskiajan käsiteongelmat elävät edelleenkin keskuudessamme. Varsinkin "talousajattelumme" on tiedolliselta laadultaan likimain puhdasta käsiterealismia. Näin siitä huolimatta että talouden numeroita tuijottavat taloustoimijat ja -poliitikot nytkin korostavat nimenomaan "realismiaan".

"Talous" on eri asia kuin "raha", jota koskevan ajattelun historiallisista vaihteluista esimerkiksi Spengler antaa varsin vaikuttavan kuvauksen "Untergangin" luvussa "Talouselämän muotomaailmoista". (Valitettavasti tätä lukua ei löydy Yrjö Massan suomennoksesta.) Jos "reaalitalous" asetetaan raha-ajattelun käsitteelliseksi vastakohdaksi, ehkä yksi tapa määritellä "reaalitalous" olisi se, että kaikista "talouselämään" liittyvistä mielikuvistamme karsittaisiin pois koko se vaihtelun kirjo, jossa "rahaa" on eri aikoina ajateltu.

Oma raha-ajattelumme apinoi eurooppalaisella uudella ajalla syntyneitä ja kehittyneitä erityistieteitä ja niille ominaisia muotorakenteita. Esimerkiksi niille kullekin ominaisia suureita ja mittayksiköitä. Ajattelemme "rahaa" jonkinlaisena "yleisen arvon" mittana, jne.

"Raha" ei kuitenkaan ole mikään mitta, eikä "yleinen arvo" suure. Tieteiden mitoille on ominaista, ettei kukaan voi niitä "omistaa", kun taas "rahalle" on ominaista, ettei mitään ei-kenenkään "rahaa" ole. "Raha" on aina jonkun rahaa. Liioin ei voida reaalimaailmasta irrottaa mitään "yleistä arvoa", mitata, ikuistaa, säilyttää ja siirtää sitä kaupan muodossa kohteesta toiseen. "Yleinen arvo" on vain epäselvä keskiaikainen universaali, käsiterealismin yleiskäsite.

Niinpä talousajattelun yritys apinoida tieteitä epäonnistui surkeasti, ja nyt meillä on käsissämme "rahaa", jossa tosiasiassa elää vain keskiajalta periytynyt pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma. "Yleinen arvo" on kokenut opillisen uudestisyntymän "lisäarvon" käsitteessä. Jne.

Numerot ovat kaikista kaikkivoipaisimpia, koska ne ovat muodoltaan päteviä ja voivat pitää sisällään ihan mitä tahansa. Raha-ajattelumme onkin todelliselta olemukseltaan uskonnollista numeromagiaa.

"Rahan" monenlaista määreettömyyttä ovat toki korostaneet muutkin kuin Spengler. Itse vaikutuin esimerkiksi Keynesin kirjaa "Työllisyys, korko ja raha" lukiessani siitä miten paljon hän kehitti kokonaan uusia rahaa kuvaavia ominaisuuksia. Mielestäni hänet pitäisi muistaa myös tästä puolestaan, ei vain siitä että hän korosti valtion roolia suhdannevaihtelujen tasaajana.

Olen monta kertaa todennut, että filosofit ovat periaatteessa nykyään pätevämpiä puhumaan rahasta kuin talousoppineet. Tiettyjä talousajattelun historiallisia muutoksia, kuten neljänkymmenen viime vuoden kuluessa räjähtänyttä rahaekspansiota, ei voi selittää minkään "talousajattelun" oppisuunnan käsitepuitteistuksissa. Sen selittämiseen tarvitaan ajatushistoriaan ja rationaalisuuden laatuihin paneutuvaa analyysia.

Tiedonalojen pirstoutumisesta käsiimme jäänyt "opillinen" ismi-ajattelu korostaa käsitteiden määrittelemistä, mikä on siis deduktiivinen ajatusliike. Elämme keskellä uudestaan syntynyttä keskiaikaista käsiterealismia.

Käsiterealismin vallassa käyty talouskeskustelu jää tyhjän jäynäämiseksi. Käytännössä "talous" on sitä että rikkaat rikastuvat ja köyhiä ihmisiä eliminoidaan. Poliittiset pukarit, jotka pitävät itseään suurina "realisteina", antavat vaalilupauksia, jotka he poliittisiksi suurmiehiksi päädyttyään rikkovat juurikin "realismin" nimissä. Käytännössä "talous" on vain sitä että rikkaat rikastuvat ja köyhiä ihmisiä eliminoidaan.

Tervetuloa takaisin, keskiaika. Ei kai ole loppujen lopuksi kovinkaan ihmeellistä, että taannumme henkisesti miltei kaikilla tiedon alueilla. Johan noitaoikeudenkäynnitkin ovat käynnistyneet rasistijahtien ja vihapuhevainojen merkeissä.

Talouden suuressa tosiasiallisessa kuviossa joidenkin rikkaiden systeemille vapaaehtoisesti luovuttamat aneet, lahjarahat, eivät missään päädy köyhien käsiin, vaan ovat tavallaan vain itsessään eriarvoistavan systeemin ruokkimista ja näin korkeintaan rikkaiden kesken tapahtuvaa koketeeraavaa uusjakoa. Toki valtiota kohtaan harjoitettu hyväntekeväisyys, kuten kaikki hyväntekeväisyys, kohentaa rikkaiden ihmisten omakuvaa heidän omissa silmissään.

Talouden "realismia" koskeva tiedonfilosofinen ongelma jää ratkaisematta. Kaiken talousajattelumme käsiterealistinen, keskiaikainen laatu pitäisi nostaa keskustelun pinnalle.

Eurooppalaisella uudella ajalla empirismin perinne, siis loogisen empirismin, loogisen positivismin, positivismin perinne, on tuottanut hyödyllisintä tietoa siellä missä tutkittavana on ollut niin sanotusti ihmisestä riippumaton todellisuus. Sielläkin kuvailevien lähtökohtaisten käsitteiden on oltava kyseenalaistettavissa. Kysymysten ja vastausten ontologista kehää ei saa sulkea. Käsitteitä rukataan kokeissa saadun reaalivasteen vaatimalla tavalla.

"Reaalisella" voidaan viitata myös johonkin perimmäiseen, perustavanlaatuiseen. Esimerkiksi Maslowin nimeämät hierarkkiset  "perustarpeet" ovat legitiimi ihmistä kuvaava käsite. Näin siitä huolimatta että "psykologinen ihmiskuva" on paljolti uudella ajalla jatkuvasti vahvistuneen individualismin tuottamaa harhaa, ja että "psykologia on nuori tiede jossa vallitsee yhtä aikaa empiirinen metodi ja käsitesekaannus".

Maslowia saa kritisoida vapaasti, ihmisellä on joka tapauksessa perustavammanlaatuisia ja toissijaisempia tarpeita. "Taloudessa" sen sijaan on kyse vain "rahan" tarpeesta kasvaa numeerisesti. Ei ensisijaisesti, vaan ainoastaan. Pelkästään siitä.

Sanoin, että talousajattelumme on uudelleensyntynyttä keskiaikaista käsiterealismia. Se merkitsee sitä, että pystymme esittämään kysymyksiä vain sellaisilla käsitteillä, joilla ei ole todellisuudenhallinnan ominaisuutta. Käsiterealismin maailmassa kysymykset ja vastaukset sulkeutuvat toisiinsa, ja kaikki "tietomme" on vain pyörimistä ontologisessa kehässä. Eivätkä käsitteiden tiukkaakin tiukemmat määrittely-yritykset toisilla käsitteillä tuo minkäänlaista lisäarvoa. Kaikki ajatusliikkeet ovat deduktiivisia.

Keskiajalla nominalistit lopulta avasivat ovia käsitehäkkeihinsä sulkeutuneille skolastikoille. Uuden ajan talousajattelu jäi kuitenkin keskiaikaisen teokratian toistoksi, vaikka se omaksuikin ajatusmuotoja kehittyvistä erityistieteistä.

Skolastiikka sopii koulumestareille. Talousajattelu pyhittää numerot. Numerot ovat käsiterealistisista yleiskäsitteistä käyttökelpoisimmat, koska kaikkivoipaisuuskuvitelma voi elää sisällyksettömissä muodoissa. Spengler ennusti, että uuden ajan talousajattelussa ajautuvat vastakkain lopulta muoto ja sisältö, "raha ja veri".

Numeeristen "faktojen" faktaominaisuus on muodon, ei sisällön ominaisuus. Sisällöllisesti kaikki talous on vain sitä että rikkaat rikastuvat ja köyhiä ihmisiä eliminoidaan. 

Numerot ovat ajattomia ja paikattomia, ideaalisia. Ne luovat totuudellisuuden illuusion, koska ihminen on aina kuvitellut että totuus on jotain ikuista. Siksi numeroilla on helppoa noitua ymmärrys. Vaatii aikalailla ajatustyötä tajuta, ettei numeroilla kuvattu todellisuus esitä todellisuutta. 

Ettei siis numeroilla itsessään ole todellisuudenhallintaan tarvittavia ominaisuuksia. Ettei numeroista voi päätellä sisältöihin päin. Että tärkeimmät, tai oikeastaan ainoat kysymykset joiden suhteen valintoja pitäisi tehdä, ovat nimenomaan sisällöllisiä, eivät formaalisia.

Tarvitsisimme ehkä koko joukon uusia käsitteitä jos haluaisimme saada otteen mielessämme näinä aikoina käytävistä noitaoikeudenkäynneistä.

Talousajattelumme nykyisistä käsitteistä ei kannata kysyä mitä ne tarkoittavat, vaan kannattaa kysyä mikä on "tarkoittamisen" mieli. Minkä rationaalisuuslaadun mukaista "tarkoittamista" ja tietoa halutaan.

Eivät vain "tavalliset ihmiset" ole näissä talousajattelumme käsiterealistiseen, keskiaikaiseen ja pohjimmiltaan uskonnolliseen peruslaatuun liittyvissä kysymyksissä ymmärtämättömiä. Myös koulutetut ja itseään sivistyneinä pitävät ihmiset voivat olla siinä käsityksessä että tositietoa on vain yhtä laatua.

Mutta järjellä on monia muotoja, ja myös se erityinen muoto, joka on saanut ilmauksensa "tieteessä", on ollut aikojen varrella muuttuva.

Filosofeja voidaan haukkua "sanahelinän suoltajiksi", koska tiedon kenttien ja kerrostumien käsitteellistäminen on useimmille täysin käsittämätöntä älynkäyttöä. "Onko kyse keisarin uusista vaatteista", kysellään.

Mutta juuri käytössä yleisesti olevalla talouskielellä, talousajattelun käsiterealismin käsitteillä ei ole "vaatteita". Toisin sanoen niillä ei ole sitä sisällöllistä ja todellisuudenhallinnan mahdollistavaa ominaisuutta jonka kaikki "tavalliset" ihmiset mutta myöskin skolastisen koulujärjestelmämme parhaat kasvatit uskovat niillä olevan.

Käsiterealismi, talouskäsitteistö, on tyhjää sanahelinää suuriäänisen poliitikon suussa.

Arvaatte varmaan, kuka on tämän päivän keisari kääntyvässä takissaan.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset