*

Kuinka Karl Marx tavataan

Länsirintamalta ei mitään uutta

Ennen vaaleja uutisoitiin taloustilastoja, jotka kertoivat miten käsittämättömän hyvin rikkaimmilla ihmisillä menee. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. Esimerkiksi eri  tuloryhmien mediaanituloja kuvaavat käyrät kahdenkymmenen vuoden ajalta muodostavat tasaisesti leviävän viuhkan, jonka yläpinnassa kelluvat ylemmät toimihenkilöt yhä parempine palkkoineen.

Tuloerojen repeämistä säestää nettovarallisuuden jatkuva kasautuminen. Nyt kansan varakkain kymmenesosa omistaa 45 prosenttia, vajaat puolet kaikesta. Kansan koko köyhempi puolikas omistaa yhteensä noin seitsemän prosenttia nettovarallisuudesta.

Kahdestakymmenestä eniten osinkotuloja saavasta suomalaisesta seitsemän kuuluu Herlin-sukuun ja viisi on Ehrnrootheja. Heidän lisäkseen joukossa on Björn Walhroos. Tämä tiu kultamunia korjasi osakkeillaan 315 miljoonan euron potin.

Osaisiko joku selittää sen käsittämättömän syy-yhteyden mistä seuraa, että talouden "kattotasolla" rikastutaan enemmän kuin koskaan kun itse "taloudessa" taas kuulemma pyyhkii nyt ennätysmäisen huonosti? Kuinka on mahdollista että päällysrakenteet paistattelevat samaan aikaan kun reaalitasolla vallitsee kurja taloustilanne?

Toinen taso, talouden alakerta, suomalaiskansallinen lattiataso sille annettuine omine "totuuksineen", on nyt esillä päivittäin hallitusneuvottelujen ja -ohjelman uutistulvassa. Aamusta iltaan tiedonvälitysvälineistä työntyy tylyä säästö- ja leikkauspropagandaa. Sekin puhe on täysin käsittämätöntä.

Menivät vaalit ja vaalipuheet. Kaikki huusivat taloustilanteen kurjuutta, ja poliittiset pelurit nokittavat jo etukäteen toisiaan toinen toistaan hurjemmilla valtiontalouden menoleikkauslistoilla. "Valtiontalous tasapainoon!" "Kestävyysvaje kuriin!" "Säästöjä ja leikkauksia!"

Ihan viaton kysymys: mikä "talous"? Mikä "vaje"? Kenen elämää nyt leikataan, kun leikkaamaan on päästy?

Valtiontaloutta ajatellaan valtion yksityistaloutena. Kaikkea "taloutta" ajatellaan yhtenä "taloutena". Talousajattelua on vain yhtä laatua. Valitettavasti kaikki talousajattelumme on totaalisen harhaista. Kuvittelemme että "talous" on jokin kokonaisuus, ikään kuin järjestelmä, joka toimiessaan kykenisi järjestämään ihmisten elämän. Ei se ole.

En minä tiedä ketään joka pystyisi määrittelemään "talouden". Ei kukaan, ehkä toistan tämän: ei kukaan osaa sanoa missä "talouden" rajat kulkevat. Jos "talous" määritellään esimerkiksi sellaisena toimintana jossa tapahtuu raha-arvonmuodostusta, silloin "talous" tarkoittaa rahasummia. Mutta "rahasta" tekee "rahan" vain se että sillä on arvoa säilyttävä ja siirtävä ominaisuus. Se taas takoittaa sitä että "talous" muodostuu "rahan" ketjuista, rahavirroista.

Ja jos "raha" ohjaa "taloutta", kuten se tosiasiassa ohjaa, silloin "talous" on jotain aivan muuta kuin tosiasiat. Silloin talouden kattotasolta sylkäistään kaduntallajien niskaan. Silloin raha sanelee sen mitä todellisuus saa olla. Silloin kaikki "rahan" ketjut johtavat, nousevat ja katoavat reaalitalouden katon läpi numerotalouden taivaaseen, ja todellisuudelle lankeaa vain numeerista kasvua palveleva ja oikeuttava rooli.

Ei ole mitään arkhimedeen pistettä mistä numeroilla operoiva "talous" alkaisi ja mihin se loppuisi. Rahan ketjut ovat päättymättömät. Kukaan ei näe kokokuvaa. "Taloutta" tarkastellaan aina tili kerrallaan, eikä kukaan näe nurkan taakse.

"Talous" ei ole mikään alue, eikä sitä siksi voi koskaan "panna kuntoon". "Talous" on vain todellisuudesta irrotettujen kuvitelmien kanssa tehtyjä sopimuksia, anekauppaa. Taloudellinen valta on pohjimmiltaan uskonnollista valtaa. "Taloudellinen realiteetti" on vain taloususkonnon tilisarake, satunnainen rahavirta, kulloinenkin ketju, johon joku iskee naulan johonkin mielivaltaiseen lenkkiin, kun tarvitsee jonkin lähtökohdan opillisten "todistelujensa" alkupisteeksi.  Koska "rahan" ketjuissa on loputtomasti lenkkejä, erilaisia arkhimedeenpisteitä riittää määrättömästi. Niin myös näkemyksiä siitä mitä "taloudessa" tapahtuu tai mikä mukamas on "taloudelle" hyväksi.

Eikä mikään todistelu ole toistaan "pätevämpi".  Ei, vaikka jokaisessa talouskeskustelussa jokainen itseään pätevänä pitävä pätemisentarpeinen talousteoreetikko tai -poliitikko kyseenalaistamatta aina ja alusta loppuun asti pitää kiinni ikiomasta ideologisesta vasarastaan ja naulastaan. Lähtökohdastaan.

Valitettavasti mikään ajattelu ei pätevöidy sillä ettei päättelyketjujen päitä pystytä eksplikoimaan eikä esittämään, saati kyseenalaistamaan ja ottamaan kriittiseen käsittelyyn.

Milloin pitäisimme sellaiset hallitusneuvottelut joissa käsiteltäisiin esimerkiksi kysymystä siitä ovatko valtioiden nykyiset "rahoitusvaikeudet" mitään muuta kuin suoraa seurausta "talouden" jakautumisesta kahteen kerrokseen, operatiiviseen raha- eli numerotalouteen ja alisteiseen reaalitalouteen?

Miksi yksityiset toimijat ylipäänsä saavat luoda rahaa? Miksi valtiot alistetaan ja alistuvat? Ovatko valtioiden mukamas "ottamat" velat tosiasiassa muuta kuin lainakauppamanipulaattoreiden väkisin kauppaamia ja "valtionvelan" nimellä kulkevia keinottelusummia? Valtionvelkahan on uusi demokratian jälkeinen hallitusmuoto. Milloin kansainvälisen lainakaupan legitimaatio kyseenalaistetaan? Sitten kun Numero Talouden Jumala on puhaltanut niin suuren kuplan ettei se pysty enää sitä itse nostamaan?

Mutta sen se on jo tehnyt. Emmekä edelleenkään pysty kyseenalaistamaan.

Vaikka "talouden" päättymättömään seinään lyötäisiin nauloja kautta koko ketjujen verkoston niin että jokainen lenkki olisi lukkoonlyötyä "taloustotuutta", silti "todistelut" tai "talouden lait" olisivat yhtä pätemättömiä ja mielivaltaisia.

Ei kuitenkaan niin, etteikö "taloudella" olisi "lakeja". Toki on. Kaikella "taloudella" on yksi, ehkä toistan tämän: yksi täysin paikkansa pitävä laki. Se on:

Taloudelliset "realiteetit" = rikkaiden ihmisten edut.

Nuo alussa mainitut ennen vaaleja uutisoidut taloustilastot ovat oikeastaan parhaita esimerkkejä juuri niistä "kylmistä talouden tunnusluvuista", jotka kertovat koko totuuden siitä mitä "talous" on. Talous on sitä että maailman rikkaat rikastuvat ja kansallisvaltioiden köyhät ollaan valmiita eliminoimaan. Huomatkaa passiivi-ilmaus. Ollaan valmiita. Kukaan ei tunnusta itse olevansa elämän eliminoija, kaikki viittaavat "talouden numeroihin" ja "kipeisiin mutta välttämättömiin leikkauksiin".

Laskekaapa huvin vuoksi, kuinka monta passiivi-ilmausta hallitusohjelmassa on.

Kun numerot puhuvat, kukaan ei puhu. Talouden jumala on yksi niistä maailman primitiiviuskontojen jumalista, joista ei saa tehdä kuvaa. Talouden veroparatiisien toimijat eivät valista meille kasvojaan.

Mutta puhekyvyttömiä numeroiden kumartelijoita riittää. Talouden "kuntoon saattajia" riittää. Kun "taloutta" pannaan kuntoon, reaalitodellisuus saa väistyä. Ihmiset saavat väistyä. "Säästöt" leikkaavat käytännössä ensin kaikkein köyhimpien elämän. Mutta se ei tietenkään tule riittämään, koska mikään ei koskaan riitä. Numeroilla ei ole loppupäätä. Rikkaat eivät ole koskaan kyllin rikkaita.

Ei pidä kuvitella että jokin "talous" joskus "tasapainottuisi". Rikkaat rikastuvat ja yhä uudet tulokkaat, tuloluokat, tullaan luokittelemaan köyhiksi. Rahaohjasteisen talouden toimintakaava ei muuksi muutu. Kakku ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan kyllin suuri, eikä sen jakamisen aika tule koskaan. Tilanne ei tule koskaan muuttumaan.

Balanssipisteen jäädyttämiseksi eivät korjausliikkeet riitä, tarvittaisiin dynamiikan suunnanmuutos. Rahatalouden ja reaalitalouden valtasuhde pitäisi kääntää päinvastaiseksi. Se merkitsisi syvää talousajattelun murrosta. Se ei ole mahdollista. Lainakauppiaat eivät sitä halua, eivätkä halua sellaisesta puhuttavankaan. Teoreetikot eivät siihen ryhdy, eikä heillä olisi siihen älyllisiä eväitäkään. Surkeimpia ovat nämä nyt uutisissa esille tyrkyttäytyvät poliittiset pukarit, joille riittää narsistinen esilläolo, kilpailu äänestäjien sieluista ja ideologisen vastustajan murskaaminen.

Jos suunnanmuutosta haluttaisiin, se voitaisiin aloittaa nyt. Kansallisvaltion palauttaminen olisi vaihtoehto kaikelle "valtiontalouden tasapainottamiselle". Mutta sitä ei sallita. Maailman todelliset valtiaat eivät salli sitä.

He eivät myöskään koskaan tule sallimaan sitä että velkakoukkuun ripustettu kansallisvaltio vapautuisi veloistaan. Niitä tullaan annostelemaan aina lisää, niin kauan kun kilttejä ihmisiä ja yhteiskuntajärjestystä riittää. Valtiontalouden tasapainottamista seuraa seuraava valtiontalouden tasapainottaminen. Vasta kun kaikki on lypsetty, meidätkin tullaan jättämään sosiaalisesti hajonneen yhteiskunnan ja sisällissotien tilaan.

Jos suunnanmuutosta haluttaisiin, se voitaisiin tehdä nyt. Kun suunnanmuutosta ei tehdä nyt, ei sitä tehdä koskaan.

Olemme menneet jo aivan liian pitkälle. Peruuttamattomia kynnyksiä on ylitetty.

Valtiot eivät enää ole kansalaisten yleistä etua palvelevia ihmisyhteisöjä. Ne ovat rahaohjasteisen "talouden" tiliyksiköitä, jotka on valjastettu "valtionvelan" kautta tuottamaan "rahaa" lainakauppiaille. Siis niille, joilla on "rahaa" tai joilla on Talouden Jumalan kattotasoltaan antama legitiimi valta luoda "rahaa". Siis niille rikkaille. Niille, joilla menee nytkin ennätyshyvin siksi, ehkä toistan tämän: siksi, että ihmisillä yleensä pannaan menemään yhä huonommin.

Kun avaan lehden, radion tai television, kuulen täysin käsittämätöntä puhetta.

Siinä toistuvat hokemat "talouden" huonosta jamasta, "kestävyysvajeesta" tai "välttämättömistä leikkauksista". Näitä eivät enää esitä pelkästään puolueiden pääpukarit ja tärkeinä päsmäröivät eturivin poliitikot, vaan kuorossa myös pinnalle pyrkivät takapenkkiläiset. Samoja "annettuja totuuksia" toistelevat varmuutta ja "uskottavuutta" tavoitellen jopa aivan aloittelevatkin kansanedustajat.

Eikä siinä kaikki. Samoja täysin käsittämättömiä virsiä veisaavat vakavalla naamalla valtiovarainministeriön virkamiehet. Maailmantilanteessa, jossa entisistä demokraattisista kansallisvaltioista on tehty pelkkiä kansainvälisten lainakauppiaiden lypsy-yksiköitä, rahaministeriön korkeat virkamiehet pitävät siis ihan legitiiminä esittää valtiolle poliittisia ohjelmia. Härskisti ja häikäilemättä.

Ajankuvaan kuuluu sekin naurettavuus, että Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen johtaja, entinen sosialidemokraatti, loikkasi Kokoomukseen ja eduskuntaan.

Ketkä olivatkaan nostaneet ansioitaan eniten. Hallinnollinen eliitti.

Ei säästö- ja leikkauspolitiikka ketään tai mitään pelasta. Se on epätoivoinen yritys pelastaa raha-arvoja, joita ei alunperinkään olisi pitänyt irrottaa systeemin toiminnasta tai luoda rahaekspansion mahdollistamissa arvonlaajennusoperaatioissa.

Reaalimaailma ei kestä kuin sen verran kuin se kestää. Ihminen ei muutu rahaksi, vaikka rahan kuvitellaan muuttuvan vaikka miksi. Ei raha ole muuta kuin kuin kuvitelmien kanssa tehtyjä sopimuksia, joiden "uskottavuuden" joutuu maksamaan joku muu kuin itse anekauppias. Köyhä ihminen voi vain kuolla rahaan liitettyjen kuvitelmien tieltä pois.

Muistakaapa huvin vuoksi, mitä hallitusneuvottelija aivan päällimmäisenä edellytti hallitustovereiltaan. "Luottamusta." Voinko, hyvä veli, luottaa siihen että pystyt pitämään suusi kiinni?

Kenenkään ei oikeastaan olisi kannattanut äänestää näissä tai enää missään vaaleissa. Minäkin voisin antaa puolet pienestä eläkkeestäni suoraan rikkaille. Voisin tyytyä syömään tyypillisen yhden päivittäisen ateriani sijasta vain joka toinen päivä. Voisin jättää puolet minulle määrätyistä lääkkeistä syömättä ja antaa nekin rahat suoraan noille rikkaimmille. Voisin lahjoittaa vähäisestä irtaimistosta koostuvan oman "varallisuuteni", jos joku rikas sen huolisi.

Sillä siitähän "taloudessa" ja nyt myös politiikassa on kysymys. Ei mistään muusta. Rikkaiden rikastuttamisesta. Ei mistään muusta. Ei siitä keneltä leikataan, vaan siitä kenelle leikataan. Eikä siihen mitään vaaleja tai hallituksia passiiviin kirjoitettuine ohjelmineen tarvita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset